Nyt on nii että luulin jo olemaan parantumaan päin, mutta sitten se iski. Kaks vuotta olen sairastanut (masennusta, ahdistusta ja sh:ta- lähinnä anoreksiaa). Terapiaa 2 krt/vko 1 v ajan (loppui viikko sitten), ei ollut mitään apua syömiseen koska en halunnut niistä asioissa siellä puhua. Menkat oli poissa vuoden, tuli takaisin hormonipillereillä. Mut sitten kun lääkkeet loppu, loppu menkatkin. Eioo ollu päivääkään ettenkö olis ajatellu ruokaa tai suunnitellut etukäteen syömisiäni ja liikkumisiani. Tänäänkin, kalorit olen laskenut, vaikka sen piti olla jo ohi.
Kun pahin vaihe oli, jätin vastaamatta kavereille. En jaksanut. Kyllä tiedätte jos olette itse sairastaneet... Nyt yritän nauttia elämästä, olen saanut oikeat kaverini takaisin koska eihän ne jätä vaikka mikä olis:)
Kun pahin vaihe oli, jätin vastaamatta kavereille. En jaksanut. Kyllä tiedätte jos olette itse sairastaneet... Nyt yritän nauttia elämästä, olen saanut oikeat kaverini takaisin koska eihän ne jätä vaikka mikä olis:)
Vastaukset 1
Vanhimmat
tiedän miltä susta tuntuu. välillä on tosi vaikeaa pysyä lujana, koska tuntuisi niin helpolta antaa taas sairaudelle valta. niin sairasta kuin se onkin, laihduttamisesta tuli oikeasti hyvä fiilis. kai se on vähän kuin huumetta. tuli vaan niin uskomattoman hieno tunne siitä itsekontrollista ja päättäväisyydestä. ja siitä, että KUKAAN muu ei voinut säädellä sun painoa kuin sinä itse.
mutta onko se oikeasti kaiken sen arvoista? kaikki tietää anoreksian haitat; koko ajan palelee, iho on valkoinen tai harmaa -joka tapauksessa eloton, samoin hiukset, silmien ympärillä on mustat renkaat, hermostut pienimmästäkin asiasta, etkä jaksa olla sosiaalinen. ja lisäksi valtaosan mielestä ET näytä kauniilta vaikka kuinka kylkiluut kuultavat sirosti ihon läpi ja solisluut pistävät silmään.
mulla toimii kaikkein parhaiten se kun ajattelee ettei se vaan kannata enää. olen viimein päässyt normaalipainoon ja voin käsi sydämellä sanoa olevani nyt sata kertaa kauniimpi ja haluttavampi kuin alipainoisena. nykyään osaan taistella nuita houkutuksia vastaan yksinkin, mutta varsinkin alussa poikaystävästäni oli iso apu. kummasti se vain auttaa kun joku rakas ihminen sanoo, että et saa laihduttaa. tai että sinun ei tarvitse laihduttaa ja kiduttaa itseäsi.
olen yksinkertaisesti niin onnellinen tässä tilassa, että en jaksa enää alkaa leikkiä terveydelläni.
kannattaa haalia elämäänsä kaikkea ihanaa. ihania ihmisiä, harrastuksia.. mitä vain. jotain mikä on sinulle arvokkaampaa kuin painon tarkkailu.
tsemppiä hirmuisesti!!