taas sitä ollaan tässä jännittämispisteessä, huokaus, jotenka: löytyisikö esiintymisvinkkejä/pelonhallintakeinoja? Mikä on auttanut Sua?
Esitelmänpitopelko
arkapupu
10521
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei mikään. En ole koko elämäni aikana päässyt esiintymispelosta eroon. Enkä usko että tulen pääsemään.
Kohta on tulossa opinnäytetyön esittäminen enkä usko, että selviän siitä mitenkään.
Koitan vaan ajatella, että jos mokaan, mitä sitten. Mutta häpeä olisi kauhea. Uskon, että tällä on tekemistä sen suhteen että äitini oli uskovainen perfektionisti eikä antanut minun kokeilla koskaan suhteessa häneen rajojani. Nyt olen sitä tilaa vaan sitten ottanut. Hän on vaan erityisen arvaamaton ja raskas persoona. Lapsuudessa hän usein solvasi ja nauroi minulle.
Minullakin jännitys on päällä nimenomaan äidin nähden tai kuullen. Muuten esiinnyn rennosti. Lapsuutemme kokemukset ovat täysin samanlaisia ja äitini jatkaa sitä edelleen.
En usko, että opinnäytteesi kaatuisi suulliseen viestintään. Jännitin kyllä omaani, ja tuolloin jalat tärisivät. Käsittääkseni sillä pääsee läpi esityksestä, että käy edes aloittamassa esityksensä. Kirjallinen osuus kaikilla koulutusasteilla on tärkeämpi.
Minulla oli vuosi sitten sama tilanne, siis tuo lopputyön esittäminen jota olin 4vuotta LÄHES päivittäin pyöräyttänyt ainakin kerran päivässä mielessäni-etten selviäsi. Kun esitykseen sitten oli enää 2päivää aikaa, en ollut nukkunu kunnolla muutamaan yöhön. Luin tältä palstalta ensimmäisen kerran elämässäni PROPRALISTA ja epätoivoisena lähdin päivystykseen tätä lääkettä hakemaan. Sain n.10minuutin istumisella reseptin, mittasivat vain verenpaineeni joka oli väsymyksestä ja lääkkeenhaku tilanteesta johtuen 180/100 luokkaa.
Voi sanoa että elämänlaatuni on tuon ihmelääkkeen voimin kohentunut 50% tämän jälkeen!!! Esitelmäni sujui "kuin vettä vaan", olin toki täysin tietoinen siitäkin mitä puhuin koska työtä olin siihen tehnyt 1.5 vuotta.
Muistan aina palautteen jonka sain yleisössä olleelta opiskelukaveriltani (joka varmasti tiesi jännityksestäni) hän sanoi: Voi! Sähän olit niin rauhallinen ja asiallinen! Muistan aina noi sanat jotka kantavat mua edelleen.
KERRANKIN olin onnistunut!
Tämän kokemuksen jälkeen lääkevastaisuuteeni on hieman lievittynyt.. olen päättänyt että jos elämänlaatuni, ilon ja itsevarmuuden saan 1/2 tabletilla silloin tällöin, MINÄ OTAN SEN!
Nykyään voisin nousta barrikaadeille julistamaan PROPRALIN pelastusta ja suositella sitä kaikille kaltaisilleni. Kesällä menin naimisiin.. kaasoni joka on upea laulaja on AINA pelännyt sairaanloisesti julkista esiintymistä lauloi julkisesti hääkirkossamme propralin voimin! :)
Miksi kärsiä tällaisesta, menettää elämänilo ja itsevarmuus kun siihen on lääke. Propralhan on beetasalpaaja joka ei siis aiheuta kemiallista riippuvuutta. Tasaa ainoastaan pulssin, hengitys kulkee ja ajatus luistaa kun ei tarvitse ajatella kuinka "typerältä näyttää."
Haluasin niin kovasti tietää miten voit tällä hetkellä? Mitkä ovat mietteesi kirjoituksestani, vastaathan?
Voimia sinulle!
Ps. Mulla myös hyvin samantapainen tausta kuin sulla.
Jos tuntuu siltä, että pelko haittaa elämässä etenemistä eikä sitä pysty tarpeeksi nopeasti pelkillä psykologisilla keinoilla käsitellä, niin beetasalpaajat ovat loistava apu. Niitä saa reseptillä. Nehän eivät vaikuta sinällään itse jännitykseen, mutta poistavat vapinan ja tykytykset. Minulla on pelko ollut niin paha, että ei ole ääntäkään tullut, kun on pitänyt puhua (tykytys jotenkin "sulkee" kurkun). On tuntunut siltä, että taju lähtee. Esiintymistilanteet ovat olleet minulle kuin kuolema. Jos olen tiennyt, että joskus tulevaisuudessa on jokin esitys, en ole voinut ajatella mitään muuta (enkä todellakaan ole pystynyt ajatella elämää sen jälkeen, jotenkin se tunne on ollut niin vahva että "tuhoudun" siinä tilanteessa lopullisesti).
Beetasalpaajat tosiaan hillitsevät fyysisiä oireita ihanasti (mikä rauhoittaa henkistäkin puolta paljon). Sitten tietysti kannattaa pohtia, miksi oma itse hävettää niin paljon. Ehkä siinä on sitäkin, että on jotenkin lapsuudessaan tottunut olemaan "näkymätön" ja huomaamaton, ja sitten kaikken huomion keskipisteenä oleminen tuntuu korventavan hengiltä. Oman olemassaolon häpeäminen siinä määrin ei ole realistista, ja kannattaakin yrittää haastaa sitä häpeää ja muistaa, että kukaan ei ole täydellinen.
Olen harjoitellut kotona muiden kuullen, en paljaille seinille. Joskus on ollut myös julkisia esiintymisiä ennen opintojen virallista esiintymistä. "Harjoitus tekee mestarin" on siis auttanut myös vähentämään pelkoa toisten edessä, vaikka etenkin äitini kuullen ja nähden jännitän yli tarpeen. Julkiset esiintymiset ovat rennompia kohdallani kuin pienen joukon (suku) esiintymiset ja puheenvuorot.
Mä myös jännittelen tässä tulevaa esitelmänpitoa uudessa koulussa. Tosiaan on just niin että vaikka esitelmään on päiviä aikaa niin joka päivä murehtii vain sitä, ja jo ajatus siitä saa sydämen tykyttämään.
Oon miettiny paljon tota jännittämistä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa viime aikoina ja luulen et sitä (ainakin mulla) pahentaa se, et istuu yksin tääl koton miettimässä kurjaa kohtaloaan ja surkuttelemassa. Jotenki tarviis sosialisoitua yleisellä tasolla ja saada uusia juttuja elämään, ehkä harrastus vaikka, mitä kautta sais kenties lisää itseluottamusta ihmisten kanssa toimimiseen. Ois vähän muuta ajateltavaa ku joku yksittäinen esitelmä. Mä söin yhdessä vaiheessa lääkkeitä ja kävin terapiassa ja lääkkeistä oli se hyöty et se poisti sen tärisemisen, mut terapiasta en ainakaan tiedostanut saaneeni mitään hyötyä. Kovin siinä puhuttiin negatiivisesta sisäisestä puheesta eli et tarttis koko ajan kannustaa itse itseään ja miettiä kaikkia hyviä ja positiivisia juttuja itsestään. Mut se esiintymistilanne, sit kun se tulee eteen ni se paniikki tulee niin yhtäkkiä ja niin voimakkaana et ei siin tosiaan auta yhtään jos yrittää rauhotella itteään mielessään. Siks oonki miettiny just sitä et tarviis tavallaan kokeilla sitä "koko elämän remonttia", et ois tavallaan sillä henkisellä tasolla ettei mieli ees ajautuis siihen tilanteeseen et tulis se paniikki.
että muu elämä pitäisi saada jotenki kuntoon ja muuttua toiseks, mut sit se toiseks muuttuminen on turhan iso vaatimus itelle...
opiskelukavereitten tunteminenki auttais, mut vähän niitä tunnen (paremmin).
Mulla isä aina haukkui, ja kovin vähän tuli muutenki ohjetta elämää varten vanhemmilta (kuinka tulla toimeen eri paikoissa ja tilanteis eri ihmisten kans, sitä olisin selkeesti tarvinnut).
Beetasalpaaja auttaa, koska enitenhän jännität ennen esiintymistä, etkä sen aikana.
Aina esiintyessä pitää käyttää apuvä'lineitä, jos on mahdollista.
Heijastaa kuvia, jolloin kuuntelijat katsovat kuvia ja kuuntelevat ääntäsi.
Taivuttele ja leikki karttakepillä, niinkuin muutkin tai pyöritä kynää kätesi sisällä.
Jos mahdollista, niin järjestä pöydät ympyrään jolloin kukaan ei ole toisen edessä, vaan tasavertainen kaikkien kanssa.
Liiku puhuessasi, jos saat.
Opettele aihe ulkoa jos mahdollista ja vain pääkohdat paperille, mistä ne aina katsot edetessäsi.
Itse en poliitikkona pysty lukemaan puheita, vaan kirjoitan aina otsikot ja puhun aiheesta suoraan.
Omituisinta on, että pystyn laulamaan karaokea suurellekkin yleisölle, mutta en voi pitää puheita toisten edessä.
Mä jännitän esitelmien pitämistä myös.
Eniten mua pelottaa siinä se, että ajatus katkeaa täysin, eikä päässä liiku mitään. Pahinta olisi siis omin sanoin kertoa jostain aiheesta pelkkiä apulauseita käyttäen! Jos täytyis lukea suoraan, joku teksti ihmisten edessä, niin se ajatus ei tunnu yhtä kauhealta. Pelkään siis eniten sitä, että en "muista" mitä minun tulee sanoa. Kuulostaa tosi typerältä, mutta näin on käynyt! En jotenkaan osaa konstruoida ajatuksiani puheeksi. Ja joskus en tiedä miten joku asia sanotaan edes suomeksi! eli jos sanoin jotain esitelmässä, niin saatan sekunninmurto-osan miettiä, että voiko noin sanoa edes suomeksi.
Jos jostain asiasta täytyy puhua pienelle joukolle, n. 3 henkeä, esitelmän tai vastaavan pitäminen ei tunnun kauhealta, mutta jos tunnen, että kuulijat eivät "usko" minuun niin silloin hätäännyn ja vaivun epävarmuuten, mikä taas aiheuttaa ajatusten katkeilun tai ajatuksen häviämisen kokonaan mielestä.
Muuten hyvä, mut jännittäminen saattaa tosiaan tyhjentää mielen, niin että on vaan pakko lukea paperista.