Olisi mielessä

muuttaa takaisin Kuusamoon parinkymmenen etelässä vietetyn vuoden jälkeen.
Työtä olisi kumminkin hyvä saada, koska pyhällä hengellä on vaikea elää ennenkuin eläkevuodet alkaa olla omalla kohdalla ja siihen on vielä tosi pitkä aika. Millä aloilla teillä siellä Kuusamossa löytyy työtä tekevälle? Vai onko edelleen niinkuin ennen oli, että päivärahalinja on vakioratkaisu? Työkokemusta kyllä löytyy monelta alalta, mutta kannattaako sinne tulla lyömään päätään seinään? Nyt toki ajat ovat huonot, mutta ainahan saa olla toiveikas...
1269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse muutin Kuusamoon kanssa etelästä, Vantaalta, jossa olin asunut koko ikäni. Kuusamossa kävin kerran kaverin ostamalla kesämökillä ja ihastuin paikkaan täysin. Muutin 2006 Kuusamoon, olen rakennusalalla töissä. Rukalla ja ympäri Kuusamoa tulee keikkoja, joskus jopa Posiolta tai Taivalkoskelta asti. Hyvin tulee toimeen.

Ymmärrän hyvin, miksi haluat muuttaa takaisin Kuusamoon. Etelä-Suomi ei loppujen lopuksi ollut minun paikkani, vaikka sieltä olenkin kotoisin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pähkäilevä kirjoitti:

muuttaa takaisin Kuusamoon parinkymmenen etelässä vietetyn vuoden jälkeen.
Työtä olisi kumminkin hyvä saada, koska pyhällä hengellä on vaikea elää ennenkuin eläkevuodet alkaa olla omalla kohdalla ja siihen on vielä tosi pitkä aika. Millä aloilla teillä siellä Kuusamossa löytyy työtä tekevälle? Vai onko edelleen niinkuin ennen oli, että päivärahalinja on vakioratkaisu? Työkokemusta kyllä löytyy monelta alalta, mutta kannattaako sinne tulla lyömään päätään seinään? Nyt toki ajat ovat huonot, mutta ainahan saa olla toiveikas...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu