Että ihminen joka haukkuu toista ihmistä läskiksi tai ihraksi tai kommentoi jotenkin muuten toisen ulkomuotoa, kertoo se, että tällä haukkujalla on itsellä suuria ongelmia. Vain pikkusieluinen ihminen lähtee mukaan tällaiseen.
Ketään ihmistä ei saa lähteä nimittelemään. Enkä tarkoita tällä nyt pelkästään lihavien haukkumisia, vaan kaikkia; laihoja, vammaisia, isonenäisiä, eri värisiä jne.
Lihavia on vaan niin helvetin helppo haukkua; ja suurin syy siihen on se, että se on ihan omaa syytä. Tätä kuulee usein. Ja varmaan on olemassa ihmisiä jotka eivät välitä itsestään. Minä voin puhua vain omasta puolestani miksi minulla on 30 kg ylipainoa. Se tuli pikku hiljaa, lihomista ei huomannut vaan oli sokea omalle peilikuvalleen. Hoivasin sydämeni kyllyydestä alkoholistipoikaystävää ja huolehdin pelkästään hänen asioistaan, enkä muistanut hoitaa itseäni ollenkaan. Alkoholisti veti minutkin mukaansa, koska en jaksanut katsoa häntä selvinpäin. Viikonloput menivät baareissa ja roskaruokaa syötiin. Paino pääsi nousemaan kuin varkain. Tähän kun vielä lisätään eron jälkeinen masennus ja ahdistuneisuushäiriö sekä bulimia niin soppa on valmis. Olenko vapaaehtoisesti lihava? En todellakaan. Olen vuosia taistellut kilojani vastaan ja positiivista on, että paino ei ole ainakaan päässyt nousemaan pariin vuoteen.
Tällä hetkellä yritän opetella syömään oikein, perusruokaa ja säännöllisin väliajoin. Välillä sorrun ahmimaan ja se ahdistaa. Olen jatkuvalla lääkityksellä. Olen silti tyytyväinen, että jaksan polkea pyörää, käydä sauvakävelemässä ja uimahallilla. Opiskelen ja teen samalla töitä. Joten voin haistattaa pitkät niille, jotka väittävät että lihavat on laiskoja!
Mutta ensi kerralla ennen kuin päästät suustasi haukkumasanan, niin mieti vielä kerran; ehkä asialla on jokin syvempi merkitys. Kenelläkään ei ole varaa lähteä tuomitsemaan toisia. Joiltakin se vaan näköjään käy niin helposti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.