Varoitan Verkkokauppa.com:sta ostoksia harkitsevaa: huollossa voi odottaa karvas yllätys. Huollossa saa jonottaa palvelua, kinata jokaisesta pikkuasiasta että vähänkään annetaan myöden, ja vialliset tuotteet palautetaan viallisina.
Kannattaa harkita kaksi kertaa ennen kuin ostaa! Samanhintaisia ja edullisempia vaihtoehtoja kunnon palvelulla löytyy MB:n hintaseurannasta pilvin pimein.
Itse törmäsin ongelmiin kun ostin langattoman näppäimistö-hiiri-yhdistelmän. Parissa kuukaudessa hiiri lakkasi toimimasta. Huollossa asiointi oli painajaismainen elämys. Pitkän jonotuksen jälkeen pääsin kinaamaan huoltohenkilökunnan kanssa, eivät meinanneet ottaa tuotetta takaisin koska kuitti puuttui! Lopulta vasta kuluttaja-sivuilla (http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/b205e0b6-575f-443e-a1fe-55387c5d8b03.aspx) vierailu vakuutti huollon, että viallisesta tuotteesta saa valittaa ilman kuittiakin. Luulisi että asiakaspalveluammattilaiset tuntisivat kuluttajan perusoikeudet! Yhdistelmä oli huollossa kuukauden (!), mutta palautettiin minulle viallisena (!!). Kieltäytyivät tekemästä asialle mitään koska kuulemma näppäimistön päälle oli kaatunut vettä.
Ensinnäkin: näppäimmistön päälle ei ollut kaatunut vettä.
Toisena: vaikka olisikin, ei se vaikuta hiireen. Näppäimistö toimii edelleen, mutta vika on hiiressä!
Kun kysyin että miten huolto oli selvittänyt tämän "veden kaatumisen", kehtasivat väittää että näppäimistössä oli edelleen vettä sisällä. Naurettavaa, ottaen huomioon että näppäimistö virui heidän varastossaan kuukauden! Vaikka siellä vettä olisikin ollut, ei kai se kuukauden jälkeen voi olla minun kotoa peräisin. Eivät kuitenkaan antaneet periksi vaikka kinasin.
Nyt minulla on kotonani toimimaton hiiri-näppäimistöyhdistelmä monumenttina Verkkokaupan epäluotettavista kaupankäyntitavoista. Luulisi firman ottavan vastuun omista tuotteistaan!
Verkkokauppa.com jättää asiakkaan pulaan
36
1101
Vastaukset
- vai niin.
Kaikissa huolloissa on aina jonot, kokeileppa tilata autolle huoltoaikaa. Ei tietokonekaupat ole poikkeus.
Toisekseen, ilman kuittia ei tehdä kyllä mitään. Joku näppishän on voitu ostaa mistä tahansa, vaikka venäjältä.
Kolmannekseen, Hiiriä tai näppiksiä ei juuri korjailla. Halpa kampe. Jossain tapauksessa voi saada uuden tilalle.
Ja kun selkeästi olet ollut tympeä asia, vettä näppiksessä ihan varmasti löytyy ihan missä tahansa huollossa. Mitätön asiakas, aukoo päätään, ei kuittia, todennäköisimmin itse pilannut vehkeet. Aika selkeä asia.- Se voisit olla sinä
"Kaikissa huolloissa on aina jonot, kokeileppa tilata autolle huoltoaikaa. Ei tietokonekaupat ole poikkeus."
Tarkoittaako se, että näin on ok? Nyt en puhu mistään pikkujonotuksesta, vaan yli tunnin seisoskelusta kellarissa.
"Toisekseen, ilman kuittia ei tehdä kyllä mitään. Joku näppishän on voitu ostaa mistä tahansa, vaikka venäjältä."
Tästä kuluttajansuoja on kanssasi eri mieltä:
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/b205e0b6-575f-443e-a1fe-55387c5d8b03.aspx
Tuote löytyi heidän valikoimastaan. Kai minä nyt siihen liikkeeseen valitan mistä sen ostinkin!
"Kolmannekseen, Hiiriä tai näppiksiä ei juuri korjailla. Halpa kampe. Jossain tapauksessa voi saada uuden tilalle."
Kyllä asiakkaalla on oikeus ehjään tuotteeseen. Siitähän kauppa tehtiin eikä romumuovista.
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/80bb2d70-0c19-4efa-99a8-a15394e4e8a1.aspx
Onko tämä nyt sitten ok? Näinkö hankitaan uusia asiakkaita ja sitoutetaan vanhat? Kannattaa asioida liikkeissä joissa saa kunnon palvelua. Lukemattomat kerrat olen vaihtanut viallista tavaraa uuteen oston jälkeen ja ensimmäistä kertaa firma näin surkeasti pettää luottamuksen! - JaakkoJaan
Se voisit olla sinä kirjoitti:
"Kaikissa huolloissa on aina jonot, kokeileppa tilata autolle huoltoaikaa. Ei tietokonekaupat ole poikkeus."
Tarkoittaako se, että näin on ok? Nyt en puhu mistään pikkujonotuksesta, vaan yli tunnin seisoskelusta kellarissa.
"Toisekseen, ilman kuittia ei tehdä kyllä mitään. Joku näppishän on voitu ostaa mistä tahansa, vaikka venäjältä."
Tästä kuluttajansuoja on kanssasi eri mieltä:
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/b205e0b6-575f-443e-a1fe-55387c5d8b03.aspx
Tuote löytyi heidän valikoimastaan. Kai minä nyt siihen liikkeeseen valitan mistä sen ostinkin!
"Kolmannekseen, Hiiriä tai näppiksiä ei juuri korjailla. Halpa kampe. Jossain tapauksessa voi saada uuden tilalle."
Kyllä asiakkaalla on oikeus ehjään tuotteeseen. Siitähän kauppa tehtiin eikä romumuovista.
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/80bb2d70-0c19-4efa-99a8-a15394e4e8a1.aspx
Onko tämä nyt sitten ok? Näinkö hankitaan uusia asiakkaita ja sitoutetaan vanhat? Kannattaa asioida liikkeissä joissa saa kunnon palvelua. Lukemattomat kerrat olen vaihtanut viallista tavaraa uuteen oston jälkeen ja ensimmäistä kertaa firma näin surkeasti pettää luottamuksen!Ei tollasen tikkarikaupan takia mikään firma ala maksamaan itteään kipeeksi jos ostaja on ite särkenyt vehkeensä. Se kun toi huoltotunti on kalliimpi kuin jokin näppis.
joo, tee valitus kuluttjasuojavalokuntaan, Hannu Karpolle, Kuningaskuluttajalle tai vaikka paaville. Älä täällä märise. - Tavallinen kuluttaja
JaakkoJaan kirjoitti:
Ei tollasen tikkarikaupan takia mikään firma ala maksamaan itteään kipeeksi jos ostaja on ite särkenyt vehkeensä. Se kun toi huoltotunti on kalliimpi kuin jokin näppis.
joo, tee valitus kuluttjasuojavalokuntaan, Hannu Karpolle, Kuningaskuluttajalle tai vaikka paaville. Älä täällä märise.Se ei anna huollolle oikeutta valehteluun. Väittävät näppäimistöä rikkinäiseksi, vaikka se on ehjä. Myymästään viallisesta hiirestä taas eivät ota vastuuta. Se että kyse ei tässä tapauksessa ole suuresta summasta ei poista vastuuta. Kyse on enemmänkin periaatteesta. En hyväksy tuollaisia kaupankäyntitapoja. Jos Verkkokauppa.com on valmis asiakasta näin pompttamaan suurelle yritykselle pienen asian kohdalla, miten mahtaa käydä kun joku asiakasparka haluaa ajaa valitusta kalliimmasta tavarasta.
- AlpoTerävä.
Tavallinen kuluttaja kirjoitti:
Se ei anna huollolle oikeutta valehteluun. Väittävät näppäimistöä rikkinäiseksi, vaikka se on ehjä. Myymästään viallisesta hiirestä taas eivät ota vastuuta. Se että kyse ei tässä tapauksessa ole suuresta summasta ei poista vastuuta. Kyse on enemmänkin periaatteesta. En hyväksy tuollaisia kaupankäyntitapoja. Jos Verkkokauppa.com on valmis asiakasta näin pompttamaan suurelle yritykselle pienen asian kohdalla, miten mahtaa käydä kun joku asiakasparka haluaa ajaa valitusta kalliimmasta tavarasta.
Kalliimmalla kamalla on maahantuojan huolto. Luultavimmin verkkokauppakin lähettää tyyriimmät mäkit ja muut sellaiset jonnekin ulkomaille korjattaviksi.
Ite olet särkenyt vehkeesi, huoltohan oli avannut ja kattonut, että märkää on ollut. Ei siellä vettä tarvitse olla, sen näkee hapettumista jos kosteus on pääsyt sisään. Sitäpaitsi, olet luultavimmin unohtanut, että hiirikin tarvitsee sähköä toimiakseen. - Miten ihmeessä?
AlpoTerävä. kirjoitti:
Kalliimmalla kamalla on maahantuojan huolto. Luultavimmin verkkokauppakin lähettää tyyriimmät mäkit ja muut sellaiset jonnekin ulkomaille korjattaviksi.
Ite olet särkenyt vehkeesi, huoltohan oli avannut ja kattonut, että märkää on ollut. Ei siellä vettä tarvitse olla, sen näkee hapettumista jos kosteus on pääsyt sisään. Sitäpaitsi, olet luultavimmin unohtanut, että hiirikin tarvitsee sähköä toimiakseen.Miten monta kertaa se pitää muistuttaa Alpolle ja tämän kavereille, että näppäimistö ei ole rikki. Se toimii moitteettomasti. Mitään kuviteltua kosteusvauriota tai muutakaan pienintäkään vikaa siinä ei ole, käytän sitä päivittäin.
Tässä on kyse siitä että Verkkokauppa.com ei ota vastuuta myymästään tuotteesta, vaan heivaa asiakkaan oikeutetun vaatimuksen ulos tekaistuin perustein.
- aattele nyt
huollossa näkee noita kosteudesta johtuvia vikoja yhtenään. asiakas tietenkin kiistää. mutta jäljet vedestä, kaljasta tai viinistä ym. muista juomista on täysin selviä.
olkoon vaikka niin että, kissa on kussu näppikselle jos asiakas on ilmaantuneesta kosteudesta täysin "tietämätön".
noissa kosteusongelmissa valheella on lyhyet jäljet. asiakas vaan lisää kierroksia, valehtelee lisää ja vakuuttaa ja selittää. täysin turhaan. jääneet jäljet on täysin selvät.
ja kuitti kaupasta on hyvä olla tallessa, se helpottaa takuuasioita.joillakin kissa on senkin syönyt.
kaikkea se kissa ehtiikin.pelkästään pc-puolella :)
se, että et samalla sekunnilla soittaessasi pääse huollon kanssa puheisiin, johtuu siitä että siellä on kaverit kyynärpäitään myöten hommissa. ei suinkaan puhelimen varressa odottamassa, että josko tänään juuri sinä soitat .tai et.
semmoinen kansa meillä Suomessa elää, totuus, valhe ja pikkuvalhe, sopivasti unohtaminen ei eroa toisistaa.
on tosin rehellistäkin kansaa
huolloissakin on eroa. kyllä toiset osaa tarvittaessa esittää asiakkaan valehtelijaksi diplomaatisesti.
toiset taas sanoo kuten asiat on.
selvät, takuun alaiset viat on lähes aina selvästi löydettävissä ja jo tuttuja huollossa.
kuten myös uineet laitteet.
juuri nyt,tässä vaiheessa tilannetta on hyvä purkaa vaikka tälle palstalle "rehellistä" sisintään ja haukkua huolto . ymmärrän kyllä,jonnekin pitää purkautua.
syytähän siihen siis oli aivan valtavasti. enää tuleva lasku puuttuu......
asialliset viat olen itse saanut korjautetuksi, usein kyllä viiveellä. kastuneet tavarat olen suosiolla jättänyt sille tielleen huoltoon, kinaamatta päivänselvyyksistä. onneksi laskua ei ole tullut perästä.
en sentään niin epärehellinen inttäjä saati tyhmä ole.
saahan sitä aina kokeilla, joskus vaan pelkästään koneen tutkiminen ja kosteuden vaikutuksen näkyminen on syy lähettää 60€ lasku työstä, jota takuu ei korvaa.
onko tuollaisen laskun lähettäjä huono huolto ?
vai kuka maksaa palkan työstä ja "viasta", jonka asiakas itse on aiheuttanut ja lähettänyt laitteen takuuhuoltoon ?
joo ja verkkokaupasta olen kai jotain pientä tilannut. huoltoon ei ole ollut tarvetta, kuivilla elintavoilla.- Fysiikan lait
Noniin herra/rouva kaikkitietävä. Kuinkahan selität sen, että tämä huollon mukaan ns. "kosteusvaurioitunut" näppäimmistö toimii täydellisesti? Kuinka se voi samaan aikaan olla sekä rikki, että toimia kuin uusi? Miten se on mahdollista, ehkä osaat sen selittää laajalla teknisellä osaamisellasi ja kouluksellasi!
Laitteessa on toinen fyysisesti irrallinen osa, hiiri, joka on rikkoutunut omia aikojaan. Siitä huolto ei "löytänyt" mitään kosteusvauriota. Minulla on tästä kaikesta näyttää huoltokuitti. Tämä on se osa johon minulla on oikeus ehjänä. Kaupat tehtiin toimivasta hiirestä, jollaista myyjä ei ole minulle pystynyt tai halunnut toimittaa.
Verkkokauppa yksinkertaisesti kieltäytyy seisomasta tuotteidensa takana. On jokaisen oma asia haluaako luottaa sellaiseen kauppiaaseen. Minä vain varoitan lukijoita omista kokemuksistani. Se on mielestäni hyvien tapojen mukaista ja hyvin toimivien markkinoiden ehto. - ajattelisit itse
"Toisena: vaikka olisikin, ei se vaikuta hiireen. Näppäimistö toimii edelleen, mutta vika on hiiressä! "
Mitähän mahtaa tarkoittaa? - tavallinen kuluttaja
ajattelisit itse kirjoitti:
"Toisena: vaikka olisikin, ei se vaikuta hiireen. Näppäimistö toimii edelleen, mutta vika on hiiressä! "
Mitähän mahtaa tarkoittaa?"Toisena: vaikka olisikin, ei se vaikuta hiireen. Näppäimistö toimii edelleen, mutta vika on hiiressä! "
Tarkoittaa seuraavaa:
Tuotteessa on kaksi irrallista osaa: on näppäimistö jolla kirjoitetaan, ja on hiiri jolla ohjataan osoitinta ruudulla. Huolto väitti, että näppäimistössä olisi vettä. Näin ei ole (on hullua kuvitella että se säilyisi siellä kuukauden), mutta vaikka olisikin, näppäimistö on fyysisesti erillinen esine hiirestä. Ne ovat kaksi eri esinettä. Jos näppäimistölle käy jotain, sama ei tapahdu hiirelle, ellei usko telekinesiaan, voodoohon tai johonkin muuhun kaukovaikutukseen.
Nyt on niin, että näppäimistö toimii. On siis selvää, että huollon väite siitä, että näppäimistö olisi rikki, on epätosi. Se ei ole rikki. Se on toimiva. Rikkinäinen laite on hiiri, kokokonaan erillinen esine.
Verkkokauppa.com:n väellä on otsaa väittää että näppäimmistön rikkoutuminen (jota ei siis edes ole tapahtunut) olisi vaikuttanut hiireen rikkoen sen. Tämä ei ole fysikaalisesti mahdollista, koska vaikka vetäisin näppäimistön vessasta alas, ei se vaikuta hiiren toimintaan, koska hiiri on erillinen esine. - sukmaidik
tavallinen kuluttaja kirjoitti:
"Toisena: vaikka olisikin, ei se vaikuta hiireen. Näppäimistö toimii edelleen, mutta vika on hiiressä! "
Tarkoittaa seuraavaa:
Tuotteessa on kaksi irrallista osaa: on näppäimistö jolla kirjoitetaan, ja on hiiri jolla ohjataan osoitinta ruudulla. Huolto väitti, että näppäimistössä olisi vettä. Näin ei ole (on hullua kuvitella että se säilyisi siellä kuukauden), mutta vaikka olisikin, näppäimistö on fyysisesti erillinen esine hiirestä. Ne ovat kaksi eri esinettä. Jos näppäimistölle käy jotain, sama ei tapahdu hiirelle, ellei usko telekinesiaan, voodoohon tai johonkin muuhun kaukovaikutukseen.
Nyt on niin, että näppäimistö toimii. On siis selvää, että huollon väite siitä, että näppäimistö olisi rikki, on epätosi. Se ei ole rikki. Se on toimiva. Rikkinäinen laite on hiiri, kokokonaan erillinen esine.
Verkkokauppa.com:n väellä on otsaa väittää että näppäimmistön rikkoutuminen (jota ei siis edes ole tapahtunut) olisi vaikuttanut hiireen rikkoen sen. Tämä ei ole fysikaalisesti mahdollista, koska vaikka vetäisin näppäimistön vessasta alas, ei se vaikuta hiiren toimintaan, koska hiiri on erillinen esine.paikalliseen kriisipalveluun, hoitavat sitäkautta sinut mielenterveyshuollon potilaaksi. Jos se hiiri toimii huollossa ja sulla ei niin se hiiri on toimiva. Laitteesi ja sinä olette toimimattomia ja haitaksi yhteiskunnalle.
- TakaisinPeruskouluun
sukmaidik kirjoitti:
paikalliseen kriisipalveluun, hoitavat sitäkautta sinut mielenterveyshuollon potilaaksi. Jos se hiiri toimii huollossa ja sulla ei niin se hiiri on toimiva. Laitteesi ja sinä olette toimimattomia ja haitaksi yhteiskunnalle.
Juttu on niin, että en usko että he edes katsoivat laitetta huollossa. Muuten tuntuu järjettömältä, että he löytävät "vian" täydellisesti toimivasta näppäimistöstä. Näppäimistö ainakin toimii, kirjoitan juuri tälläkin hetkellä tämän tekstin kyseisellä huollon mukaan "viallisella" näppäimistöllä. Jollei sinulla ja minulla ole samaa mielenterveyshäiriötä, ei vika selvästikään ole päässäni.
Jos huolto toteaa "vian" täydellisesti toimivassa näppäimistöstä, en ihmettele etteivät he löytäneet oikeaa vikaa hiirestä. Tämä on ilmeisesti vain Verkkokauppa.comin tapa käsitellä asiakkaitaan. Ehkä nimimerkki "sukmaidik" edustaa kyseistä firmaa, ainakin asenne ja suhtautuminen on täsmälleen sama.
Olen tässä keskustelussa halunnut vain kertoa siitä miten minua on Verkkokauppa.comissa kohdeltu, ja millaisia kaupankäyntitapoja he harjoittavat. Mitään tarvetta siitä ei ole kiihtyä ja ruveta halventamaan toisia. Toivoisin, että kaikki keskustelijat voisivat noudattaa hyviä tapoja ja suhtautua toisiinsa kunnioittavasti. TakaisinPeruskouluun kirjoitti:
Juttu on niin, että en usko että he edes katsoivat laitetta huollossa. Muuten tuntuu järjettömältä, että he löytävät "vian" täydellisesti toimivasta näppäimistöstä. Näppäimistö ainakin toimii, kirjoitan juuri tälläkin hetkellä tämän tekstin kyseisellä huollon mukaan "viallisella" näppäimistöllä. Jollei sinulla ja minulla ole samaa mielenterveyshäiriötä, ei vika selvästikään ole päässäni.
Jos huolto toteaa "vian" täydellisesti toimivassa näppäimistöstä, en ihmettele etteivät he löytäneet oikeaa vikaa hiirestä. Tämä on ilmeisesti vain Verkkokauppa.comin tapa käsitellä asiakkaitaan. Ehkä nimimerkki "sukmaidik" edustaa kyseistä firmaa, ainakin asenne ja suhtautuminen on täsmälleen sama.
Olen tässä keskustelussa halunnut vain kertoa siitä miten minua on Verkkokauppa.comissa kohdeltu, ja millaisia kaupankäyntitapoja he harjoittavat. Mitään tarvetta siitä ei ole kiihtyä ja ruveta halventamaan toisia. Toivoisin, että kaikki keskustelijat voisivat noudattaa hyviä tapoja ja suhtautua toisiinsa kunnioittavasti.pirun monta nimimerkkiä tässäkin ketjussa valittanut verkkokaupasta. Pakkohan sen on olla paska, kun puoli tusinaa eri nimimerkkiä niin todistaa.
Mulle sen sijaan riittää yksi nimimerkki sen kertomiseen, että se ainoa viallinen tuote (viidenkympin CF-kortti) jonka olen verkkiksestä saanut, vaihdettiin Tampereella uuteen heti saman tien.- Kiveen hakattu nm.
RepeRuutikallo kirjoitti:
pirun monta nimimerkkiä tässäkin ketjussa valittanut verkkokaupasta. Pakkohan sen on olla paska, kun puoli tusinaa eri nimimerkkiä niin todistaa.
Mulle sen sijaan riittää yksi nimimerkki sen kertomiseen, että se ainoa viallinen tuote (viidenkympin CF-kortti) jonka olen verkkiksestä saanut, vaihdettiin Tampereella uuteen heti saman tien.nimimerkkiä oli verkkokaupan huoltomiehelläkin.
Ei savua ilman tulta, Verkkokauppa.comista täällä eniten tunnutaan valitettavan. Enpä itse sieltä osta mitään muuta kuin hyvitysmaksuttomia DVD-levyjä Tallinnasta. Niiden kanssa ei ole ollut ongelmia (toistaiseksi). - sukmaidik
TakaisinPeruskouluun kirjoitti:
Juttu on niin, että en usko että he edes katsoivat laitetta huollossa. Muuten tuntuu järjettömältä, että he löytävät "vian" täydellisesti toimivasta näppäimistöstä. Näppäimistö ainakin toimii, kirjoitan juuri tälläkin hetkellä tämän tekstin kyseisellä huollon mukaan "viallisella" näppäimistöllä. Jollei sinulla ja minulla ole samaa mielenterveyshäiriötä, ei vika selvästikään ole päässäni.
Jos huolto toteaa "vian" täydellisesti toimivassa näppäimistöstä, en ihmettele etteivät he löytäneet oikeaa vikaa hiirestä. Tämä on ilmeisesti vain Verkkokauppa.comin tapa käsitellä asiakkaitaan. Ehkä nimimerkki "sukmaidik" edustaa kyseistä firmaa, ainakin asenne ja suhtautuminen on täsmälleen sama.
Olen tässä keskustelussa halunnut vain kertoa siitä miten minua on Verkkokauppa.comissa kohdeltu, ja millaisia kaupankäyntitapoja he harjoittavat. Mitään tarvetta siitä ei ole kiihtyä ja ruveta halventamaan toisia. Toivoisin, että kaikki keskustelijat voisivat noudattaa hyviä tapoja ja suhtautua toisiinsa kunnioittavasti.epäkohtelias vaan siirrän vastuun ammattilaisille, hullujen kanssa kun ei parane väitellä.
- hiir ja kissa
Fysiikan lait kirjoitti:
Noniin herra/rouva kaikkitietävä. Kuinkahan selität sen, että tämä huollon mukaan ns. "kosteusvaurioitunut" näppäimmistö toimii täydellisesti? Kuinka se voi samaan aikaan olla sekä rikki, että toimia kuin uusi? Miten se on mahdollista, ehkä osaat sen selittää laajalla teknisellä osaamisellasi ja kouluksellasi!
Laitteessa on toinen fyysisesti irrallinen osa, hiiri, joka on rikkoutunut omia aikojaan. Siitä huolto ei "löytänyt" mitään kosteusvauriota. Minulla on tästä kaikesta näyttää huoltokuitti. Tämä on se osa johon minulla on oikeus ehjänä. Kaupat tehtiin toimivasta hiirestä, jollaista myyjä ei ole minulle pystynyt tai halunnut toimittaa.
Verkkokauppa yksinkertaisesti kieltäytyy seisomasta tuotteidensa takana. On jokaisen oma asia haluaako luottaa sellaiseen kauppiaaseen. Minä vain varoitan lukijoita omista kokemuksistani. Se on mielestäni hyvien tapojen mukaista ja hyvin toimivien markkinoiden ehto.Olet todennäköisesti itse rikkonut yhdistelmän ja yrität nyt vain työntää syyn myyjän niskoille...katsohan tuossa 19.10 tehtyä viestiä Verkkokaupan hyvästä tavasta hoitaa asialliset reklamaatiot
- abc..
tavallinen kuluttaja kirjoitti:
"Toisena: vaikka olisikin, ei se vaikuta hiireen. Näppäimistö toimii edelleen, mutta vika on hiiressä! "
Tarkoittaa seuraavaa:
Tuotteessa on kaksi irrallista osaa: on näppäimistö jolla kirjoitetaan, ja on hiiri jolla ohjataan osoitinta ruudulla. Huolto väitti, että näppäimistössä olisi vettä. Näin ei ole (on hullua kuvitella että se säilyisi siellä kuukauden), mutta vaikka olisikin, näppäimistö on fyysisesti erillinen esine hiirestä. Ne ovat kaksi eri esinettä. Jos näppäimistölle käy jotain, sama ei tapahdu hiirelle, ellei usko telekinesiaan, voodoohon tai johonkin muuhun kaukovaikutukseen.
Nyt on niin, että näppäimistö toimii. On siis selvää, että huollon väite siitä, että näppäimistö olisi rikki, on epätosi. Se ei ole rikki. Se on toimiva. Rikkinäinen laite on hiiri, kokokonaan erillinen esine.
Verkkokauppa.com:n väellä on otsaa väittää että näppäimmistön rikkoutuminen (jota ei siis edes ole tapahtunut) olisi vaikuttanut hiireen rikkoen sen. Tämä ei ole fysikaalisesti mahdollista, koska vaikka vetäisin näppäimistön vessasta alas, ei se vaikuta hiiren toimintaan, koska hiiri on erillinen esine."Ne ovat kaksi eri esinettä. Jos näppäimistölle käy jotain, sama ei tapahdu hiirelle, ellei usko telekinesiaan, voodoohon tai johonkin muuhun kaukovaikutukseen."
sinä et ole ostanut kahta eri esinettä vaan kolme. no mikäs se kolmas on ?
mieti hetki. .....
se on se minkä kautta tieto kulkee koneelle ja sieltä pois. sitä kautta koneeseen on myös asennettu dataa, jotta vehkeesi pelaavat. jos/kun oikosulun saanut näppis on rikkonut jotain (ohjelman tai lähetin/vastaanottimen) niin silloin on. ymmärtkö ?
mitä sinä tästä toivottavasti opit: eli osta lähikaupasta tarvittavat laitteet. säilytä kuitti !!
jos tarvetta ilmenee niin mene sinne valittamaan. asian hoito on paljon helpompaa. - EntinenAsiakas
abc.. kirjoitti:
"Ne ovat kaksi eri esinettä. Jos näppäimistölle käy jotain, sama ei tapahdu hiirelle, ellei usko telekinesiaan, voodoohon tai johonkin muuhun kaukovaikutukseen."
sinä et ole ostanut kahta eri esinettä vaan kolme. no mikäs se kolmas on ?
mieti hetki. .....
se on se minkä kautta tieto kulkee koneelle ja sieltä pois. sitä kautta koneeseen on myös asennettu dataa, jotta vehkeesi pelaavat. jos/kun oikosulun saanut näppis on rikkonut jotain (ohjelman tai lähetin/vastaanottimen) niin silloin on. ymmärtkö ?
mitä sinä tästä toivottavasti opit: eli osta lähikaupasta tarvittavat laitteet. säilytä kuitti !!
jos tarvetta ilmenee niin mene sinne valittamaan. asian hoito on paljon helpompaa.Kyseessä on langaton näppis. Vaikka siinä olisi oikosulku, ei se riko vastaanotinta jännitepiikillä, ellei niiden välillä lyö salama.
Sitäpaitsi näppäimistö toimii. Jos kerran näppäimistö toimii, kai silloin se vastaanotinhärpäkekin toimii?! Kuitin säilyttäminen on aina hyvä idea, mutta kenellä on niin mahtava arkisto, että siellä ovat tallessa ja järjestyksessä jokaikisen ostoksen kuitit. Siksi Suomessa kuluttajansuoja sallii myös ilman kuittia valittamisen:
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/b205e0b6-575f-443e-a1fe-55387c5d8b03.aspx - Sivustakatsojana
sukmaidik kirjoitti:
epäkohtelias vaan siirrän vastuun ammattilaisille, hullujen kanssa kun ei parane väitellä.
Eihän nyt toki nimimerkki "sukmaidik" ole epäkohtelias!!! :D LOL! LOL!
- Riskeeraisitko 1000€
hiir ja kissa kirjoitti:
Olet todennäköisesti itse rikkonut yhdistelmän ja yrität nyt vain työntää syyn myyjän niskoille...katsohan tuossa 19.10 tehtyä viestiä Verkkokaupan hyvästä tavasta hoitaa asialliset reklamaatiot
Huoh... yritä tässä nyt selittää... Mistä ihmeen tiputtelusta puhut? Kukaan ei ole vielä sellaista minulle väittänyt, ei edes tuotetta tutkinut Verkkokaupan huolto! Siis huoltohan väittää että olisin muka rikkonut näppäimistön kosteusvauriolla. Tämä on naurettavan epäuskottava väite koska - näppäimistö toimii!
Tässä tapauksessa ei siis ole epäselvyyttä, ei ole kahta tulkintaa, ei ole sana sanaa vastaan, vaan näppäimistö kiistatta, todistettavasti toimii täydellisesti, ilman mitään ongelmaa. Näpyttelen sillä päivittäin. Huollon väittämä on selkeästi, kiistatta epätosi.
Silti haluat epäillä jostain syystä asiakasta, joka vain haluaisi itselleen toimivan tuotteen, vaikka huolto todistetusti ei ole tässä pitäytynyt tosiasioissa. Ei kai ole liikaa vaadittu että saisi yksinkertaisesti toimivan tuotteen, jossa hiirikin toimii, kun on siitä maksanut? - Python-mies
Riskeeraisitko 1000€ kirjoitti:
Huoh... yritä tässä nyt selittää... Mistä ihmeen tiputtelusta puhut? Kukaan ei ole vielä sellaista minulle väittänyt, ei edes tuotetta tutkinut Verkkokaupan huolto! Siis huoltohan väittää että olisin muka rikkonut näppäimistön kosteusvauriolla. Tämä on naurettavan epäuskottava väite koska - näppäimistö toimii!
Tässä tapauksessa ei siis ole epäselvyyttä, ei ole kahta tulkintaa, ei ole sana sanaa vastaan, vaan näppäimistö kiistatta, todistettavasti toimii täydellisesti, ilman mitään ongelmaa. Näpyttelen sillä päivittäin. Huollon väittämä on selkeästi, kiistatta epätosi.
Silti haluat epäillä jostain syystä asiakasta, joka vain haluaisi itselleen toimivan tuotteen, vaikka huolto todistetusti ei ole tässä pitäytynyt tosiasioissa. Ei kai ole liikaa vaadittu että saisi yksinkertaisesti toimivan tuotteen, jossa hiirikin toimii, kun on siitä maksanut?Kuulostaa siltä, että sait Verkkokaupasta ns. Dead Parrot -kohtelun:
http://www.youtube.com/watch?v=npjOSLCR2hE
:D (sorry, vakava asia, mutta jotain hauskaakin...) - oink oink
Python-mies kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että sait Verkkokaupasta ns. Dead Parrot -kohtelun:
http://www.youtube.com/watch?v=npjOSLCR2hE
:D (sorry, vakava asia, mutta jotain hauskaakin...)siinä videolla?????????????
- 1lisää
Riskeeraisitko 1000€ kirjoitti:
Huoh... yritä tässä nyt selittää... Mistä ihmeen tiputtelusta puhut? Kukaan ei ole vielä sellaista minulle väittänyt, ei edes tuotetta tutkinut Verkkokaupan huolto! Siis huoltohan väittää että olisin muka rikkonut näppäimistön kosteusvauriolla. Tämä on naurettavan epäuskottava väite koska - näppäimistö toimii!
Tässä tapauksessa ei siis ole epäselvyyttä, ei ole kahta tulkintaa, ei ole sana sanaa vastaan, vaan näppäimistö kiistatta, todistettavasti toimii täydellisesti, ilman mitään ongelmaa. Näpyttelen sillä päivittäin. Huollon väittämä on selkeästi, kiistatta epätosi.
Silti haluat epäillä jostain syystä asiakasta, joka vain haluaisi itselleen toimivan tuotteen, vaikka huolto todistetusti ei ole tässä pitäytynyt tosiasioissa. Ei kai ole liikaa vaadittu että saisi yksinkertaisesti toimivan tuotteen, jossa hiirikin toimii, kun on siitä maksanut?Omien kokemusteni valossa minun on helppo uskoa kertomuksesi verkkokauppa.comin toimineen sinunkin tapauksessasi epärehellisesti. Surkeata, että kieroilulla hankitaan kilpailuetua. Kyseessä ei ole huono firma, vaan läpeensä mätä.
- nuubiotuubio
Verkkokauppa on loistava liike ostaa, mutta valitettavasti myös minun kokemukseni huollosta ovat nihkeät. Tai oikeastaan tuttavani. Kone ei käynnistynyt, vaan valitti levyn lukuvirhettä. Verkkokaupan huollossa buuttasivat ja kaikki oli kuulemma ok. Ja niin olikin, kone buuttasi normaalisti takaisin kotiin päästessään (ja kyllä, peruskikat kuten johto pois seinästä oli kokeiltu). Ongelmat kuitenkin palasivat jo seuraavana päivänä. Taas huoltoon. Nyt verkkokauppa päätti uudelleenasentaa Windowsin. Kului ehkä viikko ja sama vanha ongelma oli palannut. Verkkokauppakin totesi ongelman olemassaolon. Korjaantui vaihtamalla virtalähde uuteen. Tai sitten ei (ongelmat palasivat taas). Kovalevy vaihtui, windows asennettiin uudestaan. Kaikki toimi taas jonkin aikaa, kunnes ongelmat palasivat. Ei buutannut ei. Irrotin kovalevyn SATA-kaapelin ja kytkin uudestaan. Johan toimi taas. Vaihdoin varmuuden vuoksi kaapelin uuteen, eikä sen jälkeen ole enää kuukausiin ollut ongelmia. Veikkaanpa, että kaapelin vaihtamisen kun olisi tajunnut heti, niin moni huoltoreissu (puhumattakaan useista tunneista omaa yrittämistä) olisi jäänyt tekemättä. Voihan tuossa omaa tyhmyyttäänkin soimata, mutta ei olla verkkokaupan huollossa näköjään yhtään parempia. Tyytyvät siihen, että kone taas käynnistyy (no okei, oli ne erään huoltokerran jälkeen ajaneet Prime95:ta 24h)
En silti täysin alas ammu koko paikkaa. Täytyy ottaa huomioon, että verkkokauppa on Suomen ylivoimaisesti suosituin tietotekniikan alan liike (ainakin kuluttajapuolella). Huollossa on auttamatta jonoa, eikä jokaista konetta ehdi läpikotaisin tutkia, sillä siihen kuluisi suhteettoman paljon aikaa ja asiakkaat valittaisivat velotetun tuntityön suuresta määrästä.
Ja sitten vielä toinen, varsin positiivinenkin kokemus viallisen tuotteen vaihtamisesta. Maxtorin verkkolevyn tuuletin alkoi pari viikkoa oston jälkeen pitämään aivan järkyttävää meteliä. Omaa laiskuuttani en jaksanut tuotetta lähteä palauttamaan tai vaihtamaan (sinne laitettiin heti alussa gigatavukaupalla dataa pöytäkoneen kovalevytilan vapauttamiseksi). Lopulta kun 11 kk myöhemmin jouduin muusta syystä ostamaan siirrettävän ulkoisen kovalevyn, saatoin siirtää datat talteen sille ja palauttaa viallisen verkkolevyn. Eivät mukisseet yhtään (no, ainakaan paljoa) vaan vaihtoivat levyn jopa toisen merkkiseen (Buffalo) koska identtisiä ei ollut varastossa. Se, että levy oli ostettu yrityksen nimissä, saattoi tietysti vaikuttaa palvelun laatuun.- Riskeeraisitko 1000€
Tätä olen yrittänyt sanoa, mutta jotkut vain tylyttävät että on muka asiakkaan oma vika kun kauppa kohtelee surkeasti asiakkaitaan. Kai sitä myyjälläkin pitäisi olla sen verran ammattiylpeyttä, että itse myydyistä tuotteista otetaan vastuuta.
Kun Verkkokauppa.com harrastaa tällaista kaupankäyntitapaa, kuka siellä haluaa asioida? Melkoisen riskin ottaa. Kaikki on varmaan ok, niin kauan kun tuote toimii. Mutta entäs kun ei toimi... Riskeeraisitko 1000€ kirjoitti:
Tätä olen yrittänyt sanoa, mutta jotkut vain tylyttävät että on muka asiakkaan oma vika kun kauppa kohtelee surkeasti asiakkaitaan. Kai sitä myyjälläkin pitäisi olla sen verran ammattiylpeyttä, että itse myydyistä tuotteista otetaan vastuuta.
Kun Verkkokauppa.com harrastaa tällaista kaupankäyntitapaa, kuka siellä haluaa asioida? Melkoisen riskin ottaa. Kaikki on varmaan ok, niin kauan kun tuote toimii. Mutta entäs kun ei toimi...>Kun Verkkokauppa.com harrastaa tällaista kaupankäyntitapaa, kuka siellä haluaa asioida? Melkoisen riskin ottaa. Kaikki on varmaan ok, niin kauan kun tuote toimii. Mutta entäs kun ei toimi...
Vastasin kysymykseesi ylempänä ja jo ennen kuin edes kysyit, mutta et näköjään jaksa lukea muiden kokemuksia vaikka omiasi tyrkytät useammallakin palstalla.
"se ainoa viallinen tuote (viidenkympin CF-kortti) jonka olen verkkiksestä saanut, vaihdettiin Tampereella uuteen heti saman tien."
Tarkennuksena sen verran, että kortti ehti toimia pari viikkoa.
- Perusasiakas
Kyllä on firmalla otsaa! Valitettavasti nykyään kohdellaan monessa kaupassa asiakkaita kuin ne olisiva riesa.
- olli43
nettiasiakas kirjoitti:
http://asiakkaana.net on tätä varten!
kuulokkeet hajalle ja koska ei saanut enään niitä sain nokian paremmat tilalle samaan hintaan eli?
On kaksi tapaa hoitaa takuuasiat.Soittamalla ja vittuilemalla et saa mitään ja asiallisesti keskustelemalla voit saada uudet vaikka takuu ummessa:=)Näin se on joka liikkeissä varsinkin jos usein ostanut sieltä. - Asiallisuus kunniaan
olli43 kirjoitti:
kuulokkeet hajalle ja koska ei saanut enään niitä sain nokian paremmat tilalle samaan hintaan eli?
On kaksi tapaa hoitaa takuuasiat.Soittamalla ja vittuilemalla et saa mitään ja asiallisesti keskustelemalla voit saada uudet vaikka takuu ummessa:=)Näin se on joka liikkeissä varsinkin jos usein ostanut sieltä.Ihan asiallisesti asioin. Mutta minkäs teet kun huollosta väitetään peräänantamattomasti, että kyllä, näppäimistössä on vika (vaikka siinä ei ole) ja ei, emme korjaa hiirtä (vaikka siinä on vika).
- Ei jaksa leikkiä
Itse en ole ollut liikkeellä takuuasioissa, mutta muuten Verkkokauppa.com:in asiakaspalvelu on lähes ALA-ARVOISTA. Mm. sen nimistä henkilöä jonka nimi annetaan tilauksien yhteydessä sähköpostilla on täysi mahdottomuus saada puhelimeen, vaikka hänet on nimetty tilauksen käsittelijäksi.
Pari kertaa on käynyt niin että on tullut luukusta mainoslehtinen jossa on verkkokaupan tarjouksia, ja kun tilaan tuotteen seuraavana päivänä, sitäpä ei olekaan. Eli EI-OOTA myydään. Kerran vartosin telkkaria 3 viikkoa, sen jälkeen huumori loppui. Peruutin tilauksen (suostuivat onneksi sentään siihen),ja tilasin Gigantin verkkokaupasta, josta se tuli 3 arkipäivän sisään.
Niinpä käytänkin nykyään Giganttia ja Markantaloa, en enää Verkkokauppa.com :ia.- Sai tilaamansa
Aina kannattaa kertoa verkkokauppa.comin huonosta palvelusta, huijaushuollosta ja aiheettomista laskutuksista. Se on maineensa ansainnut.
- aiheellista...
Onhan tuosta ihan aiheellistakin valittaa. Ikävä kyllä tuo huoltoasiat ovat täysin "hanurista". Sen lisäksi mm. Gigantissa myydään "turhia takuuvuosia" todella kalliiseen hintaan. Monet asiakkaat saattavat "typeryyksissään" ostaa näitä takuuvuosia, vaikka niiden käyttöarvo olisikin nollaluokkaa.
Ainoa keino saada asioihin jotakin vauhtia lienee valittaa kuluttuja-asiamiehelle. En tiedä miten halukkaita ovat ottamaan pikkujuttuja.
Onhan huolto-ongelmissa tosin sekin ongelma, että iso osa asiakkaista väittää tapahtuneen jotakin muuta kuin todellisuudessa on tapahtunut. - Ruskea Reikä
Tällaisista tapauksissa kannattaa ehdottomasti lähettää palautetta myös laitteen valmistajalle, ainkin jos kyseessä on isompi ja vähänkään laadustaan huolehtiva merkki. Elikä tässä tapauksessa, jos sen yhdistelmän valmistaja on Logitech tai Microsoft niin laittaisin heidän asiakaspalveluunsa kuvauksen tästä huolto episodista verkkokaupan kanssa. Jos tarpeeksi moni valittaa, niin tuolta suunalta kun alkaa tulla kaupalle painetta, niin sillä on jo jotain merkitystäkin ja huollon toiminta voi jopa kohetnua.
- Tanefly
"Varoitan Verkkokauppa.com:sta ostoksia harkitsevaa: huollossa voi odottaa karvas yllätys. Huollossa saa jonottaa palvelua, kinata jokaisesta pikkuasiasta että vähänkään annetaan myöden, ja vialliset tuotteet palautetaan viallisina."
Tämä on niin totta. Harmi etten ollut kiinnittänyt näihin varoituksiin huomiota. Ei siellä auttanut, vaikka kuinka yritti osoittaa miten laite ei toimi. Eivät antaneet edes näyttää sitä, vaan ottivat huoltoon, pitivät siellä kaksi viikkoa ja sitten lähettivät laskun. On kuulemma kunnossa. Paskat se mitään kunnossa ole. Mitään todisteita eivät lähetelleet, että edes olisivat katsoneet tuotetta, väittivät vain. - reklis
sujuvaa kusetusta jo vuodesta 1992
http://verkkokuopasta.blogspot.com
Reklamaatiopäälliköt ja kumppanit, ei näin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1127267
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t374255törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373752Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4001980- 321467
- 351458
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi681438Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1781116Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121098Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111030