Heippa.
Jos kukaan on löytänyt tai tietää, onko mitään esimerkiksi mielikuvaharjoituksia itsekurin vahvistamiseksi? Puutetta itsekurista löytyy minulta siis ihan muustakin elämän osa-alueesta kuin painonhallinnasta.
Olen epätoivoinen. Koulu ei suju kun aina on parempaa tekemistä kuin kokeisiin lukeminen, paino ei putoa kun olen niin rakastunut ruoan tunkemiseen alas kurkusta ja ajoittain jää jumppailu (en voi lenkkeillä polvieni heikon kunnon vuoksi, harrastan voimistelua ja kevyttä aerobicia liikunnakseni).
Miten lujitatte mielenne? Joku kertoi joskus esimerkiksi jostain sininen - punainen koira - jutusta, jossa kuvitellaan mieleen punainen (paha, syömiseen käskevä) ja sininen (syömättömyys) koira, ja ne taistelee. Lopulta sitten kuvitellaan sinisen koiran voittavan ja täts it.
Tämä ei kuitenkaan itselläni oikein toimi, mutta olisiko vastaavia mielikuvaharjoituksia tai käytännön harjoituksia, vai pitääkö vain siirtyä hypnoterapiaan (onko muuten kellään siitä kokemusta?)
Kiitän asiallisista vastauksista ja toivotan kaikille hyvää syyselämää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=fJWZZSYL6ZA&feature=related
Mutta löytyiskö jotain yleisesti itsekurin tavoittamiseen vaikuttavaa, kun on itsekuri - kuten myös edellä jo mainitsin - kadoksissa myös opsikelujen suhteen?
Nostonakin tunnetaan