Väärän minäni vanki

Hylkiön todistus : Lapsuuteen ja nuoruuteeni kuului n. 30 000 hiihto/juoksukilometriä km ja n. 57 000 kiväärinlaukausta sitten menin armeijaan 9,5 kuukaudeksi . Päätin juhlia seuraavaksi poispääsyä. 20 vuotta, 8000 olutta, 150 000 tupakkaa ja 7 psykoosia myöhemmin huomasin etten ollut pariinkymmeneen vuoteen käyttänyt aivojani saatika lihaksiani mihinkään järkevää ja kaikki tuntui olevan pelkkää sakkolenkkiä. Elämääni siis kuului katkeruutta pettymyksiä, pelkoa. Minusta oli tullut ja alisuoriutuja. Minusta oli tullut myös "väärän minäni" vanki. Eräissä naamiaisbileissä karaokebaarissa vanha minäni joka oli laiska sekä täynnä vihaa, sai kasvoilleen ns. rautanaamion mittani tullessa täyteen ja vanha minä naulittiin ristille himoineen. Taivaan minä tuli tilalle hallitsemaan sydäntäni. Seuraavana päivänä kirjoitin paperille neljä sanaa : Riittää, että Jeesus tietää. Katkeruus sydämestä poistui Nyt minulla on parempi olo sekä mieleni on rauhallinen ja tyyni. En pelkää kuolemaa ja rukoilen kaikkien hylkiöiden puolesta. Päätin kostaa saatanalle jokaisen juodun oluen ja poltetun tupakan. Aluksi mieleen tuli että todistukseni kautta kääntyy uskoon vähintään sama määrä ihmisiä kun oli kulunut viinaa ja tupakkaa. Tajusin kuitenkin että jos voin pelastaa kertomalla Jeesuksesta edes yhden ihmisen, elämälläni on tarkoitus. Sellanen tarina.

Sami S
1616
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomessa , jossa on kylmää, pimeää ja suunnilleen maailman 6. kovin verotus mittaustavasta riippuen, ei ole helppoa köyhällä eikä rikkaalla. Kova verotus ei kannusta työllistämään ja köyhiltä kova verotus vie tuhkatkin pesästä, eikä pääse matkustamaan aurinkoon jos meinää päässä viirata.

Uskonnot ovat huumetta ja usein ongelmapersoonilla huume vaihtuu toisen. Kivat harratukset auttaa jaksamaan elämään suomessa, meikä purjehtii kesällä purjeilaudalla ja köliveneellä ja talvisin lumilaudalla leijapurjeella. Syksyllä pyöräilen ja skeittilaudalla saa tuntumaa lumilautailuun.

Ozone Snow Kite 2006
http://www.youtube.com/watch?v=48NrikofSFU

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Usvahaukka71 kirjoitti:

Hylkiön todistus : Lapsuuteen ja nuoruuteeni kuului n. 30 000 hiihto/juoksukilometriä km ja n. 57 000 kiväärinlaukausta sitten menin armeijaan 9,5 kuukaudeksi . Päätin juhlia seuraavaksi poispääsyä. 20 vuotta, 8000 olutta, 150 000 tupakkaa ja 7 psykoosia myöhemmin huomasin etten ollut pariinkymmeneen vuoteen käyttänyt aivojani saatika lihaksiani mihinkään järkevää ja kaikki tuntui olevan pelkkää sakkolenkkiä. Elämääni siis kuului katkeruutta pettymyksiä, pelkoa. Minusta oli tullut ja alisuoriutuja. Minusta oli tullut myös "väärän minäni" vanki. Eräissä naamiaisbileissä karaokebaarissa vanha minäni joka oli laiska sekä täynnä vihaa, sai kasvoilleen ns. rautanaamion mittani tullessa täyteen ja vanha minä naulittiin ristille himoineen. Taivaan minä tuli tilalle hallitsemaan sydäntäni. Seuraavana päivänä kirjoitin paperille neljä sanaa : Riittää, että Jeesus tietää. Katkeruus sydämestä poistui Nyt minulla on parempi olo sekä mieleni on rauhallinen ja tyyni. En pelkää kuolemaa ja rukoilen kaikkien hylkiöiden puolesta. Päätin kostaa saatanalle jokaisen juodun oluen ja poltetun tupakan. Aluksi mieleen tuli että todistukseni kautta kääntyy uskoon vähintään sama määrä ihmisiä kun oli kulunut viinaa ja tupakkaa. Tajusin kuitenkin että jos voin pelastaa kertomalla Jeesuksesta edes yhden ihmisen, elämälläni on tarkoitus. Sellanen tarina.

Sami S

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu