itseään. Aivan pienissä vivahteissa sen voi huomata. Nostatko itsesi sillä tavalla minua ylemmäksi. Voi tulla suuri suru vastaan, kun et tunnu ymmärtävän kunnioituksesta hölynpölyä.
Tehtävänä mainostaa
Sipuli se meitä itke
2143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kerro
Voisitko hieman tarkentaa ajatusta. Tarkoitatko nyt kirjoittamista vai jotain muuta.
Kirjoittaminen on keino työstää pahaa oloa ja selkeyttää ajatuksia. Toki vastaan vain omasta puolestani, uskoisin kuitenkin sen pätevän useisiin kirjoittajiin täällä. Kunnioituksen kanssa sillä ei taida olla mitään tekemistä. Ihmisiä kunnioitetaan tai ollaan kunnioittamatta oikeassa elämässä. Riippumatta ihmisen yhteiskunnallisesta tai taloudellisesta asemasta kunnioitus ansaitaan, se ei ole itsestäänselvyys, ihmisarvoa lukuunottamatta. Lähtökohtaisesti siis kohdellaan ihmistä ihmisenä. Ajatuksella: "Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan" taitaa olla vinha perä. Toki usein kannattaa nielaista ennenkuin vastaa huutoon.
Ihmiset ovat eri tavoin lahjakkaita, joka alueella ei voi, eikä tarvitsekaan olla paras. Parhaimpaansa voi tietenkin pyrkiä. Mikään ei silti estä iloitsemasta toisen onnistumisesta, sehän ei ole itseltä pois. Tällainen ajatus tuli tuosta tekstin alkuosasta mieleen.