Olen tässä elänyt eron jälkeistä elämääni melkein vuoden verran onnellisena ja tyytyväisenä. Nyt tein virheen ja sattui osumaan korvaan kappale joka laukaisi kaipuun. Miten ihmeessä ihmismieli voi vihata ja kaivata samaan aikaan. Ontto tunne valtasi koko kehon. Suoraan sanottuna perseestä koko touhu. No kyllä tämä taas tästä lähtee, toivottavasti tällaisia tunteita ei tule enään. Ja niille jotka kaipaavat jotakuta rakasta ni elkää surko. Se tunne muuttuu onneksi ja helpotukseksi vähitellen, tosin pieniä väläyksiä tulee. Elämä on liian lyhyt murehtimiseen.
1,5vuotta ja yhden virheen tein
Hämmentynyt-ukkeli
2314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tekstisi rivien välistä voisi todeta, ettet ole päässyt tai käsitellyt eroanne. Jos jotakuta vihaat niin paljon tokkopa sitä henkilöä edes kaipailee.
"Ja niille jotka kaipaavat jotakuta rakasta ni elkää surko." --- niin Rakasta?
Kai kohdallasi on parasta että jätät asiat epäselviksi jopa itsellesi ja saat sitten myöhemmin miettiä ja katua.
Pöhkö, miksi kaipaat, jos et tee mitään ?
Voisin ehkä ottaa sut....
tai jotain?
Kuhan ei tartte paljon rakastaa
Voin rakastaa tai tykätä vähän?
Kelpaako... .. .