Vatsan palautuminen

Hermo menee!! Vauvani ei enää kohta ole vauva, nyt 8,5kk, joten hyvällä ruokavaliolla ja kovalla jumpalla luulisi kropankin jo palautuvan omiin mittoinin vähitellen, vaan ei!! Sain kaksi lasta aika lyhyellä väliajalla (n2v) ensimmäisestä raskaudesta palauduin aika nopeasti ja vatsakin tuntui palautuvan aika nopeasti. Nyt kuitenkin näyttää edelleen että olisi 6 kuulla raskaana, kun päästää vatsan valloilleen. Rasva on palanut ja olen kauttaaltaan hoikistunut muuten (mm napa madaltunut) mutta ilmeisesti vatsalihakset on löystyneet ja vatsa pukkaa ulospäin tökerösti. Olen kolmikymppinen, joten palautuminen kestänee pidempään kun parikymppisillä äideillä, mutta toivottavasti en ikuisesti näytä raskaana olevalta. Odottelin vatsalihasten välillä olevan aukon umpeutumista, ennen kuin aloitin vatsalihasten tekemisen, jotta en aiheuttaisi vahinkoa ja muutenkin aloittelin varovasti. Olen muuten ihan tyytyväinen painon vähentymiseen ja treenin tuloksiin, mutta tuo vatsa on aivan järkyttävä!!

Miten kauan muilla äideillä (varsinkin "vanhemmilla") on mennyt kropan normalisoitumiseen? Olen jo alkanut miettimään, onko mulla joku iso kasvain vatsassa, kun maha tuntuu niin isolta edelleen...
10594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

jutut on tosi yksilöllisiä, ekasta en palautunu ollenkaan, tokasta kuukausi synnytyksen jälkeen olin hoikemmassa kunnossa kuin ennen lasten saantia!!! (2 lasta peräjälkeen, ikää yli 37v). Oon käsittäny, ettei vatsalihasliikkeet välttämättä poista ongelmaa, eli joillakin ei auta kuin leikkaus. Ihan tavallistahan tuo vauvamaha-look on, eikä nyt mitään kasvainta tarvi ensimmäisenä miettiä.

Äänestä
  • sinulle on että älä päästä sitä valloilleen!;)Niin mäkin teen.Ei sille sitten mitään voi jos möhömaha jää..
    varsinkin kun olet jotain asian eteen tehnyt!
    Itse ainakin olen päättänyt hyväksyä sen ettei maha ole enää entisensä.Pääsee helpommalla.
    Kai sitä voisi olla suurempiakin murheita.
    Onkohan se sinun maha yhtään sen kummempi kuin muiden mammojen?

    Äänestä

Mulla ihan sama juttu. Ekasta palautui maha, tokasta jäi "pussi" ja läskit. Painan vähemmän kun ennen tokaa raskautta (ikäero lapsilla 1,5v), mutta muoto on ihan eri. Ja siitä ei tunnu millään pääsevän, olen päättänyt hyväksyä sen... Ikää 24 kun sain ekan ja nyt 27.

Äänestä

Mulla lapsen syntymästä kaksi vuotta ja olen 31-vuotias. Vatsalihakset ja kylkiluut jääneet selkeästi irralleen, eivätkä lääkärin mukaan tästä kyllä enää palaudukaan yhtään. Ja seurauksena on muutoin hoikka kroppa, mutta vats on kuin piukea rantapallo ihon alla, ja turvotus lähtee heti rintojen alta. Rintsikatkin painavat pallean kohdalta niin, että oksennus on herkässä vähän väliä. Palleakin siis ilmeisesti pullistelee kylkiluiden välistä esiin. On kyllä todella inhottavaa kun minäkin olen jo pari vuotta näyttänt siltä, että olisin 6-7 kuulla raskaana. Inhottavaa on myös, että kun housut sopivat persuksista ja reisistä, niin vatsasta eivät mene kiinni. Olen 160 pitkä ja painan 52 kiloa. Maha vaan on valtava. Nyt tosin olen uudestaan raskaana. Saas nähdä paheneeko ongelma entisestään.

Vatsalihaksia olen tehnyt puoli vuotta lapsen syntymästä lähtien, alussa varovasti. Ei auta.

Lääkärikin sanoi, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin abdominoplastia (vatsanpeitteiden kiristys ja mahdollinen rasvaimu) sitten kun lapsiluku on täynnä. Ja yksityiselle pitää mennä, ellei onnistu kehittämään itselleen tyrää... Oi tätä äitiyden iloa...

Äänestä

Minä sain ekan lapseni 22 vuotiaana. Kiloja tuli 22kg mutta ne olivat poissa lapsen ollessa 1v. Kilot lähtivät aika itsestään. Tulin aika pian uudestaan raskaaksi (lasten ikäero 2v). Toisella kertaa lihoin vain 13kg ja nyt kun lapsi on vuoden ikäinen on vatsa edelleen löysä. Kilojakin on vielä jäljellä 6kg vaikka niitä tuli vähemmän kuin ekassa raskaudessa. Olen kyllä jo hyväksynyt että maha jää tälläiseksi pömpöksi vauvamahaksi, eikä se mua kauheesti vaivaa ainakaan vielä.
t. kahen äiti 25v

Äänestä

on niiiiiin kamalaa jos maha ei ole ihan entisellään?

Äänestä
  • Ei kai tällaisilta ääliövastauksilta voi välttyä tällä palstalla...
    Varmaankin on äideilläkin oikeus miettiä myös omia asioitaan, vaikka kullanmurut onkin tullut tehtyä. En ole hetkeäkään pitänyt omaa kroppaani tai sen palautumista tärkeämpänä kuin lapsiani, enkä mielestäni ole niin sanonutkaan. Eikö tällä palstalla ole tarkoitus kirjoitella äitien kesken kaikista asoista, ei ainoastaan lasten hoidosta?

    Ihan entiselleen en ole olettanutkaan kroppani palautuvan, se nyt on selviö. Tahdoinkin tietää, milloin vatsa on palautunut sen minkä palautuu ja miten muut on päässeet omiin mittoihin takaisin, jos niihin on päästy.

    Äänestä

  • Tuskinpa ap olettikaan, että maha olisi joskus täysin entisellään. Itsekään en olettanut, mutta tästä nykyisestä tilanteesta en kuitenkaan ollut lainkaan tietoinen. Eipä kukaan raskausaikana tai ennen sitä muistanut kertoa, että kappas vain kun lihakset eivät välttämättä koskaan palaa lähellekään entistä ja katsos, siitä seuraa sen näköinen vatsa, että olisit viimeisillä viikoilla raskaana, koko loppuelämäsi, vaikket enää olisikaan. Ja nyt en puhu mistään pienestä alapömpöstä tai roikkuvasta nahasta...

    Eikö susta itsesäsi olisi naurettavaa olla sen näköinen, että olet raskaana koko ajan, sillä erolla, ettet olekaan?

    Kyllä perhana mua on vituttanut raskaudesta kyselevät ihmiset, kun en silloin ollut. Kiva muuten olla pieni ja siro, mutta tämä hiivatin rantapallo täällä nahan alla. Ja vielä kun se tekee olon ihan fyysisestikin vaikeaksi :vaikea välillä hengittää, pallean kohdalta koko ajan painaa ja kuvottaa, housut eivät mene kiinni...

    On se kumma, ettei toisten ongelmia helposti oteta todesta, vaan aina ollaan vähättelemässä ja sanomassa, ettei saisi valittaa. On se oma napa tosiaan vaan tärkein, niin kauan kuin se näyttää hyvältä, paskat muiden tunteista.

    Äänestä

  • AP kirjoitti:

    Ei kai tällaisilta ääliövastauksilta voi välttyä tällä palstalla...
    Varmaankin on äideilläkin oikeus miettiä myös omia asioitaan, vaikka kullanmurut onkin tullut tehtyä. En ole hetkeäkään pitänyt omaa kroppaani tai sen palautumista tärkeämpänä kuin lapsiani, enkä mielestäni ole niin sanonutkaan. Eikö tällä palstalla ole tarkoitus kirjoitella äitien kesken kaikista asoista, ei ainoastaan lasten hoidosta?

    Ihan entiselleen en ole olettanutkaan kroppani palautuvan, se nyt on selviö. Tahdoinkin tietää, milloin vatsa on palautunut sen minkä palautuu ja miten muut on päässeet omiin mittoihin takaisin, jos niihin on päästy.

    Joku kateellinen lapseton siellä taas ruikuttaa tai sitten joku kateellinen äiti, jolla on ylipainoa enemmän kun ylimääräinen pallomaha joka ei lähde millään pois... Mutta hei, eikös se olekin niin, että siitä päivästä lähtien kun on positiivisen raskaustestin tehnyt, ei saa enää lainkaan ajatella itseään, vaan kaikki ajatukset ja energia on laitettava kun on lapsia ja aikaa ilman lapsia ei saa miettiä eikä varsinkaan toteuttaa, koska ne lapset on tänne halunnut ja tehnyt niin silloin niiden kanssa ollaan seuraavat 18 vuotta kunnes pärjäävät omillaan!!! Tämä lista on loputon, mistä sitä kritiikkiä saa näiltä "täydellisiltä äideiltä", jotka todellisuudessa ovat vain katkeria ja kateellisia ihmisiä!

    Äänestä

Ensimmäisestä keisarinleikkauksesta jäi vatsaa, toisesta jäi jo raskausvatsa. Nyt olen kuin olisin koko ajan raskaana. Muuten olen ihan hoikka. Ikää on eli kaipa se vaikuttaa. Taidan yksin jäädä jo pelkästään tämän vuoksi koska miehet eivät halua tapailla vatsakkaita. Pitäisi varmaa kokeilla jotain, vaikka zumbaa...Toisaalta mieluummin tämä vatsa kuin lapsettomuus. Kuoltuani ruumiini maatuu ja vatsa siinä mukana mutta rakkaus lapsiin elää (uskoakseni kuolemankin jälkeen :)).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Möhömaha kirjoitti:

Hermo menee!! Vauvani ei enää kohta ole vauva, nyt 8,5kk, joten hyvällä ruokavaliolla ja kovalla jumpalla luulisi kropankin jo palautuvan omiin mittoinin vähitellen, vaan ei!! Sain kaksi lasta aika lyhyellä väliajalla (n2v) ensimmäisestä raskaudesta palauduin aika nopeasti ja vatsakin tuntui palautuvan aika nopeasti. Nyt kuitenkin näyttää edelleen että olisi 6 kuulla raskaana, kun päästää vatsan valloilleen. Rasva on palanut ja olen kauttaaltaan hoikistunut muuten (mm napa madaltunut) mutta ilmeisesti vatsalihakset on löystyneet ja vatsa pukkaa ulospäin tökerösti. Olen kolmikymppinen, joten palautuminen kestänee pidempään kun parikymppisillä äideillä, mutta toivottavasti en ikuisesti näytä raskaana olevalta. Odottelin vatsalihasten välillä olevan aukon umpeutumista, ennen kuin aloitin vatsalihasten tekemisen, jotta en aiheuttaisi vahinkoa ja muutenkin aloittelin varovasti. Olen muuten ihan tyytyväinen painon vähentymiseen ja treenin tuloksiin, mutta tuo vatsa on aivan järkyttävä!!

Miten kauan muilla äideillä (varsinkin "vanhemmilla") on mennyt kropan normalisoitumiseen? Olen jo alkanut miettimään, onko mulla joku iso kasvain vatsassa, kun maha tuntuu niin isolta edelleen...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu