Olen pähkäilyt lähes koko viikonlopun miten mildot-tähtäimellä varustettu pienoiskivääri pitäisi kohdistaa kun tarkoitus on yleenä ampua matkoille 30 ... 150 metriä, mutta joskus muillekin matkoille.
Pauli Salon tarkka-ampujan laskutikun (22lr-versio) mukaan 50 metrin matka pitäisi kohdistaa ihan mildot-asteikon ylälaitaan jolloin 150 metrin osumapiste olisi lähes keskellä asteikkoa ja 200 m olisi asteikon toiseksi alimmaisen pallukan alapuolella (kun oletetaan että pallukoiden väli on tasan 1 milliradiaani joka ei kylläkään käytännössä aina toteudu). Tällöin ei kuitenkaan alle 50 metrin matkoille ampuminen onnistu oikein asteikolta.
Mielenkiintoinen ilmiö muuten matkoilla 20, 30 ja 40 metriä. Kun interpoloi Lapuan sivulla annetut Polar Biathlon-patruunan putoamat kohdistusetäisyydellä 75 metriä näille matkoille ja siirtää graafisesti tähtäimen korkeutta tehdasdatan 20mm:stä mildot-tähtäimen 50:een milliin niin voi todeta että kaikilla näillä matkoilla luoti on milliradiaaneissa lähes vakiokorkeudella 1 milliradiaani uuden tähtäyslinjan yläpuolella. Eli 75 metriin kohdistetussa aseessa luodin korkeus kasvaa lähes samaan tahtiin näillä matkoilla kuin mitä yhden milliradiaanin kulmaa vastaava korkeus kasvaa matkan mukaan. Sääli että tuollainen ominaisuus menee hukkaan lyhyillä matkoilla jotka ovat helpoimpia arvioida.
No joo, siis 50 metriä ei kuitenkaan lyhyille matkoille oikein sovi asteikon ylälaitaan, vaan korkeintaan ylimpään pallukkaan, koska luoti on alle 50 metrin matkoilla tätä ylempänä - ei niin pahoin kuin 20 mm tähtäimen korkeudella jossa se 25 m matkalla voi olla jopa 2 milliradiaania tähtäyslinjan yläpuolella, mutta kuitenkin. Niinpä ajattelin kohdistaa 75 metriä toiseksi ylimpään pallukkaan jolloin 200 m vielä mahtuisi asteikolle.
Mutta mutta tähtäinkiikarissa on sellainen ikävä ominaisuus että zoomailu vaikuttaa mildot-asteikon kokoon. Niinpä vain asteikon keskellä oleva matka säilyy kohdallaan kun okulaarin asetusta muutetaan. Pienikin suurennus kyllä riittäisi itse ampumiseen ja olisi tietysti järkeväkin lyhyille matkoille, mutta pitemmillä matkoilla osumia ei pysty lukemaan taulusta ellei kiikarin suurennus ole iso. Kun varsinaista säätötornia ei ole niin koron jatkuva napsuttelu tuntuu turhan hankalalta.
120 metriä jos pistää keskelle asteikkoa niin se ehkä olisi yleensä tyydyttävä säätö. 50 metriä tulee tällöin toiseksi ylimpään pallukkaan. 200 metriä ei tällöin ihan mahdu asteikolle ja isommilla suurennuksilla lähes 200 metrin jäävät asteikon ulkopuolelle, mutta ehkä niitä ei niin kipeästi tarvitakaan.
Pauli Salon tarkka-ampujan laskutikun (22lr-versio) mukaan 50 metrin matka pitäisi kohdistaa ihan mildot-asteikon ylälaitaan jolloin 150 metrin osumapiste olisi lähes keskellä asteikkoa ja 200 m olisi asteikon toiseksi alimmaisen pallukan alapuolella (kun oletetaan että pallukoiden väli on tasan 1 milliradiaani joka ei kylläkään käytännössä aina toteudu). Tällöin ei kuitenkaan alle 50 metrin matkoille ampuminen onnistu oikein asteikolta.
Mielenkiintoinen ilmiö muuten matkoilla 20, 30 ja 40 metriä. Kun interpoloi Lapuan sivulla annetut Polar Biathlon-patruunan putoamat kohdistusetäisyydellä 75 metriä näille matkoille ja siirtää graafisesti tähtäimen korkeutta tehdasdatan 20mm:stä mildot-tähtäimen 50:een milliin niin voi todeta että kaikilla näillä matkoilla luoti on milliradiaaneissa lähes vakiokorkeudella 1 milliradiaani uuden tähtäyslinjan yläpuolella. Eli 75 metriin kohdistetussa aseessa luodin korkeus kasvaa lähes samaan tahtiin näillä matkoilla kuin mitä yhden milliradiaanin kulmaa vastaava korkeus kasvaa matkan mukaan. Sääli että tuollainen ominaisuus menee hukkaan lyhyillä matkoilla jotka ovat helpoimpia arvioida.
No joo, siis 50 metriä ei kuitenkaan lyhyille matkoille oikein sovi asteikon ylälaitaan, vaan korkeintaan ylimpään pallukkaan, koska luoti on alle 50 metrin matkoilla tätä ylempänä - ei niin pahoin kuin 20 mm tähtäimen korkeudella jossa se 25 m matkalla voi olla jopa 2 milliradiaania tähtäyslinjan yläpuolella, mutta kuitenkin. Niinpä ajattelin kohdistaa 75 metriä toiseksi ylimpään pallukkaan jolloin 200 m vielä mahtuisi asteikolle.
Mutta mutta tähtäinkiikarissa on sellainen ikävä ominaisuus että zoomailu vaikuttaa mildot-asteikon kokoon. Niinpä vain asteikon keskellä oleva matka säilyy kohdallaan kun okulaarin asetusta muutetaan. Pienikin suurennus kyllä riittäisi itse ampumiseen ja olisi tietysti järkeväkin lyhyille matkoille, mutta pitemmillä matkoilla osumia ei pysty lukemaan taulusta ellei kiikarin suurennus ole iso. Kun varsinaista säätötornia ei ole niin koron jatkuva napsuttelu tuntuu turhan hankalalta.
120 metriä jos pistää keskelle asteikkoa niin se ehkä olisi yleensä tyydyttävä säätö. 50 metriä tulee tällöin toiseksi ylimpään pallukkaan. 200 metriä ei tällöin ihan mahdu asteikolle ja isommilla suurennuksilla lähes 200 metrin jäävät asteikon ulkopuolelle, mutta ehkä niitä ei niin kipeästi tarvitakaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ostin juuri BSA Sweet piekkarintähtäimen, jossa tulee kolme matkarumpua mukana. Ei tarvitse miettiä pallukoita. :)
Pistän kokemuksia tähän ketjuun kun pääsen testaamaan.
Itse kohdistin ristikon 50:iin ja omalla kiikarillani (6-24x56) ylimmät dotit riittävät vielä 150:iin n.16x suurennoksella. En ole koskaan kokeillut 200:aa metriä piekkarilla, 150:tä alkaa tuuliolot vaikuttamaan häiritsevän paljon luodin lentorataan. Jos on kova tuuli, niin pienoskalla ei tee juuri mitään yli 100:n metrin matkoilla. Oletko huomannut 150m ja yli matkoilla poikittassiirtymää (spin drift) aseellasi? Omassa Anschütz 64 MP:ssä osumat menevät johdonmukaisesti 15cm oikealle 150m matkalta, eli kiikaria joutuu säätämään jos aseella on viimeksi ammuttu 100 metriin tai alle.
On piekkarille ihan maxs matka mikä on myös kilpailuissa ampumamatka jo tehon puolestakin leikkiä tietysti voi jos ei tuloksia hae.
No enpä sanoisi että ehdoton maksimimatka olisi 50 metriä. Metsästyksessä tuo toki voi ollakin hyvä nyrkkisääntö koska piekkarille sallitut riistaeläimet ja niiden "vitaalialue" (johon osuma tappaa heti jättämättä riistaeläintä kitumaan) ovat pienikokoisia, mutta kaikki ampuminen ei ole metsästystä.
Sataan metriin voi hyvällä piekkarilla huolellisesti ampua tuelta tyynellä ilmalla jatkuvasti jopa sellaista alle tuuman kasaa. Luodin putoama toki kasvaa nopeasti pitemmillä matkoilla joten tarkka ampumamatka täytyy olla tiedossa.
Yli sadan metrin matkalla alle äänen nopeudella lähtenyt luoti putoaa jo suunnilleen sentin metrillä joten jos matka on arvioitu 10 metriä väärin (sanotaan vaikka että arvio on 120 metriä ja oikeasti matka on 130 metriä) niin jo pelkästään tämä tekijä aiheuttaa 10 sentin virheen osumassa. Kohtalaisen vieno tuuli jonka sivuttaiskomponentti on 4m/s voi viedä tuolla matkalla pienoiskiväärin luotia mukanaan jopa 15 cm sivusuunnassa.
Yli sadan metrin matkoille ampuminen piekkarilla ei siis ole aivan haasteetonta, mutta kyllä jotkut huimapäät ovat ammuskelleet jopa kahteesataan metriin kovassa tuulessa ja kohtalaisin tuloksin (tarkka-ampujamielessä).
Tuloksia voi hakea monellakin tavalla. Nahkahaarniska päällä radalla jäykistely ei ole ainoa vaihtoehto. Tarkka-ampujalle on melko mielenkiintoinen esim. sellainen skenaario että asutuskeskustaistelussa ääkkärillä varustetulla hyvällä piekkarilla ampuva kylmähermoinen tarkka-ampuja pystyy vallitsevassa taistelun melskeessä käytännössä meluttomasti ja huomaamattomasti ampumaan tappavia luoteja sisään vihollisen luotiliivien kaula- ja hiha-aukoista jopa yli sadan metrin matkoilla. Kulmaminuutin kasa riittää tähän tarkoitukseen kunhan matka on handussa. Matkan ja muiden asiaan vaikuttavien olosuhteiden oikea arviointi toki on kriittisen tärkeää.
Tuli muuten Lapuan Polar Biathlon -patruunalle matkoille 0, 10, 50, 75 ja 100 m antamia arvoja kahteensataan metriin ekstrapoloiden Lagrangen kaavalla yhtä milliradiaania suurempi putoama kuin Pauli Salon tarkka-ampujan laskutikussa. Pauli Salo on varmaankin oikeammassa kuin minä.
Voi olla että ainakaan neljännen asteen Lagrange -polynomia ei voi käyttää ekstrapolointiin noin kauas annettujen tietojen ulkopuolelle. Kolmannen asteen polynomi ei ehkä olisi niin herkkä? Tehtaan antamat tiedot ovat pyöristettyjä eikä niissä ole kuin muutama merkitsevä numero. Tällaista dataa ei kannata kovin korkealla asteluvulla tulkita koska vaarana on että interpolointimenetelmä alkaa kuvitella että pyöristetyt arvot ovat ihan tarkkoja arvoja joita täytyy seurata tarkasti maksoi mitä maksoi.