Ihmetyttää kun täällä käydää kovaa vääntöä siitä kuka on hyvä äiti ja kuka ei... Ihmeellistä toimintaa kyllä ei voi muuta sanoa. Eiköhän anneta jokaisen olla vaan sellanen kun on ja jos se ärsyttää niin agressiothan voi purkaa jollain muullakin tavalla. Teiniäitikin voi olla hyvä äiti. En kyllä tiedä millä se "hyvä äiti"- palkinto edes jaetaan. Ei kukaan mielestäni ole mikään määrämään sitä on joku hyvä vai huono ihminen.... Itse en ole teiniäiti, mutta odotan esikoistani. Olen 20 vuotias. Mutta voinpa kertoa esimerkin vaikka omasta äidistäni joka todellakin oli teiniäiti.
Eli, mun äitini sain mun vanhimman siskon 15-vuotiaana vuonna -86. Ja siihen perään vuonna -88 syntyi mun toinen sisko ja -89 synnyin minä. Siinä äidilllä sitten oli 18-vuotiaana 3 lasta joista piti huoli pitää. Kyllä jäi mutsilta nuoruuden rellestykset väliin... Mutta hyvä äiti se on ollut. Äiti on kertonut että paljon apua ja tukea siihen tarvittiin, että pärjäs. Meidän mummi auttoi äitiä sillon paljon kuulemma. Tarkkaan en tiedä, koska ei ole paljoa tullut lapsuudesta äidin kanssa puhuttua. Oltiin kuulemma kaikki "koliikkivauvoja" ja myöhemmin ns. vaikeita lapsia. Äiti on kertonut, että sillon tuntui siltä että kadutti kun lapset tuli ylipäätänsä tehtyä, koska hänestä oli tuntunut sillon siltä ettei vaan enää jaksa. Äiti yritti 2 kertaa itsemurhaa meidän ollessa pieniä. Minä siihen mennessä nuorimpana lapsena oli tuolloin noin 1-2-vuotias. Kyllä on ollut rankkaa kuunnella kun äiti on kertonut näitä. Joka tapauksessa hän on aina pitänyt meistä tosi hyvän huolen ja kasvattanut hyvin. Vuonna -92 syntyi mun pikkusisko ja -94 toinen pikkusisko. Mun äiti oli vuonna -95 vasta 24-vuotias :D ja viiden lapsen äiti. Meillä kaikilla kuitenkin on sama isä. Isä oli myös nuori sillon kun vanhin sisko syntyi, 18-vuotias. Raskasta se hänenkin mielestä oli, mutta ei tainnut kaduttaa kun lisää muksuja alettiin samantien siittämään... Vuonna -96 meidän vanhemmat sitten erosi. Siinä 2000-luvun alussa isä tapas uuden naisen ja niillä on tänä päivänä 3 lasta, 2 poikaa ja 1 tyttö. Isä on 41-vuotias nykyään, 8 lapsen isä. Mun äiti on nykyään 38-vuotias ja meidän lisäksi 1-vuotiaan pojan äiti :) Muistan miten äiti aina toivoi poikaa ja nyt sellanen sitten on. Hyvin menee mutsilla ja faijalla, pienemmillä sisaruksilla, mulla ja siskoilla. Ei mitään ongelmaa vaikka mun vanhemmat onkin joskus olleet teinivanhempia. En tiedä, mutta luulen että 80-luvulla se teiniäitinä oleminen oli vähän erilaista vielä kuin tänäpäivänä. Ainakin nykyään näyttäisi saavan kaikki tuet ja edut ja avut, mikä on siis tosi hyvä juttu. En sitten tiedä oliko aiemmin samalaista...
Vanhin sisko sai eskoisensa pari kuukautta sitten. Sisko on nyt 23-vuotias. Muilla sisaruksilla nyt lapsia ei vielä olekkaan. Paitsi mulla kohta on, laskettu aika 8.11. Tyttöä pukkaa, tyttö tuli siskollekkin :D En kyllä osais kuvitellakaan, että kumpikaan 15-tai 17-vuotiaista siskoista ryhtyis nyt äidiksi... Pelottavaa edes ajatella.
Hyvää jatkoa kaikille äideillä ja jakselkaa! :)
Eli, mun äitini sain mun vanhimman siskon 15-vuotiaana vuonna -86. Ja siihen perään vuonna -88 syntyi mun toinen sisko ja -89 synnyin minä. Siinä äidilllä sitten oli 18-vuotiaana 3 lasta joista piti huoli pitää. Kyllä jäi mutsilta nuoruuden rellestykset väliin... Mutta hyvä äiti se on ollut. Äiti on kertonut että paljon apua ja tukea siihen tarvittiin, että pärjäs. Meidän mummi auttoi äitiä sillon paljon kuulemma. Tarkkaan en tiedä, koska ei ole paljoa tullut lapsuudesta äidin kanssa puhuttua. Oltiin kuulemma kaikki "koliikkivauvoja" ja myöhemmin ns. vaikeita lapsia. Äiti on kertonut, että sillon tuntui siltä että kadutti kun lapset tuli ylipäätänsä tehtyä, koska hänestä oli tuntunut sillon siltä ettei vaan enää jaksa. Äiti yritti 2 kertaa itsemurhaa meidän ollessa pieniä. Minä siihen mennessä nuorimpana lapsena oli tuolloin noin 1-2-vuotias. Kyllä on ollut rankkaa kuunnella kun äiti on kertonut näitä. Joka tapauksessa hän on aina pitänyt meistä tosi hyvän huolen ja kasvattanut hyvin. Vuonna -92 syntyi mun pikkusisko ja -94 toinen pikkusisko. Mun äiti oli vuonna -95 vasta 24-vuotias :D ja viiden lapsen äiti. Meillä kaikilla kuitenkin on sama isä. Isä oli myös nuori sillon kun vanhin sisko syntyi, 18-vuotias. Raskasta se hänenkin mielestä oli, mutta ei tainnut kaduttaa kun lisää muksuja alettiin samantien siittämään... Vuonna -96 meidän vanhemmat sitten erosi. Siinä 2000-luvun alussa isä tapas uuden naisen ja niillä on tänä päivänä 3 lasta, 2 poikaa ja 1 tyttö. Isä on 41-vuotias nykyään, 8 lapsen isä. Mun äiti on nykyään 38-vuotias ja meidän lisäksi 1-vuotiaan pojan äiti :) Muistan miten äiti aina toivoi poikaa ja nyt sellanen sitten on. Hyvin menee mutsilla ja faijalla, pienemmillä sisaruksilla, mulla ja siskoilla. Ei mitään ongelmaa vaikka mun vanhemmat onkin joskus olleet teinivanhempia. En tiedä, mutta luulen että 80-luvulla se teiniäitinä oleminen oli vähän erilaista vielä kuin tänäpäivänä. Ainakin nykyään näyttäisi saavan kaikki tuet ja edut ja avut, mikä on siis tosi hyvä juttu. En sitten tiedä oliko aiemmin samalaista...
Vanhin sisko sai eskoisensa pari kuukautta sitten. Sisko on nyt 23-vuotias. Muilla sisaruksilla nyt lapsia ei vielä olekkaan. Paitsi mulla kohta on, laskettu aika 8.11. Tyttöä pukkaa, tyttö tuli siskollekkin :D En kyllä osais kuvitellakaan, että kumpikaan 15-tai 17-vuotiaista siskoista ryhtyis nyt äidiksi... Pelottavaa edes ajatella.
Hyvää jatkoa kaikille äideillä ja jakselkaa! :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, sattuuhan sitä, että äiti yrittää itsemurhaa pari kertaa lasten ollessa pieniä... Eihän siitä lapsille mitään ikinä seuraa...
Entä jos äitisi olisi onnistunut?
Kaikilla ei käy noin onnellisesti.
no aika vaikea varmaan vastata siihen että mitä jos äiti olisi onnistunut.
oma äitini myös yrittänyt useaan otteeseen itsemurhaa vaikka vaan yhden lapsen äiti, ja 34 vuotias kun minut sai.
No joo on vähän vaikeeta vastata tohon että mitä jos olisi onnistunut... Ei kai siihen muuta voi sanoa kun että äiti olisi sitten kuollut ja joku toinen olisi kasvattanut meidät luultavasti. Niihin äidin yrityksiiin liittyi paljon muutakin, kuten esim. keskenmeno viikoilla 19 (tapahtui sen jälkeen kun minä olin syntynyt), masentuneisuus, ja se että äiti joutui raiskauksen uhriksi... Olihan siinä jotain sellastakin että mun isä olis halunnut erota, mutta ei ne sitten eronneetkaan. Äidin isä sairastui keuhkosyöpään, ja kuoli siinä sitten... Tälläset jutut ne vaikutti kuulemma paljon siihen itsetuhoisuuteen. Sitä "korostamassa" oltiin vielä me 3 pientä lasta... Äiti on kertonut että ei olisi enää jaksanut eikä halunnut pitä meistä huolta... Kai se siitä jossain vaiheessa ryhdistäytyi. Ainakin mitä minä muistan lapsuudesta niin äiti on ollut iloinen ja leikkinyt meidän kanssa paljon, laittanut ruoat pöytään ja niin edelleen... Ettei mulle ainakaan ole seurannut mitään siitä vaikka mun äidillä joskus on ollutkin vaikeeta. Ja ei ole siskoillekkaan..