rv 14

Olen raskausviikolla 14 ja odotan kolmatta lasta. Voin koko ajan pahoin ja minua itkettää ihan hullut asiat. Tänäänkin olen itkenyt jo kolme kertaa ja ihan ns. surullisista asioista (ei siis kuolemasta, vaan työttömyydestä jne). AIkaisemmin minulla ei ole ollut näin.

Onko muilla samaa???
3194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

itsellä ei varsinaista kokemusta ole kovasta itkuisuudesta odottaessa, mut alussa oli kyl kanssa paha olla ja huomasin et kyllä jos vähänki joku suututti tai askarrutti ni itku oli paljon herkemmässä kuin normaalisti..

Äänestä

Olen mennyt tämän raskauden aikana sellaista tunteiden vuoristorataa että oksat pois..Muita raskausoireita ei juuri ole ollutkaan mutta on itketty yli äyräiden, hermostuttu jos mistäkin asiasta ja toisaalta jonain päivävänä saatan revetä liitoksistani kun olo on niin onnellinen. Aluksi oli enemmän juuri tuota itkuisuutta joka puolivälissä raskautta muutui vuoroin raivoksi ja vuoroin onneksi. Olen normaalisti tosi sopeutuvainen ihminen enkä hermostu kovin pienestä, mutta nyt saatan saada hirveän raivarin ihan pienestäkin asiasta. (Mies raukka) Kyllä nämä ylivuotavat tunteet kuuluu asiaan, mutta synnytyksen jälkeen jos vain itkettää ja olo tuntuu vaan kurjalta niin kannattaa puhua neuvolassa tai hakea muuta apua. Synnytyksen jälkeinen masennus on tosi yleistä ja joillakin se voi johtaa pitkäänkin jatkuvaan masennukseen.
Itellä on siitäkin kokemusta.
Toivotaan että menee kuitekin itkuisuus ohi ja saat nauttia iloisestakin raskaudesta!

Äänestä

Pillahdin itkuun, kun neljävuotias oli vihainen yksivuotiaalle. Ajattelin, etten millään voi kestää tätä vastoinkäymistä ja itkin pitkään ja hartaasti. Että sellaista tänään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itkettää kirjoitti:

Olen raskausviikolla 14 ja odotan kolmatta lasta. Voin koko ajan pahoin ja minua itkettää ihan hullut asiat. Tänäänkin olen itkenyt jo kolme kertaa ja ihan ns. surullisista asioista (ei siis kuolemasta, vaan työttömyydestä jne). AIkaisemmin minulla ei ole ollut näin.

Onko muilla samaa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu