Olen kärsinyt masennuksesta ja paniikkihäiriöistä jo seitsemän vuotta. Pitemmän aikaa olen ihmetellyt omaa tunteettomuuttani. En tunne empatiaa en surua enkä vihaa. En myöskään tunne rakkautta.
Onnettomuus missä kuoli 23 nuorta ihmistä ei tuntunut minusta miltään. Ihmisten puheisiin osallistuin "kauhistelemalla", koska se kuuluu asiaan.
En tiedä miksi ja mihin tunteeni ovat kadonneet. Epäilen lääkitykseni olevan osa syynä. Voi olla myös, että suojelen itseäni, mutta miltä?
Elämässäni ei ole tapahtunut ikinä mitään suurta mullistusta. Olen ollut iloinen ja ulospäin suuuntautuva, ennenkuin masennuin. Masennuksen syy ei ole minulle itselleni vieläkään selvinnyt. Elän kuin ulkopuolinen muitten ihmisten keskellä.
Onnettomuus missä kuoli 23 nuorta ihmistä ei tuntunut minusta miltään. Ihmisten puheisiin osallistuin "kauhistelemalla", koska se kuuluu asiaan.
En tiedä miksi ja mihin tunteeni ovat kadonneet. Epäilen lääkitykseni olevan osa syynä. Voi olla myös, että suojelen itseäni, mutta miltä?
Elämässäni ei ole tapahtunut ikinä mitään suurta mullistusta. Olen ollut iloinen ja ulospäin suuuntautuva, ennenkuin masennuin. Masennuksen syy ei ole minulle itselleni vieläkään selvinnyt. Elän kuin ulkopuolinen muitten ihmisten keskellä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
mutta tulin tänne?!
Noh..itseasiassa tunsin samoin kun sinä.Minulle se taas johtuu siitä että ymmärrän että ihmisiä syntyy ja kuolee.
Itseasiassa miksi tulin kirjoittelemaan pöhköilyjäni niin on tuo sana.
Jäin lukemaan sitä.Tunteeton...
Miksi tuollainen sana on olemassa?
Kun yhdellä välillä tarkoitus muuttuu juuri vastakkaiseksi.Tunteet on!?
Järkyttävää esim. tilanteessa jossa pitää sanoa tunteeton ja sitten on hikka.
Tunteet "hik" on.
Pilalle meni sekin sanominen!
Noh.. ihmiset on erilaisia.Itse ihmettelin "kokokansan hysteriaa".
Tietysti uutiset antavat ymmärtää sen mitä he haluavat antaa ymmärrettäväksi.
Ja jos muita uutisia ei ole niin sitten tarjotaan sitä mitä on.
Kyllä tietysti sitä asiaa miettii että kuolema korjaa ihmisiä.Hetken sitä on hiljaakin,mutta sitten elämä jatkuu.Niin se kuuluukin olla.
Lääkkeet varmasti vaikuttavat tunteisiin.Siinä olet oikeassa 100%.
varmaaankin vois olla itsesuojelua...
en tunne kanssa just mitään.kai elämä on kovettanut.ps.aika kauan ollut sulla masista ja p.häiriötä.toivotan kuitenkin onnea. jos pärjäät ilman lääkkeitä niin hyvä.mutta älä kuitenkaan kärsi koko ikääsi noista jos muu ei auta niin sitten resepti.
Lääkkeitä käytän valvotusti. Epäilenkin tunteettomuuden johtuvan lääkkeistä, osittain.
Syy miksi kirjoitin tänne on, että loukkaan tahtomattani surevia ja kärsiviä ihmisiä. En todellakaan osaa olla empaattinen. Onneksi muisti pelaa joskus ja osaan sanoa "olen pahoillani" mitään tarkoittamatta.
siis käytät lääkkeitä valvotusti?
kuka on valvoja?
mahtaako olla lekuri,lääketehtaan marionetti, joka reseptin kirjoitti?
tuo valvotusti. Oliko tarkoituksesi olla kyyninen vai nokkela? Todennäköisesti olet itsekin tunteeton. Näin ollen ymmärrät mitä tarkoitan.
Lääkkeet saattaa olla syynä. Mutta myös masennus aiheuttaa tuon kaltaisia oireita. Millainen lääkärisuhde sinulla on? Käytkö säännöllisesti psykiatrilla? Tuntuu, että saamassasi hoidossa voisi olla vikaa. Jos siis olet syönyt samoja lääkkeitä vuosikaudet ja tilanteesi ei ole mainitsemasi asian suhteen parantunut, niin uskon sen johtuvan asiantuntemattomasta hoidosta. Sillä nykyään kyllä löytyy uudenaikaisia lääkkeitä, jotka eivät aiheuta mainittavia sivuvaikutuksia. Ja kokeilemalla jokaiselle löytynee sopiva. Eikä niitä lääkkeitä yleensä kauvan käytetä. Ja vaihdetaan toiseen, jos apua ei ole yhdestä.
Kirjoittelen mielelläni sulle, jos siitä vaikka olisi edes vähänkin apua.
olen ollut viime kesästä lähtien, kun vakituinen lääkärini muutti pois. Lääkkeitä on vaihdettu kolme kertaa. Nyt olen menossa uudelle lääkärille. Olen ollut vuoden terapiassa 2 x viikossa. Vertaistukiryhmässä käyn joka viikko. Ryhmässä olen puhunut tunteettomuudestani usein, mutta he väittävät minulla olevan tunteita. Puhuessani pahasta olostani alan usein itkeä, ja se ymmärretään tunteeksi. Näin ei kuitenkaan ole. Ehkä en ole osannut kertoa heille oikein.
Yleensä puhun mielummin muusta kuin omasta pahasta olostani. Kerron kivoja juttuja saadakseni ihmiset nauramaan. Välillä olen kuin klovni, joka itkee maskin alla. Parempi sekin kuin jatkuva surkeus, joka kaikenlisäksi ruokkii itseään.
Kiitos Sinulle, kun lupasit keskustella kanssani.
Itselläni on ollut masennusta ja ahdistusta, sekä paniikkihäiriöön viitaavia oireita jo noin 9 vuotta (en ole käyttänyt mitään lääkkeitä enkä terapiaa) ja olen ollut myös lähes täysin tunteeton. Pari kuukautta sitten ahdistukseni alkoi kuitenkin jostain syystä hiipumaan (ehkä siihen vaikutti kahvin juonnin väheneminen, sekä "itsepsyykkaus") ja huomasin samalla tunteiden palaavan hiljalleen. On aika hämmentynyt olo, koska tunnen itseni jopa ylitunteelliseksi.
Uskon, että jos jollain tapaa pääset eroon masennuksestasi, niin tunteesikin palaavat hiljalleen, koska ihminen ei voi olla samaan aikaan masentunut ja tuntea esim. empatiaa toista ihmistä kohtaan. Paniikkihäiriö on luultavasti yksi masennuksesi syistä, joten siihen tulisi ensimmäiseksi kiinnittää huomiota.
En minäkään ole ikinä halunnut puhua ongelmistani, en ole edes halunnut ajatella, niitä, vaan olen täyttänyt mieleni heti jollain positiivisemmilla asioilla. Olen tavallaan pakottanut itseni ajattelemaan positiivisesti.
jatka vain sitä terapiaa, se auttaa HITAASTI, mutta varmasti. Kun on masentunut, ei tietenkään riitä empatiantunteita muita kohtaan. Ei se bussiturma kaikkia ihmisiä järkyttänyt. Minäkin taivastelin enemmän tavan vuoksi.
Sitä on pakko suojella itseään kun joka tuutista tulee väkivaltaa ja kaikkea pahaa. Siltä meidän nykyajan nuorten aikuisten on itseämme suojeltava, kun ei pysty prosessoimaan sitä kaikkea pahuutta. Ajattele miten paljon yksinkertaisempaa elämä oli ennen kuin oli mediaa ja uutisia ja leffoja, joissa on kuolemaa ja valtavaa inhimillistä tuskaa.
Rakkauttakin pystyt tuntemaan kun on oikea aika. Elämä on helpompaa kun ei tunne suuria tunteita. Suuriin tunteisiin liittyy suuret riskit. Mutta sitten kun olet valmis, ehkä kuukauden, ehkä vuoden päästä, ehkä tunteet taas palaavat. Lääkityskin voi olla syynä, kysy jos voisit vaihtaa. Niiden tarkoitushan on pitää ne matalikot poissa, mutta valitettavasti silloin voi häipyä myös ilon tunteet. Itse syön Sepramia masennukseen ja paniikkihäiriöön, se ei ole vienyt multa ilon tunteita, mutta pahimmat masennuspäivät on mennyttä.
Älä luovuta!
:-)