Mulla on maanantaina aika magneettikuvaukseen, sain sinne lähetteen ms-taudin poissulkemiseksi / toteamiseksi. Minulla on harvinainen lonkkavaiva jonka tutkimuksissa huomattiin pahaa lihasheikkoitta jaloissa. Ortopedille sanoi muistakin oireistani viittaen ms-tautiin, eikä lonkkien tutkimuksia voi jatkaa ennen kuin tiedetään onko sitä vai ei. Oireiluni viittaa liikaakin ms-tautiin. Olen siihen yrittänyt jo varautua että diagnoosi napsahtaa, mutta se voi siltikin olla aika shokki. Ikänikään puolesta diagnoosi ei ole mahdottomuus, olen kesällä täyttänyt 19 vuotta.
Ensimmäisen näköhermontulehdukseni sain heinäkuussa, joita on sen jälkeen ollut 3-4 kappaletta. Reisissä tuntuu monta kertaa päivässä että neulalla pistettäisiin luuhun asti. Sormet puutuvat, tai vaihtoehtoisesti 1cm2 alue sääressä. Pohkeissa todella häiritseviä lihasnykäyksiä. Vessassa pitää käydä ainakin kerran tunnissa, vaikka en joisi mitään. Tuoreet asiat eivät pysy muistissa, joutuu kysymään useampaan kertaan ennenkuin mitään pystyy tekemään. Näppäimistön kirjaimet ovat muuttuneet "liian pieniksi", olen ollut nopea kirjoittamaan mutta nyt tulee useampi kirjain kerralla. Kävely on kuin lievästi humalaisella, tosin lonkilla on siihen myös osansa. Mitään en jaksa tehdä, en pysty.
Miten täällä ihmiset on päässeet odotuksen yli diagnoosin saamiseen asti? Entä siitä eteenpäin? Mikä on seuraava askel? Ortopedi varmaankin lähettää neurologille, mitä sen jälkeen tapahtuu?
Läheisilleni olen kertonut asiasta ja ovat ottaneet sen hyvin, paitsi isäni oli järkyttynyt..
Miten kerron asiasta esimiehelleni? Tämä työpaikka on määräaikainen ensi syksyyn asti, sitten pitäisi keksiä opiskelupaikka kun olen sitä pitkään jo lykännyt.. Onko minkalaisia järjestelyitä joutunut tekemään ammatinvalinnan kanssa? Nykyinen työni on tietokoneella istumista, joskin sekin tuntuu todella raskaalta minulle. Tietenkin stressi saa oireeni pahenemaan, tai kuvittelemaan ennemminkin että ne pahenevat. Ei onneksi kauaa enää ole kuvaukseen ja tiistaina saan heti lausunnon.
Ensimmäisen näköhermontulehdukseni sain heinäkuussa, joita on sen jälkeen ollut 3-4 kappaletta. Reisissä tuntuu monta kertaa päivässä että neulalla pistettäisiin luuhun asti. Sormet puutuvat, tai vaihtoehtoisesti 1cm2 alue sääressä. Pohkeissa todella häiritseviä lihasnykäyksiä. Vessassa pitää käydä ainakin kerran tunnissa, vaikka en joisi mitään. Tuoreet asiat eivät pysy muistissa, joutuu kysymään useampaan kertaan ennenkuin mitään pystyy tekemään. Näppäimistön kirjaimet ovat muuttuneet "liian pieniksi", olen ollut nopea kirjoittamaan mutta nyt tulee useampi kirjain kerralla. Kävely on kuin lievästi humalaisella, tosin lonkilla on siihen myös osansa. Mitään en jaksa tehdä, en pysty.
Miten täällä ihmiset on päässeet odotuksen yli diagnoosin saamiseen asti? Entä siitä eteenpäin? Mikä on seuraava askel? Ortopedi varmaankin lähettää neurologille, mitä sen jälkeen tapahtuu?
Läheisilleni olen kertonut asiasta ja ovat ottaneet sen hyvin, paitsi isäni oli järkyttynyt..
Miten kerron asiasta esimiehelleni? Tämä työpaikka on määräaikainen ensi syksyyn asti, sitten pitäisi keksiä opiskelupaikka kun olen sitä pitkään jo lykännyt.. Onko minkalaisia järjestelyitä joutunut tekemään ammatinvalinnan kanssa? Nykyinen työni on tietokoneella istumista, joskin sekin tuntuu todella raskaalta minulle. Tietenkin stressi saa oireeni pahenemaan, tai kuvittelemaan ennemminkin että ne pahenevat. Ei onneksi kauaa enää ole kuvaukseen ja tiistaina saan heti lausunnon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse sain diagnoosin viime tiistaina. Muita oireita mulla ei ollut, kuin polvi kipeänä. Polveni leikattiin keväällä ja sen jälkeen jalka kipeytyi. Vaivaa hoidettiin pitkään polvikipuna. Kun pääsin sairaalan neurologille, niin diagnoosin saamiseen kesti 1,5 kk. Ensin oli se magneettikuvaus ja sitten selkäydinnestekoe. Ja ainakii mulla se varmisti diagnoosin. Kokeen tulosten odottelu kesti kuukauden. Odotellessa diagnoosia kerroin kavereille mahdollisesta taudista. He ottivat asian ihmeen hyvin vastaan. Ainoastaan äitini on aikas järkyttynyt. Luin myös paljon kaikkia ms-keskustelupalstoja. Ne auttoivat diagnoosia odotellessa ja muutenkin. Olihan se ensin kauhee shokki. Oon vähän päälle 30. Niinhän sitä sanotaan, et enempää ei anneta mitä jaksaa kantaa. Taudille periksi en myöskään meinaa antaa. Positiivinen asenne varmasti auttaa kestämään taudin ja jaksamaan. Uskon, että lääketiede kehittää vielä lääkkeen joka estää tautia etenemästä. Itse oon palvelualalla. Lääkäri sanoi, että vielä ei tartte kertoa pomolle eikä välttämättä ollenkaan. Kerroin kuitenkin ja se ainakin helpotti minua. Pomo otti asian hyvin ja puhuttiin, et jos tekisin osa-aikaista työtä voimien mukaan.
Tsemppiä sulle ja jaksamista! Toivottavasti kuulet tiistaina iloisia uutisia! :) Jos diagnoosi on ms, nii ei se ole maailmanloppu! Muista aina, et oot sama ihminen taudin kanssa tai ilman!