itse pelkäsin

kuil kirjoitti:

valkoista ruumisarkkua jossa tätini makasi valkeissa liinavaatteissa 20- vuotta sitten kuolleena, ei näyttänyt itseltänsä.pelko hälveni kun nyt lauantaina kävin katsomassa setäni rankaa ruumisarkussa keskellä kappelia arkku aukaistiin, näytti enempi itseltänsä.karu oli loppuhuipennus: kylmiöön odottamaan hautaamista. se oli kyllä aika pelottaavaa , se kun vitivalkeassa arkussa makaa ruumis vitivalkeissa liinavaatteissa, ei muiden seurassa ollessa eikä valoisassa vaan kun ilta tulee, tulee tuo pelottava valkeus taas mieleeni, kyllä se hälvenee, mutta ei vielä ihan heti, setä oli ihana ihminen, mutta en osaa enään muistella elävää kuvaa hänestä, tulee vain tuo vitivalkea arkku liinavaatteineen hänestä mieleen. meitä oli 4 katsomassa sitä ja 3 työntekijää siten.kamalaa ajatella näin sitä asiaa kun suljen silmäni näen arkun mielessäni.
karu on ihmisen loppu. kohta on multaa 3 metriä pään päällä, madot syövät ruumiin.Kuolema on niin lopullinen asia mikämeitä kaikkia odottaa: mutta se valkoisuus ja elämän päätepiste ne niin puhuttelevat ihmistä.pelkäsin tätä ennenkuolemaa, en enään. mutta tuo elämän loppuminen on kuin seinä jonka toisella puolella on ruumisarkku , tuntuu niin hullulta.itse uskon sielun taivaaseen tai helvettiin menemisen, mutta tuo maallinen kuolema on niin lopullinen, ihminen pannaan sellaiseen paikkaan missä ei ole enään paljon tilaa, pyritään vain siihen, että ihminen ei vie enään tilaa. se on lopullista

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä