missä muissa maissa opiskelu on ilmaista kun pohjoismaissa?
missä ilmainen opiskelu?
14
8092
Vastaukset
- Ulkom.opisk.-
Täysin ilmaista se ei ole missään, sillä ainakin jokin hallinto- tai kirjautumismaksu pitää maksaa ennen opiskeluiden alkua. Pohjoismaiden ulkopuolelta voit katsella yliopistotarjontaa Virosta, Saksasta, Belgiasta, Hollannista ja Ranskasta. Joissain maissa (esim. Lat.Amerikassa) julkinen yliopisto tai jotkut niistä ovat (lähes) ilmaisia, mutta tunkua niihin on paljon ja sinne lähteminen on tulee muuten kalliiksi, joten suosittelen pysyttelemään noissa jo mainitsemissani maissa, sillä vaikka jossain EU:n ulkopuolella olisikin ilmaista tai halpaa opiskella, sinne matkustaminen on luonnollisesti tyyristä ja asuminenkin voi olla kallista.
- vbvvb
Virossa opiskelu ei ole ulkomaalaisilta ilmaista. Hollannissa ja Belgiassa on lukukausimaksut jotain n.1500,- kieppeillä. Saksassa opiskelu on ilmaista.
- Ulkom. opisk.
vbvvb kirjoitti:

Ok, mutta ainakin Belgiassa eräässä yliopistossa ja tietyille aloille maksetaan vain kirjoittautumismaksu, joka on muutamia satasia. Ilmaista se ei siis tietenkään ole. Ja Virossa maksut riippuvat opiskelualasta, lääkis ym. eivät ole ilmaisia, mutta esim. viron kielen ja kulttuurin opiskelu yliopistotasolla on lähes ilmaista. Joka tapauksessa nämä maat ovat tosi edullisia, jos nyt ei ihan ilmaisia kuitenkaan.
- tartlane
vbvvb kirjoitti:
Virossa opiskelu ei ole ulkomaalaisilta ilmaista. Hollannissa ja Belgiassa on lukukausimaksut jotain n.1500,- kieppeillä. Saksassa opiskelu on ilmaista.
Virossa on valtion rahoittamia (=maksuttomia) opiskelupaikkoja, joita myös ulkomaalainen voi hakea ja saada.
- Opex
vbvvb kirjoitti:
Virossa opiskelu ei ole ulkomaalaisilta ilmaista. Hollannissa ja Belgiassa on lukukausimaksut jotain n.1500,- kieppeillä. Saksassa opiskelu on ilmaista.
Ainakaan kaikilla aloilla Saksassa ei yliopisto-opiskelu ole maksutonta.
- ...
Skotlannissa
- Ulkom.opisk.-
Skotlannissa SAAS tosiaan maksaa EU-opiskelijoiden lukukausimaksut, keskustelua täällä: http://forum.isory.org/viewtopic.php?t=1283&start=0
- Hanski83_l
Skotlannissa se koskee muistaakseni bachelor tason tutkintoja eli ylemmistä kahisevaa tiskiin. Lisäksi Englannin puolella voit suorittaa alemman tutkinnon ilmaiseksi, mutta valmistumisesta kolmen vuoden kuluttua sinun tulee alkaa maksamaan tutkinnon suorittamista takaisin.
- pasi92
Hanski83_l kirjoitti:
Skotlannissa se koskee muistaakseni bachelor tason tutkintoja eli ylemmistä kahisevaa tiskiin. Lisäksi Englannin puolella voit suorittaa alemman tutkinnon ilmaiseksi, mutta valmistumisesta kolmen vuoden kuluttua sinun tulee alkaa maksamaan tutkinnon suorittamista takaisin.
olisko kellään mitään tieto siitä mihin maahan kannattaa mennä lukion jälkeen jatko-opiskeluun? mitä minulta vaaditaan että pääsen kysyseiseen oppilaitokseen ?, miten kallista se opiskelu olisi omasta taskusta vai voiko valtio/kunta kenties auttaa siinä ?,mitkä maat olisivat hyvä vaihtoehto jos haluaa sitä englannin kieltäkin oppia ja missä maassa olisi opiskelijan kannalta se opiskelu ja asuminen lähes ilmaista? OLISIN TODELLA KIITOLLINEN JOS JOKU VOISI ANTAA NOIHIN KAIKKIIN KYSYMYKSIIN SELKEITÄ VASTAUSTA ? kiitos.
- Opiskelija.
pasi92 kirjoitti:

Ei taida löytyä yleispätevää vastausta aivan heti kun kysymykset ovat sen laatuisia. Lukion jälkeinen opiskelun kannattavuus riippuu siitä mitä työtä haluaa tehdä jatkossa ja missä. Joka tapauksessa kannattaa pyrkiä hyvälaatuiseen yliopistoon tai muuhun laitokseen jotta tutkinnolla olisi jotain arvoa myöhemmin missä sitten aikookin oleskella.
Pohjoismaissa opintotuki on ainakin kohtalaisella tasolla, opiskelija-asumista tuetaan ja opetus on lähes ilmaista. Kannattaa varmaan etsiä opiskelupaikkaa Unionin sisältä kun EU-maiden kansalaisilta ei saa periä suurempia lukukausimaksuja kuin maan omilta kansalaisilta. Sisäänpääsyvaatimukset ovat joka paikassa erilaiset ja joissakin maissa opiskelemaan otetaan kaikki joilla täyttyvät riittävät reunaehdot kun taas joissain paikoissa vaaditaan hyvä opintomenestys, hyvät suositukset, motivaatiokirje ja haastattelu. Englantia oppii parhaiten sellaisessa maassa missä sitä puhutaan äidinkielenä. Valtio tukee ulkomailla opiskelua opintuen muodossa. Tuskin mitään maata löytyy jossa opiskelu ja asuminen olisi lähes ilmaista.
Pari linkkiä opintojen suunnittelua varten http://forum.isory.org/index.php ja http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/mainpage/mainpage.htx - PASI92
Opiskelija. kirjoitti:
Ei taida löytyä yleispätevää vastausta aivan heti kun kysymykset ovat sen laatuisia. Lukion jälkeinen opiskelun kannattavuus riippuu siitä mitä työtä haluaa tehdä jatkossa ja missä. Joka tapauksessa kannattaa pyrkiä hyvälaatuiseen yliopistoon tai muuhun laitokseen jotta tutkinnolla olisi jotain arvoa myöhemmin missä sitten aikookin oleskella.
Pohjoismaissa opintotuki on ainakin kohtalaisella tasolla, opiskelija-asumista tuetaan ja opetus on lähes ilmaista. Kannattaa varmaan etsiä opiskelupaikkaa Unionin sisältä kun EU-maiden kansalaisilta ei saa periä suurempia lukukausimaksuja kuin maan omilta kansalaisilta. Sisäänpääsyvaatimukset ovat joka paikassa erilaiset ja joissakin maissa opiskelemaan otetaan kaikki joilla täyttyvät riittävät reunaehdot kun taas joissain paikoissa vaaditaan hyvä opintomenestys, hyvät suositukset, motivaatiokirje ja haastattelu. Englantia oppii parhaiten sellaisessa maassa missä sitä puhutaan äidinkielenä. Valtio tukee ulkomailla opiskelua opintuen muodossa. Tuskin mitään maata löytyy jossa opiskelu ja asuminen olisi lähes ilmaista.
Pari linkkiä opintojen suunnittelua varten http://forum.isory.org/index.php ja http://www.cimo.fi/Resource.phx/cimo/mainpage/mainpage.htxKIITOS PALJON.
- niinjanain
Ulkom.opisk.- kirjoitti:
Skotlannissa SAAS tosiaan maksaa EU-opiskelijoiden lukukausimaksut, keskustelua täällä: http://forum.isory.org/viewtopic.php?t=1283&start=0
Olen ymmärtänyt, että näin olisi, mutta kun valmistuu joutuu maksamaan käsittääkseni 2000 puntaa.
- ewewewe
niinjanain kirjoitti:
Olen ymmärtänyt, että näin olisi, mutta kun valmistuu joutuu maksamaan käsittääkseni 2000 puntaa.
Valmistumisvero on jo poistettu, joten enää ei tarvitse maksaa 2000 puntaa Skotlannista valmistuttua.
- ssssssfsd
Maltalla on yliopisto on ilmainen, muttei ns. ammattikorkeat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2753504Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1391921Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041671- 851530
- 881524
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531202Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001160Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä
Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity2671146Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois721111- 631031