RAPPULA RISTIKEDONKATU

Mielipiteitä ja kokemuksia yllämainitusta paikasta kaivataan. Harkinnassa muutto vvo:n vuokraamaan asuntoon ja olisi kiva tietää etukäteen jotain. Onko paljon häirikkö porukkaa? lapsiperheitä? jne. Myöskin pihapiiristä kaipailen tietoa, eli kasvaako pyörille yms jalat heti kun selkänsä kääntää?
4664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiitos, mutta ei kiitos... Samoin Ollikkala

Äänestä

Perheemme muutettua Saloon asuimme ensin Ollikkalassa lyhyen aikaa, mutta alueen rauhattomuuden vuoksi muutimme Rappulaan (ja juuri Ristinkedonkadulle). Rappulasta muutimme pois muistaakseni vuonna -99. Asuimme siellä joitakin vuosia ja loppuaikoja lukuunottamatta siellä oli ihan kiva asua. Sitten alkoi talojen asukasluetteloissa rappukäytävissä olla nimiä joita emme osanneet lausua. Samoihin aikoihin alkoivat myös erilaiset järjestyshäiriöt yleisrtyä (osa ihan kotimaisinkin voimin) ja kaikenlainen omaisuus verkkokellareista hävitä. Myös pyykit kuulemma kelpasivat kertoivat asukkaat, jotka oman pesukoneen puuttumesen vuoksi käyttivät pesutupaa. Omalle autollemme tehtiin ilkivaltaa 2 kertaa ja 1 polkupyörä lähti. Sitten olikin aika lähteä ko. alueelta.

Näistä kokemuksista siis on jo 10v aikaa ja parasta olisi, jos saisit jostakin/joltakin rehellistä tietoa tämän hetken tilanteesta.

Äänestä
  • aikamoista menoa ollut :S Viimeisin mitä kuulin oli että lapsiperheitä on paljon, ja rauhallisempaa ollut sen jälkeen kun jotkut häiriköt saivat häädön. Silti asukkaita lähdössä koska on niin rauhatonta. Enpä tiedä uskaltaako riskiä ottaa, asunto oli kuitenkin kuin meille tehty :(

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    aikamoista menoa ollut :S Viimeisin mitä kuulin oli että lapsiperheitä on paljon, ja rauhallisempaa ollut sen jälkeen kun jotkut häiriköt saivat häädön. Silti asukkaita lähdössä koska on niin rauhatonta. Enpä tiedä uskaltaako riskiä ottaa, asunto oli kuitenkin kuin meille tehty :(

    itse asuin siellä 2vuotta ja olin tyytyväinen. meidän talossa oli useimmilla omistusasunto, eikä minkäänlaista metelöintiä. talkkari hoiti piha-alueen todella hyvin sekä rappusiivooja hoiti hommansa. pururatakin vieressä, samoin päiväkoti. kaunis metsämännikkö ympäristö. joku "talopoliisi" siinä joskus "uhoili" omia sääntöjä mut sekin loppui ku sanoin et soitetaan poliisit jos olen hänen mielestäni tehnyt jotain rikollista.autoni oli tien vieressä parkissa ilman lukkovanteita ja kukaan ei koskaan kajonnut. olen jälkeen päin kuullut että tietyt talot ovat rauhattomampia. yhdet äänekkäät bileet olivat naapuritalossa mutta ei se meitä haitannut. no, tuo oli kyllä totta että paljon ulkomaalaisia, mutta eivät mielestäni aiheuttaneet häiriötä-->perheellisiä.
    sanoisin näin, että en nyt kyllä itse sieltä menisi ostamaan asuntoa, alueen tulevaisuus?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jovainn kirjoitti:

Mielipiteitä ja kokemuksia yllämainitusta paikasta kaivataan. Harkinnassa muutto vvo:n vuokraamaan asuntoon ja olisi kiva tietää etukäteen jotain. Onko paljon häirikkö porukkaa? lapsiperheitä? jne. Myöskin pihapiiristä kaipailen tietoa, eli kasvaako pyörille yms jalat heti kun selkänsä kääntää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu