mistä kiinteistä helposti masuvaivoja

mitä kiinteitä kannattaisi vältellä herkkämasuisen vauvan kanssa? Illasta tuntuu alkavan masuvaivat (lähinnä röyhtäilyjä ja rupsuja tulee) ja vauva ei asetu nukkumaan. Ruokavaliota pitäisi neuvolan mukaan laajentaa, mutta tuntuu, että masuvaivoja tulee tosi helposti, kun ottaa uuden ruuan mukaan. Niin, kiinteitä syöty n. 3 kk ja hitaasti uusia makuja lisäten.

Tuleeko muilla vasta illasta masuvaivoja, jos "aiheuttaja" on annettu aamupäivällä tai päivällä? Ja mitkä kiinteät muilla aiheuttaa helpoiten masuvaivoja ja mitkä vähiten?
5172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Peruna on hyvin monilla sellainen ruoka-aine, joka suuren tärkkelyspitoisuutensa vuoksi aiheuttaa masuvaivoja.

Auttaisi varmaan, jos kertoisit, mitä kaikkia ruokia olet jo vauvallesi tarjonnut.

Äänestä

Ihan ensin kysyn, milloin mahavaivat alkoivat? Mitä silloin oli ruokavaliossa? Imetätkö?

Meillä peruna ja porkkana ovat aiheuttaneet joka tenavalle aluksi vatsavaivoja. Yhdelle myös maissi, mutta toisaalta kaikkein vaikeimmin allergiselle maissi oli se ensimmäinen sopiva kiinteä ruoka. Mutta ihan oikeasti, vain kokeilemalla tiedät, mikä sinun lapsellesi sopii ja mikä ei.

Jos kyseessä on vain ns. alkuoireet, jotka menevät ohi kun lapsi saa uutta ruokaa pidempään, niin kiirehtiminen ei todellakaan kannata. Eli aloitat pienellä määrällä ja hitaasti nostat annoskokoa.

Jos taas epäilet, että ruokavaliossa on jo nyt jotain, mikä aiheuttaa vatsavaivoja, etkä tiedä mikä se on, älä anna mitään ruoka-ainetta joka päivä, ja pidä kirjaa siitä mitä vauvallesi syötät ja kuinka vatsa voi. Ja huomioi se, että niinä päivinä, jolloin et anna perunaa, et anna myöskään mitään mikä sisältää perunatärkkelystä. Uusia ruoka-aineita ei kannata kokeilla ennen kuin saat lapsesi oireettomaksi niillä entisillä ruoilla, vaikka joutuisitkin karsimaan ruokavaliota. Parempi on, että vauvalla on ruokavaliossa yksi varmasti sopiva kiinteä kuin se, että olisi 10 joista et tiedä mikä aiheuttaa oireita ja mikä ei.

Äänestä

Herkkävatsaisille usein sopivat bataatti, kurpitsa ja kesäkurpitsa. Nyt Halloween aikaan kaupoissa on kurpitsaa, kannattaa kokeilla. Kurpitsa kannattaa pakastaa raakana, soseen rakenne ei kestä pakastamista.

Äänestä

maha menee aivan löysälle päärynästä, vadelmasta, ruusunmarjasta ja naudanlihasta päin vastanen vaikutus on taasen mustikalla, perunalla ja riisillä! :)

Äänestä

peruna, parsa, kukkakaali, mustikka, pavut, herneet ainakin aiheuttavat useille vatsanpuruja. Porkkana saattaa allergisoida ja aiheuttaa ihottumaa.

Meillä alussa jouduttiin jättämään peruna ja vielä d-vitamiini pois, ja vatsavaivat loppuivat samantien. Perunasta tuli ummetusta, ja d-vitamiini laittoi lapsen huutamaan kurkku suorana. D-vitamiini lopetettiin siis jo ennen kiinteidn aloitusta, ja jatkettiin, kun lapsi oli soseisiin jo tottuut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jenna. kirjoitti:

mitä kiinteitä kannattaisi vältellä herkkämasuisen vauvan kanssa? Illasta tuntuu alkavan masuvaivat (lähinnä röyhtäilyjä ja rupsuja tulee) ja vauva ei asetu nukkumaan. Ruokavaliota pitäisi neuvolan mukaan laajentaa, mutta tuntuu, että masuvaivoja tulee tosi helposti, kun ottaa uuden ruuan mukaan. Niin, kiinteitä syöty n. 3 kk ja hitaasti uusia makuja lisäten.

Tuleeko muilla vasta illasta masuvaivoja, jos "aiheuttaja" on annettu aamupäivällä tai päivällä? Ja mitkä kiinteät muilla aiheuttaa helpoiten masuvaivoja ja mitkä vähiten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu