Antikvariaatit hyljeksivät kirjakerhokirjoja.

poika ja kahvikuppi

Onko kyse siitä, että kys. kirjat näyttävät "halvoilta" vai mikä? Vaikka kyseessä olisi arvostettu ja vakavasti otettava kirjailija, ja laatukirja, antikvariaateissa herkästi katsotaan nenän vartta pitkin kys. kirjoja, eikä oteta vastaan. Eihän ne kirjakerhokirjat mitään kioskikirjallisuutta välttämättä ole!
mysteeri.

11

1116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkeväkin vielä

      Antikvariaattien yhteinen boikottiperiaate syntyi samalla kuin kirjakerhotkin, eikä kysymys ollut siitä, että kirjakerhokirjat olisivat näyttäneet halvoilta, vaan siitä, että ne olisivat olleet oikeastikin liian halpoja myytäviksi.

      Halpuus johtuu kirjakerhokirjojen ylitarjonnasta. Varsinkin ennen kännyköitä ja sähköposteja tuhannet suomalaiset unohtivat peruuttaa kuukaudenkirjansa ja saivat kotiinsa itselleen vastenmielisen kirjan. Toki palautusoikeuskin on ollut käytössä jo pitkään, mutta jos noita unohduksia sattui alinomaan, kirjakerholainen ei välttämättä aina kehdannut käyttää oikeuttaan. Niinpä suuremmissa kaupungeissa antikvariaatit saivat saman päivän aikana jopa kymmeniä myyntitarjouksia samasta kuukaudenkirjasta.

      Huonomuististen määrä ei liene mitätön nykyäänkään, vaikka sähköposti ja kännykkä ovat tuoneet uusia mahdollisuuksia peruuttaa kuukaudenkirja vaikka kesken työpäivän. Postikonttorien määrän väheneminen on puolestaan vaikeuttanut palautusmahdollisuutta.

      Halvoista kuukaudenkirjoista koituu antikvariaateille vielä sellainenkin ongelma, etteivät ne saisi myytyä hinnaltaan arvokkaampia alkuperäispainoksia tavalliselle kansalle ollenkaan, jos saman kirjan saa kirjakerhoversiona 20 centillä.

    • Nimimerkki "järkeväkin vielä" ei maininnut sitä, että ei niitä yksinkertaisesti osteta. Esimerkiksi Valittujen palojen kirjavaliot-sarjaan kuuluvia painatteita ovat kaikki kirpputorit pullollaan, mutta ei niitä kukaan ikinä hanki. Kirjojen hinnan määrää kysynnän ja tarjonnan laki. Kerhokirjoilla ei ole kysyntää, mutta tarjonta on valtaisaa. Näin ollen ne ovat arvottomia.

      Lisäksi ne kirjat on painettu huonolaatuiselle paperille. Ja kyllähän ne näyttävät halvoilta. Itse en kirjojenkeräilijänä ikinä osta kerhojen kirjoa (enkä ota niitä ilmaiseksi, vaikka monessa divarissa on niitä saa ottaa maksutta oven vieressä olevasta laatikosta tai hyllystä).

    • -Neule-

      Jotkut SPR:n Kontitkaan ei huoli niitä lahjoituksina. En tiedä onko kaikissa Konteissä näin. Vievät tilaa eivätkä mene kaupaksi.

      Itse olen kyllä tykännyt kirjakerhoversioista, kun ovat aina halpoja enkä harrasta mitään kirjojen keräilyä. Noita kirjakerhoversioita on kiva ottaa vaikka matkalle mukaan ja jättää sitten lukemisen jälkeen vaikka kaverille tai hostellin kirjanvaihtohyllyyn. Ei sureta sellaisen jättäminen, kun ei ole maksanut paljoa ja voi luottaa, että toinen kappale löytyy varmaan aika helposti, jos tahtoo joskus lukea uudelleen. Sopivia "käyttökirjoja", vähän niin kuin pokkaritkin.

      Hieman ärsyttävää noissa on vain se, että sivut tuntuu usein ahtailta, kun tiiliskivikirjat on mahdutettu sellaiseen postilaatikosta mahtuvaan muotoon. Toinen hankaluus on, että kirjasta ei oikein tiedä etukäteen mitään, kun usein kansilehti on kadonnut. Usein ostankin vain ennestään tuttujen kirjailijoiden teoksia tai jotain klassikkoja, jotka ovat olleet mielessä "pitäisi lukea joskus" -listalla. Viimeksi olen ostanut kirjakerhoversioina Humisevan harjun ja pari Anu Kaipaisen kirjaa.

      • poika ja kahvikuppi

        Kiitos analyyseistä ja selvennyksistä. Yhteenveto: kirjakerhokirjat ja varsinkin Valittujen Palojen "lyhennetyt" kirjat pitäisi lailla kieltää.
        Kirjan lyhentäminen on aina kirjan raiskaus, vaikka kuinka olisi kirjailijan lupa. Ottakaa kantaa?

        Vielä yksi kysymys. Miksi ihmiset ylipäätänsä poistavat kirjoistaan paperikannet? Kirjat näyttävät sen jälkeen riisutuilta, ja suorastaan häväistyiltä.
        Oikea kirjanystävä ei niin tee. Eivät kelpaa antikvariaatteihinkaan ilman kansipapereita.
        En ole ikinä ymmärtänyt tätä!! Eikä usein kyse ole kansipapereiden "katoamisesta" vaan monet systemaattisesti poistavat paperikannet, jotta kirjojen selkämykset kirjahyllyssä näyttäisivät samanlaisilta. Outoa. Outo on ihmismieli. Vievät kirjalta arvokkuuden.

      • poika ja kahvikuppi kirjoitti:

        Kansipaperien poistaminen johtuu varmaan siitä, että ilman niitä kirjat näyttävät yhtenäisemmiltä ja kokonaisvaikutelma on levollisempi. Sen sijaan kirjahylly, missä olevissa kirjoissa on värikkäät kansipaperit tallella, on aika räikeän näköinen, niin että kai jotkut poistavat ne sisustuksellisista syistä.

      • -Neule-
        poika ja kahvikuppi kirjoitti:

        Kiitos analyyseistä ja selvennyksistä. Yhteenveto: kirjakerhokirjat ja varsinkin Valittujen Palojen "lyhennetyt" kirjat pitäisi lailla kieltää.
        Kirjan lyhentäminen on aina kirjan raiskaus, vaikka kuinka olisi kirjailijan lupa. Ottakaa kantaa?

        Vielä yksi kysymys. Miksi ihmiset ylipäätänsä poistavat kirjoistaan paperikannet? Kirjat näyttävät sen jälkeen riisutuilta, ja suorastaan häväistyiltä.
        Oikea kirjanystävä ei niin tee. Eivät kelpaa antikvariaatteihinkaan ilman kansipapereita.
        En ole ikinä ymmärtänyt tätä!! Eikä usein kyse ole kansipapereiden "katoamisesta" vaan monet systemaattisesti poistavat paperikannet, jotta kirjojen selkämykset kirjahyllyssä näyttäisivät samanlaisilta. Outoa. Outo on ihmismieli. Vievät kirjalta arvokkuuden.

        Itsekään en noista Kirjavalioista pidä, mutta käsittääkseni esim. vanhusten palvelukodeissa ovat ihan käteviä, jos asukkaissa on sellaisia jotka lukevat mielellään, mutta eivät jaksa lukea koko alkuperäistä tarinaa. Lisäksi noita voisi suositella niille teineille, jotka ovat näilläkin palstoilla inttämässä "kertokaa mulle tän klassikon juoni, kun en jaksa lukee koulua varten". Onhan se aina parempi lukea alkuperäinen teos, mutta kun on kyse koulun pakkolukemistoista, niin en näe sitä kovin isona pahana, että lukee jonkin lyhyemmän version.

      • keräilijä
        -Neule- kirjoitti:

        Sidney Sheldonin Pahan kasvot löytyi kirjakerhoversiona Tampereen kierrätyskeskuksesta kahden euron hintaisena ja saman kirjailijan Veren perintö samaten kirjakerhoversiona tamperelaisesta kaupallisesta divarista viiden euron hintaisena. Sheldonin Kuristaja kirjasta on suomennettuna olemassa vain kirjakerhoversio ja sitä saa etsimällä etsiä. Tällä hetkellä www.huuto.net tarjoaa yhtä Sheldonin Kuristaja teosta viidenkymmenen euron hintaan.

        http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=118984080

    • kirja = arvokas

      Minäkin olen kiinnittänyt huomiota kirjastojen "ota kirja ja tuo omasi tilalle"-hyllyissä erityisen paljon kirjoja, joista puuttuu kansipaperit. Jotain oleellista puuttuu.
      Se mitä tulin tänne kysymään teiltä on se, että oletteko koskaan joutunut tilanteeseen, että joku olisi heittämässä kirjoja roskiin? Siis kaatopaikalle. Voisitteko itse heittää kirjan roskiin? Huonokuntoisen?
      Eräässä yhdistyksessä jonka jäsen olen, on korkea pino painavia vanhoja tietosanakirjoja joista puuttuu osia. Kukaan ei ole lähtenyt kantamaan niitä kotiin, eli eivät ole kelvanneet vaikka on ollut "saa ottaa"-lappu jo kauan.
      Joku jo mainitsi että ne voisi heittää mäkeen. Ei ikinä! Ei kirjoja roskiin. Mieluummin vaikka paperinkeräykseen. Huomenna kannan ne Fidaan, tosin en tiedä haluaako kukaan tietosanakirjasarjaa josta puuttuu osia, mutta kaatopaikka tuntuu kamalalta paikalta kirjalle, joka on Arvokas esine.

      • bookish

        Ei se toisaalta ole mikään itseisarvo että mikä tahansa kirja on säästämisen arvoinen. Monet kirjat ovat suoraan sanottuna aikamoista roskaa ja joutavatkin kaatopaikalle tai paperinkeräykseen.

        Toisaalta minun oli kyllä pakko pelastaa eräs kirja, jonka joku oli jättänyt roskalaatikon päälle vaikken kyllä teekään mitään 50-lukuisella elämänarvo-oppaalla.

    • ^^^^^^

      Antikvaarit olisivat Jari Tervon ym. kirjailijoiden kirjoja pullollaan joulun jälkeen jos ne niitä ostaisivat.

    • Anonyymi

      Eiks ne oo poltettu roviolla? Etenkin Loirit?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe