että, kun ihastun ja rakastun, niin se alkuun pääseminen on aina niin vaikeaa. Minulla on sekä mies- ja naispuolisia ystäviä, joihin suhtaudun välittömästi. Nyt luulen, että erästä miespuolista ystävää luullaan poikakaverikseni. Enkä omasta mielestä seurustele enkä ole seurustellut useampaan vuoteen. Ja ne puheet poikakavereistani, itse en ole vielä heitä nähnyt.Miten on mahdollista seurustella, kun se alkuun pääsy on niin vaikeaa. Että viestit menevät kiinnostuksenkohteelleni perille, että hän ymmärtäisi, että haluaisin olla juuri hänen kanssaan. Kaikista pahinta on se, etten ymmärrä mikä mättää. Kun alkaa harmittaan,sanon asiat suoraan ja silloin aina joku loukkaantuu.
Mistä johtuu. . .
lauantai
91562
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
pahinta on nimenomaan naisten ns. miespuoliset kaverit..semmoset naiset jätetään yleensä rauhaan jotka pyörittää näitä raukkoja ympärillään..ja nämä raukat siis (miespuoliset kaverit) ovat yleensä vaan ihastuneita tähän naiseen ja toivovat joku päivä saavansa jotain muutakin kun passata neitiä. semmosta..
Pitäisikö nyt:
1) Alkaa tiukkaamaan kavereilta,ovatko he todella
kavereita.
2) Eristäytyä eikä puhua miehille
3) Elää omaa elämäänsä ja luottaa mitä toinen
sanoo (olevansa ystävä).
4) Joku muu vaihtoehto
varsinkin kun asiasta on puhuttu jo alussa.
Yleensä ihastumiset ovat vaikeita, minä ainakin vastapainoksi kaipaan "helpompia" ihmissuhteita eli ystäviä,että jaksaa eteenpäin.
Kokemuksesta voin surukseni kertoa, että Jukka on oikeassa. Olen vuoden kelvannut eräälle neidolle kaikkeen mahdolliseen - paitsi seurusteluun - kuviteltavaan useimpina viikonpäivinä, en ole koskaan kenenkään tyttöystävänikään kanssa puuhannut yhtä intensiivisesti ja monipuolisesti, neito viihtyy erinomaisesti seurassani. Olen myös selkeästi kertonut tunteistani häntä kohtaan, ja se on hänestä nöyryydenpuutetta minulta. Kuitenkin olen saanut osakseni mustasukkaisuutta ja omistushalua. On kuin sieluani repisi kappaleiksi. Olen yrittänyt eroon siitä ihmisestä, mutta aina hän ottaa yhteyttä ja pyrkii pehmennellen jatkamaan. pahinta on se, etten ymmärrä mikä mättää. Sitaatti sinulta: "Kun alkaa harmittaan,sanon asiat suoraan ja silloin aina joku loukkaantuu." - Mitä tarkoitat, kenelle sanot suoraan ja kuka loukkaantuu? Itse saan myös kohtisuoraa tulitusta: hän ei ole koskaan nähnyt minua miehenä, yksinkertaisesti ilmaisten on niin, että ikäni, ulkonäköni, asemani (kaikki se miten olen elämäni järjestänyt), persoonani mättää. Hyvä on, olen rakastunut häneen, mutta ymmärrän hyvin, että vastakaikua en saa enkä sitä voi odottaakaan. Mutta sitä en tajua, miksi minussa pitää riippua väenväkisin? Rakastuneen on saatava parantua tunteistaan, jotka ovat nollan väärti toiselle ja toisaalta rakastetun on saatava rauha "väärän" miehen tunteista. Sitten on vaan otettava etäisyyttä. Lauantai, kerro ajatuksiasi. Niin kysymyksesi, "mistä johtuu", en tiedä varmudella, mutta jos miesystävissäsi on tällaisia, ole suora, älä loukkaa heitä, ajattele myös heidän kannaltaan, älä vain omaltasi (sorry, enhän tunne sinua, tyttöystäväkandidaattini/mikälie/"suhde" toimisi juuri tasan-ja-tarkkaan itseään ajatellen, toisten tunteita ei ole, piste). Kun haluat tutustua lähemmin, sinun on vain uskaltauduttava. Niin yksinkertaista se on.
Jukka ja Andro te olette väärässä. Naisen miespuoliset ystävät ovat ihan yhtä aitoja ystäviä,kuin naiset. Eivät minun miespuoliset kaverit halua minulta,kuin ystävyyttä/kaveruutta. Tukea vaikeina päivinä, hauskaa seuraa/bailuseuraa,kaveria jonka kanssa hengata,katsoa leffoja,pelata korista ym. sitä on mun ystävyys miesten kanssa. Ne ei yritä pokata mua,ei yritä mielistellä,ne ovat samanlaisia mua kohtaan,kuin toisiaan(samaa sukupuolta olevia). Saan todella tuntea nahoissani olevani välillä,yksi jätkä porukasta.Se aiheuttaa toki hämmennystä,jopa itselleni.Vuosia olen tuntenut nämä kundit.Vei vuosia tulla yhdeksi heistä.Olen myös ainut tyttö kaveriporukasta.
Ehkä minä olen eri tapaus,ehkei kaikki kykene samaan.Ei kaikki miespuoliset kaveriksi esittäytyvät ole ihan sitä.Tiedän joidenkin ihastuneen,mutta he eivät olekaan kiinteästi kuulunut samaan porukkaan,eikä tunne minua kaverina.He näkevät vain ulkokuoren ym. ei sitä kaikkea mitä todella olen. Minäkin olen ihastunut miespuoliseen kaveriin, eikä meillä ole kai koskaan ollut mikään normaali kaverisuhde.Ei kaverit flirttaile sillä tavalla,suutele,päädy "rakastelemaan",ole mustasukkaisia toisistaan,riitele,kuin vanha pariskunta ym.Kaverit/ystävät on eri asia. Tosin kyseinen kaveri ihastukseni väittää ajattelevansa mua vain kaverina, vaikka on itse aloittanut tämän pelin. Vaikka kännissä väittikin toista, tosin ei kuulemma olisi halunnut myöntää sitä vapaaehtoisesti. Viikkoa myöhemmin myönnettyään ihastumisensa hän perui puheensa, ei kuulemma ollut ihastunut.Minä puhalsin pelin poikki eli katkaisin välimme. Miksi? En kestä enää sitä pelleilyä,jota välillämme on.Koskeehan se minuun,mutta ei ollut vaihtoehtoja.Tämä teeskenteleminen ottaa päähän.
no jokatapauksessa mulla on ihan oikeita kavereita ja ystäviä,jotka ovat miehiä/kundeja.
En voi kertoa muista naisista kuin itsestäni, jos naisnäkökulmaa haluat. Mietin asioita, joita koin aiemmin eräässä ihmissuhteessa ja miten suhtaudun asioihin nyt. Ihastuin mieheen totaalisesti, joka solulla. En pystynyt sanomaan "ei, en halua ". Ihastus tuli niin voimakkaana. En pystynyt ajattelemaan mitään. Olin vain intensiivisesti siinä ja siinä hetkessä kaikkineni. Menin aivan voimattomaksi sanattomaksi, haukoin vain henkeä, mutta ihoni tunsi sitäkin enemmän. Se valtava vyöry, mitä koin. Jo käden kosketus, tuntui pieneltä maanjäristykseltä. Kaikki se kaipuu myöskin tuli esiin. Olin aika herkässä tilassa.
Olisin toivonut läheisyyttä ja jonkinlaista kontaktia jollain tasolla. Jotain paitsi jäin, jota jäin kaipaamaan. Ja se kovuus etäännytti, kavahdin sitä. Koin myöskin, että minä olen aina se aloitteentekijä yhteydenotossa ja se mielestäni kertoi toisen innokkuudesta tavata ja olla yhdessä. Siihen väliin alkoi tulla koko ajan lisää häiriötekijöitä. Ja lopulta väsymys, ettei jaksa enempää. Selkeä päätös siitä, että nyt se on piste. En halunnut minua kohdeltavan niinkuin koin että tehtiin.
En ole kysellyt tämän henkilön elämästä mitään enkä tiedä edelleenkään mitään muuta kuin hän on kertonut minulle, koska toivon hänen itse kertovan elämästään ja muusta, jos hän haluaa. En tiedä hänen nykyistä elämäntilannettaan.
Olen nähnyt tämän miehen erittäin hyvin miehenä. Ehkä se mitä se minussa sai aikaan, sai minut vetäytymään, varsinkin kun koin välinpitämättömyyttä toisen taholta. Ikäsi,ulkonäkösi, asemasi on sinun omien korvien välissä. Se miten asemasi vaikuttaa, on että se tuo jotain tiukkuutta tai jotain sellaista olemukseesi (jos olet mieheni).
Koska rakastan tätä miestä, olen välillä ottanut yhteyttä, mutta hän on torjunut minut monet kerrat. Hän ei halua rakkauttani, ystävyyttäni eikä lopulta intohimoanikaan. Mitä jää jäljelle?
Olen miettinyt miksi? Ja päätynyt siihen, että on minun kuvitelmaani, että hän jotain tuntisi minua kohtaan. Haluaako hän nöyryyttää minua? Miksi? Haluaako kiusata minua? Miksi? Haluaaako hän testata rakkauttani häneen? Miksi? En ole ymmärtänyt. Enkä enään ole jaksanut pohtia näitä.
Nyt nämä aktivoituivat, kun täällä huomaan toisilla olevan saman sorttisia asioita, mitä itse kävin läpi aiemmin.
Olen ollut suora, ehkä liiankin, ja asioista suoraan puhuminen loukkaa toisia. Toisaalta olen ollut liian hienotunteinen ja se on aiheuttanut ongelmia. Tiedätkö vaatii taitoa sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan. Minun on vaikea asettautua toisen asemaan. En ole ajatustenlukija ja minusta tuntuu että sitä minulta odotetaan. Minun on helpompi asettua toisen asemaan, kun toinen juttelee kanssani ja kertoo. Silloin ymmärrän ja opin tuntemaan toista. En ole koskaan halunnut loukata ketään. Olen yleensä ottanut syyt omille niskoilleni. Enää en ole siihen valmis. Aina on kaksi osapuolta asioissa.
Millä tavalla olet tullut siihen tulokseen, että tunteesi ovat nollan väärti. Jos olet mieheni, et ole niitä ilmaissut minulle. Koko ongelma on siinä. Olen luullut myös, että haluat pelkästään rakastella. En voi pakottaa itseäni siihen, jos vaistoan, ettei toinen välitä, ei ole eväitä sen puolen onnistumisessa.
On tietysti joitakin muita syitä, mitkä vaikuttivat asioihin.
Olen ollut aika pitkään itsenäinen nainen, jolla on oma elämä. En ole seurustellut aikoihin. Enkä myöskään seurustele tälläkään hetkellä. Joskus olen tapaillut ystävää nuoruuteni ajalta. Olen itse suhtautunut häneen ystävänä. Ja luullut niin tapahtuvan toisinkin päin. Nyt kun luin teidän miesten viestejä, yritän miettiä, miten on voivatko naiset ja miehet olla ystäviä.
En ole sitä aiemmin ongelmaksi kokenut. En ole ehkä siinä mielessä huomannut kaikkia miehiä miehiksi vaan ystäväksi enemmän.
Aika paljon tekstissäsi tuntuu omaltani. Minullakin on sekä mies- että naispuolisia ystäviä joihin minäkin suhtaudun välittömästi enkä myöskään ole tätä kokenut ongelmaksi. Siitä, miksi en kelpaa: ei se ole omien korvieni välissä, kyllä ne ovat hänen sanojaan. Siitä huolimatta hän on osoittanut mustasukkaisuutta ja omistushalua, mutta aina kieltää sen silti. Kuin sinä, niin minäkin ihastuin naiseen totaalisesti, joka solullani. Ja aivan samoin, olisin toivonut läheisyyttä ja samoin naisen kovuus on kavahduttanut minua. Tapasin hänet vuosi sitten. Olemme tehneet siis yhdessä kaikkea mahdollista (en halua kertoa tässä mitään sellaista, jonka hän saattaisi tunnistaa, sillä saattaa joskus lukea näitäkin palstoja). Viisi kuukautta tunnettuamme ja tavattuamme käytännössä joka päivä kerroin hänelle tunteistani, hän torjui minut, vaati laannuttamaan tunteeni ja ilmoitti, että haluaa pitää minut ystävänään koko loppuelämänsä. En ole seurustellut kolmeen vuoteen ja olen myös viettänyt hyvin itsenäistä elämää. Tällä naisella ei juuri ole ihmissuhteita, vaikka hän on erittäin terävä-älyinen ja harvinaisen kaunis. En tiedä, onko se syynä, että hän ei ole antanut minun mennä ja parantua. Toisaalta hän on aiemmin valittanut siitä, että otan liikaa yhteyttä (silti hän ottaa enemmän yhteyttä minuun kuin minä häneen). Useimmat tekemisemme ja tapaamisemme ovat hänen ehdotuksestaan. Hän on myös tehnyt niiden suhteen ns. ohareita kymmenet kerrat, ja minun pitäisi vain hyväksyä mukisematta. Olen sanonut, että saat aivan rauhassa kritisoida, jos et tosiaan ole aiemmin elämässäsi uskaltanut tehdä niin. Saankin useimmin asiatonta, repivää, tuomitsevaa kritiikkiä, hän purkaa patoumiaan minuun. Hän kertoo myös ajoittain halustaan harrastaa seksiä jonkun toisen miehen kanssa ja siitä, miten haluaisi tavata joskus jonkun sopivan miehen...se on kuin veistä kääntäisi haavassa. Olen kertonut, että voin yrittää olla ystäväsi, kunnes löydät sopivan, mutta menetän mielenterveyteni tätä menoa. Olen kertonut: sitten kun sinulla on haluamasi, en voi itseni vuoksi olla missään yhteydessä sinuun. Olen myös tehnyt selväksi, että jos ei ole mitään sosiaalista pakkoa, kuten yhteisiä ystäviä, työ-/opiskelutoveruutta, jolloin jonkinlaiset yhteydet ovat pakko, on parempi mennä omia teitä, rakastuneen on saatava parantua tunteistaan ja rakastetun on saatava rauha "väärän" ihmisen tunteista. Vaan ei, hän ei päästä minua - ja tietää "soft cornerini" rakastan häntä sydämeni pohjasta. Hän on viihtynyt kanssani (no, tulee tätä tunnistettavaa osuutta vähän) pulkkailemassa, tarkoitus oli mennä luistelemaan, käymme teatterissa ja elokuvissa, tarkoitus oli mennä ratsastamaan, viime kesänä yhteinen puutarhapalsta, retkeilyä luonnossa ja polkupyörillä, maalauskurssilla, no tässä aivan vähän siitä kaikesta. Mutta, minä en ole hänestä kiinnostava. Sanot viisaasti: vaatii taitoa sanoa oikeat asiat oikeaan aikaan. Samoin: minäkään en ole halunnut koskaan loukata ketään. Sinussa on ilmeisesti samaa kuin minussa: pystyt rakastumaan totaalisesti ja antamaan itsesi kokonaan - siinä voi saada valtavasti, mutta myös tuhota itsensä. En silti haluaisi olla toisenlainen, en osaa enkä halua suojella itseäni, sillä menettäisin jotain olennaista elämän todellisuudesta. Tänään tapaan hänet ja vien lyhyen kirjeen, jossa kerron, että en ole hätiköinyt, ei vain ole mitään mahdollisuutta jatkaa kanssakäymistä, ystävänä saan osakseni mustasukkaisuutta, asiatonta kritiikkiä jne eikä sellainen ole ystävyyden arvostamista. Välimme ovat menneet poikki kahdesti samoista syistä ja repivästä tuskasta huolimatta en olisi ottanut enää koskaan mitään yhteyttä, mutta hän tuli molemmin kerroin pehmennellen takaisin, ja minä pehmoilin, oletin että asiat muuttuisivat. Eivät ne muutu. Hän on pettynyt pitkässä vaikeassa suhteessa, jossa tuli petetyksi ja sitten kaksi kertaa suhteen alkaessa syvetä onkin paennut siitä. Minä olen varmasti tuki ja turva, jonkinlainen kivijalka tässä kovassa maailmassa, mutta kukaan ei voi olla vain sellainen. Yksinkertaisesti topiveet ja tarpeet eivät kohtaa. Tulee mieleeni se "rakkaus ei etsi omaansa, kaiken se kärsii jne..." ja viime viikonlopulta 1970-luvun amerikkalainen elokuva Olet ikuisesti minun: siinä tuli esiin se, että rakkautta on kahta lajia, puhdasta ja itsekästä - elokuvassa ne kaksi ihmistä rakastivat sisimmässään toinen toistaan, ja vaikka toinen tiesi toisen kuolleeksi 20-vuotta aiemmin ("kuollut" olikin pelastettu, operoitu ja hankittu toinen identiteetti), kun he lopulta tapasivat, tunnistivat toisensa ja tunteet olivat samat yhä. Mutta, se olikin molemminpuolista, ja Paavali ehkä puhuu agapesta eikä eroksesta. Miehen ja naisen välillä se on erosta, itseä ja omia tarpeita ei voi kieltää. Kirjoita, luen mielelläni, jos haluat, myös [email protected]
postia on tulossa, kunhan saan s.postini toimimaan. On ongelmia.
postista! Nyt mulla on vaikeuksia, en saa sitä liitettä auki.
liitteen auki?