Luulisin että Nurrolle tulee lähikuukausina lähtö sen romulaivansa kanssa sieltä Myllyrannasta.
Ilmeisesti käy niin että ensin Nurro laitetaaan joksikin aikaa pakkohoitoon ja hänelle laitetaan edunvalvoja joka myy laivan kaupungille yhdellä eurolla. Kaupunki romuttaa laivan pikavauhtia.
Tämän jälkeen Nurro elää puilla paljailla tai laitoksessa/sosiaaliasuntolassa vuoden parin jolloin terveys romahtaa ja Nurro kuolee.
En kiellä etteikö siisti kaupunkikuva olisi arvo sinänsä mutta kyllä kaikessa pitää olla jokin kohtuus.
Lopuksi hyvät puuhastelija-papparaiset: miettikää nyt ensin vähän onko teillä resursseja kunnostamiseen ennenkuin otatte laivavanhuksia kontollenne. Laivan pitäminen ja kunnostaminen ei ole ilmaista, se maksaa.
Ilmeisesti käy niin että ensin Nurro laitetaaan joksikin aikaa pakkohoitoon ja hänelle laitetaan edunvalvoja joka myy laivan kaupungille yhdellä eurolla. Kaupunki romuttaa laivan pikavauhtia.
Tämän jälkeen Nurro elää puilla paljailla tai laitoksessa/sosiaaliasuntolassa vuoden parin jolloin terveys romahtaa ja Nurro kuolee.
En kiellä etteikö siisti kaupunkikuva olisi arvo sinänsä mutta kyllä kaikessa pitää olla jokin kohtuus.
Lopuksi hyvät puuhastelija-papparaiset: miettikää nyt ensin vähän onko teillä resursseja kunnostamiseen ennenkuin otatte laivavanhuksia kontollenne. Laivan pitäminen ja kunnostaminen ei ole ilmaista, se maksaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se on Nurron koko elämä ja sille tulisi antaa arvostus, mies on iäkäs ja laiva merkitsee hänelle koko elämäänsä. Nyt tuosta vaan ollaa heivaamassa hänet hungingolle. Olen sitä mieltä, että on ajateltava Nurroa henkilönä, ei hän pahaa ole kelleen tehnyt ja kuinka se voi haitata ketään se paatti siellä?
Ajatelkaas omalle kohdalle, että ensin viedään kaikki mitä on ja sitten heitetään ns.pihalle ja jos käy syykkeen päälle, niin pannaan vaikka hoitoon.
jos jokaisen vastaavan henkilön kohdalla aletaan ajattelemaan noin, niin miten ketään voidaan kieltää tekemästä mitään vastaavaa? sopiiko sulle, että minä ajan matkailuautoni vaikka aallonmurtajan parkkikselle ja asun siellä? mulla kun ei ole muuta paikkaa enkä kenellekään ole pahaa tehnyt.
poikkeuksia ei voi sallia tällaisissa asioissa, oli tämä nurro kuinka mukava ja sympaattinen mies tahansa.
Kyllä taas joku kuppilan hönö yrittää päteä, vaikka järki puuttuu totaalisesti. Parkkeeraa se kuvitteelinen autosi Mansikkalahteen, ei tuolla järellä tehdä edes käytetyn auton rahaa ja ajokorttiki olisi hyvä olla, mutta ei pakollinen. Hyi helvetti mitä porukkaa täällä netissä on. kirjoittele tänne sitten jotain kunaina on näitä kaikenlaisia fiilareita, joilla ei ole kun turvan soitto taitoa.
hohhoh! sun kohdalla pitää kyllä ihmetellä, että osasit edes tänne asti. se ei kuitenkaan riitä meriitiksi ulvoa tuolleen, ellei sitten kyse ole mielenvikaisuudesta?
Mielenvikaiset alkaa vittuilee syyttä, niinkui SINÄ teit ja minä vastaan tuollaisille idiooteille kyllä. Normaali ihminen ei suhtaudu asioihin noin kun sinä ja kehotan menemään ongelminesi terapiaan tai hoito olisi jo tuossa vaiheessa parempi kun alkaa purkautuu ulospäin noi pahasti.
soita persuille ne tekee kantelun tai oikaisupyynnön tai jotain muuta järkevää asian hyväksi...
Oliko satamalaitos alunperin antanut Nurrolle luvan? Jos näin on niin kyllä kannattaisi harkita kynnyksen nostoa ettei kaikenmaailman haihattelijat tule aavelaivoineen satamaan. Jäisi moni karhunpalvelus tekemättä.
Huhun mukaan se Vasikkasaaren aavelaivuri (omisti Valmieran) ei ole maksanut senttiäkään laituripaikasta satamalle, kaikki pelkän armeliaisuuden ja pitkämielisyyden vuoksi. Puoliuponneen laivan nosto ja hävitys tuli kalliiksi ja herran tuntien epäilen että kaikki meni lopulta kaupungin (veronmaksajien) piikkiin.
Satamalaitoksen pitäisi ottaa selkeä linja laiturimaksujen suhteen heti alusta alkaen niin moni haihattelu jäisi haihattelematta. Loputtomalla armeliaisuudella saa vain vahinkoa aikaan, kaikille osapuolille.
Köyhälle kyllä pitää antaa kippo lämmintä soppaa mutta satamatoimintaa ei pidä sotkea köyhäinhoitoon. Laivat ja satama ei ole mikään kaikille kuuluva ihmisoikeus. Satamatoiminta pitäisi rajata vain vakavaraisille ihmisille joilla on asiat kunnossa ja hoidettuna.
sinä ja sun vakavaraiset kusipäät.
Mua ei ole ikinä haitannut se laiva siinä rannassa, on se jumalauta kumma kun täällä hyökätään kaikkien ihmisten kimppuun. Hyi saatana mitä porukkaa täällä Kotkassa asuu, antakaa ihmisten olla ja elää rauhassa ja lopettakaa ainainen kyttäily ja pahansuopaisuus tavallisia ihmisiä kohtaan. Helsingissä pitkään asuneena kenelläkään ei ollut intressejä kyttäillä muiden ihmisten tekemisiä ja elämää.
Jos kerran alussa oltiin armeliaita niin sitä armoa pitää jakaa nytkin. Ei olisi pitänyt antaa lupaa mutta kun se lupa nyt kerran annettiin niin olkoon nyt. Jos satama ottaa köyhän vuokralaisen niin se köyhyys pitää myös sietää tai olla ottamatta koko vuokralaista.
Edellisellä kirjoituksella tarkoitin sitä että satama on tehnyt Nurrolle karhunpalveluksen. Päätöksenteossa pitää olla aina jokin linja kireä tai löysä mutta se on oltava ja siitä on pidettävä kiinni.
Eihän Nurron alus ole edes satamassa, niin miksi joku pölvästi puhuu satamamaksuista. Ihmettelen ketä se Nurro häiritsee todellisuudessa. Ilkeät ihmiset on häätämässä Nurroa pois. Näitä nilkkejä näyttää Kotkassa olevan enemmin kun tarpeeksi. Ilkeyttä ym. pätemisen tarvetta ym. se on ja sellaisilla henkiloillä menee hyvin ilmeisesti, mutta jokin kuitenkin mättää, voi johtua lapsuudesta, jota ollaan heti kostamassa vieraille ja avuttomille ihmisille ym. kohteeseen, johon on hyvä iskeä ja siitä semmoinen henkilö saa ainakin hetkellisen tyydytyksen, ennenkui löytää uuden kohteen ja mitä paskemmin saa tehtyä, niin sitä suurempi itsetyydytys tulee. Ennemmin Nurroa on syytä auttaa, tajuatteko missä tilanteessa ihminen on ? Ilkitekijältä tuota on turha kysyä kun tietää vastauksen muutenkin. Edellinen kirjoitti asiaa.
Ei satama ole tehnyt mitään karhun palvelusta. Onko Nurron alus Kotkan satamassa? Jo on Kotkan satama sitten edustava paikka laivoille ja rahdille jos tuo Nurron paikka on satama ja maksutkin pitäisi saada satamalle. Olen erehtynyt sitten Kotkan paikoista. Minusta kun on taas näyttänyt siltä, että se on haittaa tekemättömässä paikassa ja hyvin voi olla, ei se maisemaakaan pilaa,
Ennenkuin kukaan ryhtyy mihinkään on hänellä selvilleottamisvelvollisuus. Velvollisuutta on laiminlyönyt niin satama, Nurro kuin tämän viestiketjun keskustelijatkin. Tuloksena silkkaa sotkua. Ei pidä suhtautua asioihin noin tunnepitoisesti. Olisi parempi vähän ajatella ensiksi. Kaikkihan tekevät virheitä paitsi kaikkitietäjät omasta mielestään.
Emme elä missään villissä lännessä. Jokainen maa-alue ja vesialue on jonkun omistama (myös Myllyranta), joten siihen ei voi kuka tahansa noin vain laittaa laivaa vuosiksi laituriin keneltäkään mitään kysymättä. Silloinhan kalliit viralliset venepaikat olisivat typötyhjiä.
Kysa kertoi jokin aika sitten että Nurrolla on satamamaksuja rästissä. Satama väittää että laivassa on vuoto ja laivassa ei ole moottoreita. Nurron on jo myöntänyt että hänellä ei ole rahaa laivan kunnostamiseen.
Olisiko niin että satamalla on jokin virallinen pakko ottaa kaikki mahdolliset tulijat vastaan? Satamahan ei ole mikä tahansa yritys vaan julkisen palvelun laitos.
Suomessa on turhan tiukka linja romujen suhteen mutta se ei johdu yksittäisestä virkamiehestä tai vielä vähemmän hänen yksityiselämästään (alas psykokulttuuri) vaan lainsäädännöstä. Lain mukaan maanomistajan (satama?) velvollisuuksiin kuuluu siivota jätteet alueeltaan ellei roskaaja ole ilmiselvästi joku muu.
Satama kai pelkää että Nurron laivasta tulee samanlainen riesa kuin Klamilan kalasataman romutroolarista. Laivanomistajallakin on lakisääteisiä oikeuksia. Romulaivan saa helposti ja halvalla koska siitä on vaikea ja kallis päästä eroon.
Eniten harmittaa sosiaalin "auttaminen" tälläisissä tapauksissa. Ihan kuin haaskalle hyökkäävä hyeena. Voi Nurro parka.