Pakkoajatuksia

Hei,

olenkohan ainoa jolla on pakkoajatuksina ajatruksia jotka jääävät pyörimään päähän. Ne liittyvät lähinnä sähköpostien salasanoihin, hakkerointiin, erilaisiin säöhköpostiin liittyviin salasanamuistutuksiin jne. ja ne pakkoajatukset pakottavat minua googlettamaan niitä asioita. On todella raskasta, kun en meinaa millään saada ajatuksia pois päästäni. Ne tulevat jopa uniini. Olin jo yksi yö unissani googlettamassa puhelimellani lausetta "facebook turvakysymys" ja se jäi vellomaan päiväkausiksi päähäni. Minulla on ollut pitkään antipsykoottinen lääkitys, mutta se purettiin (zyprexa). Nyt aloitettiin lääkitys uudelleen seroquel prolongilla, jonka vaiukutusta odottelen. Syön myös masennuslääkitystä ja rauhoittavana temestaa. Nämä ovat
todella raskaita, enkä tiedä mistä hakisin apua niihin. Olen mielenterveystoimiston asiakkaana, mutta tuntuu siltä etteivät hekän pysty minua auttamaan.
41336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

piti vielä lisätä aiheeseen, että minulla ei ole mitään toistopakkoja (esim. käsien pesu, järjestely tms.) vaan pelkästään pakkoajatuksia. Sille on oma diagnoosinumeronsakin F42 pakkoajatuspainotteinen pakko-oireinen häiriö. Onko muilla tämmöstä?

Äänestä

Kerroitko mielenterveystoimiston lääkärille pakkoajatuksista? Jos et, varaa aikaa vaikka päivystykseen ja kerro ihmeessä. Voisit itsekin ehdottaa antipsykoottisen lääkkeen palauttamista, jos ajatukset tosiaan vaivaa. Eikö psykoosiin liity pakkoajatukset? Ettet vain luiskahda psykoosiin?

Äänestä
  • mulla on siis tällä hetkellä uudelleen antipsykoosilääkitys seroquel prolongista 600 mg. Mutta hoito on vasta niin alussa, ettei ole vielä kauheesti näkynyt muita merkkejä kuin väsymystä.

    Meidän miekkarissa on muutoksen tuulet. Sieltä on monta lääkäriä sanoutunut irti ja mulla kaks vuotta ollut lääkäri kuuluu heihin. Joudun siis aloittamaan aivan uuden hoitosuhteen. Meidän miekkari on ollut aina välillä kiinnikin, kun on ollut lomautuksia.

    Toivottavasti ei tule psykoosia, olen meinaan pari vuotta sitten ollut psykoottinen ja siitä toivun edelleen. Voi olla että joudun aloittamaan uudelleen zyprexan, vaikken sitä haluaisikaan. Mulla on kokeiltu jos jonkinmoista lääkitystä ja diagnoosit ovat luisuneet skitsoaffektiivisesta häiriöstä, masennuksen kautta pakkoajatuspainotteiseen pakko-oireiseen häiriöön (F42), jota nyt koen potevani. Tää on ihan kamalaa :(

    Äänestä

Samanlaista... mietin jatkuvasti, mitä tekisin jos joku hakkeroisi sähköpostini ja levittäisi viestejä kaikille jne. joskus todellakin ahdistavaa ja meinaa olla mielessä jatkuvasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies_1975 kirjoitti:

Hei,

olenkohan ainoa jolla on pakkoajatuksina ajatruksia jotka jääävät pyörimään päähän. Ne liittyvät lähinnä sähköpostien salasanoihin, hakkerointiin, erilaisiin säöhköpostiin liittyviin salasanamuistutuksiin jne. ja ne pakkoajatukset pakottavat minua googlettamaan niitä asioita. On todella raskasta, kun en meinaa millään saada ajatuksia pois päästäni. Ne tulevat jopa uniini. Olin jo yksi yö unissani googlettamassa puhelimellani lausetta "facebook turvakysymys" ja se jäi vellomaan päiväkausiksi päähäni. Minulla on ollut pitkään antipsykoottinen lääkitys, mutta se purettiin (zyprexa). Nyt aloitettiin lääkitys uudelleen seroquel prolongilla, jonka vaiukutusta odottelen. Syön myös masennuslääkitystä ja rauhoittavana temestaa. Nämä ovat
todella raskaita, enkä tiedä mistä hakisin apua niihin. Olen mielenterveystoimiston asiakkaana, mutta tuntuu siltä etteivät hekän pysty minua auttamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu