romanilasten ongelma on yleisempi kuin uskotaan, erityisesti niiden kohdalla, jotka eivät löydä omaa identtiteetiään, eivät kotia juuriltaan, eivätkä tunne l kuuluvansa valtaväestöön sen enepään kuin romaneihinkaan.
Unkarilainen elokuvaohjaaja Arpad Bogdant joutui satojen romanilasten tavoin lastenkotiin, ja kertoo tuosta häntä vaivaavasta ajatuksesta olla kuulumatta mihinkään ja mitä hulttioisänsä tapaaminen hänessä herätti.
Katsokaa ja lukekaa, Olisi hyvä tällä sivustolla, joka on nimetty romani sivustoksi keskustella välillä muistakin aiheista kuten miten näyttävä vaatetus pitäisi kullakin olla, taikka sitten noista kultuurin ulkonaisista merkeistä.
Ei siis olis pahitteeksi jos tässäkin saapasnahka tornissa ottetaisiin esille ne todelliset teemat, jotka ovat kaikilla muilla romanisivustoilla keskeisemmät, kuten keskustelu elinoloista ja ehdoista, ja pyrkimyksistä niiden korjaamiseen, ja lisäksi olisi hyvä, että joillakin olis jonkiilainen näkemys omaan elämäänsä liityvistä asioista.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/7591669.stm
Unkarilainen elokuvaohjaaja Arpad Bogdant joutui satojen romanilasten tavoin lastenkotiin, ja kertoo tuosta häntä vaivaavasta ajatuksesta olla kuulumatta mihinkään ja mitä hulttioisänsä tapaaminen hänessä herätti.
Katsokaa ja lukekaa, Olisi hyvä tällä sivustolla, joka on nimetty romani sivustoksi keskustella välillä muistakin aiheista kuten miten näyttävä vaatetus pitäisi kullakin olla, taikka sitten noista kultuurin ulkonaisista merkeistä.
Ei siis olis pahitteeksi jos tässäkin saapasnahka tornissa ottetaisiin esille ne todelliset teemat, jotka ovat kaikilla muilla romanisivustoilla keskeisemmät, kuten keskustelu elinoloista ja ehdoista, ja pyrkimyksistä niiden korjaamiseen, ja lisäksi olisi hyvä, että joillakin olis jonkiilainen näkemys omaan elämäänsä liityvistä asioista.
http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/7591669.stm
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jokainen ihminen joutuu rakentamaan itselleen identiteetin. Se on nuoruuden keskeisimpiä teemoja. Keski-ikään ehtiessä jonkunlainen identiteeti on hyvä olla olemassa, koska muut asiat vaativat silloin keskittymistä. Ihmisen elämä on kuitenkin kasvua kuolemaan saakka.On teemoja, joista ei koskaan pääse irti.
Identiteetin rakentaminen tarvitsee materiaalia. Aika monella meistä tästä materiaalista on huutava pula. Totta lienee myös se, että vanhetessaan ihminen oppii tuntemaan itseänsä. Tietää asiat, joihin ei halua hukata aikaa. Tuntee rajat, joita ei kannata ylittää, tekemättä pahaa itselleen.
Lastenkotilapsen yhteys juuriinsa on katkaistu. Hän voi kuitenkin kasvaa selväpäiseksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi. Perhe-helvetissä jatkuvasti elävältä mahdollisuudet normaaliin elämään puuttuvat täysin. On erilaisia ihmisiä ja erilaisia kohtaloita. Samoista aineista ja samoissa oloissa kasvaneista saattaa kasvaa aivan erilaisia ihmisiä. Mikä osuus on ihmisen omalla tahdolla? Miten paljon on asioita, joille ei voi mitään?
Ihmisellä on taipumus valehdella. Jos ei suoranaisesti valehdella niin kaunistellaan asioita ja jätetään osa kertomatta tai läpikäymättä. Keskenkasvuinen ihminen näkee toisen vain vaatetuksen mukaan. Mikä onkaan helpompaa, kuin vaatetusta vaihtamalla vetää erilaisia rooleja. Kuitenkin se mitä olet paistaa taitavankin stailauksen läpi. Sitä ei voi piilottaa, ei minkäänlaisella kerrospukeutumisella.
Kun ihmiselle tulee ikää, häneen on muodostunut useita kerroksia. Kerrokset ovat mielenkiintoisia, mutta kaikkein mielenkiintoisinta on ydin kerrosten alla ja yhteys siihen. Rasavilli pikkupoika ja pienen tytön luottavaiset silmät. Aitous. Se joka tappaa tämän aitouden on sielultaan paha.
Parasta mitä voimme toisille antaa, on kannustaa toista löytämään se mikä todella on. Vaatii taitoa oppia kuuntelemaan ääniä kerrosten alta. Ei se kuitenkaan ole mahdotonta. Paljon on kiinni ihmisen omasta halusta. Mitä minä haluan?
Löytöretkeillään.
tuon artikelin?
En, tunnustan. Luen ja palaan asiaan aikaisintaan ensiviikolla, jos kommentoitavaa on.
ELÄMÄ ERILLÄÄN
Video
Kommunistisen Unkarin aikana köyhien mustalasien lapset otettiin huostaan, satoja ja satoja mustalaislapsia sijoitettiin lastenkoteihin. Elokuva ohjaaja Arpad Bogdam oli yksi noista jotka otettiin lastenkotiin ja hän kertoo kokemuksista. – Minun filmini kertoo yhdestä näistä joka tajuaa, että kyetäkseen kohtamaan tulevaisuuden hänen on päästävä eroon menneisyydestään.
Se on jotain mitä minun on itse vielä tehtävä
Kun siten pääset ulos tuolta lastenkodista et paljon piittaa oletko mustalainen, mutta et kuitenkaan kulttuurillisessa mielessä tunne kuuluvasi näiden joukkoon. Sinulta uupuu mustalasien käyttämä kieli, etkä tunne sitä arvomaailmaa joka valitsevat tuossa kulttuurissa. Et myöskään tunne kuuluvasi valkoisten joukkoon ja ole kaiken aikaan jossakin näiden kahden kansaosan välimaastossa.
Se oli kerran kun ohimenevän hetken ajan kuulin Arpad Bogdatin puhuvan romani isästään joka oli jättänyt hänet lastenkotiin, hän aprikoi josko hän löytäisi isänsä jostakin.
Olimme juopotellee myöhään illalla yhdestä noista Budapestin sivukatujen purkutaloista jonne olimme raivanneet tiemme vanhojen polkupyörien yli ja roskien lävitse. Minun on sanottava ettei tämä talo ollut mikään yömaja vaan laatuunkäypä kaupunkilais-kerho.
-Tiedätkö ettei hänen olisi ollut pakko kertoa sinulle mitään, kuiskasi yhteinen ystävämme Anttonia Meszaros minulle.
Vasta silloin minä ymmärsin miten ristiriitainen Arpad Bogdan elämä saattoi olla. Kuinka pulmalliseksi romaniperimä oli hänen elämänsä muodostanut. Arpad on palkittu elokuvaohjaaja jonka kokoillan elokuva ’ Uusi onnellinen elämä* on voittanut useita palkintoja. Filmi on tehty kertomaan nuoren romanimiehen sietämättömän ankeasta lapsuudesta ja orpoudesta. lopuksi hän ei kykene pääsemään tuosta lapsuudestaan ja sen kokemuksista eroon – toisin kun Arpad joka omasta orpo kohtalostaan huolimatta onnistui kiskomaan itsensä Pecsin yliopistoon ja luomaan itsellee lupaavan filmimiehen uran.
- Minun elokuvani, Arpad sanoi, - tarinoi siitä pulmasta, jonka ihminen kohtaa silloin kun hän tajuaa, että hänen on selvitettävä välinsä menneisyyden kanssa enne kun hän voi ottaa vastaan ja hyväksyä tulevan elämänsä, ja siinä on jotkin joka minun on selvitettävä itse itseni kanssa.
Arpad oli yksi niistä tuhansista romanilapsista jotka oli toimitettu lastenkoteihin eri puolille Unkaria.
Totuus on synkkä, mutta jotkut romanilasten vanhemmista hyväksyivät huostaanoton, eivät kuitenkaan kaikki.
IDENTISYYS.
Olla romani orpokodissa ei ollut mikään positiivinen kokemus, mutta joitakin romanilapsia kävivät heidän vanhempansa katsomassa ja toivat mukanaan tuulahduksen heidän elämästään nuotiosavujen hajuissa ja vapaudesta. Tämä kaikki oli outoa minulle ja joskus tunsin pelkoa noista ihmisiä kohdataan.
Samoin kuin monet kaltaisensa Arpad on epävarma mihin hän kuuluu. Tietyllä tavalla hänellä tuntuu olevan ainoana kiinnepisteenä nuo monet Budapestin salongit ja kahvilat.
Mutta kuuluuko hän mitään osin romanien maailmaan. Tuohon Harlemiksi kutsuttuun kaupunkiosa kahdeksaan ja sen väkeen? Taikka siihen kylään missä hän otaksuu vanhempansa eläneen?
Pian tapaamisemme jälkeen uuden Unkarissa voimaan pannun lain turvin hän aloitti meidän oman Projectimme ja lähti etsimään vanhempiaan. Hänellä oli hatara aavistus missä nämä saattaisivat elää ja asua ja näillä tiedoilla lähti tuolle tutkimusmatkalle, vaan menettääkseen hermonsa kokonaan.
Se mitä hän sitten löytää on kovin epätavallista, Äskettäin julkaistut otanat paljastavat hänen vanhempansa juopoiksi ja lasten pieksäjäksi.
Hän tapaa veljensä Laszon jota hän koskaan aikaisemmin ei ollut nähnyt. Hän saa kuulla äitinsä kuolleen ja lopuksi hän kohtaa komeana räihnäisen isänsä, jonka uusi nuori vaimo häälyy pensaiden varjossa taustalla, neljäkymmentä koiraa haukkuu ja koko filmiryhmän on hermona.
Sitten isä hymyillee, ojentaa kätensä – Mikä sinä olet? Hän kysyy ja on niin hurmaava että hänestä on vaikea erehtyä.
Häntä kutsutaan myöskin Laszoksi ja hän on viettänyt vankilassa 12 vuotta.
”Minulla on punssi tarjolla”, hän sanoo. ” Minä pidän parempana asioida vanginvartioiden kanssa kuin pappien, matkalla hautuumaalle. Eikö se ole oikein”,
Vanhempi Laszo ei paljoa ole nähnyt yhdeksää lastaan, ” ja lopulta sinä tulit minua katsomaan, hän sanoo. ” Eikö unohdeta jo mennet ja katsotaan tulevaisuuteen”
Takasin Budabestissa Arpadin on ajateltava omaa tulevaisuuttaan. Ensimmäiseksi hänen on osattava päättää mikä tulee olemaan hänen seuraava filminsä. Se olisiko hänen esiinnyttävä romanisyntyisenä elokuvaohjaajana, toisaalta hän ei halua mitään tiettyä roolia itsellee