Huudossa

kokki-yt

Muistaako kukaan tai on ollut huudossa mukana

35

2965

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex-ahtaaja

      Onko laivaväelläkin ollut huutoja?

      En ole ollut koskaan merimiehenä enkä edes -poikana. Rannikkolaivurin paperit minulla on, mutta ne nyt ovat huviveneilyyn liittyviä pilipalijuttuja!

      En mahda olla nykyisin mitenkään hyvässä huudossa, mutta olen minä erinäisinä aamuna huudoissa seisonut, sekä Nokalla että Jätkässä. Tein ensimmäisen keikkani ahtaajana joulukuussa 1970 ja viimeisen toukokuussa 1974. Kurssejakin kävin kahteen otteeseen yhteensä 5 viikkoa Kotkassa. Yleisahtaajan (koneahtaajan) prikan antoivat niinkin vähällä siihen aikaan. Trukit, manttelimiehen punaoranssit rukkaset ja laivakraanat sekä -vinssit ehtivät tulla tutuiksi.

      Kelpo työpaikka, reilut työkaverit! Sopii muistella hyvällä.

      • neste-ex-ex

        merimiesvälityksen huudossa, sekä satamamiesten töihin otossa oli eroja. "myllyssä" ei ei tarvinnut A eikä B prikkoja.... Olin aikoinaan Turun myllyn listoilla, siihen aikaan messikallen jopia kyttäsin. Oli Nunnalahteen paikka auki, kun nimiä "huudettiin", kun ketään ei kiinnostanut,ja nimeni huudettiin vastasin muistaakseni "täällä" paperit mukaan ja kohti Naantalia. Mikäli se ei näin mennyt, niin korjatkaa, vai oliko huudoissa numero systeemi? Kun ei muista,ninn ei, muut jopit tulikin sitten otettua suoraan "konttorin" kautta...

      • listahuuto
        neste-ex-ex kirjoitti:

        oli 60 luvulla oli käytössä "listalla" ja "varalistalla". Listalle pääsi merimiesunionin jäsenet, jäseneksi pääsi vain "seilanneet". Varalistalla oli muut. Ensin huudettiin listalta, ellei ollut halukkaita niin sen jälkeen varalistalta.

        Itse aloitin kallena M/S Granviikissa jossa palvelin vajaa kaksi viikkoa, sen jälkeen olin unionin jäsen ja oikeutettu "listalle".

      • Seilori70
        listahuuto kirjoitti:

        tuli oltua huudoissa. Legendaarinen Nuutti Piipari jakeli jobeja ja paukutteli henkseleitä. Jäänyt mieleen kun siellä istuskeli ja kuunteli MERIMIESten juttuja. Joillakin oli kriteerinä mikä oli sanoessaan oliko laiva hyvä vai paska. Välillä kävi styyrit katsastamassa katrasta, ketä voisi ottaa. Kesällä oli Nuutilla välillä vaikea saada ukkoja laivalle. Sieltä minä läksin varalistalta ekaan jobiin Wihurin Wirmaan.

      • Huru-Ukko
        Seilori70 kirjoitti:

        huudoissa aikoinaan käytyä.Kotkassa,Helsigissä ja Turussa.Pienemmissä satamakaupungeissa ei huu-
        toa ollutkaan.Myllyn hoitaja soitti kun jotain oli tarjolla.Raumalla legendaarinen Fanny Putta piti
        ohjat tiukasti käsissään.Vuonna-55 tuli ensimmäinen jobi ja siitä sitten Unionin jäseneksi.42-vuotta
        tuli seilattua,vaikka tuolla toisessa topicissa joku AMK-älykkö pojuksi kutsuikin.

      • kokki-yt
        Huru-Ukko kirjoitti:

        Joo tota merimies myllyn eli työnvälityksen huutoo tarkoitin ,ja niinkuin honattiin nykymerimiehet ei enään termiä ymmärrä .
        Ite olin joskus nöösipoikana nokalla huudos jokunen päivä siel jopii kytättiin mieleen jääneet erinlaiset kommettit ja välihuudot koskien laivoja kippareita siiffejä förstejä stujuja jotka kyseisessä laivoissa olivat mielenkiintoisia kommentteja tuli mieleen et pikku pöhnäs vanhat skönöt niitä päästelivät olikohan ite edes listalla kunhan aikaansa kuluttivat ja viisastelivat .No ite mulla tärppäs Lunkun Lancink pönttöön lentojopi Hampuriin ,.No kommenttii tuli siihenkin et nyt poika paskaan iskit kätes paska laiva vittumainen kippari vielä kerkeet kieltäytyy yms ,no jossain mieles osui oikeaan eihän toi laiva mikään mieltä ylentävä potski ollut jälkeen päin tuli mieleen et jonkinmoinen kauppalaivaston kaatopaikka sen verran sekopoltsii jengii ,mut jotenkin sielkin tuli nappi 8 kuukautta temppuiltuu .
        Sen jopin jälkeen en huudois ollut systeemit muuttui ja ruvettiin ite kerjäämään jopii suoraan varustamoista .Et historiaa toi huuto ja taitaa olla jo merimies työnvälityskin ..

      • listahuuto
        kokki-yt kirjoitti:

        on jäänyt mieleen. Myllyssä tarjottiinTurun Kaupungin Sairaalaan (vikaeeraus) lämmittäjän jobia. Taisi silloin olla sairaalassa kolifyyrit. Kurjen Väiski tokaisi heti, saaks siäl ulosviäntti kans, hän oli lämmittijä.

      • Turun mylly
        listahuuto kirjoitti:

        oli 60 luvulla oli käytössä "listalla" ja "varalistalla". Listalle pääsi merimiesunionin jäsenet, jäseneksi pääsi vain "seilanneet". Varalistalla oli muut. Ensin huudettiin listalta, ellei ollut halukkaita niin sen jälkeen varalistalta.

        Itse aloitin kallena M/S Granviikissa jossa palvelin vajaa kaksi viikkoa, sen jälkeen olin unionin jäsen ja oikeutettu "listalle".

        oli vielä -64 Veistämöntorin laidalla rakennuksessa jota ei enää ole. Energialaitos on laajentunut "yli". Veistämöntorin laidalta muutti mylly Käsityöläiskadun varrelle jo mahd. -65. Sieltäkin tuli muutama jopi otettua. Turun myllyn paikat olivat yleensä keväisin tankkilaivoissa. Naantalin Nesteelle tulleet laivat, kun tuppasivat tyhjenemään merimiehistä kesäksi.

      • Paulinille
        Turun mylly kirjoitti:

        Sieltä otin eka jobin

      • Vesperi
        Paulinille kirjoitti:

        Sieltä otin eka jobin

        26.05,1971 Helsingin myllystä. Vakiseilorit tuli lomille ja jobeja olis ollu valkata asti, mutta ura alkoi FÅA:n Inarissa.

      • siinähistoriani
        listahuuto kirjoitti:

        oli 60 luvulla oli käytössä "listalla" ja "varalistalla". Listalle pääsi merimiesunionin jäsenet, jäseneksi pääsi vain "seilanneet". Varalistalla oli muut. Ensin huudettiin listalta, ellei ollut halukkaita niin sen jälkeen varalistalta.

        Itse aloitin kallena M/S Granviikissa jossa palvelin vajaa kaksi viikkoa, sen jälkeen olin unionin jäsen ja oikeutettu "listalle".

        Kyl määki Turus , Linnankadulla ( lähelle linnaa , nytten hakattu tuo ovi kii ja rappuset purettu pois )
        1951 eka jopi ja 1954 viimeinen .
        Anvenperissä 1952 , samatyyli piti olla paikalla.
        Tukholma 1958 , samajuttu .
        Kotkassa , samajuttu 1951 ( kaupunkitalolla takanta mentiin sisälle )
        Helsinki , katajanokalla 1955
        Helsiki jossain Hel. kadun luona 1980

      • jenkki-junkki

        Eio ne rannikkolaivurin paperit mitään pilipalijuttuja ! kyllä niissä on ihan asiaakin mun mielestä täkkärin ja
        ahtaajan hommassa on erona vaan märkä ja kuiva alusta missä sitä duunia tehdään.
        Mutta toi yks kirjottelia joka heittää noita provo viestäjä erilaisilla nimimerkeillä on todellinen pilipali
        No se siitä hyvät talvet sinne missä lienetkin.

      • koneopis
        Paulinille kirjoitti:

        Sieltä otin eka jobin

        Mikä vuosi otit. Itse lähdin sieltä Paulinille -68, Ragniin

      • koneopis kirjoitti:

        Mikä vuosi otit. Itse lähdin sieltä Paulinille -68, Ragniin

        Vernalta eka jobi -66 Kalleksi FÅA:n Heliokseen Välimerenlinjalle!
        Ainakin Turussa oli käytäntö että sai kieltäytyä jobista muistaakseni 3 kertaa jos olit topilla. Sitten putosi hännille
        Oli käytössä numerot. Listat oli aina seinällä josta voi käydä katsomassa monentenako oli

    • Raste

      mylly Nummikadulla 60 luvul,Ellilä siellä huuteli jobit,sieltä eka jobi messikalleksi,vanhempien skönöjen kommenttien saattelemana.

      • X Sähkäri

        Tarjosi ekan jobin Tombrookersin M/S Mylleen. Tais olla kesä 66. Blyn Kaisa, jos nimen vielä oikein muistan kirjoitteli jobilapun, jonka kanssa suuntasin Sunilan redille, jossa alus lossasi puubanaaneita. Useamman kerran senkin jälkeen tuli myyllyn kautta jobia kytättyä. Kerrankin Piipari huuteli samana päivänä FOA:n tervakeuloja Salla, Baltig, Ostrobotnia ja Inha. En inahtanutkaan, vielä oli vähän ulosmaksua jäljellä. Seuraavalla viikolla jobi Ilmari Tuulen S/S Markukseen kelpasi mainiosti.

      • koneoppilas

        käytävällä seisoskeltiin ja chesterfieldiä poltettiin. Dongareiden perstaskusta näkyi merimiespassi ja oranssin keltainen isorokkotodistus, tai saattoi ne olla khakipaidan rintataskussakin. Savuinen ja puheensorinalla täytetty ilmapiiri. Jännityksen sekaista odotusta hyvistä laivoista. Pellikka, Keino, Pastori jne mukana...

        Kyllä myllyssä oli aina tunnelmaa.

      • Raste
        koneoppilas kirjoitti:

        eipäs paremmin vois ilmaista, kenellä näistä herroista oli moottorivene?Lähtivät torinrannasta retkelle Pikisaareen vein foortilla porukan rantaan,pakolliset eväät oli mukana,mul oli kamera autos joku näistä merenkäviöistä hoksi et lainataan,en oikein innostunut asiasta,aikansa jaakasivat ja luovutin.

        Lähtö oli sitten mitä vauhdikkain, sähläsivät siinä veneessä yleisöäkin oli runsaasti seuraamassa tapahtumaa,en muista kuka hoksas että on kamera otetaan kuvia,meni perään kuvaamaan seisallaan tähtäili, no moottorimies sai koneen käyntiin ja vene liikahti eteen ja kuvaaja yli reunan, porukka onki kaverin veneeseen,matka kohti pikisaarta alkoi,mut minun kamera jäi sinne merenpohjaan.

      • Se pahvikantinen
        koneoppilas kirjoitti:

        käytävällä seisoskeltiin ja chesterfieldiä poltettiin. Dongareiden perstaskusta näkyi merimiespassi ja oranssin keltainen isorokkotodistus, tai saattoi ne olla khakipaidan rintataskussakin. Savuinen ja puheensorinalla täytetty ilmapiiri. Jännityksen sekaista odotusta hyvistä laivoista. Pellikka, Keino, Pastori jne mukana...

        Kyllä myllyssä oli aina tunnelmaa.

        Se mahtui juuri Lee'n dongarien takataskuun...

      • hui hai
        Se pahvikantinen kirjoitti:

        Se mahtui juuri Lee'n dongarien takataskuun...

        ja jobi kroonoboriin

      • Junkin jobi
        hui hai kirjoitti:

        ja jobi kroonoboriin

        antoi eka jobin -68 Finn Ensoon. Toinen virkailija siellä Turun myllyssä oli mies jolla oli tekokäsi, nimeä en enää muista.

      • gm
        Junkin jobi kirjoitti:

        antoi eka jobin -68 Finn Ensoon. Toinen virkailija siellä Turun myllyssä oli mies jolla oli tekokäsi, nimeä en enää muista.

        Vernalta eka jobi M/T Signyyn -67. myöhemmin myös jokunen jobi Välimäeltä, jota myös "kumikäsi" nimellä kutsuttiin. Kerran huudossa Välimäki tarjos jobia johonkin käysään ja ekana listalla ollu kysy et mihin se ajaa." Englantiin", sanoi Välimäki. "Ai jaa no mää olen jo käyny Englannis, katotaan jotain muuta laivaa", vastas kaveri.

      • koneoppilas
        Junkin jobi kirjoitti:

        antoi eka jobin -68 Finn Ensoon. Toinen virkailija siellä Turun myllyssä oli mies jolla oli tekokäsi, nimeä en enää muista.

        Sitä jolla oli se tekokäsi ja mustat liivit päällä, sanottiin vaan kumikädeksi. Kun Vernalle anto kahvipaketin, sillä sai mielisuosion. Vaikka vähän vipotti kun otin junkin listalta -67 Ragni pauliniin jopin. Pääsin kuitenkin ja olin siihen asti, kun myytiin Kiinaan romuksi.

      • maanrapu

        myöhäisellä syksyllä ensimmäinen jobi ruottin panamaan, mylly oli silloin vielä kaupungintalon alakerrassa, muutti ehkä 64 tai 65 Nummikadulle. Saman päivän iltana kun olin aamulla jobin ottanut hyvin pieneen ja paskaseen panamalaiseen, eräs tuttu luotsi kertoi tuoneensa Vihurin Virran Ouluun, ja kehoitti menemään aamulla myllyyn koska ko. aluksessa vaihtui suurin osa porukasta, ja tiesi listalla oloni. Vitutus ei silloin ollut kovin kaukana.

      • Anonyymi
        Junkin jobi kirjoitti:

        antoi eka jobin -68 Finn Ensoon. Toinen virkailija siellä Turun myllyssä oli mies jolla oli tekokäsi, nimeä en enää muista.

        Oli kova piereen ja huutaan!

    • Jussi K

      Katajanokan Myllyssä, olisiko ollut -58 keväällä. Jobia en saanut, huudossa oli paljon porukkaa ja laivoja vähän, rahat loppuivat ja piti lähteä takaisin muihin töihin.
      Keväällä -61 armeijan jälkeen uusi yritys viisaampana Kokkolaan ja Yxpihlajan myllyyn, sieltä huudettiin trimmariksi Nordström'in Brita'an.

      • ånkabåååt

      • Jussi K
        ånkabåååt kirjoitti:

        tämä

        http://kauppalaiva.nba.fi/image.php?id=342&lang=fi

        laiva, vaikka kuva on hieman epäselvä, että yksityiskohdat jäävät pimentoon. Se oli sitä merimiesromatiikkaa, vahdista kun pääsi, niin juuri ja juuri jaksoi raahautua punkkaan. Olin sitten myöhemmin eldarina ja opettelin mitä on työnteko. Mörsky, kokenut eldari opetti minulle monenlaisia kikkoja, lämmöllä muistelen noita aikoja.
        Euroopan liikenteessä, Puola, Ranska, Englantim Saksa jne.
        Kiitos kuvasta, ei ollut minulla kuvaa Brita'sta.

      • hurlumheikki
        Jussi K kirjoitti:

        http://www.aijaa.com/v.php?i=5595155.jpg

      • Jussi K
        hurlumheikki kirjoitti:

        http://www.aijaa.com/v.php?i=5595155.jpg

        Kiitos hurlumheikki, toinen kuva lisää albumiini. s/s Brita oli merkittävä laiva elämässäni, se oli alku ammattini, josta sitten jäin eläkkeelle.

    • topreemi

      martiniemestä peltosella ouluun noin 20 kilsaa tai liftillä ja siellä myllyyn , eka kerralla kaveri kysyi ellilältä päästäskö samaan laivaan . Ellilä sanoi että , jos panen teidät kaikki samaan laivaan niin se uppoaa koko laiva . Eka jopi tuli aikanaan Aymaraan tietenki kalleksi kun olin 15 v sen ikäinen ei muuta jopia saanut , oli vuosi 68 siitä se alkoi.

      • mbe320cdi

        Tossa aiemmin oli Piiparista puhe joka paukutteli henkseleitä. Ainoastaan talvella kun ei ollut jobeja niin tuli konttorista ulos ja samalla kun paukutti henkseleitä niin sanoi että ei ole jobeja pojat. Kesällä taas ajeli polkupyörällä pitkin Kotkaa tunnettujen ryyppypaikkojen kautta ja etsi porukkaa laivoihin. Piipari vasta kuoli yli yhdeksänkymppisenä. Tosi että hällä oli assistettina Kaisa Bly.

      • Raste

        Peltonen Patelassakin,kun vain seisoi sinisen kyltin alla,siitä torinrantaan pääteasema siellä,vilkaisu asema-kuppilaan onko tuttuja,sitten matalan kautta kauppahalliin läpi kuljettiin myyjille herjoja heiteltiin,sitten huutoon Nummikadulle.
        Usein tultiin sama rundi takaisin päin.

    • Anonyymi

      1960 heinäkuu ”Eira kalle” , 15 vuotias sai ensimmäisen jobbin .
      Lennart Helin
      Helsinki

    • Anonyymi

      Unionista piti hakea kontrolli kortti kun pisti nimeä listalle.
      Huuto tais loppua 80-luvun alussa, listat poistu joskus 80-luvun puolivälissä.
      Listathan oli avoimesti näkyvillä, niistä näki kaikkien listoilla olijoiden nimet ja numerot monentenako oli listalla, muistasaksen redarilla oli oikeus valita kolmesta ekasta listalla olijasta kenet ottaa, sitä en tiedä kuinka paljon redarit sitä käytti. Myllystä saatiin Jobi lappu hanskaan ja mentiin sen kanssa botskiin tai konttoriin ja siellä sitten hylkäsivät tai hyväksyivät jobin hakijan.
      Muistaakseni jos joku otti vikaeeraus jobin ni senkin nimi näky listalla, siinä näky aika mille oli vikaeerauksen ottanut/saannut ja botskin nimi.
      Sitten mönsträys mies tuli laivaan ja vedettiin nimi rullaan ja taas oli "koti" pään päällä ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2473
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1658
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1396
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      162
      1236
    5. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      143
      1199
    6. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1135
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      106
      1082
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1071
    9. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      116
      1026
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      949
    Aihe