Kia on

On on se kummallista miten tällä yhä jaksetaan todistella että tää Kia olis muka hyvä ostos, ei se ole hyvä ostos, Kian haltijat eivät edes ole varmasti kuka ko, autoa tulevaisuudessa huoltaa tai/ja myy, jälleenmyyntiarvo on yhtä suuri kyaymysmerkki, takuunhan nyt jo jokainen tietää ettei sillä ole enää edes sitä vähää merkitystä kun tuleva maahantuoja lähinnä arvoitus, vikoja on, takuukorjaukset aiheuttavat ruuhkaa huoltopaikoissa ja koitaavat venytellä niitä jos vielä joku vaivautus tuomaan huoltoon latukan josta jo takuu loppu, Fiatteja ja Alfoja tuskin enää kukaan sinne tuo, Alfa, tunnettu ongelmapesäke on ollut hyvä rahasampo kalliine korjauksineen mutta sekin on nyt loppu kunhan uusi maahantuoja saa homman kuntoon, Hyundain arvostus maailmalla ihan eri luokkaa kun Kian, syyt on helppo hakea netistä oikeilla hakusanoilla, halvalla,pitkällä osamaksulla ja olemattomalla käsirahalla ei pärjätä ja loppujenlopuksi se kilahtaa siihen retkuun menneidenkin nilkkaan, joka autossa ei muuten ole pehmyt maalipinta johon tulee helposti jäljet, esimerkiksi uudessa mersussani ei ole tälläistä ongelmaa, ei kukaan edes kuvittele että siinä sellainen ongelma olisi, Kian haltijat pitää tätäkin asiaa normaalina, ei se ole normaali niinkun ei kalliit huollot,varaosien saanti vaan Deltasta,edellytys huoltaa työharjoittelupojilla Deltassa jne...
26830
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Hölynpölyä kirjoittelet. Me todelliset mersumiehet emme vaivaudu moittimaan Kiaa. Kukin hankkikoon kulkineensa varojensa mukaan. Sinulla todennäköisesti ei ole edes mopoa.

Äänestä

Eikös ole aika kaukaa haettu alkaa verrata Mersua ja Kiaa.

Hintaansa nähden Kia on ihan hyvä ja luotettava käyttöbiili, Hyundai 1 30:n sisarmerkki.

Äänestä

Kyllä se on halpa hankintahinta joka niin minulla kuin monilla muillakin asian ratkaisee. Autonhan saa tavallaan kuin osamaksulla kun loppusumma maksetaan vasta kalleissa huolloissa.

Äänestä
  • Ilmaista juustoa ei ole kuin hiiren nakissa.
    On moraalisesti väärin antaa tyhmien ( kuten sinä ) pitää rahansa.

    Äänestä

  • "Autonhan saa tavallaan kuin osamaksulla kun loppusumma maksetaan vasta kalleissa huolloissa. "

    Luinpa juuri edellisestä tuulilasista uuden Lagunan "kestotestin". 12kk/30tkm huollosta oli veloitettu yli 300 euroa ja lisäksi huollon lisätöinä jarrujen herkistelystä kojelaudan kitinän poistosta 96 euroa (kaiken lisäksi kumpikaan vika ei tullut edes kuntoon).

    Bensa ceedin 12kk/20tkm huolto maksaa 258 euroa, 24kk/40tkm 390 euroa, 36kk/60tkm 258 euroa, 48kk/80tkm 390 euroa jne. Vaihdettavaa jakohihnaa ei ole. 8 vuoden/160tkm huollot maksavat siis n. 2600 euroa ja tästä suurimman osan ajasta (7v/150tkm on takuu voimassa).

    Ihmettelen, missä merkissä on merkittävästi halvemmat huollot, pidempi takuu ja alhaisempi hankintahinta? Ei sellaista autoa Suomen markkinoilla valitettavasti ole. Liene turha edes mainita, että monessa merkissä n.100tkm kohdalla tehtävä jakohihnan vaihto maksaa pelkästää lähes 1000 euroa.

    Äänestä

  • Jos huolto on 100 Euroa / kalliimpi per 20 000 km ja huollat sitä sen 8 kertaa,
    eroa tulee 800. Vastaavasti jos eroa on 200, tulee 1600.

    Äänestä

  • vai ei kirjoitti:

    Jos huolto on 100 Euroa / kalliimpi per 20 000 km ja huollat sitä sen 8 kertaa,
    eroa tulee 800. Vastaavasti jos eroa on 200, tulee 1600.

    "Jos huolto on 100 Euroa / kalliimpi per 20 000 km ja huollat sitä sen 8 kertaa,
    eroa tulee 800. Vastaavasti jos eroa on 200, tulee 1600."

    Pointti oli, että missä autossa on merkittävästi halvemmat huollot kuin nuo luettelemani? Vollkarissa? Skodassa? Tojotassa? No ei ole. Kaikenlaista voidaan mainostaa, mutta kyllä totuus on toinen. Katso vaikka tämä PUOLUEETTOMAN tahon tekemä hintavertailu: http://img215.imageshack.us/img215/4192/34913015.jpg

    Äänestä

  • Ceedisti kirjoitti:

    Tässä vain yksi esimerkki kymmenistätuhansista

    http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/huoltopalvelut-ja-korjaamot/kia-sportage-huoltohinnat

    Äänestä

  • huoltohinnat kirjoitti:

    Olisko hintapolitiikka muuttua jonkin verran, kun viisaasti linkitit yli 3 vuotta vanhan ketjun. Voi olla kalliimpaakin, siihen en ota kantaa, mutta opettele etsimään päiväykset, ennenkuin esität täällä mitään. Seuraavaksi varmaan täällä näytetään vertailun vuoksi jotain Toyotan 50 markkaa maksavia huoltoja jostain 60-70-luvulta ja kehutaan kuinka halpaa on Toyotan omistaminen.....noissa hintajutuissa kannattaa kyllä etsiä mahdollisimman tuoretta tietoa.

    Äänestä

  • Expensive... kirjoitti:

    Köyhien Ihmisten Auto

    Äänestä

  • Et kirjoitti:

    Köyhien Ihmisten Auto

    Omituisten ja vähäosaisten veppa-auto

    Äänestä

  • Expensive... kirjoitti:

    Olisko hintapolitiikka muuttua jonkin verran, kun viisaasti linkitit yli 3 vuotta vanhan ketjun. Voi olla kalliimpaakin, siihen en ota kantaa, mutta opettele etsimään päiväykset, ennenkuin esität täällä mitään. Seuraavaksi varmaan täällä näytetään vertailun vuoksi jotain Toyotan 50 markkaa maksavia huoltoja jostain 60-70-luvulta ja kehutaan kuinka halpaa on Toyotan omistaminen.....noissa hintajutuissa kannattaa kyllä etsiä mahdollisimman tuoretta tietoa.

    Mukaan hinnat on vain tuosta nousseet, kun vuodet tullut tähän aikaan.

    Äänestä

Johan oli vuodatus!
Miten joku viitsii nähdä vaivan moisen sepustuksen kirjoittamiseksi.
Ei päätä ei häntää, kaikki yhteen menoon henkeä vetämättä, vain pilkku väliin ja lisää vauhtia.

Äänestä
  • Ne on taas poijat päässeet koulusta, se siitä ja kiasta.

    Äänestä

Ostappa huvikses kia ja kerro sitten mielipiteesi, niin järkevät autoilijat tekevät.

Äänestä

Mulla juuri auto, ceed 1,4 juuri huollossa. Ajettu 30000 km ilman ongelmia. Huollon olisin saanut
Hertsikkaan seuraavaksi aamuksi, mutta minulle käynyt. Huolto onnistui hyvin, hinta 480 €. Siihen
kuului haluamani lisä työt. Voi se olla kalliskin? Vaikea sanoa kun ei ole muista tietoa. Mulle tuo
ceedi riittää, kun ajelen pääasiassa yksin. Mulle riittää kun pystyn käymään töissä autollani 10 vuotta,
sitten muutan paikkaan etten autoa välttämättä tarvitse.

Kyllä minä sen mersun tietty haluaisin, tai volvon, saabin, bmw:n, tai muun "laatu" auton. Vaan kun
tulot ei riitä maksamaan osamaksuja. Suureen käsirahaan ei olis mahdollisuutta. Ehkä sitten, jos olis
ihan varmaa, ettei ikinä tarvitsisi autoa vaihtaa (kunnes kuolema tai ajokyky erottaa ...) voi harkita.

Äänestä
  • Meillä on tapana kertoa täällä että Kian huollot ovat halpoja. Ceedin 20tkm huollolle voit kertoa hinnaksi 150-200€. Jos kerrot nuo oikeat huoltohinnat niin joudumme bannaamaan sinut.

    Äänestä

  • Ceedisti -43 kirjoitti:

    Meillä on tapana kertoa täällä että Kian huollot ovat halpoja. Ceedin 20tkm huollolle voit kertoa hinnaksi 150-200€. Jos kerrot nuo oikeat huoltohinnat niin joudumme bannaamaan sinut.

    Ei bensa-ceedin 20 thkm huolto voi käteisellä maksettaessa paljoa yli 200 ecun olla, kun kattava huoltosopimus maksaa parille kolmelle vuodelle n.300 euroa vuodessa ja huoltosopparit on tunnetusti kalliimpia kun niissä on "korko" ja ne kattavat kaikki pyyhkimensulat, polttimot yms.

    Äänestä

Kerroppa tyhmille kian omistajille mikähän se olisi se hyvä ostos, oisko se pötky launtaimakkaraa.

Äänestä

Elä hyvä ihminen osta sitä jos et halua kunnon autoo.

Äänestä
  • mersumiehet ne ei tääl oo haukkuneetkaan..koska ei niiden tartte päteä paremmuuttaan.
    Jos tuolta tulee joku nim.automerkillä haukkumaan se pätee itseään.Merkkiään.
    Paljon tääl on kirjotettu ihan huuhaata.Mutta kirjotuksista huomaa sit kateuden..kokemuksen puutteen..

    Autoissa aika saman verran maksaa jokaisessa sen ylläpito ja jos ootte auton hankkineet ymmärtäkää sen pitoon pitää olla massia.

    Äänestä

  • maija.. kirjoitti:

    mersumiehet ne ei tääl oo haukkuneetkaan..koska ei niiden tartte päteä paremmuuttaan.
    Jos tuolta tulee joku nim.automerkillä haukkumaan se pätee itseään.Merkkiään.
    Paljon tääl on kirjotettu ihan huuhaata.Mutta kirjotuksista huomaa sit kateuden..kokemuksen puutteen..

    Autoissa aika saman verran maksaa jokaisessa sen ylläpito ja jos ootte auton hankkineet ymmärtäkää sen pitoon pitää olla massia.

    Kia:ssa oikeen sitten on?Toimiva edullinen käyttöauto.Mitä siinä sitten pitäisi olla?Paljon hilavitkuttimia kuten tyotassa?ansiotonta arvostusta kuten vanhoissa mesen lintoissa?Minusta Kia:ssa on hinta laatu aivan kohdallaan,nykyään huollot saa teettää oikeastaan missä vaan eikä sen kuuluisi vaikuttaa takuuasioihin mitenkään.Ainoa että jos takuukorjaus on edessä se on vietävä edustajan korjaamolle.Kiia on senverran suuri valmistaja ettei se huollon ja myynnin epävarmuus kauaa kestä.

    Äänestä

Ostin Kia Sportagen uutena neljä vuotta sitten. Ajan sillä edelleen enkä ole vaihtoaikeissa, koska auto on palvellut luotettavasti ja toimii niin kuin pitääkin. Maalipinnassa ei ole ollut ongelmia, eikä ruostettakaan näy missään (vasta pari viikkoa sitten tarkistettiin tilanne).

Selvitin huoltohinnat ennen ostosta. Todellisuudessa Deltan huoltohinnat ovat osoittautuneet vielä kovemmiksi kuin silloin kerrottiin, joten enpä ole paljon sitten Deltassa huollattanutkaan. Hyundain puolelta saa saman työn halvemmalla ja samat merkkiosat. Tucsonin testerikin käy suoraan.

Ainoa moite autossa on, että teknisissä tiedoissa kaunistellaan bensakoneisen kulutusta. Taloudellisempi saisi mieluusti olla.

"Hyundain arvostus maailmalla ihan eri luokkaa kun Kian"

Kaipaisi jonkinlaiset perustelut. Olen mielestäni hyvin asioista perillä, mutta tuollaiseen ei ole perusteita. Omakin autoni on suora Hyundai Tucsonin rinnakkaismalli. Miksi minun pitäisi arvostaa sitä Tucsonia enemmän, vaikka siinä on sama tekniikka?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

virheostos kirjoitti:

On on se kummallista miten tällä yhä jaksetaan todistella että tää Kia olis muka hyvä ostos, ei se ole hyvä ostos, Kian haltijat eivät edes ole varmasti kuka ko, autoa tulevaisuudessa huoltaa tai/ja myy, jälleenmyyntiarvo on yhtä suuri kyaymysmerkki, takuunhan nyt jo jokainen tietää ettei sillä ole enää edes sitä vähää merkitystä kun tuleva maahantuoja lähinnä arvoitus, vikoja on, takuukorjaukset aiheuttavat ruuhkaa huoltopaikoissa ja koitaavat venytellä niitä jos vielä joku vaivautus tuomaan huoltoon latukan josta jo takuu loppu, Fiatteja ja Alfoja tuskin enää kukaan sinne tuo, Alfa, tunnettu ongelmapesäke on ollut hyvä rahasampo kalliine korjauksineen mutta sekin on nyt loppu kunhan uusi maahantuoja saa homman kuntoon, Hyundain arvostus maailmalla ihan eri luokkaa kun Kian, syyt on helppo hakea netistä oikeilla hakusanoilla, halvalla,pitkällä osamaksulla ja olemattomalla käsirahalla ei pärjätä ja loppujenlopuksi se kilahtaa siihen retkuun menneidenkin nilkkaan, joka autossa ei muuten ole pehmyt maalipinta johon tulee helposti jäljet, esimerkiksi uudessa mersussani ei ole tälläistä ongelmaa, ei kukaan edes kuvittele että siinä sellainen ongelma olisi, Kian haltijat pitää tätäkin asiaa normaalina, ei se ole normaali niinkun ei kalliit huollot,varaosien saanti vaan Deltasta,edellytys huoltaa työharjoittelupojilla Deltassa jne...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu