Mitä lapselle tapahtui?

Lapsien surmauttaminen aborteissa mukavuussyistä on tabu.Tämä tarkoittaa sitä, ettei asiaa haluttaisi käsitellä ja että se haluttaisiin salata. Monet aborttien teettäjät joåa kieltävät tapahtuneen. Aborttien edistäjät sokeroivat ja verhoavat asian juristeriaan tai kikkailevat asian piiloon termeillä. Aborttiväelle lapsi on vain osa "raskausmateriaalia".

Sensuuriin liittyy se, että abortin kohdetta, lasta, koskevat keskustelut ovat liian totuudenmukaisina raivon ja poistojen kohteena. Palstalla ei kysy yksinkertainen keskustelu siitä, onko lapsen kannata samantekevää, josko hänet myrkytetään vai silvotaan. Myrkyttäminen tarkoitaa kemikaalin käyttöä, jolla istukka irrotetaan kohdun seinämästä ja lapsi tukehtuu hapensaannin hiipuessa. Nk. kaavinta merkitsee, että lapsen ruumis silvotaan ja revitään äitinsä kohdusta palasina alipaineimuriin.

Keskustelut lapsen kuolintavasta ja mahdolliset tuntemukset tai kärsimykset saavat aikaan sekopäistä raivoa. Kuitenkin on kyse vain sen asiantilan kuvaamisesta, jonka jokainen abortti aiheuttaa lapselle.

Aborttiväki haluaa väittää, ettei lapsi tunne tuskaa, mutta voimmeko olla siitä varmoja.

Lapsi tunnistaa ilmeisesti äitinsä stressin.

Entäpä jos lapsi vaistoaa ja tajuaa kuolemansa ja sen lähestymisen.
1811543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 181

Vanhimmat

Tämähän on aborttipalsta...

Äänestä
  • sinäkin mieluummin piilottelisit sinne terminologian verhon taa...

    Äänestä

  • jonka kai kirjoitti:

    sinäkin mieluummin piilottelisit sinne terminologian verhon taa...

    sinun on pakko epätoivoisesti harhaanjohtavan terminologian avustuksella yrittää jalustalle kohottaa?

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    sinun on pakko epätoivoisesti harhaanjohtavan terminologian avustuksella yrittää jalustalle kohottaa?

    Abortin kohde on lapsi. Abortissa lapsi surmautetaan 99% pelkkien oikkujen ja mukauuksien varassa.

    Muut ihmiset ovat lapsen kuolemassa vain sivullisia, jotka myötävaikuttavat tai koettavat estää lapsen surmauttamista.

    Aborttipalstalla on puhuttava abortin kohteesta, joka on lapsi.

    Äänestä

  • Abortin olemus kirjoitti:

    Onko sinulla joku tekstigeneraattori, joka suoltaa näitä vakiolauseitasi satunnaisessa järjestyksessä?

    Äänestä

  • totta! kirjoitti:

    Onko sinulla joku tekstigeneraattori, joka suoltaa näitä vakiolauseitasi satunnaisessa järjestyksessä?

    aborttiväellä on puppugeneraattori, joka ei perustu biologian eikä sosiaalisenkaan maailman yksinkertaisiin tosiasioihin. Abortteihin yllyttämistä tulee hillitä esim. tosiasioista kertomalla.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    aborttiväellä on puppugeneraattori, joka ei perustu biologian eikä sosiaalisenkaan maailman yksinkertaisiin tosiasioihin. Abortteihin yllyttämistä tulee hillitä esim. tosiasioista kertomalla.

    sitten viipyvät? Olen odottanut, että sanot jotain järkevää ja mullistavaa, mutta suollat aina noita samoja lauseitasi, joissa ei ole mitään suurta totuutta, uyseista puuttuu totuus kokonaa.

    Miksi taas aloitit ketjun samasta aiheesta? Me täällä haluaisimme keskustella mm. siitä, kuka on yhteiskunta?

    Äänestä

  • ne tosiasiat kirjoitti:

    Aloita sitten keskustelu aiheestasi. Ei tässä ketjussa ole pakko roikkua. vai...Onko asia sittenkin liian kipeä? Etkö malta lopettaa aborttipropagandaa? Etkö saata jättää lapsia ja äitejä rauhaan?

    Äänestä

  • Abortin olemus kirjoitti:

    Abortin kohde on lapsi. Abortissa lapsi surmautetaan 99% pelkkien oikkujen ja mukauuksien varassa.

    Muut ihmiset ovat lapsen kuolemassa vain sivullisia, jotka myötävaikuttavat tai koettavat estää lapsen surmauttamista.

    Aborttipalstalla on puhuttava abortin kohteesta, joka on lapsi.

    on väärin myös kuolemanvakavilla terveyssyillä ja jopa oman henkensä pelastamisessa on kyse vain oikusta ja mukavuudenhalusta. Kerrotko miksi naisen hengellä ei ole sinulle väliä? Kerrotko miksi mielestäsi sekä naisen että alkion kuolema on parempi kuin vain pelkän alkion?

    Äänestä

  • nähdä.. kirjoitti:

    Aloita sitten keskustelu aiheestasi. Ei tässä ketjussa ole pakko roikkua. vai...Onko asia sittenkin liian kipeä? Etkö malta lopettaa aborttipropagandaa? Etkö saata jättää lapsia ja äitejä rauhaan?

    poistettiin heti. Olen eri kirjoittaja kuin yllä.

    Miksi pyysit poistamaan sen? Saadaksesi tilaa näille mitäänsanomattomille avauksillesiko?

    Kysyn sinulta ja sivupersooniltasi yhä uudelleen, kuka on se yhteiskunta, johon niin usein viittaat?

    Äänestä

  • aiheesta, ja se kirjoitti:

    poistettiin heti. Olen eri kirjoittaja kuin yllä.

    Miksi pyysit poistamaan sen? Saadaksesi tilaa näille mitäänsanomattomille avauksillesiko?

    Kysyn sinulta ja sivupersooniltasi yhä uudelleen, kuka on se yhteiskunta, johon niin usein viittaat?

    vainoharhaisellekin, että sen aiheen ohittavan aloituksesi, (jossa oli myös toiseen kirjoittajaan kohdistuvaa halventavaa ajojahtia) ilmoittaja on eri kuin tämän ketjun aloittaja ;)

    Ja vieläkin siinä yhteiskunnassa on sulle jotain epäselvää? :D Etkö tosiaan osaa käyttää googlea?

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8540433/40630805

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    olette sama henkilö. No, niin tai näin,

    SINÄ puhut, miten kannattavaa yhteiskunnalle on, kun lapsia syntyy pilvin pimein. Järkeviä perusteluja väitteellesi ei tule, ja kun mainitsen sen ainoasi (saadaan uusia työpaikkoja lastenkoteihin. kun synnytetään lapsia adoptoitavaksi), sinä häivyt kaasupäästönä aavikolle.

    Äänestä

  • Abortin olemus kirjoitti:

    Abortin kohde on lapsi. Abortissa lapsi surmautetaan 99% pelkkien oikkujen ja mukauuksien varassa.

    Muut ihmiset ovat lapsen kuolemassa vain sivullisia, jotka myötävaikuttavat tai koettavat estää lapsen surmauttamista.

    Aborttipalstalla on puhuttava abortin kohteesta, joka on lapsi.

    on myös tuleva lapsi.

    Mikäpä sen mukavampaa uskovaisille saarnaajillekaan, kun voi käyttää mukavuustuotteita, että jää enemmän aikaa saaranaamiseen.Nykyaikana kun ei sitä akkaakaan voi jättää yksinään lapsilaumaa hoitamaan, vaan miehenkin pitää vähän autella.

    Äänestä

  • kertoa kirjoitti:

    vainoharhaisellekin, että sen aiheen ohittavan aloituksesi, (jossa oli myös toiseen kirjoittajaan kohdistuvaa halventavaa ajojahtia) ilmoittaja on eri kuin tämän ketjun aloittaja ;)

    Ja vieläkin siinä yhteiskunnassa on sulle jotain epäselvää? :D Etkö tosiaan osaa käyttää googlea?

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8540433/40630805

    Etkö siis seiso sanojesi takana? Kerroit, että hyödytät yhteiskuntaa toisin kuin ne jotka tekevät abortin?!

    Mistä muuten tiedät, ettei abortin tekijä hyödytä yhteiskuntaa palkkatuloillaan enemmän kuin sinä, joka elät yhteikunnan varoilla? Abortin tehneen kulut ovat aborttikulut, mutta tuotto on paljon paljon isompi. Jatkuvaa palkkatuloa, ei äitiysrahakustannuksia, ei tarhapakkaikka kustannuksia. Mm.h än elättää sinua ja huostaan otettuja lapsiasi.

    Millä resursseilla sinä julistat hyödyttäväsi yhteikuntaa enemmän kuin joku toinen? Tästä juontuu kysymys, kenen kuvittelet yhteiskunnan olevan?

    Äänestä

  • vaikuttaa, että kirjoitti:

    olette sama henkilö. No, niin tai näin,

    SINÄ puhut, miten kannattavaa yhteiskunnalle on, kun lapsia syntyy pilvin pimein. Järkeviä perusteluja väitteellesi ei tule, ja kun mainitsen sen ainoasi (saadaan uusia työpaikkoja lastenkoteihin. kun synnytetään lapsia adoptoitavaksi), sinä häivyt kaasupäästönä aavikolle.

    kun niitä adoptoitavia alkaa jäädä lastenkoteihin.

    Tappaminen ei ainakaan hyödytä yhteiskuntaa mitenkään (sivistyneisyyden lisäämisestä puhumattakaan!).

    Äänestä

  • ¨sivullinen kirjoitti:

    Etkö siis seiso sanojesi takana? Kerroit, että hyödytät yhteiskuntaa toisin kuin ne jotka tekevät abortin?!

    Mistä muuten tiedät, ettei abortin tekijä hyödytä yhteiskuntaa palkkatuloillaan enemmän kuin sinä, joka elät yhteikunnan varoilla? Abortin tehneen kulut ovat aborttikulut, mutta tuotto on paljon paljon isompi. Jatkuvaa palkkatuloa, ei äitiysrahakustannuksia, ei tarhapakkaikka kustannuksia. Mm.h än elättää sinua ja huostaan otettuja lapsiasi.

    Millä resursseilla sinä julistat hyödyttäväsi yhteikuntaa enemmän kuin joku toinen? Tästä juontuu kysymys, kenen kuvittelet yhteiskunnan olevan?

    kalmanakalla joku pakkomielteinen illuusio huostaanotetuista lapsista? Jos sinun lapsesi on huostassa, ei se tarkoita että kaikkien muidenkin on... :)
    Alkaisimmeko tappamaan syntyneitäkin lapsia sitten oikein urakalla niin päästään mahdollisimman pian niistäkin turhista kulueristä, jää sitä tuottoa sitten aina vaan enemmän omiksi hyviksi...?? JESS!

    Äänestä

  • törkyturpaisella kirjoitti:

    kysymykseen. Kunhan taas suistuit aiheesta.

    Kuinka sinä hyödytät enemmän yhteiskuntaa kuin abortin tekijä?

    Äänestä

  • asiaan... kirjoitti:

    kun niitä adoptoitavia alkaa jäädä lastenkoteihin.

    Tappaminen ei ainakaan hyödytä yhteiskuntaa mitenkään (sivistyneisyyden lisäämisestä puhumattakaan!).

    neronleimauksestasi, jonka mukaan lapsia lisää adoptioon synnyttämällä ratkaistaan työllisyysongelma. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Taas palasit lempiaiheeseesi, voitko nyt vastata kuka yhteiskunta on?

    oikeasti väität, että lastenkodit ovat tyhjillään? Vai mitä? Mitä?????

    "kun niitä adoptoitavia alkaa jäädä lastenkoteihin"

    APUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

    kun lastenkodit ovat tyhjiä ja kaikilla lapsilla kodit ja rakastavat vanhemmat. Sitten vasta tarvitaan niitä adoptoitavia.

    Äänestä

  • kyse oli kylläkin kirjoitti:

    neronleimauksestasi, jonka mukaan lapsia lisää adoptioon synnyttämällä ratkaistaan työllisyysongelma. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Taas palasit lempiaiheeseesi, voitko nyt vastata kuka yhteiskunta on?

    opetellu googlen käyttöä? Senkun tivaat ja jankutat yhtä ja samaa :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • Oikeinko aikuisten kirjoitti:

    oikeasti väität, että lastenkodit ovat tyhjillään? Vai mitä? Mitä?????

    "kun niitä adoptoitavia alkaa jäädä lastenkoteihin"

    APUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA

    adoptoitavia vai??? Miksi sitten on adoptiojonot??!!!

    Äänestä

  • asiaan sitten kirjoitti:

    kun lastenkodit ovat tyhjiä ja kaikilla lapsilla kodit ja rakastavat vanhemmat. Sitten vasta tarvitaan niitä adoptoitavia.

    kun sitä vanhemmuuteen kyvytöntä marginaalia ei ole, tai ne lapset annetaan adoptioon.

    Äänestä

  • vieläkään kirjoitti:

    kysymykseen. Kunhan taas suistuit aiheesta.

    Kuinka sinä hyödytät enemmän yhteiskuntaa kuin abortin tekijä?

    vastattu päässy unohtuun? Miksei hyötyisi kun tuotan ja kasvatan siihen uusia kansalaisia (en tapa niitä)! :)

    Äänestä

  • kertaalleen kirjoitti:

    vastattu päässy unohtuun? Miksei hyötyisi kun tuotan ja kasvatan siihen uusia kansalaisia (en tapa niitä)! :)

    siitä tulee, kun lapset ottaa mallia miten kuuluu elää ja alkaa sossupummeiks.

    Äänestä

  • vieläkään kirjoitti:

    opetellu googlen käyttöä? Senkun tivaat ja jankutat yhtä ja samaa :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    ole opetellu ajattelemista omilla aivoillas? vastaa, äläkä kakistele. Kysymys on jo helpotettu sua varten:

    KUKA on yhteiskunta?

    Tähän odottaa vastausta moni muu minun lisäkseni. Joten hopi hopi!

    Äänestä

  • täynnä kirjoitti:

    adoptoitavia vai??? Miksi sitten on adoptiojonot??!!!

    on kaikilla rakastavat vanhemmat ja onnelliset kodit, mutta ne lapset vaan haluaa asua lastenkodissa. Kas kun ne ovat niin huolissaan Suomen työllisyystilanteesta, että haluavat luoda uusia työpaikkoja!

    :D

    Äänestä

  • vieläkään kirjoitti:

    ole opetellu ajattelemista omilla aivoillas? vastaa, äläkä kakistele. Kysymys on jo helpotettu sua varten:

    KUKA on yhteiskunta?

    Tähän odottaa vastausta moni muu minun lisäkseni. Joten hopi hopi!

    Menehän nyt vain lueskelemaan sinne missä on vastattu, hopi hopi!!

    Äänestä

  • miksi oletat pakkomielteisesti ettei muutkaan hoida lapsiaan itse ja että heidät on huostaanotettu kun itsellesi on käynyt niin? :D Mutta ole huoleti, lapsillasi on taatusti mahdollisuus parempaan elämään jossain muualla!

    Äänestä

  • nyt, kirjoitti:

    miksi oletat pakkomielteisesti ettei muutkaan hoida lapsiaan itse ja että heidät on huostaanotettu kun itsellesi on käynyt niin? :D Mutta ole huoleti, lapsillasi on taatusti mahdollisuus parempaan elämään jossain muualla!

    Teksteistäsi on käynyt ilmi, ettet hoida lapsiasi itse. Kuinka voisit hoitaakaan, kun istut täällä 24/7. Kaikella on syynsä, lisäksi on harvinaisen selvää, ettei kaltaisesi potilas ole kykenevä hoitamaan lapsia.

    Äänestä

  • toki! kirjoitti:

    että olen ne kaikki kirjoittajat jota jatkuvasti sivupersoonaisessa mielessäsi mutuilet :D Osoita etten tee mitään muuta ja että samaan aikaan on mahdottomuus hoitaa lapsia ja käväistä koneella! :) Miten sinun lapsillesi kävi tuon nettiriippuvuutesi ja traumapsykoosisi takia? Minun lapseni ovat elossa.......

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    Ei minun tarvitse mitään todistaa. Kaikki uudet kirjoittjat huomaavat sman asian hyvin pian. Niin kävi minullekin. Tyylisi ja tietyt kielioppi- ja logiikkavirheet paljastavat sinut. Mutta ihan sama, eihän se ole kiellettyä. Esiinny vaikka millä nimellä. Parempi oli minusta rekisteröidä nimimerkinsä, kun on noin vakaat ja vankkumattomat mielipiteet.

    Sillä volyymillä, jolla suollat tekstiä aamusta iltaan ei lapsia hoidettaisi. Viimeiset kommenttisi ovat usein kahdenkin maissa yöllä ja taas aamusta aloitat. Hyvä, että lapsesi ovat elossa ja voivat jossain hyvin. Minun lapseni kaikki kolme voivat täällä hyvin. Nettiriippuvuutesi on varmaan korviketta oikean elämän kaipuusta.

    Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista elämää.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    kun sitä vanhemmuuteen kyvytöntä marginaalia ei ole, tai ne lapset annetaan adoptioon.

    "vanhemmaksi kyvyttömästä marginaalista" ei kai niin suurta haittaa ainakaan lasten kannalta olisi, jolleivät he tekisi lapsia vaikka ovat vanhemmiksi kyvyttömiä. Se minusta onkin mielenkiintoista, että haluat päästä heistä eroon, mutta siltikään sinulle ei riitä se määrä lapsia mitä he ihan omasta tahdostaan yhteiskunnan ristiksi synnyttävät. Ehei, niiden lisäksi sinä haluat pakottaa heidät synnyttämään vielä lisääkin lapsia...

    Äänestä

  • taida.. kirjoitti:

    Ei minun tarvitse mitään todistaa. Kaikki uudet kirjoittjat huomaavat sman asian hyvin pian. Niin kävi minullekin. Tyylisi ja tietyt kielioppi- ja logiikkavirheet paljastavat sinut. Mutta ihan sama, eihän se ole kiellettyä. Esiinny vaikka millä nimellä. Parempi oli minusta rekisteröidä nimimerkinsä, kun on noin vakaat ja vankkumattomat mielipiteet.

    Sillä volyymillä, jolla suollat tekstiä aamusta iltaan ei lapsia hoidettaisi. Viimeiset kommenttisi ovat usein kahdenkin maissa yöllä ja taas aamusta aloitat. Hyvä, että lapsesi ovat elossa ja voivat jossain hyvin. Minun lapseni kaikki kolme voivat täällä hyvin. Nettiriippuvuutesi on varmaan korviketta oikean elämän kaipuusta.

    Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista elämää.

    osoittamaan minusta mitään mutuilemaasi :D no, tämähän oli tietysti kaikkien muiden paitsi sinun ja sivupersooniesi tiedossa...

    "Esiinny vaikka millä nimellä. Parempi oli minusta rekisteröidä nimimerkinsä, kun on noin vakaat ja vankkumattomat mielipiteet. "

    Niin, katsos kun yleensäkään en käytä mitään vakituista nimimerkkiä :D jos se sitten on 'vaikka millä nimellä' niin mikäs siinä! Eipä näytä itselläsikään ne sivupersoonat loppuvan..

    Mitä itse teet täällä tähän aikaan? Vai ovatko ne lapsesi vain siellä mielikuvituksessasi? Minun lapseni voi hyvin tuossa viereisessä huoneessa.

    "Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellista elämää. "

    Aivan, muistakin se! :)

    Äänestä

  • kjhghjvhjjhcvjhcv kirjoitti:

    "vanhemmaksi kyvyttömästä marginaalista" ei kai niin suurta haittaa ainakaan lasten kannalta olisi, jolleivät he tekisi lapsia vaikka ovat vanhemmiksi kyvyttömiä. Se minusta onkin mielenkiintoista, että haluat päästä heistä eroon, mutta siltikään sinulle ei riitä se määrä lapsia mitä he ihan omasta tahdostaan yhteiskunnan ristiksi synnyttävät. Ehei, niiden lisäksi sinä haluat pakottaa heidät synnyttämään vielä lisääkin lapsia...

    että tekevät, mutta en myöskään halua että ryhtyvät tappamaan jo tehtyjä lapsia..

    Äänestä

  • halua... kirjoitti:

    että tekevät, mutta en myöskään halua että ryhtyvät tappamaan jo tehtyjä lapsia..

    miten ajattelit että pääsemme eroon tästä marginaalista, jollet ole valmis antamaan heille edes oikeutta tehdä aborttia kun eivät halua synnyttää lasta josta eivät kykene huolehtimaan? Ei pahalla, mutta eikö tämä marginaali oikeasti tee jo nykyisellään ihan vapaaehtoisesti mielestäsi riittävästi lapsia yhteiskunnan huolehdittavaksi?

    Äänestä

  • kjhgvfghcfhfhgc kirjoitti:

    muuta tarjota kuin kuolema lapsille joista joku ei kykene huolehtimaan.. siitä huolimatta että joku muu sen voisi tehdä. Varmastikaan hulttio-marginaalista ei koskaan päästä täysin eroon, mutta kenties tiukempi laki motivoisi heistä useita parantamaan tapojaan, lapsen vuoksi?

    Äänestä

  • siis ei ole kirjoitti:

    "sinulla
    siis ei ole
    muuta tarjota kuin kuolema lapsille joista joku ei kykene huolehtimaan.. siitä huolimatta että joku muu sen voisi tehdä."

    No jos palstan aiheessa pysytään, eli abortissa, niin kukaan muu kuin se raskaana oleva nainen ei voi huolehtia lapsesta. Ei kukaan muu. Ja kyllä, minusta parempi on tehdä halutessaan abortti, kuin jatkaa raskauttaan ja olla huolehtimatta lapsestaan. Minä katsoisin, että nämä vanhemmiksi kyvyttömät ihmiset, jotka siis eivät lapsistaan kykene kuitenkaan huolehtimaan kunnolla, tekevät lapsia vapaaehtoisestikin niin paljon, että en tosiaan tunne mitään tarvetta pakottaa heitä tekemään vielä vasten tahtoaan sellaisiakin, joita eivät edes halua.

    "Varmastikaan hulttio-marginaalista ei koskaan päästä täysin eroon, mutta kenties tiukempi laki motivoisi heistä useita parantamaan tapojaan, lapsen vuoksi?"

    ??????????????? Sehän tässä juuri se ongelma on, että lapsen paras ei ole motivoinut heitä parantamaan tapojaan! Ei vaikka he sen lapsen ovat vapaaehtoisesti synnyttäneetkin tähän maailmaan. Sen takia meillä on lastensuojelun asiakkaina muistaakseni yli 50 000 lasta, joista kodin ulkopuolelle on jouduttu sijoittamaan 16 000. Meillä on ihan kirjaimellisesti se 16 000 lasta todistamassa sitä, että edes toivotun lapsen paras ei ole riittänyt motivoimaan näitä ihmisiä tarpeeksi tapojensa parantamisessa. Mutta sinä siis luulet, että lapsi jota he eivät edes halua synnyttääkään, motivoisi heitä enemmän kuin ne jo syntyneet lapset??

    Äänestä

  • kjhgjhvgfchgutfgyugj kirjoitti:

    hienosta mielipiteestä. Olet sangen fiksu ja sanavalmis nainen.

    melko marginaalinen sairasmielisten porukka taitaa olla joka ehdoin tahdoin vammauttaa (tai yrittää sitä) lapsensa raskauden aikana!! Miksei ne hakutuis hoitoon jotka ei aineista omin voimin edes siks ajaks pääse? Ja onhan se pakkohoitokin ollu kaavailussa.. ja sen jälkeen jos lapsi on edelleen ei-haluttu niin adoptioon!

    Äänestä

  • se edelleen kirjoitti:

    "Miksei ne hakutuis hoitoon jotka ei aineista omin voimin edes siks ajaks pääse"

    No ne nyt vaan hakeudu hoitoon vaikka kuinka olet sitä mieltä, että pitäisi. Kjföögögö esitti tosi hyvän mielipiteen munkin mielestä.

    Äänestä

  • se edelleen kirjoitti:

    melko marginaalinen sairasmielisten porukka taitaa olla joka ehdoin tahdoin vammauttaa (tai yrittää sitä) lapsensa raskauden aikana!! Miksei ne hakutuis hoitoon jotka ei aineista omin voimin edes siks ajaks pääse? Ja onhan se pakkohoitokin ollu kaavailussa.. ja sen jälkeen jos lapsi on edelleen ei-haluttu niin adoptioon!

    "no kyllä
    se edelleen
    melko marginaalinen sairasmielisten porukka taitaa olla joka ehdoin tahdoin vammauttaa (tai yrittää sitä) lapsensa raskauden aikana!!"

    Totta. Emmekö me juuri siitä porukasta nyt keskusteltu kuitenkin? Toki joukossa on niitäkin, jotka eivät tahallaan raskauden aikana lapsiaan vahingoita, mutta eivät vain pysty parantamaan tapojaan. Ja toki joukossa on niitäkin, joiden kyvyttömyys vanhemmuuteen tulee ilmi vasta myöhemmin. Mikään näistä ei poista sitä ongelmaa, että yhteiskunnan tulee huolehtia näiden ihmisten syntyneistä lapsista, ja lasten edun mukaisesti yhteiskunta ei siihen pysty nytkään. Saatika sitten, kun aborttilain tiukennus lisäisi väkisinkin näiden lasten määrää.

    "Miksei ne hakutuis hoitoon jotka ei aineista omin voimin edes siks ajaks pääse?"

    En tiedä miksi, mutta jostain syystä eivät vain näytä hakeutuvan. mahdollistahan hoitoon hakeutuminen olisi nytkin, silti kaikki eivät sellaiseen hakeudu. Kyllä minustakin pitäisi hakeutua hoitoon joka tapauksessa, vielä suuremmalla syyllä silloin, jos on raskaana ja päättänyt synnyttää lapsensa. Mutta realismiin meidän tulee lakimuutokset perustaa, ei siihen utopia-unelma-maailmaan, mikä olis niin ihana, mutta valitettavasti ei todellinen.

    "ja sen jälkeen jos lapsi on edelleen ei-haluttu niin adoptioon!"

    Tämäkin mahdollisuus näillä ihmisillä olisi jo nyt. Jostain syystä ei näytä adoptioon antamisinnokkuus kovin korkea olla. Tuon syyn minä kyllä kykenen siltä pohjalta ymmärtämään, että itse en olisi voinut omista lapsistani vapaaehtoisesti luopua en niin millään kun ne olin synnyttänyt.

    Äänestä

  • kjhghvghcghcv kirjoitti:

    marginaalien takia kaikki lapset pitää saada tappaa... jep jep.

    "yhteiskunnan tulee huolehtia näiden ihmisten syntyneistä lapsista, ja lasten edun mukaisesti yhteiskunta ei siihen pysty nytkään."

    Ne lapset tulisikin adoptoida, jollei vanhempi kykene parantamaan tapojaan määräajassa!

    "En tiedä miksi, mutta jostain syystä eivät vain näytä hakeutuvan. mahdollistahan hoitoon hakeutuminen olisi nytkin, silti kaikki eivät sellaiseen hakeudu."

    Mistä tietää moniko hakeutuis jollei helppoon aborttiinkaan vois hakeutua..

    "Tämäkin mahdollisuus näillä ihmisillä olisi jo nyt. Jostain syystä ei näytä adoptioon antamisinnokkuus kovin korkea olla."

    Ei kai, jos ne lapset on kuitenkin toivottuja. Ei-toivotuthan menee nykysin valtaosin viemäriin..

    Äänestä

  • ongelmaryhmien kirjoitti:

    "ja niiden
    ongelmaryhmien
    marginaalien takia kaikki lapset pitää saada tappaa... jep jep."

    ?????????????????????????

    ""yhteiskunnan tulee huolehtia näiden ihmisten syntyneistä lapsista, ja lasten edun mukaisesti yhteiskunta ei siihen pysty nytkään."

    Ne lapset tulisikin adoptoida, jollei vanhempi kykene parantamaan tapojaan määräajassa!"

    Ehdotat siis pakkoadoptiota? No miksi täällä sitten paasaat. Onhan noita mahdollisia pakkoadoptiolapsia tosiaan se 16 000 reservissä jo nyt ilman aborttilain tiukennuksiakin. Jospa hoidat niille sen hyvän kodin ja rakastavat vanhemmat ensin.

    ""En tiedä miksi, mutta jostain syystä eivät vain näytä hakeutuvan. mahdollistahan hoitoon hakeutuminen olisi nytkin, silti kaikki eivät sellaiseen hakeudu."

    Mistä tietää moniko hakeutuis jollei helppoon aborttiinkaan vois hakeutua.."

    Öh????????? Siis tarkoitin nyt niitä, jotka eivät hakeudu hoitoon edes kun päättävät raskauttaan jatkaakin. Juuri heillehän luulisi sen syntymättömän lapsen edes jonkinlaista hoitomotivaatiota edustavan.

    ""Tämäkin mahdollisuus näillä ihmisillä olisi jo nyt. Jostain syystä ei näytä adoptioon antamisinnokkuus kovin korkea olla."

    Ei kai, jos ne lapset on kuitenkin toivottuja. Ei-toivotuthan menee nykysin valtaosin viemäriin.."

    Eli et uskokaan enää että valtaosa lapsista muuttuisi raskauden edetessä toivotuiksi?

    Äänestä

  • kjhghvgcghcghcghghc kirjoitti:

    ""ja niiden

    ?????????????????????????"

    ..kun osui oikeaan ja vastauksia ei ole.. :D

    "Jospa hoidat niille sen hyvän kodin ja rakastavat vanhemmat ensin."

    Ehkä jotkut vanhimmat lapset ei edes halua tulla adoptoiduksi mihinkään vieraaseen perheeseen. Heille lienee parempi olla nuorisokodeissa ammattilaisten kasvatettavana, rankkoine kokemuksineen/ongelmineen, niin kauan että ovat täysi-ikäisiä, eikä kotiinkaan voi mennä.
    Myöskään ei tiedetä monetko vanhemmat parantaisi tapojaan sen pakon edessä että ovat menettämässä lapsen kokonaan.

    "Öh????????? Siis tarkoitin nyt niitä, jotka eivät hakeudu hoitoon edes kun päättävät raskauttaan jatkaakin. Juuri heillehän luulisi sen syntymättömän lapsen edes jonkinlaista hoitomotivaatiota edustavan."

    Tämä onkin siis se pieni marginaali ongelmaryhmän sisällä.

    "Ei kai, jos ne lapset on kuitenkin toivottuja. Ei-toivotuthan menee nykysin valtaosin viemäriin.."

    Eli et uskokaan enää että valtaosa lapsista muuttuisi raskauden edetessä toivotuiksi? "

    Häh?? Miten tämä taas siihen liittyy miten nyt ei-toivotuille (ja joista voisi tulla raskautta jatkettaessa toivottuja) tapahtuu heti alkuraskaudessa? Siis kai ne huonosti kohdellutkin (vanhemmiksi kykenemättömien) lapset nyt on ollu valtaosin toivottuja??

    Äänestä

  • "ymmärtämättömäksi" kirjoitti:

    " heittäydytään taas
    "ymmärtämättömäksi"
    ..kun osui oikeaan ja vastauksia ei ole.. :D"

    En tosiaankaan käsitä mistä olet voinut saada päähäsi, että mielestäni KAIKKI LAPSET PITÄISI TAPPAA. Väitteesi on yksinkertaisesti täysin päätön. En ole missään vaiheessa sanallakaan edes vihjannut moiseen... Mutta kaiketi sinä sitten suuressa "ymmärtäväisyydessäsi" valaiset minua ja kerrot mistä moinen aivoituksesi kumpuaa?

    ""Jospa hoidat niille sen hyvän kodin ja rakastavat vanhemmat ensin."

    Myöskään ei tiedetä monetko vanhemmat parantaisi tapojaan sen pakon edessä että ovat menettämässä lapsen kokonaan."

    No jos näin on, niin ei kun tuumasta toimeen. Palataan asiaan sitten, kun maassamme ei yhtään ainutta lasta enää elää kodin ulkopuolelle sijoitettuna jollei itse nimenomaisesti ole niin valinnut.

    "Häh?? Miten tämä taas siihen liittyy miten nyt ei-toivotuille (ja joista voisi tulla raskautta jatkettaessa toivottuja) tapahtuu heti alkuraskaudessa? Siis kai ne huonosti kohdellutkin (vanhemmiksi kykenemättömien) lapset nyt on ollu valtaosin toivottuja??"

    No siten liittyy, että mitä useampi lapsi muuttuu vanhemmaksi kykenemättömille vanhemmille raskauden aikana toivotuksi, sitä pienemmällä todennäköisyydellä he antavat lapsensa adoptioon. Kuitenkaan vanhemman kykyyn hoitaa lastaan se tuskin vaikuttaa, kun ei ole vaikuttanut edellistenkään kohdalla. Joten taas kasvaa huostaanotettujen määrä.

    Äänestä

  • kjhghjghjvgjg kirjoitti:

    10 tuhatta lasta vuosittain on saatava tappaa että jotkut marginaalien (juoppojen yms. vanhemmiksi kelvottomien) marginaalit (jotka ei hakeutuisi hoitoon vaan tahallaan yrittäisi vahingoittaa lasta) saattaisi onnistua vammautuksessa..

    "Palataan asiaan sitten, kun maassamme ei yhtään ainutta lasta enää elää kodin ulkopuolelle sijoitettuna jollei itse nimenomaisesti ole niin valinnut."

    ????? Koitahan miettiä ihan loppuun se mitä jo vastasin...palataan sitten kun niitä sijotettuja saadaan adoptoitua, vaikka sitten pakolla. Eikä se syntymättömien puolustaminen ja kannatus adoptointiin ole mitenkään pois sijotetuilta.

    "Kuitenkaan vanhemman kykyyn hoitaa lastaan se tuskin vaikuttaa, kun ei ole vaikuttanut edellistenkään kohdalla. Joten taas kasvaa huostaanotettujen määrä."

    Ja silloin on joko parannettava omia tapojaan, tai annettava lapsi adoptioon.

    Äänestä

  • takia kaikki kirjoitti:

    "siis sen
    takia kaikki
    10 tuhatta lasta vuosittain on saatava tappaa että jotkut marginaalien (juoppojen yms. vanhemmiksi kelvottomien) marginaalit (jotka ei hakeutuisi hoitoon vaan tahallaan yrittäisi vahingoittaa lasta) saattaisi onnistua vammautuksessa.."

    No ei. Mistä sinä tuollaisen mielikuvan oikein edes kehitit?

    "palataan sitten kun niitä sijotettuja saadaan adoptoitua, vaikka sitten pakolla."

    No hienoa, palataan sitten. Koska sinä olet siis se pakkoadoptiota ehdotteleva, niin pistä toimeksi.

    ""Kuitenkaan vanhemman kykyyn hoitaa lastaan se tuskin vaikuttaa, kun ei ole vaikuttanut edellistenkään kohdalla. Joten taas kasvaa huostaanotettujen määrä."

    Ja silloin on joko parannettava omia tapojaan, tai annettava lapsi adoptioon."

    Ja todistettavasti kumpikaan ei välttämättä näiltä ihmisiltä onnistu, ainakaan vapaaehtoisesti. Mutta toki sillä vapaaehtoisuudella ei sinulle merkitystä ollutkaan...

    Äänestä

  • kjhghjghvhjbvhjbvhj kirjoitti:

    on viime viesteissä ollu kyse? Oikeuttelet siis kaikkien tappamista sillä että JOTKUT (marginaaliporukka) SAATTAISI yrittää vahingoittaa lapsiaan...

    "No hienoa, palataan sitten. Koska sinä olet siis se pakkoadoptiota ehdotteleva, niin pistä toimeksi."

    Tällä välin ennenkun niin tapahtuu, syntyneet ja sijoitetut ei menetä mitään vaikka syntymättömien elämää puolustetaan.

    Äänestä

  • tässä kai kirjoitti:

    "Oikeuttelet siis kaikkien tappamista sillä että JOTKUT (marginaaliporukka) SAATTAISI yrittää vahingoittaa lapsiaan..."

    Viitsisitkö jo kertoa, että mistä hemmetistä sinä tällaiset päätelmät oikein revit? Pystytkö osoittamaan yhtään ainutta minun kirjoittamaani viestiä, jossa perustelisin aborttioikeuden kannatustani tällaisella asialla??

    Äänestä

  • hillamaija kirjoitti:

    hienosta mielipiteestä. Olet sangen fiksu ja sanavalmis nainen.

    oikein jotain asiaakin? :D

    Äänestä

  • kjhghjvgvhgcvghvgh kirjoitti:

    "Oikeuttelet siis kaikkien tappamista sillä että JOTKUT (marginaaliporukka) SAATTAISI yrittää vahingoittaa lapsiaan..."

    Viitsisitkö jo kertoa, että mistä hemmetistä sinä tällaiset päätelmät oikein revit? Pystytkö osoittamaan yhtään ainutta minun kirjoittamaani viestiä, jossa perustelisin aborttioikeuden kannatustani tällaisella asialla??

    "Ja kyllä, minusta parempi on tehdä halutessaan abortti, kuin jatkaa raskauttaan ja olla huolehtimatta lapsestaan. Minä katsoisin, että nämä vanhemmiksi kyvyttömät ihmiset, jotka siis eivät lapsistaan kykene kuitenkaan huolehtimaan kunnolla, tekevät lapsia vapaaehtoisestikin niin paljon, että en tosiaan tunne mitään tarvetta pakottaa heitä tekemään vielä vasten tahtoaan sellaisiakin, joita eivät edes halua."

    "Mikään näistä ei poista sitä ongelmaa, että yhteiskunnan tulee huolehtia näiden ihmisten syntyneistä lapsista, ja lasten edun mukaisesti yhteiskunta ei siihen pysty nytkään. Saatika sitten, kun aborttilain tiukennus lisäisi väkisinkin näiden lasten määrää."

    "Ei pahalla, mutta eikö tämä marginaali oikeasti tee jo nykyisellään ihan vapaaehtoisesti mielestäsi riittävästi lapsia yhteiskunnan huolehdittavaksi?"

    "En tiedä miksi, mutta jostain syystä eivät vain näytä hakeutuvan. mahdollistahan hoitoon hakeutuminen olisi nytkin, silti kaikki eivät sellaiseen hakeudu. Kyllä minustakin pitäisi hakeutua hoitoon joka tapauksessa, vielä suuremmalla syyllä silloin, jos on raskaana ja päättänyt synnyttää lapsensa."

    Ja kun (oletettujen) marginaalien takia olisi annettava mahdollisuus aborttiin ja epäterveen elämän jatkamiseen niin samalla annetaan lopuillekin jotka kuitenkin pystyis huolehtiin...

    Äänestä

  • hillamaija kirjoitti:

    hienosta mielipiteestä. Olet sangen fiksu ja sanavalmis nainen.

    Positiivista palautetta on aina mukavaa saada :)
    Harmi että se näyttää herättävän noin kovaa kateutta eräässä henkilössä...

    Äänestä

  • vihjaa..? kirjoitti:

    Minä puhun noissa lainauksissasi juurikin tästä tosiaankin marginaaliryhmästä. Olenko missään vaiheessa sanonut, että minusta KAIKKI lapset pitää saada tappaa siksi, että tämä marginaaliryhmä ei kykene pitämään huolta niistäkään jotka ovat jättäneet tappamatta? Missä vaiheessa olen edes vihjaissut siihen suuntaan, että tämä marginaaliryhmä edustaisi minulle sitä perustetta, miksi kannatan aborttioikeutta??

    Äänestä

  • kjhghjvgfhvghvghvgh kirjoitti:

    KAIKILLE mahdollisuuden tappaa, mm. sillä oletuksella että JOTKUT (äärihavat?) SAATTAISIVAT yrittää vahingoittaa lapsiaan.

    Äänestä

  • kjhyghjvghvghvgh kirjoitti:

    Positiivista palautetta on aina mukavaa saada :)
    Harmi että se näyttää herättävän noin kovaa kateutta eräässä henkilössä...

    siinä olisi kun huomautetaan silmiinpistävän ällöstä ja tyhjänpäiväisestä nuoleskelusta?

    Äänestä

  • kateutta kirjoitti:

    siinä olisi kun huomautetaan silmiinpistävän ällöstä ja tyhjänpäiväisestä nuoleskelusta?

    koskaan anna positiivista palautetta kenellekään?

    Äänestä

  • antaa kirjoitti:

    KAIKILLE mahdollisuuden tappaa, mm. sillä oletuksella että JOTKUT (äärihavat?) SAATTAISIVAT yrittää vahingoittaa lapsiaan.

    Mistä sinä oikein revit nämä väitteesi?? Mihin ihmeeseen ne oikein perustat? Ihan tajutonta...

    Äänestä

  • kjhgjvgvfghcvghcv kirjoitti:

    Mistä sinä oikein revit nämä väitteesi?? Mihin ihmeeseen ne oikein perustat? Ihan tajutonta...

    omiin juttuihisi tieytysti!! Etkös sinä kannata lainsäädäntöä tälläisenään?

    Äänestä

  • sinun... kirjoitti:

    omiin juttuihisi tieytysti!! Etkös sinä kannata lainsäädäntöä tälläisenään?

    vaikka ihan konkreettisia esimerkkejä niistä jutuistani, joissa sanon kannattavan aborttioikeutta siksi, että on olemassa marginaaliryhmä, joka ei huolehdi lapsistaan?

    "Etkös sinä kannata lainsäädäntöä tälläisenään?"

    Suurin piirtein juu. Mitä sitten?

    Äänestä

  • kjhgfghfcghchghg kirjoitti:

    vaikka ihan konkreettisia esimerkkejä niistä jutuistani, joissa sanon kannattavan aborttioikeutta siksi, että on olemassa marginaaliryhmä, joka ei huolehdi lapsistaan?

    "Etkös sinä kannata lainsäädäntöä tälläisenään?"

    Suurin piirtein juu. Mitä sitten?

    annettiin
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8574206/40698106

    Siis kannatat lainsäädäntöä jota voidaan käytännössä kiertää?

    Äänestä

  • sellainen.. kirjoitti:

    annettiin
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8574206/40698106

    Siis kannatat lainsäädäntöä jota voidaan käytännössä kiertää?

    Minähän jo vastasin tuohon viestiin! Kysyn siis edelleen että olenko missään vaiheessa sanonut, että minusta KAIKKI lapset pitää saada tappaa siksi, että tämä marginaaliryhmä ei kykene pitämään huolta niistäkään jotka ovat jättäneet tappamatta? Missä vaiheessa olen edes vihjaissut siihen suuntaan, että tämä marginaaliryhmä edustaisi minulle sitä perustetta, miksi kannatan aborttioikeutta??

    Luin kaikki lainaukset omista viesteistäni moneen kertaan enkä onnistunut löytämään yhtään ainoaa kohtaa, jossa olisin väittänyt, että mielestäni näiden "ongelmaryhmien marginaalien takia kaikki lapset pitää saada tappaa", tai että sen takia "10 tuhatta lasta vuosittain on saatava tappaa että jotkut marginaalien (juoppojen yms. vanhemmiksi kelvottomien) marginaalit (jotka ei hakeutuisi hoitoon vaan tahallaan yrittäisi vahingoittaa lasta) saattaisi onnistua vammautuksessa..". En löytänyt omista teksteistäni sellaistakaan että oikeuttelisin "kaikkien tappamista sillä että JOTKUT (marginaaliporukka) SAATTAISI yrittää vahingoittaa lapsiaan". Joten voisitko ystävällisesti jo vihdoin ja viimein kertoa, mistä hemmetistä nuo väitteesi oikein repäisit?? Minä en ole sellaisia väittänyt ja kirjoittanut missään!

    "Siis kannatat lainsäädäntöä jota voidaan käytännössä kiertää?"

    ???????????????? Miten tällainen lainsäädäntö liittyy näihin marginaaliryhmiin???? Voin toki vastata kysymykseeni, mutta asiayhteyttä en nyt käsitä. Minä kannatan suunnilleen sellaista lainsäädäntöä kuin Suomessa on. En kannata sen kiertämistä.

    Äänestä

  • kjhghjgfffvhvfg kirjoitti:

    kannatat nykyistä lainsäädäntöä jolla tapetaan ne yli 10 tuhatta/vuosi, pääasiassa ilman mitään terveyssyitä. Jatkuvasti vihjaat sen suuntaan että on parempi näin koska muuten aborttia haluavat saattaisi yrittää itse sitä ja tahallaan vahingoittaa lapsia kemiallisesti. Ja siksi ne kaikki ei-toivotut on "parempi" tappaa heti alkuunsa kuin antaa minkäänlaista selviämismahdollisuutta.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    sinä olet todellakin täysin pihalla minun mielipiteistäni ja sen huomaa...

    "kannatat nykyistä lainsäädäntöä jolla tapetaan ne yli 10 tuhatta/vuosi, pääasiassa ilman mitään terveyssyitä."

    Niin kannatan. Ja tämä liittyi juuri tähän keskustelun aiheena olleeseen marginaaliporukkaan miten??

    Minä kannatan Suomen aborttilain kaltaista lakia, jossa terveyssyiden ohella myös huomattava rasitus riittää raskauden keskeytyksen perusteeksi. Katsos kun minun mielestäni se huomattava rasitus ei ole mikään turha mukavuussyy, vaan hyväksyttävä peruste. Jos aborttia hakeva itse kokee, että raskauden jatkaminen ja lapsen hoito ja kasvatus aiheuttaisivat hänen elämäänsä huomattavan rasituksen, niin minä hyväksyn raskauden keskeyttämisen. Onko sinulla jotain vaikeuksia nyt kestää sitä, että kaikki eivät ajattele aborttioikeudesta samalla tavoin kuin sinä?

    "Jatkuvasti vihjaat sen suuntaan että on parempi näin koska muuten aborttia haluavat saattaisi yrittää itse sitä ja tahallaan vahingoittaa lapsia kemiallisesti. Ja siksi ne kaikki ei-toivotut on "parempi" tappaa heti alkuunsa kuin antaa minkäänlaista selviämismahdollisuutta."

    Pystytköhän osoittamaan siis yhtään ainoaa kohtaa jossa olisin sanonut noin? Jos et, niin mitäpä jos koittaisit hyväksyä sen, että sinä et tiedä minun ajatuksiani ja perusteitani paremmin kuin minä itse tiedän. Minua alkaa pikkuhiljaa todella ärsyttämään tuo tapasi laittaa suuhuni sanoja, joita en ole sanonut.

    Edelleen minusta tämä Suomen aborttilaki on hyvä, sillä se ymmärtää sen huomattavan rasituksen ja sen kuinka subjektiivinen määritelmä se kullekin yksilölle on, mutta se silti vaatii abortille perusteet, täysin vain pyynnöstä ja hetken mielijohteesta sitä ei lain mukaan saa. Perusteeni aborttioikeuden kannatukselleni on siis tämä, ei se että joku marginaaliryhmä vahingoittaisi lapsiaan jo raskauden aikana.

    Enkä pidä parempana keskeyttää kaikkia ei-toivottuja raskauksia heti alkuunsa, vaan vasta siksi, jos ei-toivomattomuus aiheuttaa huomattavan rasituksen naiselle ja nainen itse kokee abortin olevan siinä tilanteessa raskauden jatkamista siedettävämpi vaihtoehto. Ja sittenkin tosiaan toivon, että nainen harkitsee huolella asiaa sen asemesta, että menee vaan ja tappaa heti alkuunsa... Kaikille naisillehan ei-toivottu raskaus ei ole sama asia kuin tosiaan ei-toivottu lapsi. Kaikille naisille raskauden alkaminen suunnittelemattomasti ei kaada maailmaa tai aiheuta huomattavaa rasitusta. Ja kaikki naiset eivät halua raskauttaan keskeyttää vaikka se huomattavan rasituksen aiheuttaisikin.

    Olen itsekin tullut ei-toivotusti raskaaksi mutta jatkanut silti raskauttani. Se lapsi on minulle hyvin hyvin rakas. Joten tietenkään en voisi pitää parempana sitä, että kaikki ei-toivotut raskaudet keskeytetään heti alkuunsa, koska silloinhan pitäisin parempana sitä että olisin itsekin tehnyt tuossa tilanteessa abortin. Ajatuskin on täysin absurdi. Etkös sinä itsekin ole joskus maininnut tulleesi vaikeassa elämäntilanteessa ei-toivotusti raskaaksi ja jopa harkinneesi aborttiakin mutta tulleesi toisiin ajatuksiin? Vai olenko erehtynyt henkilöstä?

    Äänestä

  • kjhghjvghcvghv jg kirjoitti:

    ylilöysän tulkinnan takia mikä tahansa syy on (muka) riittävä!!
    "Jos aborttia hakeva itse kokee, että raskauden jatkaminen ja lapsen hoito ja kasvatus aiheuttaisivat hänen elämäänsä huomattavan rasituksen, niin minä hyväksyn raskauden keskeyttämisen."
    Jos naisen oma kokemus (pään sisäiset ajatukset/ei halu) riittäisi niin miksi aletaankaan tonkia niitä elämänoloja ym. sosiaalisia syitä?

    "Pystytköhän osoittamaan siis yhtään ainoaa kohtaa jossa olisin sanonut noin? Jos et, niin mitäpä jos koittaisit hyväksyä sen, että sinä et tiedä minun ajatuksiani ja perusteitani paremmin kuin minä itse tiedän. Minua alkaa pikkuhiljaa todella ärsyttämään tuo tapasi laittaa suuhuni sanoja, joita en ole sanonut."

    ??? Olen näyttänyt sen kohdan jo muistaakseni kahdesti josta näin päättelin. Onko sinun vaikea kestää aiempia sanomisiasi?

    "Enkä pidä parempana keskeyttää kaikkia ei-toivottuja raskauksia heti alkuunsa, vaan vasta siksi, jos ei-toivomattomuus aiheuttaa huomattavan rasituksen naiselle ja nainen itse kokee abortin olevan siinä tilanteessa raskauden jatkamista siedettävämpi vaihtoehto."

    Ja lain mukaan sen rasituksen olisi löydyttävä niistä elämänoloista/muista olosuhteista, ei (vain) naisen pään sisäisistä kokemuksista.

    "Etkös sinä itsekin ole joskus maininnut tulleesi vaikeassa elämäntilanteessa ei-toivotusti raskaaksi ja jopa harkinneesi aborttiakin mutta tulleesi toisiin ajatuksiin? Vai olenko erehtynyt henkilöstä?"

    Tällä törkypalstalla lienee parempi olla enää kertomatta omasta tilanteestaan yhtään enempää kuin on aivan välttämätöntä tiettyjen henkilöön takertuvien pakkomielteisten solvaaja-jahtaajien takia..

    Äänestä

  • tälläisen kirjoitti:

    synnyttämään ja niitä traumoja täällä hoidetaan vuodesta toiseen. Työkyvyn menettäminen voi siis seurata siitä, kun pakotetaan synnyttämään.

    "ja juuri
    tälläisen
    ylilöysän tulkinnan takia mikä tahansa syy on (muka) riittävä!!"

    No minä en voisi mainostaa kannattavani mitään ylilöysää tulkintaa...

    "Jos naisen oma kokemus (pään sisäiset ajatukset/ei halu) riittäisi niin miksi aletaankaan tonkia niitä elämänoloja ym. sosiaalisia syitä?"

    Koska laki vaatii että syitäkin sille haluamattomuudelle pitäisi löytyä, ja ne elämänolot ovat osittain niitä syitä ja vaikuttavia tekijöitä siihen, miksi nainen ei lasta halua ja mistä se huomattava rasitus muodostuu. Näin minä ajattelisin, vai olenko väärässä?

    "??? Olen näyttänyt sen kohdan jo muistaakseni kahdesti josta näin päättelin."

    Niin, eli PÄÄTTELIT. Et siis kykene osoittamaan että minä ihan tosiaan olisin SANONUT sellaista kuin päättelit? Joten voisitko siis ystävällisesti lakata tekemästä päätelmiä sanoistani, koska ne tuntuvat menevän niin pieleen kuin olla ja voi. Voisitko ystävällisesti vastedes jopa uskoa minua kun sanon sinun päätelleen väärin ja lakata jankuttamasta niitä päättömiä päätelmiäsi?

    "Ja lain mukaan sen rasituksen olisi löydyttävä niistä elämänoloista/muista olosuhteista, ei (vain) naisen pään sisäisistä kokemuksista."

    Juuri näin, ja itse olen siis samaa mieltä.

    Äänestä

  • pakkotti kirjoitti:

    synnyttämään ja niitä traumoja täällä hoidetaan vuodesta toiseen. Työkyvyn menettäminen voi siis seurata siitä, kun pakotetaan synnyttämään.

    onneks "pakotti"... parempaa taatusti kun tollanen sekopäiseks tekevä aborttisyyllisyys! Että siinähän kadehdit :D

    Äänestä

  • kjhghjvgfjvghvgh kirjoitti:

    "ja juuri
    tälläisen
    ylilöysän tulkinnan takia mikä tahansa syy on (muka) riittävä!!"

    No minä en voisi mainostaa kannattavani mitään ylilöysää tulkintaa...

    "Jos naisen oma kokemus (pään sisäiset ajatukset/ei halu) riittäisi niin miksi aletaankaan tonkia niitä elämänoloja ym. sosiaalisia syitä?"

    Koska laki vaatii että syitäkin sille haluamattomuudelle pitäisi löytyä, ja ne elämänolot ovat osittain niitä syitä ja vaikuttavia tekijöitä siihen, miksi nainen ei lasta halua ja mistä se huomattava rasitus muodostuu. Näin minä ajattelisin, vai olenko väärässä?

    "??? Olen näyttänyt sen kohdan jo muistaakseni kahdesti josta näin päättelin."

    Niin, eli PÄÄTTELIT. Et siis kykene osoittamaan että minä ihan tosiaan olisin SANONUT sellaista kuin päättelit? Joten voisitko siis ystävällisesti lakata tekemästä päätelmiä sanoistani, koska ne tuntuvat menevän niin pieleen kuin olla ja voi. Voisitko ystävällisesti vastedes jopa uskoa minua kun sanon sinun päätelleen väärin ja lakata jankuttamasta niitä päättömiä päätelmiäsi?

    "Ja lain mukaan sen rasituksen olisi löydyttävä niistä elämänoloista/muista olosuhteista, ei (vain) naisen pään sisäisistä kokemuksista."

    Juuri näin, ja itse olen siis samaa mieltä.

    tätä lakia mutta olet myöntänyt itsekin ettei käytäntö noudata sitä?? Mistä muusta olisi kyse kuin ylilöysästä lain kirjaimen tulkinnasta?
    Eikö siis osasyynä tän lain hyväksynnällesi olekaan se että muussa tapauksessa naiset saattaisi yrittää tahallaan vahingoittaa ja vammauttaa lapsia, ja siksi heidät on "parempi" tappaa varmuudella heti alkuunsa ilman minkäänlaista elämänmahdollisuutta?

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    "kannatat
    siis...
    tätä lakia mutta olet myöntänyt itsekin ettei käytäntö noudata sitä??"

    Kannatan lakia kyllä. Tältä palstalta olen lukenut että käytäntö ei sitä noudattaisi. Minulla itselläni ei todella ole mitään tietoa siitä, millaisista syistä ihan todella käytännössä Suomessa abortin saa, joten en myöskään itse osaa sanoa juuta eikä jaata siihen, että noudattaako se lakia ja kuinka paljon. Te abortin vastustajat kuitenkin väitätte lähes selvänä asiana sitä, että käytäntö ei noudata lakia, joten luotan kai teidän sanaanne siinä sitten. Kuten sanoin, omaakaan tietoa minulla ei ole, ja luotan että väitteiden esittäjillä on. Muutenhan ei kai väittäisi, jollei siitä olisi parempaa tietoakaan? Minä en siis itse väitä muuta kuin että minä en tiedä. Koska sinä esimerkiksi puhut kuin tietäisit, oletan sinulla tosiaan olevan pätevää tietoakin väitteidesi tueksi. Siis johonkin kai sinäkin perustat väitteen siitä, että käytäntö rehottaa villinä laista huolimatta... Ihan mielenkiinnosta, mihin sinä sen perustat?

    "Eikö siis osasyynä tän lain hyväksynnällesi olekaan se että muussa tapauksessa naiset saattaisi yrittää tahallaan vahingoittaa ja vammauttaa lapsia, ja siksi heidät on "parempi" tappaa varmuudella heti alkuunsa ilman minkäänlaista elämänmahdollisuutta?"

    Moneskohan kerta tämä on kun sanon, että ei ole. Mielestäni olen jo perustellut senkin, miksi hyväksyn tällaisen lain, joten sitä kai on turha toistaa enää.

    Äänestä

  • kjhghjgfvhvfghcvhg kirjoitti:

    täällä pääteltävissä monien omistakin kertomuksista, ja ei se nyt ole ihan vastustajien toteamusten varassa kuten esim. sydänakan useista linkityksistä on käynyt ilmi. Useat virallisetkin tahot ja asiantuntijat sen myöntää että käytäntö on livennyt aikaa sitten lain tarkoituksesta eikä todellakaan noudata sitä.

    ""Eikö siis osasyynä tän lain hyväksynnällesi olekaan se että muussa tapauksessa naiset saattaisi yrittää tahallaan vahingoittaa ja vammauttaa lapsia, ja siksi heidät on "parempi" tappaa varmuudella heti alkuunsa ilman minkäänlaista elämänmahdollisuutta?"

    Moneskohan kerta tämä on kun sanon, että ei ole. Mielestäni olen jo perustellut senkin, miksi hyväksyn tällaisen lain, joten sitä kai on turha toistaa enää."

    Ai, nyt siis kiistät näin koskaan sanonees.. :D

    "Ei kukaan muu. Ja kyllä, minusta parempi on tehdä halutessaan abortti, kuin jatkaa raskauttaan ja olla huolehtimatta lapsestaan."

    Mutta siis tämän takia et kuitenkaan (edes osittain) hyväksy aborttia, vaikka se on sanojesi mukaan "parempi"... ööh??

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    "no johan
    se on
    täällä pääteltävissä monien omistakin kertomuksista, ja ei se nyt ole ihan vastustajien toteamusten varassa kuten esim. sydänakan useista linkityksistä on käynyt ilmi. Useat virallisetkin tahot ja asiantuntijat sen myöntää että käytäntö on livennyt aikaa sitten lain tarkoituksesta eikä todellakaan noudata sitä."

    Ok.

    "Ai, nyt siis kiistät näin koskaan sanonees.. :D

    "Ei kukaan muu. Ja kyllä, minusta parempi on tehdä halutessaan abortti, kuin jatkaa raskauttaan ja olla huolehtimatta lapsestaan.""

    Toki minä noin olen sanonut. Tuossa lauseessahan en kuitenkaan sanallakaan sano, että tällaiset tapaukset olisivat syy, miksi kannatan Suomen aborttilakia. Tuollaisessa tilanteessa on kyse yksittäistapauksesta, jossa ymmärtääkseni lainmukaiset edellytykset raskauden keskeyttämiselle kyllä täyttyvät. Synnytys ja lapsen hoito olisi mitä ilmeisemmin tosiaankin naiselle huomattava rasitus tilanteessa, jossa hän tietää, ettei kykenisi lastaan edes hoitamaan. Elämäntilanne ja muut olosuhteet lienee aikamoisen vaikeat silloin, kun puhutaan esim. päihdeongelmista. Ja minusta Suomen aborttilainsäädäntö on hyvä juuri siksi, että se ottaa huomioon tällaiset asiat, se huomioi naiselle koituvan huomattavan rasituksen ja naisen oman kokemuksen tilanteesta.

    "Mutta siis tämän takia et kuitenkaan (edes osittain) hyväksy aborttia, vaikka se on sanojesi mukaan "parempi"... ööh??"

    Siis TÄH??????? Miten niin en hyväksyisi aborttia tämän takia??? Mitähän mahdat nyt oikein ajaa takaa?

    Äänestä

  • kjhghvhvghvfghvgh kirjoitti:

    nainen (muutkin kuin päihdeongelmaiset) muussa tapauksessa saattaisi tahallaan vammauttaa syntymätöntä lastaan, tai yrittää itse "keskenmenoa", on kuitenkin osasyy sille hyväksynnällesi?

    Äänestä

Kuvittelet ihan omiasi. En usko että monikaan, kuten minä täällä TODELLA raivoaa. Tekstit voivat olla kärkeviä ja osa jopa ilkeitä, mutta kyllä se on lähinnä suurta hupia kirjoitella - raivoamisen kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä. Mutta jos olet tyhmä niin luulet että ihminen on IRl samanlainen kuin netissä. Tuskin itsekään kävisit tuntemattomille paasaamaan samoja tekstejä läpi yhä uudestaan ja uudestaan - tulisiko edes väittelyä, mistä sen tietää?

"Palstalla ei kysy yksinkertainen keskustelu siitä, onko lapsen kannata samantekevää, josko hänet myrkytetään vai silvotaan. " Hahha, odotatko sinä todella että keskustelut pysyisivät SINUN MIELESI MUKAISINA? Älä syyttele toisia asiasta jota harrastat itse.

Muutenkin muodostat aivan liikaa vääriä käsityksiä itsellesi nettitekstien perusteella.

Ja arvuuttelu noista alkion tuskista ja stressin tajuamisista - voihan sitä maailman tappiin miettiä että onko ameeboilla tunteet tai osaako silakka korkeaa matematiikkaa!

Koita ymmärtää ettet mahda " aborttiväelle " mitään ja että sulla on niin marginaalinen ajatusmaailma, ettet voi mitenkään olettaa kaikkien nielevän sitä mukisematta. Minä en ainakaan niele, en välitä siitä joutuuko alkio silppuroiduksi vai laittaako lääkäri sen suuhunsa.

Mutta jatketaan asian tiimoilta, joku joka kyselee abortista jotain, myös ehkä saa vastauksen, mikäli näkee sen kaikenmaaliman muiden viestien seasta..

Äänestä

Sinulle siis tuottaa vaikeuksia lukea tekstejä joissa käytetään asioista jotain yksinkertaisempia termejä,
kuten raskaudenkeskeytys = abortti, mutta siis ongelmasi on niinkin paha ettet kykene ymmärtämään edes sanoja raskauden keskeytys, vaan koko tapahtuma pitäisi sinulle selittää tavaten yhä uudestaan ja uudestaan.

Jokainen täällä tietää mitä abortissa tapahtuu. Miksi siitä pitäis puhua joka ikisessä keskustelussa?
Jos toinen sanoo että hänelle on tehty raskaudenkeskeytys(=abortti)/hän on tehnyt abortin niin eikö jokaisellle ole selvää mitä hänelle on tehty/mitä hän on tehnyt?
Selkeämmin ei asiaa voi ilmaista.

Millä tavalla puhut jalkapallosta? Pitäisikö kyseinen termi kieltää ja puhua pallosta jota potkitaan jaloilla?
Aika väsyttäviksi menevät keskustelut jos termejä ei saisi käyttää vaan asiat pitäisi aina selittää juurta jaksain. Voisinhan minä vaatia että nimike "jalkapallo" kielletään koska se on "harhaan johtava".
Pallohan se on eikä mikään jalka. Pallo =kauttaaltaan pyöreä esine.. Käytettiin pallo mihin tarkoitukseen tahansa niin tuskin sitä voi jalaksi,pesäksi,jne kutsua ellei pallo ole tehty esim jalasta tai pesästä.

Raskauden keskeytys taas eroaa jalkapallosta sillä tavalla että raskauden keskeytys ei ole mitenkään harhaan johtava sanake.

Noh... Näyttää sinulla olevan termien merkityskin hukassa.
Raskausmateriaalista puhutaan niin raskauden keskeytyksessä, keskeytyneessä raskaudessa kuin synnytyksessäkin tai siis sen jälkeen.
Kun puhutaan että kohtuun on jäänyt jotain raskausmateriaalia niin sinun mielestäsikö se tarkoittaa että kohtuun on jäänyt "lapsi" joka pitää epätoivoisesti kiinni elämästään?

Synnytyksenkin jälkeen voi kohtuun jäädä jotain raskausmateriaalia niin tuletko kärkkästi väittämään että lapsihan se siellä koittaa pitää kiinni elämästään? Vai onko sinun mielestäsi esim. istukan palaset lapsia?

"Mitä lapselle tapahtui" Abortissa ei ainakaan meillä Suomessa abortoida lapsia vaan alkiota tai varhaisikäisiä sikiöitä. Jos puhutaan abortoituneesta alkiosta niin mitä epätotuuden mukaista siinä on?
Noh... Epätotuuden mukaista keskustelua on se jos alkiosta käytetään termiä sikiö, tai sikiöstä termiä alkio.
Alkiota ja sikiötä voidaan kutsua syntymättömiksi lapsiksi, mutta ne eivät kuitenkaan ole lapsia, paitsi sikiö on jos se on sen ikäinen että kykenee elämään kohdun ulkopuolella, sillä erotuksella että sikiöstä ei käytetä tieteellisesti termiä lapsi, ennen kuin se on syntynyt.
Jos taas alkio tai varhaisikäinen sikiö abortoituu itsestään, puhutaan keskenmenosta. Ei ennen aikaisesta synnytyksestä, eikä kohtukuolemasta.

Äänestä
  • jotain epätotuudenmukaista siinäkin ettei syntymättömät lapset olekaan jollain ihme logiikalla yhtäkkiä lapsia..? Miten syntymätön lapsi on vähemmän tieteellinen termi kuin lapsi yleensä?

    Äänestä

  • oiskohan kirjoitti:

    jotain epätotuudenmukaista siinäkin ettei syntymättömät lapset olekaan jollain ihme logiikalla yhtäkkiä lapsia..? Miten syntymätön lapsi on vähemmän tieteellinen termi kuin lapsi yleensä?

    Syntymätön lapsi on virallinen termi. lapsi on virallinen termi. Ne ovat kuitenkin kaksi eriasiaa.

    Kuten aikaisempi sanoi: jalka on virallinen temi. Jalkapallo on virallinen termi. Silti ne ovat kaksi eriasiaa, joita ei voi yhtäkkiä vain mielihalusta asettaa samaksi asiaksi, sillä se tekee normaalia terminologiaa käyttävän ihmisen keskustelun seuraamisen vaikeaksi. Et siis voi puhua "potkaise jalkasi tänne" olettaen meidän kaikkien ymmärtävän, että tarkoitit tietenkin että se pallo pitää potkaista sinulle.

    Lapsen määritelmä siis on (fyysisesti): Lapsi on lapsuuttaan elävä ihminen. Lapsuus-aika on syntymästä vaihtelevaan pisteeseen, joidenkin määritelmien mukaan 18-vuotiaaksi, joidenkin määritelmien mukaan nuoruuteen rajoittuva ajanjakso.

    Syntymättömän lapsen määritelmä taas on (fyysisesti): Alkio ja sikiö vaihe.

    Lapsi sanan voi määritellä myös sosiologisesti, jolloin lapsi on tietyn henkilön jälkeläinen iästä ja kehitysasteesta riippumatta. Mutta tässä sinun pitää ehdottomasti muistaa se, että koska se on sen tietyn henkilön jälkeläinen niin se onko se lapsi vai toukka, solumöykky tai etana riippuu täysin siitä, mitä se tietty henkilö on asiasta mieltä. Esimerkiksi itse olen raskaana, minulle meidän tuleva lapsemme on sikiö, sillä itse yhdistän termiin lapseen persoonalliset piirteet. En puhu sikiöstä kun perheen lisäyksestä on puhetta, vaan puhun silloin tulevasta lapsestamme, vaikken hänen persoonallisuuden piirteitä tiedäkään. Myös tulevasta vauvasta puhun, sillä itse pidän sosiaalisesti, että sikiövaiheen jälkeen meillä on vauva enemmän kuin lapsi, mutta muunmuassa lomakkeisiin vauva tulee merkitä kun kysytään lapsien lukumäärää, eli onhan se minullekin silloin jo siis lapsi. Nyt edellisellä viikolla viimeksi vastatessani Gallupforumin tutkimuksiin taloutemme lapsien lukumäärä oli tietenkin nolla.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    elä lapsuuttaan kun kerran on lapsi? Nimityksistä ja mielipiteistä huolimatta ihan samanlaisia syntymättömiä lapsia siellä kohduissa on, aiottiinpa tappaa abortilla tai ei!

    Äänestä

  • syntymätönkin kirjoitti:

    elä lapsuuttaan kun kerran on lapsi? Nimityksistä ja mielipiteistä huolimatta ihan samanlaisia syntymättömiä lapsia siellä kohduissa on, aiottiinpa tappaa abortilla tai ei!

    Miksei syntymätön elä lapsuuttaan koska se on lapsi?

    Öööh... Luitko edellisen vastaukseni? No vastaus: koska syntymätön lapsi ei ole sama asia kuin lapsi, se elää alkio- ja sikiövaihettaan, ei lapsuuttaan. Eli jalka ei ole sama asia kuin jalkapallo. Supikoira ei ole sama asia kuin koira.

    Termi syntymätön lapsi on määritelty tietyllä tavalla. Termi supikoira on määritelty tietyllä tavalla. Lakimme määrää tietyt oikeudet asioille, joita kyseiset termit kuvaavat. Supikoiraa saa pitää mm. noin metri kertaa metri verkkopohjaisessa häkissä koko ikänsä. Kun taas puhutaan termillä koira kuvatusta asiasta, niin sitä ei saa pitää kyseisen kokoisessa tilassa, tai puhutaan eläinsuojelurikoksesta.

    Ja tämä ei ole pelkkää lainsäädäntöä, vaan ihmiset saatuvat nyt muutenkin tietämään tiettyjen termien takana olevat asiat. Koira ja supikoira ovat ihmisten mielissä eriasioita, ei vain lainedessä. Lapsi on eriasia kuin syntymätön lapsi. Syntymätön lapsi ei elä lapsuuttaan (joka on myös määritelty termi) vaan syntymätön lapsi elää alkio- ja sikiövaihettaan (jotka myös ovat määriteltyjä termejä).

    Eli sanat tarvitsevat tietyt määritelmät, näin vuorovaikutus helpottuu, koska kaikki tietävät puhuvansa samasta asiasta. Eli kun sanon auto, niin kaikki tietävät mistä puhutaan, näin keskustelu helpottuu, kun joku ei puhu polkupyörästä nimityksellä auto.

    Äänestä

  • oiskohan kirjoitti:

    jotain epätotuudenmukaista siinäkin ettei syntymättömät lapset olekaan jollain ihme logiikalla yhtäkkiä lapsia..? Miten syntymätön lapsi on vähemmän tieteellinen termi kuin lapsi yleensä?

    talo yhtä kuin talo?

    Äänestä

  • rakentamaton kirjoitti:

    talo yhtä kuin talo?

    Kiitos sinulle, luulisi tämän ymmärtävän hiukan tyhmenpikin.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Miksei syntymätön elä lapsuuttaan koska se on lapsi?

    Öööh... Luitko edellisen vastaukseni? No vastaus: koska syntymätön lapsi ei ole sama asia kuin lapsi, se elää alkio- ja sikiövaihettaan, ei lapsuuttaan. Eli jalka ei ole sama asia kuin jalkapallo. Supikoira ei ole sama asia kuin koira.

    Termi syntymätön lapsi on määritelty tietyllä tavalla. Termi supikoira on määritelty tietyllä tavalla. Lakimme määrää tietyt oikeudet asioille, joita kyseiset termit kuvaavat. Supikoiraa saa pitää mm. noin metri kertaa metri verkkopohjaisessa häkissä koko ikänsä. Kun taas puhutaan termillä koira kuvatusta asiasta, niin sitä ei saa pitää kyseisen kokoisessa tilassa, tai puhutaan eläinsuojelurikoksesta.

    Ja tämä ei ole pelkkää lainsäädäntöä, vaan ihmiset saatuvat nyt muutenkin tietämään tiettyjen termien takana olevat asiat. Koira ja supikoira ovat ihmisten mielissä eriasioita, ei vain lainedessä. Lapsi on eriasia kuin syntymätön lapsi. Syntymätön lapsi ei elä lapsuuttaan (joka on myös määritelty termi) vaan syntymätön lapsi elää alkio- ja sikiövaihettaan (jotka myös ovat määriteltyjä termejä).

    Eli sanat tarvitsevat tietyt määritelmät, näin vuorovaikutus helpottuu, koska kaikki tietävät puhuvansa samasta asiasta. Eli kun sanon auto, niin kaikki tietävät mistä puhutaan, näin keskustelu helpottuu, kun joku ei puhu polkupyörästä nimityksellä auto.

    siis vauvakaan ei elä lapsuuttaan, koska on vauva eikä lapsi.. :D

    Koira ja supikoira taitaa nimestään huolimatta olla ihan eri lajeja, kun taas alkio, sikiö, vauva jne. ovat kaikki ihmisen jälkeläisiä, ts. lapsia ;)

    Äänestä

  • vertaus! kirjoitti:

    Kiitos sinulle, luulisi tämän ymmärtävän hiukan tyhmenpikin.

    Taloa ja ihmistä verratessa sen talon pitäisi olla ensin pikkuinen nukketalo ja sitten kasvaa asuttavaksi taloksi :D Ei ihmiseenkään sukusolujen yhtymisen jälkeen mitään ylimääräisiä rakennusosia tule!

    Äänestä

  • naurettava! kirjoitti:

    Jos tontillesi on toimitettu rakentamaton talopaketti kaikkine tarpeellisine osineen, onko sinulla siinä talo?

    Äänestä

  • hupa juttu! kirjoitti:

    Jos tontillesi on toimitettu rakentamaton talopaketti kaikkine tarpeellisine osineen, onko sinulla siinä talo?

    ei ole ihmistäkään kun geenit ovat järjestymättä levällään (sukusolut erillään, vaikka ne ois naisen sisuksissa).

    Äänestä

  • naurettava! kirjoitti:

    Taloa ja ihmistä verratessa sen talon pitäisi olla ensin pikkuinen nukketalo ja sitten kasvaa asuttavaksi taloksi :D Ei ihmiseenkään sukusolujen yhtymisen jälkeen mitään ylimääräisiä rakennusosia tule!

    on olemassa vasta elinten muodostumisvaiheen jälkeen. Suurin osa aborteista Suomessa tehdään ennen kuin elimet tai ulkomuoto ovat olemassa.

    "Ei ihmiseenkään sukusolujen yhtymisen jälkeen mitään ylimääräisiä rakennusosia tule! "

    Haa! ;D Ei muuta kuin ne miljardit lisäsolut, joita tarvitaan perimän lisäksi ennen kuin sikiö on valmis syntymään.

    Äänestä

  • niinkun kirjoitti:

    ei ole ihmistäkään kun geenit ovat järjestymättä levällään (sukusolut erillään, vaikka ne ois naisen sisuksissa).

    olemassa (perimä) ja rakennustarvikkeetkin ovat järjestyksessä, eivät sekaisin.

    Ei ole mitään taloa olemassa ennen kuin sellainen ollaan rakennettu, kuten ei ole fysiologisesti lastakaan ennen kuin sellainen on muotoutunut. Ja se lapseksi muotoutuminen kestää n. 9 kk.

    Äänestä

  • nukkesi kirjoitti:

    on olemassa vasta elinten muodostumisvaiheen jälkeen. Suurin osa aborteista Suomessa tehdään ennen kuin elimet tai ulkomuoto ovat olemassa.

    "Ei ihmiseenkään sukusolujen yhtymisen jälkeen mitään ylimääräisiä rakennusosia tule! "

    Haa! ;D Ei muuta kuin ne miljardit lisäsolut, joita tarvitaan perimän lisäksi ennen kuin sikiö on valmis syntymään.

    kumman hiljaista... checkmate!

    Äänestä

  • on piirustukset kirjoitti:

    olemassa (perimä) ja rakennustarvikkeetkin ovat järjestyksessä, eivät sekaisin.

    Ei ole mitään taloa olemassa ennen kuin sellainen ollaan rakennettu, kuten ei ole fysiologisesti lastakaan ennen kuin sellainen on muotoutunut. Ja se lapseksi muotoutuminen kestää n. 9 kk.

    laitettu järjestykseen, missä niitä voisi sanoa taloksi.
    On siittiöt ja munasolutkin hyvässä järjestyksessä elimissä, ja niissä on valmis "kaava" mitä niiden pitää tehdä kohdatessa!

    Kerroppa taas mitä ne syntymättömät lapset onkaan... :D

    Äänestä

  • nukkesi kirjoitti:

    on olemassa vasta elinten muodostumisvaiheen jälkeen. Suurin osa aborteista Suomessa tehdään ennen kuin elimet tai ulkomuoto ovat olemassa.

    "Ei ihmiseenkään sukusolujen yhtymisen jälkeen mitään ylimääräisiä rakennusosia tule! "

    Haa! ;D Ei muuta kuin ne miljardit lisäsolut, joita tarvitaan perimän lisäksi ennen kuin sikiö on valmis syntymään.

    et siis erota pikkuisia ihmisiä nukeista..?! :D

    "Haa! ;D Ei muuta kuin ne miljardit lisäsolut, joita tarvitaan perimän lisäksi ennen kuin sikiö on valmis syntymään. "

    Eikö olekin ihmeellistä kuinka ihmisen elävä elimistö ohjaa kasvua ja kehitystä luoden uusia ja uusia soluja, ja osaa muuntaa ravinnon energiaksi :)

    Äänestä

  • on täälläpäin, kirjoitti:

    kumman hiljaista... checkmate!

    muutakin elämää kuin tämä palsta eivätkä päivystä täällä 24/7... ;D

    Äänestä

  • selvitä... kirjoitti:

    et siis erota pikkuisia ihmisiä nukeista..?! :D

    "Haa! ;D Ei muuta kuin ne miljardit lisäsolut, joita tarvitaan perimän lisäksi ennen kuin sikiö on valmis syntymään. "

    Eikö olekin ihmeellistä kuinka ihmisen elävä elimistö ohjaa kasvua ja kehitystä luoden uusia ja uusia soluja, ja osaa muuntaa ravinnon energiaksi :)

    itseksensä vaan jos on niin itsenäinen ihmisyksilö, minä en kehollani rupee sitä ruokkimaan,

    Äänestä

  • on katsos kirjoitti:

    muutakin elämää kuin tämä palsta eivätkä päivystä täällä 24/7... ;D

    ei sinulla. Päivystät täällä eri nimimerkeillä. Mutta hei, perustelusi tuntuivat loppuvan tässä haarassa kuin seinään, sitä tuo edellisen kommentti tarkoitti. Shakki ja matti talo vertauksen kehittäjälle. Olikin muuten pirun hieno vertaus. Harmi, ettei ollut omani. Täällä on muutamia erittäin teräviä ja verbaalisia henkilöitä. En tarkoita kuitenkaan sydänakkaa & Co.

    Äänestä

  • on, mutta kirjoitti:

    nolottaa kun 24/7 osu ja uppos sinne omaan nilkkaasi.. ;D Joo, ja ei ole näemmä talohöpisijöiltä mitään järjellistä tullut tosiaan aikoihin...

    Äänestä

  • sitten.. kirjoitti:

    itseksensä vaan jos on niin itsenäinen ihmisyksilö, minä en kehollani rupee sitä ruokkimaan,

    vauvat ja halvaantuneetkin sitten itsensä, mitäs muilta elintärkeää apua ruinaavat...(muista että sinunkin on välillä syötävä jotain ;D)

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    laitettu järjestykseen, missä niitä voisi sanoa taloksi.
    On siittiöt ja munasolutkin hyvässä järjestyksessä elimissä, ja niissä on valmis "kaava" mitä niiden pitää tehdä kohdatessa!

    Kerroppa taas mitä ne syntymättömät lapset onkaan... :D

    tarkoittaa käsitteellisesti samaa kuin rakentamaton talo.

    Äänestä

  • lapsi.. kirjoitti:

    tarkoittaa käsitteellisesti samaa kuin rakentamaton talo.

    rakentunut vaikka onkin piilossa.. niinkun salamökki metsän keskellä ;D

    Äänestä

  • logiikalla kirjoitti:

    siis vauvakaan ei elä lapsuuttaan, koska on vauva eikä lapsi.. :D

    Koira ja supikoira taitaa nimestään huolimatta olla ihan eri lajeja, kun taas alkio, sikiö, vauva jne. ovat kaikki ihmisen jälkeläisiä, ts. lapsia ;)

    ...lapsesta, eli tietyn ihmisen jälkeläisestä.

    Silloin se tietty ihminen itse määrittelee jälkeläisensä nimityksen, eli silloin olet hyvin huteralla pohjalla mennessäsi kertomaan hänelle, että hänellä on lapsi, sillä hän saattaa sinulle sanoa; " No, I don't have any lapsi. I do have a child." Tai kuten aikaisemmin sanoin, itse pidän, että minulla ei ole lasta, vaikka vatsassani on sikiö, vaikka puhummekin samaa kieltä.

    Joku antoikin sinulle loistavan esimerkin siitä rakentamattomasta talosta. Vaikka sinä pitäisit miten tulevaa (lottovoittoa odotellessa vain suunniteltua) taloa jo rakennettuna, niin silti se ei ole talo. Vaikka miten haluaisit, niin et pääse maksamaan siitä vielä kiinteistöveroa, et vaikka olisit jo varastoinut edellisen kämppäsi autotalliin tarjoustapetteja talon seinille joskus laitettaviksi (kunhan ne seinät on pystyssä).

    Äänestä

  • on... kirjoitti:

    rakentunut vaikka onkin piilossa.. niinkun salamökki metsän keskellä ;D

    rakentuneetkin? Joudut siis epätoivoissas kiistämän jo biologiset faktatkin, kun et enää muuhun kiemurteluiltas pysty =DDD

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...lapsesta, eli tietyn ihmisen jälkeläisestä.

    Silloin se tietty ihminen itse määrittelee jälkeläisensä nimityksen, eli silloin olet hyvin huteralla pohjalla mennessäsi kertomaan hänelle, että hänellä on lapsi, sillä hän saattaa sinulle sanoa; " No, I don't have any lapsi. I do have a child." Tai kuten aikaisemmin sanoin, itse pidän, että minulla ei ole lasta, vaikka vatsassani on sikiö, vaikka puhummekin samaa kieltä.

    Joku antoikin sinulle loistavan esimerkin siitä rakentamattomasta talosta. Vaikka sinä pitäisit miten tulevaa (lottovoittoa odotellessa vain suunniteltua) taloa jo rakennettuna, niin silti se ei ole talo. Vaikka miten haluaisit, niin et pääse maksamaan siitä vielä kiinteistöveroa, et vaikka olisit jo varastoinut edellisen kämppäsi autotalliin tarjoustapetteja talon seinille joskus laitettaviksi (kunhan ne seinät on pystyssä).

    uudelleen sitä ontuvaa talohöpinää.. :D (nukkekotikin on talo, eikä erilliset sukusolut ole ihminen..)

    Äänestä

  • ovat jo kirjoitti:

    rakentuneetkin? Joudut siis epätoivoissas kiistämän jo biologiset faktatkin, kun et enää muuhun kiemurteluiltas pysty =DDD

    IHMISIÄ!! :DDDD Tälle biologiselle faktalle et vaan mitään voi vaikka kuinka päin kiemurtelet! XDD

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    et voi mitään sille faktalle, että fysiologisesti alkio ei ole lapsen tasolla, eikä lapsen kaltainen.

    "Tälle biologiselle faktalle et vaan mitään voi "

    Et sinäkään voi sille mitään, että samalla perustelulla sukusolutkin ovat alkeellisia, biologisia ihmisiä, koska ne kuuluvat ihmislajiin.

    Päätä jo. Joko sekä sukusolut että alkiot ovat biologisia, alkeellisia ihmisiä tai sitten ne eivät ole. Et voi poimia rusinoita pullasta ja päättää että vain toinen on biologinen ihminen ja toinen ei. Perusteluthan ovat biologiselle ihmisyydelle seuraavat: 1) kuuluvat ihmislajiin 2) omaavat ihmisen perimää.

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    Sinun perusteluthan ovat biologiselle ihmisyydelle seuraavat: 1) kuuluvat ihmislajiin 2) omaavat ihmisen perimää.

    Äänestä

  • selvitä... kirjoitti:

    et siis erota pikkuisia ihmisiä nukeista..?! :D

    "Haa! ;D Ei muuta kuin ne miljardit lisäsolut, joita tarvitaan perimän lisäksi ennen kuin sikiö on valmis syntymään. "

    Eikö olekin ihmeellistä kuinka ihmisen elävä elimistö ohjaa kasvua ja kehitystä luoden uusia ja uusia soluja, ja osaa muuntaa ravinnon energiaksi :)

    "Eikö olekin ihmeellistä kuinka ihmisen elävä elimistö ohjaa kasvua ja kehitystä luoden uusia ja uusia soluja, ja osaa muuntaa ravinnon energiaksi :)"

    ????

    Tarkoitatko sen alkioyksilön perimää, joka sisältää sen tulevan yksilön geneettisen koodin eli millaiseksi tuleva ihmisyksilö muodostuu? Elimistöhän on vain naisella, ja naisen elimistö huolehtii, että alkio saa ravintoa ja suojaa, jotta pystyy kehittymään pikku hiljaa psykofyysiseksi ihmiseksi.

    Äänestä

  • taas.. kirjoitti:

    et voi mitään sille faktalle, että fysiologisesti alkio ei ole lapsen tasolla, eikä lapsen kaltainen.

    "Tälle biologiselle faktalle et vaan mitään voi "

    Et sinäkään voi sille mitään, että samalla perustelulla sukusolutkin ovat alkeellisia, biologisia ihmisiä, koska ne kuuluvat ihmislajiin.

    Päätä jo. Joko sekä sukusolut että alkiot ovat biologisia, alkeellisia ihmisiä tai sitten ne eivät ole. Et voi poimia rusinoita pullasta ja päättää että vain toinen on biologinen ihminen ja toinen ei. Perusteluthan ovat biologiselle ihmisyydelle seuraavat: 1) kuuluvat ihmislajiin 2) omaavat ihmisen perimää.

    ja kehitystaoisia, sille sinä et voi mitään :D Alkio on ihmisen/lapsen varhaisin kehitysvaihe.

    "Et sinäkään voi sille mitään, että samalla perustelulla sukusolutkin ovat alkeellisia, biologisia ihmisiä, koska ne kuuluvat ihmislajiin."

    Ja yhä edelleen, niitä todisteita MUTUILLESI odotellessa..... XDDD

    Koitahan tajuta jo siltä jankutukseltasi, PUOLIKASperimäiset ei ole ihmisiä!!! Kerroppa mikä kohta tässä on liian vaikee tajuat???? :DD

    Äänestä

  • tarkennus kirjoitti:

    Sinun perusteluthan ovat biologiselle ihmisyydelle seuraavat: 1) kuuluvat ihmislajiin 2) omaavat ihmisen perimää.

    hieman sitä toista; omaavat KOKONAISEN ihmisyksilön perimän ;D

    Äänestä

  • jaa.. kirjoitti:

    "Eikö olekin ihmeellistä kuinka ihmisen elävä elimistö ohjaa kasvua ja kehitystä luoden uusia ja uusia soluja, ja osaa muuntaa ravinnon energiaksi :)"

    ????

    Tarkoitatko sen alkioyksilön perimää, joka sisältää sen tulevan yksilön geneettisen koodin eli millaiseksi tuleva ihmisyksilö muodostuu? Elimistöhän on vain naisella, ja naisen elimistö huolehtii, että alkio saa ravintoa ja suojaa, jotta pystyy kehittymään pikku hiljaa psykofyysiseksi ihmiseksi.

    kyllä kun abortteja tehdään, alkiolla on jo oma kehonsa (jossa mm. sykkivä SYDÄN..)!

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    hieman sitä toista; omaavat KOKONAISEN ihmisyksilön perimän ;D

    itse voi päättää mihin vetää sen rajan, niin kyllä se minulle sopii. Syntymätön lapsi on sitten kyseessä vasta viimeisen raskauskolmanneksen aikana.

    Äänestä

  • eri ikäisiä kirjoitti:

    ja kehitystaoisia, sille sinä et voi mitään :D Alkio on ihmisen/lapsen varhaisin kehitysvaihe.

    "Et sinäkään voi sille mitään, että samalla perustelulla sukusolutkin ovat alkeellisia, biologisia ihmisiä, koska ne kuuluvat ihmislajiin."

    Ja yhä edelleen, niitä todisteita MUTUILLESI odotellessa..... XDDD

    Koitahan tajuta jo siltä jankutukseltasi, PUOLIKASperimäiset ei ole ihmisiä!!! Kerroppa mikä kohta tässä on liian vaikee tajuat???? :DD

    raivarit taas sait...

    Ihmisen varhaisin kehitysaste on sukusolutasolla. Tälle faktalle et voi mitään, vaikka kuinka itket siellä.

    Jos alkio on jonkun ikäinen ihminen, sitten sukusolukin on.

    Äänestä

  • vaiheessa kirjoitti:

    kyllä kun abortteja tehdään, alkiolla on jo oma kehonsa (jossa mm. sykkivä SYDÄN..)!

    on olemassa. Jos tuo kerran mieelstäsi on niin tärkeää perusteluissasi niin kerropa miksi se kehittynyt ja olemassa oleva sydän ei pysty pitämään alkiota itsenäisesti hengissä? Jäämme odottamaan...

    Alkion fyysinen olemus ei ole keho. Kuten ei ole sukusolunkaan.

    Äänestä

  • mitkä kirjoitti:

    raivarit taas sait...

    Ihmisen varhaisin kehitysaste on sukusolutasolla. Tälle faktalle et voi mitään, vaikka kuinka itket siellä.

    Jos alkio on jonkun ikäinen ihminen, sitten sukusolukin on.

    vaan ei ole _ihmisen_ MIKÄÄN kehitysaste vaikka kuinka raivoat ja nyyhkytät :DDD

    Koitappa nyt vaan kumota nämä FAKTAT;
    Alkio = ihminen.
    Sukusolu = elimistön PUOLIKASPERIMÄINEN solu. PISTE :)

    Äänestä

  • aihio kirjoitti:

    kukaan ei ole väittänyt että alkio voisi elää kohdun ulkopuolella :DD joten äläpä lähde kiemurtelemaan mihinkään sivuraiteille! ;D

    Missähän se sydämen 'aihio' siellä on, ihan jossain muodottomassa solumöykyssäkö se on kiinni lillumassa?

    Solut, etenkään ne PUOLIKASperimäiset ei ole kehoja, mutta abotoitavalla alkiolla sellainen kyllä jo on :D

    Eli tässäkö et näe minkäänlaista kehoa?! Minä kyllä erotan ihan selvästi missä on pää, silmät, raajat, jopa sormia ja varpaitakin! :)
    http://www.ehd.org/prenatal-images-index.php

    Jäämme odottamaan.....

    Äänestä

  • sukusolut kirjoitti:

    vaan ei ole _ihmisen_ MIKÄÄN kehitysaste vaikka kuinka raivoat ja nyyhkytät :DDD

    Koitappa nyt vaan kumota nämä FAKTAT;
    Alkio = ihminen.
    Sukusolu = elimistön PUOLIKASPERIMÄINEN solu. PISTE :)

    "sukusolut vaan ei ole _ihmisen_ MIKÄÄN kehitysaste"

    Älä nyt ryhdy naurettavaksi :D Mistä se alkio sitten muodostuu, jos ei sukusoluista? :DD Ilman sukusoluja ei ole alkiotakaan. Sukusolut ja alkiot kun vaan ovat ihmisen biologisia kehitysvaiheita.

    "Koitappa nyt vaan kumota nämä FAKTAT;"

    Koitapa sinä vaihteeksi TODISTAA väitteesi, kun yhtäkkiä vaihdat aihetta. Puhuimme nimittäin ihmisen biologisista kehitysvaiheista, joita sinä nimität ihmisen ikävaiheiksi...

    Äänestä

  • kun... kirjoitti:

    kukaan ei ole väittänyt että alkio voisi elää kohdun ulkopuolella :DD joten äläpä lähde kiemurtelemaan mihinkään sivuraiteille! ;D

    Missähän se sydämen 'aihio' siellä on, ihan jossain muodottomassa solumöykyssäkö se on kiinni lillumassa?

    Solut, etenkään ne PUOLIKASperimäiset ei ole kehoja, mutta abotoitavalla alkiolla sellainen kyllä jo on :D

    Eli tässäkö et näe minkäänlaista kehoa?! Minä kyllä erotan ihan selvästi missä on pää, silmät, raajat, jopa sormia ja varpaitakin! :)
    http://www.ehd.org/prenatal-images-index.php

    Jäämme odottamaan.....

    "kukaan ei ole väittänyt että alkio voisi elää kohdun ulkopuolella"

    Miksi sitten sydämen olemassa olo on sitten sinulle niin tärkeä seikka, että tuot sitä esiin? Kun se ei yksin edes pysty pitämään alkiota hengissä.

    "Missähän se sydämen 'aihio' siellä on, ihan jossain muodottomassa solumöykyssäkö se on kiinni lillumassa? "

    No sielläpä juuri, sen solumöykyn sisällä vai roikkuuko se sinun mielestäsi ulkopuolella? ;D

    "Solut, etenkään ne PUOLIKASperimäiset ei ole kehoja, mutta abotoitavalla alkiolla sellainen kyllä jo on :D "

    Lainaus:
    >

    Ei kuulosta kovin kehomaiselta, kehossa ei ole aihioita, vaan oikeasti toimivia elimiä...

    "Eli tässäkö et näe minkäänlaista kehoa?! Minä kyllä erotan ihan selvästi missä on pää, silmät, raajat, jopa sormia ja varpaitakin! :)"

    "siinä vaiheessakyllä kun abortteja tehdään, alkiolla on jo oma kehonsa (jossa mm. sykkivä SYDÄN..)! "

    Abortteja tehdään raskausviikoilta -6 - 10, jolloin puhutaan alkioista. Sinun kuvasi on juuri tuon vaiheen lopussa. Sikiöistä puhutaan, kun elinten muodostumisvaihe on ohi ja silloin tosiaan on jo kyseessä ulkoisesti ikään kuin miniatyyri-ihminen, mutta ei oikeasti, koska kaikki osat eivät ole kehittyneet täysin. Pysy asiassa. Puhuimme alkioista.

    Yli 80 % aborteista on jo tehty ennen tuota sinun esittelemääsi kehitysvaihetta, joka on siis viimeisiä hetkiä ennen sikiövaihetta. Eikä tuo minusta todellakaan näytä ihmisen keholta, vaan lähinnä siltä möykyltä, hyvällä tahdolla juuri ja juuri nisäkkäältä, jolla on räpylät.

    Tässä eri kuvakulmasta samanikäinen alkio raskausviikolta 9½, jolloin siis alkio on 7½ vkoa iältään ja pituus 2-3 cm http://www.ehd.org/prenatal-images.php?img_id=64

    Eli: silloin, kun määrällisesti eniten abortteja tehdään, alkiolla ei ole vielä kehoa. Ennen 6:tta raskausviikkoa tehtyjen aborttien osuus on jo lähes 40 % Ennen 7. raskausviikkoa tehtyjen osuus on jo noussut 60 % :een(Tiedot vuodelta 2007)

    2008 / Valviran tilastot
    -6 / 38,3 %
    7 / 21,3 %
    8 / 15,9 %
    9 / 7,7 %
    10 / 5,9 %

    Olet siis väärässä, taas kerran. Lisäksi sinulla on huono muisti, kaiketi tarkoituksen mukaisesti, sillä olen nämä selittänyt sinulle joskus aiemminkin.

    Äänestä

  • voi sua parkaa kirjoitti:

    "sukusolut vaan ei ole _ihmisen_ MIKÄÄN kehitysaste"

    Älä nyt ryhdy naurettavaksi :D Mistä se alkio sitten muodostuu, jos ei sukusoluista? :DD Ilman sukusoluja ei ole alkiotakaan. Sukusolut ja alkiot kun vaan ovat ihmisen biologisia kehitysvaiheita.

    "Koitappa nyt vaan kumota nämä FAKTAT;"

    Koitapa sinä vaihteeksi TODISTAA väitteesi, kun yhtäkkiä vaihdat aihetta. Puhuimme nimittäin ihmisen biologisista kehitysvaiheista, joita sinä nimität ihmisen ikävaiheiksi...

    rakentamattomista taloista, mutta suojelussyyttelijä käänsi näppärästi puheen muualle, kun jäi jälleen kerran sanattomaksi. Eli palataanpa asiaan.

    Kun suojelusenkeli tilaa talopaketin tontilleen, hänelle ilmaantuu sillä salamaniskulla salamökki jonnekin metsän keskelle. :D

    Emme siis elä aivan samaa todellisuutta ja tähän perustuen keskustelukin on melko lailla hedelmätöntä.

    Äänestä

  • taitaa nyt kirjoitti:

    nolottaa kun 24/7 osu ja uppos sinne omaan nilkkaasi.. ;D Joo, ja ei ole näemmä talohöpisijöiltä mitään järjellistä tullut tosiaan aikoihin...

    toimittaa niitä bonus-nukketaloja sinne metsiin?

    (Ja sitten sinulta 'unohtui' vastata, onko rakentamaton, tontille toimitettu talopaketti talo?)

    Äänestä

  • voi sua parkaa kirjoitti:

    "sukusolut vaan ei ole _ihmisen_ MIKÄÄN kehitysaste"

    Älä nyt ryhdy naurettavaksi :D Mistä se alkio sitten muodostuu, jos ei sukusoluista? :DD Ilman sukusoluja ei ole alkiotakaan. Sukusolut ja alkiot kun vaan ovat ihmisen biologisia kehitysvaiheita.

    "Koitappa nyt vaan kumota nämä FAKTAT;"

    Koitapa sinä vaihteeksi TODISTAA väitteesi, kun yhtäkkiä vaihdat aihetta. Puhuimme nimittäin ihmisen biologisista kehitysvaiheista, joita sinä nimität ihmisen ikävaiheiksi...

    olet sekopäisine sukusolujen "ihmisyys" mutuines!!! :DDDD

    Oivalsitko siis nyt että todellakin, ne sukusolut on vaan ihmisen RAKENNUSOSIA, eivät ITSESSÄÄN ihmisiä!!??? Juuri sen takia pelkät PUOLIKKKAAT rakennusOSAt EI voi olla kokonaisia IHMISYKSILÖITÄ! Hyvä että sentään olet edistymässä oikeaan suuntaan!!!! ;DDDD

    Äläpäs vaihda puheenaihetta, vaan alahan jo etsiä (niitä miljoonasti linkitettyjä biologisia FAKTOJA vastaan) edes jotain tukea naurettaville mutuillesi! :D Niin kauan kun ei näy; ALKIO = IHMINEN ;)

    Äänestä

  • puhuttiin kirjoitti:

    rakentamattomista taloista, mutta suojelussyyttelijä käänsi näppärästi puheen muualle, kun jäi jälleen kerran sanattomaksi. Eli palataanpa asiaan.

    Kun suojelusenkeli tilaa talopaketin tontilleen, hänelle ilmaantuu sillä salamaniskulla salamökki jonnekin metsän keskelle. :D

    Emme siis elä aivan samaa todellisuutta ja tähän perustuen keskustelukin on melko lailla hedelmätöntä.

    uudelleen niitä pahoin ontuvia vertailujas ja mieti sitten kuka TAAS tipahti pussiin jauhot suussa :DD

    Koita muuten todistella sinäkin vääräksi; ALKIO ON IHMISYKSILÖ! ;D

    Äänestä

  • mikä talovalmistaja kirjoitti:

    toimittaa niitä bonus-nukketaloja sinne metsiin?

    (Ja sitten sinulta 'unohtui' vastata, onko rakentamaton, tontille toimitettu talopaketti talo?)

    lue mitä on vastattu jo... vai menikö taas yli ymmärryksen? :D Vai 'unohtuiko' vastaus kun se oli kaikessa loogisuudessaan liian tyhjentävä..?

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8574206/40653571

    Äänestä

  • se pelle kirjoitti:

    olet sekopäisine sukusolujen "ihmisyys" mutuines!!! :DDDD

    Oivalsitko siis nyt että todellakin, ne sukusolut on vaan ihmisen RAKENNUSOSIA, eivät ITSESSÄÄN ihmisiä!!??? Juuri sen takia pelkät PUOLIKKKAAT rakennusOSAt EI voi olla kokonaisia IHMISYKSILÖITÄ! Hyvä että sentään olet edistymässä oikeaan suuntaan!!!! ;DDDD

    Äläpäs vaihda puheenaihetta, vaan alahan jo etsiä (niitä miljoonasti linkitettyjä biologisia FAKTOJA vastaan) edes jotain tukea naurettaville mutuillesi! :D Niin kauan kun ei näy; ALKIO = IHMINEN ;)

    "Juuri sen takia pelkät PUOLIKKKAAT rakennusOSAt EI voi olla kokonaisia IHMISYKSILÖITÄ! Hyvä että sentään olet edistymässä oikeaan suuntaan!!!! ;DDDD"

    Juuri näin (kuitenkin kirkumatta):

    – Alkio syntyy ihmiseksi. Alkio ei ole ihminen.
    – Talopaketista rakennetaan talo. Hajallaan olevat talon osat eivät ole talo.
    – Legoista kootaan torni. Palikat eivät ole torni.
    – Riisinjyvistä keitetään puuro. Pussillinen riisiä ei ole puuroa.

    Ehkä itsekin pystyt keksimään lisää? :D

    Minun ei tarvitse etsiä netistä perusteluja yhteenkään viestiini, sillä aivoni toimivat ihan omillaan, luojan kiitos.

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    "kukaan ei ole väittänyt että alkio voisi elää kohdun ulkopuolella"

    Miksi sitten sydämen olemassa olo on sitten sinulle niin tärkeä seikka, että tuot sitä esiin? Kun se ei yksin edes pysty pitämään alkiota hengissä.

    "Missähän se sydämen 'aihio' siellä on, ihan jossain muodottomassa solumöykyssäkö se on kiinni lillumassa? "

    No sielläpä juuri, sen solumöykyn sisällä vai roikkuuko se sinun mielestäsi ulkopuolella? ;D

    "Solut, etenkään ne PUOLIKASperimäiset ei ole kehoja, mutta abotoitavalla alkiolla sellainen kyllä jo on :D "

    Lainaus:
    >

    Ei kuulosta kovin kehomaiselta, kehossa ei ole aihioita, vaan oikeasti toimivia elimiä...

    "Eli tässäkö et näe minkäänlaista kehoa?! Minä kyllä erotan ihan selvästi missä on pää, silmät, raajat, jopa sormia ja varpaitakin! :)"

    "siinä vaiheessakyllä kun abortteja tehdään, alkiolla on jo oma kehonsa (jossa mm. sykkivä SYDÄN..)! "

    Abortteja tehdään raskausviikoilta -6 - 10, jolloin puhutaan alkioista. Sinun kuvasi on juuri tuon vaiheen lopussa. Sikiöistä puhutaan, kun elinten muodostumisvaihe on ohi ja silloin tosiaan on jo kyseessä ulkoisesti ikään kuin miniatyyri-ihminen, mutta ei oikeasti, koska kaikki osat eivät ole kehittyneet täysin. Pysy asiassa. Puhuimme alkioista.

    Yli 80 % aborteista on jo tehty ennen tuota sinun esittelemääsi kehitysvaihetta, joka on siis viimeisiä hetkiä ennen sikiövaihetta. Eikä tuo minusta todellakaan näytä ihmisen keholta, vaan lähinnä siltä möykyltä, hyvällä tahdolla juuri ja juuri nisäkkäältä, jolla on räpylät.

    Tässä eri kuvakulmasta samanikäinen alkio raskausviikolta 9½, jolloin siis alkio on 7½ vkoa iältään ja pituus 2-3 cm http://www.ehd.org/prenatal-images.php?img_id=64

    Eli: silloin, kun määrällisesti eniten abortteja tehdään, alkiolla ei ole vielä kehoa. Ennen 6:tta raskausviikkoa tehtyjen aborttien osuus on jo lähes 40 % Ennen 7. raskausviikkoa tehtyjen osuus on jo noussut 60 % :een(Tiedot vuodelta 2007)

    2008 / Valviran tilastot
    -6 / 38,3 %
    7 / 21,3 %
    8 / 15,9 %
    9 / 7,7 %
    10 / 5,9 %

    Olet siis väärässä, taas kerran. Lisäksi sinulla on huono muisti, kaiketi tarkoituksen mukaisesti, sillä olen nämä selittänyt sinulle joskus aiemminkin.

    puheenaihetta kun osoitetaan että keho on olemassa vaikkei se selviäkään kohdun ulkopuolella?? :D

    "No sielläpä juuri, sen solumöykyn sisällä vai roikkuuko se sinun mielestäsi ulkopuolella? ;D"

    No sitähän juuri SULTA kysyin kun väitit ettei mitään kehoa ole jonka sisällä se olisi..! :D Mutta siis omakin sydämesi on ilmeisesti epämääräisen solumöykyn sisällä..

    "Ei kuulosta kovin kehomaiselta, kehossa ei ole aihioita, vaan oikeasti toimivia elimiä.."

    Voi mutuilija parkaa... eli MISSÄ ne alkeellisetKIN elimet on sitten jollei kehossa? Koita osoittaa ettei kehoa ole olemssa jollei siellä olevat elimet toimi!! :DD

    ""siinä vaiheessakyllä kun abortteja tehdään, alkiolla on jo oma kehonsa (jossa mm. sykkivä SYDÄN..)! "

    Abortteja tehdään raskausviikoilta -6 - 10, jolloin puhutaan alkioista."

    Niin puhutaan. Ja se sydänhän alkaa toimia rv5 1.. Niitä tehdään myös sitä vanhemmillekin, jopa raskauden puoliväliin saakka ihan samoilla syillä kuin alle rv12kin. Joten älähän vääristele, ettei niitä muka tehtäisi myös sikiöille!

    "Eikä tuo minusta todellakaan näytä ihmisen keholta, vaan lähinnä siltä möykyltä, hyvällä tahdolla juuri ja juuri nisäkkäältä, jolla on räpylät."

    No se on sitten ihan sinun sokeuttasi. Veikkampa että enin osa ihmisistä ei sekoittaisi sitä (myöhäisvaiheen alkiota) enää kuin korkeintaan toisiin ihmisapinalajeihin.

    "Olet siis väärässä, taas kerran. Lisäksi sinulla on huono muisti, kaiketi tarkoituksen mukaisesti, sillä olen nämä selittänyt sinulle joskus aiemminkin."

    Etpä vaan ole osoittanut kehottomuus-mutuinesi mitään sanomaani vääräksi! :D

    Äänestä

  • siteerata sinua! kirjoitti:

    "Juuri sen takia pelkät PUOLIKKKAAT rakennusOSAt EI voi olla kokonaisia IHMISYKSILÖITÄ! Hyvä että sentään olet edistymässä oikeaan suuntaan!!!! ;DDDD"

    Juuri näin (kuitenkin kirkumatta):

    – Alkio syntyy ihmiseksi. Alkio ei ole ihminen.
    – Talopaketista rakennetaan talo. Hajallaan olevat talon osat eivät ole talo.
    – Legoista kootaan torni. Palikat eivät ole torni.
    – Riisinjyvistä keitetään puuro. Pussillinen riisiä ei ole puuroa.

    Ehkä itsekin pystyt keksimään lisää? :D

    Minun ei tarvitse etsiä netistä perusteluja yhteenkään viestiini, sillä aivoni toimivat ihan omillaan, luojan kiitos.

    repäisit mutusi?? Ainiin, sieltä umpikallostasi tietenkin... :DDD

    "– Alkio syntyy ihmiseksi. Alkio ei ole ihminen."

    :DDDDDDDDDDDDDDDD
    Ihan muihin asiaan liittymättömiin kantaa ottamatta, se saman jankututs ei nyt vaan auta. Yhä edelleen ALKIO ON IHMINEN. :D Jäädäänpä taas kerran niitä todisteita mutumutuillesi odottelemaan.......

    "Minun ei tarvitse etsiä netistä perusteluja yhteenkään viestiini, sillä aivoni toimivat ihan omillaan, luojan kiitos. "

    :DDDDD Ei siis löydy, onpa "yllättävää"!!
    Niitä tuotoksia et vain katsos voi väittää faktaksi ilman vakuuttavia todisteita ;DD

    Äänestä

  • taas .... kirjoitti:

    kyykyttämään jonkun etsimään linkkiä siihen, että pussillinen legoja on torni tai alkio ihmislapsi? :D

    Olet hupaisampi kuin pussillinen apinoita.

    Äänestä

  • kuvittelet pystyväsi kirjoitti:

    kyykyttämään jonkun etsimään linkkiä siihen, että pussillinen legoja on torni tai alkio ihmislapsi? :D

    Olet hupaisampi kuin pussillinen apinoita.

    se, että hakkaat päätäsi ruvelle muille selvien biologisten faktojen ja kiistattomien todisteiden edessä, kun itseltäsi löytyy pelkkiä hataria mutumutuja!!! :DDDD

    Apina on hupaisa kun se kippuroi siellä pussin pohjalla ;D

    Äänestä

  • on vain kirjoitti:

    muuhun kuin painamaan kädet korvillesi.

    Pieni episodi enkelin joulupöydästä;

    Lapsi (itkien): Äiti, mä en haluu syödä näitä kovia riisiryynejä enää!

    Enkeli: "Mikä v***u siinä nyt mättää, lapioi leipäläpees se puuro!

    Lapsi: Mutku nää ryynit on ihan kovia, sattuu hampaisiin!

    Enkeli: Älä nyt hakkaa päätäs ruvelle siihen appelsiinilaatikkoon, toi on nyt ihan sun omaa hataraa mutumutuas, kiistaton tosiasia on et se on puuroo ja nyt vedät naamas sen ja vähän äkkiä!

    :D

    Äänestä

  • sinun kykenevän kirjoitti:

    Siinäkö siis episodi sinun joulupöydästäsi..? :DDD Lapsi joutuisi syömään vaikka tappavia myrkkyriisejä, jos sinä päätät että 'ethän sä v***u oo edes mikään lapsi, pelkkä solumöhkäle vaan, etkä sä siinä mitään elämääs menetä kun sellasta ei oo ollukaan'!!!

    XDDD

    Äänestä

  • vaihtaa.... kirjoitti:

    puheenaihetta kun osoitetaan että keho on olemassa vaikkei se selviäkään kohdun ulkopuolella?? :D

    "No sielläpä juuri, sen solumöykyn sisällä vai roikkuuko se sinun mielestäsi ulkopuolella? ;D"

    No sitähän juuri SULTA kysyin kun väitit ettei mitään kehoa ole jonka sisällä se olisi..! :D Mutta siis omakin sydämesi on ilmeisesti epämääräisen solumöykyn sisällä..

    "Ei kuulosta kovin kehomaiselta, kehossa ei ole aihioita, vaan oikeasti toimivia elimiä.."

    Voi mutuilija parkaa... eli MISSÄ ne alkeellisetKIN elimet on sitten jollei kehossa? Koita osoittaa ettei kehoa ole olemssa jollei siellä olevat elimet toimi!! :DD

    ""siinä vaiheessakyllä kun abortteja tehdään, alkiolla on jo oma kehonsa (jossa mm. sykkivä SYDÄN..)! "

    Abortteja tehdään raskausviikoilta -6 - 10, jolloin puhutaan alkioista."

    Niin puhutaan. Ja se sydänhän alkaa toimia rv5 1.. Niitä tehdään myös sitä vanhemmillekin, jopa raskauden puoliväliin saakka ihan samoilla syillä kuin alle rv12kin. Joten älähän vääristele, ettei niitä muka tehtäisi myös sikiöille!

    "Eikä tuo minusta todellakaan näytä ihmisen keholta, vaan lähinnä siltä möykyltä, hyvällä tahdolla juuri ja juuri nisäkkäältä, jolla on räpylät."

    No se on sitten ihan sinun sokeuttasi. Veikkampa että enin osa ihmisistä ei sekoittaisi sitä (myöhäisvaiheen alkiota) enää kuin korkeintaan toisiin ihmisapinalajeihin.

    "Olet siis väärässä, taas kerran. Lisäksi sinulla on huono muisti, kaiketi tarkoituksen mukaisesti, sillä olen nämä selittänyt sinulle joskus aiemminkin."

    Etpä vaan ole osoittanut kehottomuus-mutuinesi mitään sanomaani vääräksi! :D

    vaihtamassa puheenaihetta, vaan todistin sinulle juuri, että alkiolla ei ole kehoa. Sitä ei ole vielä muodostunut, vaan sellainen on vasta muodostumassa.

    Mitä kohtaa et tajunnut, pösilö? :D

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    uudelleen niitä pahoin ontuvia vertailujas ja mieti sitten kuka TAAS tipahti pussiin jauhot suussa :DD

    Koita muuten todistella sinäkin vääräksi; ALKIO ON IHMISYKSILÖ! ;D

    talo yhtä kuin talo? :D

    Äänestä

  • taas .... kirjoitti:

    repäisit mutusi?? Ainiin, sieltä umpikallostasi tietenkin... :DDD

    "– Alkio syntyy ihmiseksi. Alkio ei ole ihminen."

    :DDDDDDDDDDDDDDDD
    Ihan muihin asiaan liittymättömiin kantaa ottamatta, se saman jankututs ei nyt vaan auta. Yhä edelleen ALKIO ON IHMINEN. :D Jäädäänpä taas kerran niitä todisteita mutumutuillesi odottelemaan.......

    "Minun ei tarvitse etsiä netistä perusteluja yhteenkään viestiini, sillä aivoni toimivat ihan omillaan, luojan kiitos. "

    :DDDDD Ei siis löydy, onpa "yllättävää"!!
    Niitä tuotoksia et vain katsos voi väittää faktaksi ilman vakuuttavia todisteita ;DD

    rauhoittavaa lääkitystä noiden itkupotkuraivareiden takia?

    Todistan samalla tavalla kuin sinä: ALKIO EI OLE IHMINEN. Noin. Todistettu. ;D

    Äänestä

  • ottaa kirjoitti:

    rauhoittavaa lääkitystä noiden itkupotkuraivareiden takia?

    Todistan samalla tavalla kuin sinä: ALKIO EI OLE IHMINEN. Noin. Todistettu. ;D

    aika muistella niitä lukuisia todistelinkkejä joissa kerrotaan ALKION IHMISYYDESTÄ... missäs ne sun linkkis on? ;DDD

    Äänestä

  • dementikon kirjoitti:

    aika muistella niitä lukuisia todistelinkkejä joissa kerrotaan ALKION IHMISYYDESTÄ... missäs ne sun linkkis on? ;DDD

    mut olen samaa mieltä. Alkiossa on tietysti ihmisen solukkoa mut eihä se mikään ihminen oo. Ei sammakon kutuakaan kutsuta sammakoksi. Alkio on ihmisen alkio, muttei IHMINEN.

    Äänestä

  • rakentamaton kirjoitti:

    talo yhtä kuin talo? :D

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8574206/40653571

    Ei ole, mutta alkio on kyllä IHMINEN :DDD

    "Koita muuten todistella sinäkin vääräksi; ALKIO ON IHMISYKSILÖ! ;D "

    Eli et kyennyt... ompa "kumma" XD

    Äänestä

  • ole.. kirjoitti:

    vaihtamassa puheenaihetta, vaan todistin sinulle juuri, että alkiolla ei ole kehoa. Sitä ei ole vielä muodostunut, vaan sellainen on vasta muodostumassa.

    Mitä kohtaa et tajunnut, pösilö? :D

    faktojaan (mutujaan) huomaa, ettei hän ole ymmärtänyt mitään kohtaa.

    mutusi osoitetaan vääräksi, alat inttää että sinä olet muka todistellut jotain... :DD
    Vastaa nyt vaan, pösilö ;D, mikä se on, missä ABORTTI-ikäisen alkion sydänkin sijaitsee??
    Logiikallasi myöskään vauvan keho ei ole 'muodostunut', koska kehittyy vielä eikä ole kuten aikuisen keho :DD

    Äänestä

  • näitä hänen kirjoitti:

    faktojaan (mutujaan) huomaa, ettei hän ole ymmärtänyt mitään kohtaa.

    Joudut pönkittämään jo omia mutujasi kun kukaan muu ei sitä tee?? :DD

    Äänestä

  • toi edellinen kirjoitti:

    mut olen samaa mieltä. Alkiossa on tietysti ihmisen solukkoa mut eihä se mikään ihminen oo. Ei sammakon kutuakaan kutsuta sammakoksi. Alkio on ihmisen alkio, muttei IHMINEN.

    siinä kutupallerossakin on.
    Alkio on joko ihminen tai sitten jotain muuta lajia.

    Äänestä

  • sammakkoyksilö kirjoitti:

    siinä kutupallerossakin on.
    Alkio on joko ihminen tai sitten jotain muuta lajia.

    Sammakon kehitys on käytännössä kolmiosainen. Ensin on muna, sitten on toukka ja kolmanneksi sammakko.

    Ihmisen kehitys on alkio, sikiö ja ihminen

    Äänestä

  • sama kuin sammakko kirjoitti:

    Sammakon kehitys on käytännössä kolmiosainen. Ensin on muna, sitten on toukka ja kolmanneksi sammakko.

    Ihmisen kehitys on alkio, sikiö ja ihminen

    sama (esim. rupikonna) yksilö joka myöhemmin on vaiheessa toukka ja sitten sammakko. Ei se kutu/alkio mitään eri lajia ole!
    Ihminen = laji, alkio = ihmisen kehitysvaihe. Ihmisyksilö, kaikissa elämänvaiheissaan.
    Rupikonna = laji, kutu = rupikonnan kehitysvaihe. Rupikonnayksilö, kaikissa elämänvaiheissaan.

    Äänestä

  • on se kirjoitti:

    lajia, mutta alkio ei ole alkiovaiheessaan sama kuin ihminen, se on vain ihmisalkio, muttei ihminen. Sammakolla on sammakonkutua, joka ei ole valmis sammakko kutuvaiheessa. Mikä tässä on niin vaikeaa?

    Äänestä

  • ole eri kirjoitti:

    jotenkin järjellisen loogisesti perustella, miksei olento olisi omaa lajiaan jossain tietyssä ikä-/kehitysvaiheessa :DD

    Ei tietysti alkiokaan ole vielä sikiö, vauva, leikki-ikäinen jne. :D Mikä tässä tosiaan on niin vaikeeta!?

    Äänestä

  • nyt edes kirjoitti:

    sanoja "järjellisen loogisesti", jos sinulle itsellesi pitää jotakin perustella.

    Tunnut kyllä elävän jossakin toisessa todellisuudessa. Tarjoillaanko siellä sammakonkudun reisiä?

    Äänestä

  • kuitenkaan käyttäisi kirjoitti:

    sanoja "järjellisen loogisesti", jos sinulle itsellesi pitää jotakin perustella.

    Tunnut kyllä elävän jossakin toisessa todellisuudessa. Tarjoillaanko siellä sammakonkudun reisiä?

    ja yleinen mielipide tuntuu elävän kanssani siinä ihan samassa todellisuudessa :DD mutta missäs alkiolaji-ulottuvuudessa sinä hortoilet..?

    Äänestä

  • tiedeyhteisö kirjoitti:

    ja yleinen mielipide tuntuu elävän kanssani siinä ihan samassa todellisuudessa :DD mutta missäs alkiolaji-ulottuvuudessa sinä hortoilet..?

    "maailmanlaajuinen tiedeyhteisö" joka näitä sammakonkudun reisiä tarjoilee?

    Ja mikä yleinen mielipide, seurakunnassasiko? Täällä kanssasi samaa mieltä eivät tunnu olevan muut kuin sivupersoonasi. :D

    Äänestä

  • mikä on se kirjoitti:

    Kas, taitaakin mun viestit taas tästä ketjusta olla lähteneet liitoos - jos oikein muistan että jotain tänne kirjoitin..

    Mutta niin, maailmanlaajuinen tiedeyhteisö, kerro keitä tähän kuuluu. Katolilaisetko? Uskovaiset/teologispohjaiset lääkärit?

    Kyllä minä sen täysin ymmärrän, että haet tietoa sieltä mikä tukee sun mielipiteitäsi ja arvojasi. Mutta kun kannattaisi suhtautua vähän kriittisemmin sellaiseen tieteeseen johon kuuluu paljon tunteeseen ja uskontoon perustuvia " faktoja ". Tajunnet, että ainakin näitä kahta on hyvin paljon taustalla.

    Sitä sulle on koitettu eniten tolkuttaa : sitä, ettet pitäisi jotain kristillispohjaista kansanedustajaa tai jonkun yksittäisen lääkärin ( näiden esimerkiksi ) mielipiteitä jonain porttina ainoaa suureen totuuteen. Et ole ilmeisesti kyennyt rivien välistä lukemaan, että kukaan muu täällä ei ole noin takertunut yhteen ainoaan suuntaukseen kuin sinä. Jos liberaalimmat ihmiset aukovat sinulle takaisin, niin kuvittelet heti, että " nyt siellä huvikseen tapetaan ihmisiä ja jopa ihannoidaan sitä ".

    Mutta kaikista paras kelaus ikinä - kenen nimimerkin näppikseltä nyt sitten lähtikään ;) on tämä, varmaan aina ja ikuisesti: " Jos nainen ei saa orgasmia, niin hänet on pakotettu seksiin " Sanos muuten mielipiteesi tuosta - eihän se sinun kirjoittamasi ollut - . Eikö olekin maailman hauskimpia ajatuksia ikinä?

    Äänestä

  • mitkä kirjoitti:

    raivarit taas sait...

    Ihmisen varhaisin kehitysaste on sukusolutasolla. Tälle faktalle et voi mitään, vaikka kuinka itket siellä.

    Jos alkio on jonkun ikäinen ihminen, sitten sukusolukin on.

    toi abortin tehnyt onnellinen odottaja inttää täällä paljastaen TAAS suuren typeryytensä. Tulipa taas nähtyä millä tasolla jotkut jaksaa pelleillä täällä..... Hohhoijaaa...

    Äänestä

  • vielä.. kirjoitti:

    uudelleen sitä ontuvaa talohöpinää.. :D (nukkekotikin on talo, eikä erilliset sukusolut ole ihminen..)

    ...ei ole talo.

    AjattelemaTON ajatus ei ole idea. OmpelemaTON verho ei ole verho. KirjoittamaTON kirja ei ole kirja.

    Eli kun sanan edessä on termi, joka kertoo ettei asiaa ole olemassa, se tarkoittaa ettei asiaa ole olemassa.

    OlemaTON järki. TavoittamaTON sivistys.

    Äänestä

  • mikä on se kirjoitti:

    "maailmanlaajuinen tiedeyhteisö" joka näitä sammakonkudun reisiä tarjoilee?

    Ja mikä yleinen mielipide, seurakunnassasiko? Täällä kanssasi samaa mieltä eivät tunnu olevan muut kuin sivupersoonasi. :D

    sammakonkutuja alkoikaan tarjoilla..?? :DD Unohtuiko jo sivupersooniesi tekemiset..? Ikävää kannaltasi että omakin puolesi ainoastaan häpeää noloja mutujasi...

    Äänestä

  • naisnai kirjoitti:

    Kas, taitaakin mun viestit taas tästä ketjusta olla lähteneet liitoos - jos oikein muistan että jotain tänne kirjoitin..

    Mutta niin, maailmanlaajuinen tiedeyhteisö, kerro keitä tähän kuuluu. Katolilaisetko? Uskovaiset/teologispohjaiset lääkärit?

    Kyllä minä sen täysin ymmärrän, että haet tietoa sieltä mikä tukee sun mielipiteitäsi ja arvojasi. Mutta kun kannattaisi suhtautua vähän kriittisemmin sellaiseen tieteeseen johon kuuluu paljon tunteeseen ja uskontoon perustuvia " faktoja ". Tajunnet, että ainakin näitä kahta on hyvin paljon taustalla.

    Sitä sulle on koitettu eniten tolkuttaa : sitä, ettet pitäisi jotain kristillispohjaista kansanedustajaa tai jonkun yksittäisen lääkärin ( näiden esimerkiksi ) mielipiteitä jonain porttina ainoaa suureen totuuteen. Et ole ilmeisesti kyennyt rivien välistä lukemaan, että kukaan muu täällä ei ole noin takertunut yhteen ainoaan suuntaukseen kuin sinä. Jos liberaalimmat ihmiset aukovat sinulle takaisin, niin kuvittelet heti, että " nyt siellä huvikseen tapetaan ihmisiä ja jopa ihannoidaan sitä ".

    Mutta kaikista paras kelaus ikinä - kenen nimimerkin näppikseltä nyt sitten lähtikään ;) on tämä, varmaan aina ja ikuisesti: " Jos nainen ei saa orgasmia, niin hänet on pakotettu seksiin " Sanos muuten mielipiteesi tuosta - eihän se sinun kirjoittamasi ollut - . Eikö olekin maailman hauskimpia ajatuksia ikinä?

    todistella että iät ja ajat maailman peruskouluista lääketieteelisiin tiedekuntiin on opetettu väärää biologiaa kun ne ei ole sun yleissivistyksen ammottavan aukon mukaisia! :DD

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    todistella että iät ja ajat maailman peruskouluista lääketieteelisiin tiedekuntiin on opetettu väärää biologiaa kun ne ei ole sun yleissivistyksen ammottavan aukon mukaisia! :DD

    "no koitappa sitten todistella että iät ja ajat maailman peruskouluista lääketieteelisiin tiedekuntiin on opetettu väärää biologiaa kun ne ei ole sun yleissivistyksen ammottavan aukon mukaisia! :DD"

    Sitä samaa nyt sitten sulle vaan, kun kerta mielellään et vastaa siihen mitä kysyin.

    Äänestä

  • eli kun kirjoitti:

    mutusi osoitetaan vääräksi, alat inttää että sinä olet muka todistellut jotain... :DD
    Vastaa nyt vaan, pösilö ;D, mikä se on, missä ABORTTI-ikäisen alkion sydänkin sijaitsee??
    Logiikallasi myöskään vauvan keho ei ole 'muodostunut', koska kehittyy vielä eikä ole kuten aikuisen keho :DD

    mussutuksesi. Vauvalla on keho, jossa on toimivat elimet ja joka pystyy pitämään hänet elossa. Alkiolla ei ole.

    Et ole osannut todistaa mitään vääräksi, ainoastaan toistella omia virheellisiä mutujasi.

    Äänestä

  • naurettava.. kirjoitti:

    mussutuksesi. Vauvalla on keho, jossa on toimivat elimet ja joka pystyy pitämään hänet elossa. Alkiolla ei ole.

    Et ole osannut todistaa mitään vääräksi, ainoastaan toistella omia virheellisiä mutujasi.

    se säälittävä sokea inttämisesi :D Abortissa surmattavalla alkiollakin on keho ja se sinulle KUVISTA näyttäen osoitettiin!! Lisäksi et pysty vastaamaan MISSÄ se sykkivä sydän alkiolla onkaan, jollei juurikin kehossa!!! Sinulla sen sijaan ei ole muuta kuin pakkomielteinen jankutuksesi 'EI OO KEHOO, EI OO KEHOO, EI OO KEHOO...' XDD

    Äänestä

  • itse vaan kirjoitti:

    meille, miten keho voi olla olemassa, kun sitä ei ole vielä muodostunut? Siirrymmekö seuraavaksi metafysiikan pariin?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    meille, miten keho voi olla olemassa, kun sitä ei ole vielä muodostunut? Siirrymmekö seuraavaksi metafysiikan pariin?

    mitä alkiolle on muodostunut, olisi keho? Mitä se sitten on?

    Äänestä

  • miksei se, kirjoitti:

    mitä alkiolle on muodostunut, olisi keho? Mitä se sitten on?

    Et yllättänyt tälläkään kertaa.. ja sopivasti taas 'unohdit', että minä puolestani olen kertonut. Joudut aina kääntämään huomion toisaalle puutteidesi takia.

    Äänestä

  • vastata kirjoitti:

    Et yllättänyt tälläkään kertaa.. ja sopivasti taas 'unohdit', että minä puolestani olen kertonut. Joudut aina kääntämään huomion toisaalle puutteidesi takia.

    ettei muka ole vastattu kun itseltäsi ei niitä vastauksia löydy ja mutusi on kumottu järjettöminä :D Vastaa nyt vaan äläkä yritä kiemurrella asiasta muualle! MISSÄ se alkion toimiva sydän on, jollei KEHOSSA!?

    Äänestä

  • inttämään kirjoitti:

    ettei muka ole vastattu kun itseltäsi ei niitä vastauksia löydy ja mutusi on kumottu järjettöminä :D Vastaa nyt vaan äläkä yritä kiemurrella asiasta muualle! MISSÄ se alkion toimiva sydän on, jollei KEHOSSA!?

    miten keho voi olla olemassa, kun sitä ei ole vielä muodostunut?

    Vastaukseni kysymykseesi on tuolla ylempänä, joten valehtelit siinäkin.

    Äänestä

  • nyt.. kirjoitti:

    miten keho voi olla olemassa, kun sitä ei ole vielä muodostunut?

    Vastaukseni kysymykseesi on tuolla ylempänä, joten valehtelit siinäkin.

    mitä konkreettista (ja abortilla 'poistettavaa'!) sille alkiollekin on muodostunu (jossa mm. se sydänkin on) jollei keho?

    Etpä vaan vastannu edelleenkään :D

    Äänestä

  • sinä vaan kirjoitti:

    mitä konkreettista (ja abortilla 'poistettavaa'!) sille alkiollekin on muodostunu (jossa mm. se sydänkin on) jollei keho?

    Etpä vaan vastannu edelleenkään :D

    että alkion 'keho' ei ole sama asia kuin ihmisen keho?

    Miten keho voi olla olemassa, kun sitä ei ole vielä muodostunut?

    Äänestä

  • ymmärrä kirjoitti:

    että alkion 'keho' ei ole sama asia kuin ihmisen keho?

    Miten keho voi olla olemassa, kun sitä ei ole vielä muodostunut?

    siksi että alkion keho on tietynikäisen ihmisen keho!! :) Kerro nyt, mikä se alkio konkreettisesti on, mitä on olemassa jollei alkion kehoo??

    Äänestä

  • kenties.. kirjoitti:

    siksi että alkion keho on tietynikäisen ihmisen keho!! :) Kerro nyt, mikä se alkio konkreettisesti on, mitä on olemassa jollei alkion kehoo??

    ketjussa et ole kertaakaan vastannut kysymykseen, joka sinulle on esitetty, vaan olet samoilla kysyjän sanoilla esittänyt vastakysymyksen.

    Sinulla ei siis ole vastauksia, mikä selittää hyvin vastakysymyksesi. Eikä sinulla ole edes omia sanoja, kun asiasi on loppunut aikoja sitten, täytyy sinun yrittää hämmentää olennainen piiloon.

    Kerro nyt, miten alkion muodostumaton keho voi olla ihmisyksilön elimet ja raajat sisältävä keho? Alkion 'keho' kun ei ole sama keho kuin psyko-fyysis-sosiaalisella ihmisellä, joka on se fysiologisesti muodostunut ihmisyksilön keho, jollainen on jokaisella fysiologisella ihmisyksilöllä vauvasta vaariin. Tämä on merkittävä vedenjakaja sen suhteen onko kyseessä kehittyminen fysiologiseksi ihmiseksi vai fysiologisena ihmisenä.

    Asiaa helpottamaan on samanlainen esimerkki: rakentamaton talo. Talon rakentaminen kestää aikansa, arkkitehdin valmistamat piirustukset (perimä) tulevasta talosta eivät ole valmis talo (lapsi). Talon rakentamiseen kuluu aikaa. Samoin on ihmisen kohdalla. Perimän yhdistyminen eli geneettinen koodi tulevan fysiologisen ihmisyksilön valmistamiseksi ja tulevista ominaisuuksistaan eivät ole yhtä kuin fysiologinen ihmisyksilö, vaan sen rakentumiseen menee aikaa, noin 9 kuukautta.

    Tajuatko kuinka naurettavalta näytät, kun et voi myöntää tosiasioita, vaan kiellät nämä fysiologiset faktat kerta toisensa jälkeen? Mikset voi vain sanoa, että kyllä, minusta pelkkä biologinen ja geneettinen ihmisyys riittää ja pidän niitä yhtä arvokkaina? Ilmeisesti siksi, että oman kaksinaismoralismin tunnustaminen ja havaitseminen tekee niin kipeää. Älyllinen epärehellisyys mahdollistaa silmien sulkemisen vaiko toisin päin.

    Geneettis-biologinen ihmisalku ei ole sama asia kuin fysiologisesti kehittynyt psykososiaalinen ihmisyksilö. Se ei ole sitä nimenomaan konkreettisesti. Jos sinusta on, olet älyllisesti ja moraalisesti epärehellinen itsellesi, kun kiellät sukusolun kuulumisen ensinnä mainittuun ryhmään. Myös sinä olet vetänyt henkilökohtaisen mutusi perusteella rajan sille, mikä on se merkityksellinen raja ihmisyydessä eli tuossa ihmisen biologisessa elinkaaressa. Sinulle se on geneettis-biologisen ihmisalun kromosomien yhdistyminen, eli et ota geneettis-biologisen ihmisalun varhaisinta vaihetta huomioon. Jollekin muulle se raja on jossain muussa kohtaa. Sinun näkemyksesi asiasta on sinun näkemyksesi asiasta. Muiden näkemys on heidän näkemystään.

    Kun et kerran itse edes myönnä tuota totuutta itsellesi, miksi sinulle on niin tärkeää yrittää pakottaa muut omaksumaan sinun näkemyksesi?

    Äänestä

  • itse vaan kirjoitti:

    se säälittävä sokea inttämisesi :D Abortissa surmattavalla alkiollakin on keho ja se sinulle KUVISTA näyttäen osoitettiin!! Lisäksi et pysty vastaamaan MISSÄ se sykkivä sydän alkiolla onkaan, jollei juurikin kehossa!!! Sinulla sen sijaan ei ole muuta kuin pakkomielteinen jankutuksesi 'EI OO KEHOO, EI OO KEHOO, EI OO KEHOO...' XDD

    "Abortissa surmattavalla alkiollakin on keho ja se sinulle KUVISTA näyttäen osoitettiin!! Lisäksi et pysty vastaamaan MISSÄ se sykkivä sydän alkiolla onkaan, jollei juurikin kehossa!!!"

    Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho vaan alkion. Ihmisyksilön keho on vasta muodostumassa. Muodostumassa oleva ei ole sama kuin muodostunut.

    Eli vaikka sinusta alkiolla on keho, se ei tee siitä ihmisyksilöä. Ihmisyksilöillä on ihmisyksilön keho, alkiolla on alkion 'keho'. Alkion kehittymässä oleva sydän sijaitsee alkion kehittymässä olevan 'kehon' sisällä. Eli todistuksesi sydämen olemassaolosta ei todistanut, että alkio olisi jo kehittynyt ihmisyksilö ihmisyksilön ominaisuuksineen. Olet siis jankannut viestikaupalla täysin epäolennaisesta asiasta, jota et ole osannut perustella.

    Äänestä

  • eli kun kirjoitti:

    mutusi osoitetaan vääräksi, alat inttää että sinä olet muka todistellut jotain... :DD
    Vastaa nyt vaan, pösilö ;D, mikä se on, missä ABORTTI-ikäisen alkion sydänkin sijaitsee??
    Logiikallasi myöskään vauvan keho ei ole 'muodostunut', koska kehittyy vielä eikä ole kuten aikuisen keho :DD

    "Logiikallasi myöskään vauvan keho ei ole 'muodostunut', koska kehittyy vielä eikä ole kuten aikuisen keho :DD "

    Ei tuo ole minun logiikkaani, vaan sinun.

    Vauvalla on ihmisyksilön keho elämänsä loppuun asti. Keho on jo muodostunut, toisin kuin alkiolla. Vauvan kehitys on kehittymistä ihmisyksilönä, ei ihmisyksilöksi. Vauvalle ei kehity enää uusia elimiä tai raajoja, vaan kehitys jatkuu toisella tavalla, ihmisenä.

    Äänestä

  • pitkässä kirjoitti:

    ketjussa et ole kertaakaan vastannut kysymykseen, joka sinulle on esitetty, vaan olet samoilla kysyjän sanoilla esittänyt vastakysymyksen.

    Sinulla ei siis ole vastauksia, mikä selittää hyvin vastakysymyksesi. Eikä sinulla ole edes omia sanoja, kun asiasi on loppunut aikoja sitten, täytyy sinun yrittää hämmentää olennainen piiloon.

    Kerro nyt, miten alkion muodostumaton keho voi olla ihmisyksilön elimet ja raajat sisältävä keho? Alkion 'keho' kun ei ole sama keho kuin psyko-fyysis-sosiaalisella ihmisellä, joka on se fysiologisesti muodostunut ihmisyksilön keho, jollainen on jokaisella fysiologisella ihmisyksilöllä vauvasta vaariin. Tämä on merkittävä vedenjakaja sen suhteen onko kyseessä kehittyminen fysiologiseksi ihmiseksi vai fysiologisena ihmisenä.

    Asiaa helpottamaan on samanlainen esimerkki: rakentamaton talo. Talon rakentaminen kestää aikansa, arkkitehdin valmistamat piirustukset (perimä) tulevasta talosta eivät ole valmis talo (lapsi). Talon rakentamiseen kuluu aikaa. Samoin on ihmisen kohdalla. Perimän yhdistyminen eli geneettinen koodi tulevan fysiologisen ihmisyksilön valmistamiseksi ja tulevista ominaisuuksistaan eivät ole yhtä kuin fysiologinen ihmisyksilö, vaan sen rakentumiseen menee aikaa, noin 9 kuukautta.

    Tajuatko kuinka naurettavalta näytät, kun et voi myöntää tosiasioita, vaan kiellät nämä fysiologiset faktat kerta toisensa jälkeen? Mikset voi vain sanoa, että kyllä, minusta pelkkä biologinen ja geneettinen ihmisyys riittää ja pidän niitä yhtä arvokkaina? Ilmeisesti siksi, että oman kaksinaismoralismin tunnustaminen ja havaitseminen tekee niin kipeää. Älyllinen epärehellisyys mahdollistaa silmien sulkemisen vaiko toisin päin.

    Geneettis-biologinen ihmisalku ei ole sama asia kuin fysiologisesti kehittynyt psykososiaalinen ihmisyksilö. Se ei ole sitä nimenomaan konkreettisesti. Jos sinusta on, olet älyllisesti ja moraalisesti epärehellinen itsellesi, kun kiellät sukusolun kuulumisen ensinnä mainittuun ryhmään. Myös sinä olet vetänyt henkilökohtaisen mutusi perusteella rajan sille, mikä on se merkityksellinen raja ihmisyydessä eli tuossa ihmisen biologisessa elinkaaressa. Sinulle se on geneettis-biologisen ihmisalun kromosomien yhdistyminen, eli et ota geneettis-biologisen ihmisalun varhaisinta vaihetta huomioon. Jollekin muulle se raja on jossain muussa kohtaa. Sinun näkemyksesi asiasta on sinun näkemyksesi asiasta. Muiden näkemys on heidän näkemystään.

    Kun et kerran itse edes myönnä tuota totuutta itsellesi, miksi sinulle on niin tärkeää yrittää pakottaa muut omaksumaan sinun näkemyksesi?

    jatkuvasti joudut inttämään samoja kysymyksiä eri paikoissa kun tuppaa ne miljoonasti, jo muualle annetut vastaukset unohtumaan :D kuten taas tuota samaa tökeröä talojauhantaasi, ja lapsellista sukusolujankkaustasi. Sinun tässä on äärimäisen kipeä myöntää sitä tosiasiaa että alkiot on tietynikäisiä ihmisyksilöitä ja haluat mitätöidä niiden arvon pienuuden ja muun kehittymättömyyden takia. Kenties myös niiden omien tekosi joka painaa syyllisyyden sokaisemalla tunnoillasi..? :D Todella naurettavaa ja säälittävääkin!! :DDD Katsos muiden ei tarvi raivolla kiistää niitä biologisia faktoja vaikkei oma arvo-näkemys edes niihin perustuisikaan! Toisin kuin erään.. :DD

    Kerro nyt mitä se alkion konkreettis-fyysinen olemus on jollei keho??
    Mitä kohtaa on vaikea tajuta PUOLIKKAAN perimän ja ihmisyksilön KOKO perimän eroissa??

    Talo muodostuu rakentaessa, ihminen hedelmöityksessä :)

    Jatkahan vain itsesi tekemistä entistä pellemmäksi noilla mutu-logisilla seliselittelyilläsi...

    Äänestä

  • olennaiseen kirjoitti:

    "Abortissa surmattavalla alkiollakin on keho ja se sinulle KUVISTA näyttäen osoitettiin!! Lisäksi et pysty vastaamaan MISSÄ se sykkivä sydän alkiolla onkaan, jollei juurikin kehossa!!!"

    Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho vaan alkion. Ihmisyksilön keho on vasta muodostumassa. Muodostumassa oleva ei ole sama kuin muodostunut.

    Eli vaikka sinusta alkiolla on keho, se ei tee siitä ihmisyksilöä. Ihmisyksilöillä on ihmisyksilön keho, alkiolla on alkion 'keho'. Alkion kehittymässä oleva sydän sijaitsee alkion kehittymässä olevan 'kehon' sisällä. Eli todistuksesi sydämen olemassaolosta ei todistanut, että alkio olisi jo kehittynyt ihmisyksilö ihmisyksilön ominaisuuksineen. Olet siis jankannut viestikaupalla täysin epäolennaisesta asiasta, jota et ole osannut perustella.

    naurettavammaks!! :DDD

    "Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho vaan alkion. Ihmisyksilön keho on vasta muodostumassa. Muodostumassa oleva ei ole sama kuin muodostunut."

    Tämä ei ollut vastaus kysyttyyn, etkä siis pysty osoittamaan ettei alkio ole ihmisyksilö! :) Ihmisyksilöllä on ihmisyksilön keho, joka näyttää erilaiselta eri ikävaiheissa. Alkiota ei tee epäihmiseksi sinun mutusi kehottomuudesta!

    "Alkion kehittymässä oleva sydän sijaitsee alkion kehittymässä olevan 'kehon' sisällä."

    Noniin :D ja se mikä kehittyy kokoajan pidemmälle, on siis keho. Hyvä että vihdoin oivalsit!

    Katsotsaanpa jatkatko vielä kauankin perusteetonta tyhjänjauhantaasi...

    Äänestä

  • logiikkkaani kirjoitti:

    "Logiikallasi myöskään vauvan keho ei ole 'muodostunut', koska kehittyy vielä eikä ole kuten aikuisen keho :DD "

    Ei tuo ole minun logiikkaani, vaan sinun.

    Vauvalla on ihmisyksilön keho elämänsä loppuun asti. Keho on jo muodostunut, toisin kuin alkiolla. Vauvan kehitys on kehittymistä ihmisyksilönä, ei ihmisyksilöksi. Vauvalle ei kehity enää uusia elimiä tai raajoja, vaan kehitys jatkuu toisella tavalla, ihmisenä.

    väittänyt ettei jonkinikäisillä ihmisillä ole kehoa?? :D

    Vauvan kehitys on vain jatkumoa alkion/sikiön kehitykselle. Kaikki ovat eri ikäisiä, kehittyviä ihmisyksilöitä. Keinotekoiset rajasi 'ihmisyydelle' ovat siis kaikessa epäloogisuudessaan pelkkiä mutuhuttujasi :)

    Äänestä

  • tässä.... kirjoitti:

    jatkuvasti joudut inttämään samoja kysymyksiä eri paikoissa kun tuppaa ne miljoonasti, jo muualle annetut vastaukset unohtumaan :D kuten taas tuota samaa tökeröä talojauhantaasi, ja lapsellista sukusolujankkaustasi. Sinun tässä on äärimäisen kipeä myöntää sitä tosiasiaa että alkiot on tietynikäisiä ihmisyksilöitä ja haluat mitätöidä niiden arvon pienuuden ja muun kehittymättömyyden takia. Kenties myös niiden omien tekosi joka painaa syyllisyyden sokaisemalla tunnoillasi..? :D Todella naurettavaa ja säälittävääkin!! :DDD Katsos muiden ei tarvi raivolla kiistää niitä biologisia faktoja vaikkei oma arvo-näkemys edes niihin perustuisikaan! Toisin kuin erään.. :DD

    Kerro nyt mitä se alkion konkreettis-fyysinen olemus on jollei keho??
    Mitä kohtaa on vaikea tajuta PUOLIKKAAN perimän ja ihmisyksilön KOKO perimän eroissa??

    Talo muodostuu rakentaessa, ihminen hedelmöityksessä :)

    Jatkahan vain itsesi tekemistä entistä pellemmäksi noilla mutu-logisilla seliselittelyilläsi...

    kerta tänään, kun kirjoitan saman asian.

    "Sinun tässä on äärimäisen kipeä myöntää sitä tosiasiaa että alkiot on tietynikäisiä ihmisyksilöitä ja haluat mitätöidä niiden arvon pienuuden ja muun kehittymättömyyden takia."

    Alkiot eivät ole tietynikäisiä lapsia, koska ihmisen ikää aloitetaan laskemaan syntymästä. Katsopa tuolta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vauvaikä

    "Ihmisen ikäkaudet
    * Lapsuus | Vauvaikä | Leikki-ikä | Kouluikä
    * Nuoruus | Murrosikä
    * Aikuisuus | Keski-ikä
    * Vanhuus
    Vauvaikä on ihmisen ensimmäinen ikäkausi. Vauvaikää on ihmisen ensimmäinen elinvuosi, jolloin hän kasvaa ja kehittyy enemmän kuin myöhemmässä elämässään koskaan samassa ajassa."

    "Kenties myös niiden omien tekosi joka painaa syyllisyyden sokaisemalla tunnoillasi..? :D "

    Kuten sinulla, koska jouduit pakkosynnyttämään lapsen, jota et halunnut? Siksi vietät täällä kaiken aikasi...

    "Katsos muiden ei tarvi raivolla kiistää niitä biologisia faktoja vaikkei oma arvo-näkemys edes niihin perustuisikaan! "

    No, minähän en ole kiistänyt geneettis-biologisia faktoja kuten sinä eli suljet sukusolut pois ihmisen kehitysbiologiasta.

    "Talo muodostuu rakentaessa, ihminen hedelmöityksessä :)"

    :D anna mun kaikki kestää. Nyt puhutaan ihmisyksilön fyysisestä olemuksesta, jota ilman ei ole ihmisyksilöä. Alkiolla ei sellaista ole. Siksi joudut niin paljon kiemurtelemaan! Taloa ei fyysisesti ole ennen kuin se on rakennettu, vaikka fyysiset osat ovat olemassa. Sama koskee ihmisyksilöä, ihmisyksilön rakentuminen kestää 9 kk. muutenhan raskausaika olisi huomattavasti lyhyempi.

    Äänestä

  • minä olen kirjoitti:

    väittänyt ettei jonkinikäisillä ihmisillä ole kehoa?? :D

    Vauvan kehitys on vain jatkumoa alkion/sikiön kehitykselle. Kaikki ovat eri ikäisiä, kehittyviä ihmisyksilöitä. Keinotekoiset rajasi 'ihmisyydelle' ovat siis kaikessa epäloogisuudessaan pelkkiä mutuhuttujasi :)

    suustasi.

    "Vauvan kehitys on vain jatkumoa alkion/sikiön kehitykselle. Kaikki ovat eri ikäisiä, kehittyviä ihmisyksilöitä."

    Totta kai se on jatkumoa, mutta kehitystä ihmisenä. Alkion kehitys on kehitystä ihmiseksi, juurikin koska fysiikka ei ole ihmisyksilön, vaan alkion. Ihmeellistä, että joku ei tajua näin yksinkertaista asiaa.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    naurettavammaks!! :DDD

    "Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho vaan alkion. Ihmisyksilön keho on vasta muodostumassa. Muodostumassa oleva ei ole sama kuin muodostunut."

    Tämä ei ollut vastaus kysyttyyn, etkä siis pysty osoittamaan ettei alkio ole ihmisyksilö! :) Ihmisyksilöllä on ihmisyksilön keho, joka näyttää erilaiselta eri ikävaiheissa. Alkiota ei tee epäihmiseksi sinun mutusi kehottomuudesta!

    "Alkion kehittymässä oleva sydän sijaitsee alkion kehittymässä olevan 'kehon' sisällä."

    Noniin :D ja se mikä kehittyy kokoajan pidemmälle, on siis keho. Hyvä että vihdoin oivalsit!

    Katsotsaanpa jatkatko vielä kauankin perusteetonta tyhjänjauhantaasi...

    olemassa kaikissa ihmisen ikävaiheissa, joissa hän kehittyy ihnmisenä. Kun kehitytään ihmiseksi, ei elimiä vielä ole, eikä paljon muutakaan. Katso niitä kuvia alkioista pösilö!

    "Ihmisyksilöllä on ihmisyksilön keho, joka näyttää erilaiselta eri ikävaiheissa. Alkiota ei tee epäihmiseksi sinun mutusi kehottomuudesta!"

    Kyllä se tekee, koska ilman ihmisyksilön kehoa ei ole ihmistäkään.Ai fysiologinen tosiasia on nyt minun mutuani? Kehottomuus tekee juurikin sen, että ihmistä ei ole.

    Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho vaan alkion. Ihmisyksilön keho on vasta muodostumassa. Muodostumassa oleva ei ole sama kuin muodostunut.

    Eli vaikka sinusta alkiolla on keho, se ei tee siitä ihmisyksilöä. Ihmisyksilöillä on ihmisyksilön keho, alkiolla on alkion 'keho'. Alkion kehittymässä oleva sydän sijaitsee alkion kehittymässä olevan 'kehon' sisällä. Eli todistuksesi sydämen olemassaolosta ei todistanut, että alkio olisi jo kehittynyt ihmisyksilö ihmisyksilön ominaisuuksineen. Olet siis jankannut viestikaupalla täysin epäolennaisesta asiasta, jota et ole osannut perustella.

    Taistelet nyt fysiologisia faktoja vastaan, joita et voi voittaa. Alkiolla EI ole ihmisyksilön kehoa. Se ei ole ihmisyksilö fysiologisesti, eikä paljon muutenkaan.

    Äänestä

  • neljäs.. kirjoitti:

    kerta tänään, kun kirjoitan saman asian.

    "Sinun tässä on äärimäisen kipeä myöntää sitä tosiasiaa että alkiot on tietynikäisiä ihmisyksilöitä ja haluat mitätöidä niiden arvon pienuuden ja muun kehittymättömyyden takia."

    Alkiot eivät ole tietynikäisiä lapsia, koska ihmisen ikää aloitetaan laskemaan syntymästä. Katsopa tuolta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Vauvaikä

    "Ihmisen ikäkaudet
    * Lapsuus | Vauvaikä | Leikki-ikä | Kouluikä
    * Nuoruus | Murrosikä
    * Aikuisuus | Keski-ikä
    * Vanhuus
    Vauvaikä on ihmisen ensimmäinen ikäkausi. Vauvaikää on ihmisen ensimmäinen elinvuosi, jolloin hän kasvaa ja kehittyy enemmän kuin myöhemmässä elämässään koskaan samassa ajassa."

    "Kenties myös niiden omien tekosi joka painaa syyllisyyden sokaisemalla tunnoillasi..? :D "

    Kuten sinulla, koska jouduit pakkosynnyttämään lapsen, jota et halunnut? Siksi vietät täällä kaiken aikasi...

    "Katsos muiden ei tarvi raivolla kiistää niitä biologisia faktoja vaikkei oma arvo-näkemys edes niihin perustuisikaan! "

    No, minähän en ole kiistänyt geneettis-biologisia faktoja kuten sinä eli suljet sukusolut pois ihmisen kehitysbiologiasta.

    "Talo muodostuu rakentaessa, ihminen hedelmöityksessä :)"

    :D anna mun kaikki kestää. Nyt puhutaan ihmisyksilön fyysisestä olemuksesta, jota ilman ei ole ihmisyksilöä. Alkiolla ei sellaista ole. Siksi joudut niin paljon kiemurtelemaan! Taloa ei fyysisesti ole ennen kuin se on rakennettu, vaikka fyysiset osat ovat olemassa. Sama koskee ihmisyksilöä, ihmisyksilön rakentuminen kestää 9 kk. muutenhan raskausaika olisi huomattavasti lyhyempi.

    on olemassa jo ennen iän laskentaa. Neuvolassa laksetaan niidenkin ikää.

    ""Kenties myös niiden omien tekosi joka painaa syyllisyyden sokaisemalla tunnoillasi..? :D "

    Kuten sinulla, koska jouduit pakkosynnyttämään lapsen, jota et halunnut?"

    :DDD Oikeaan osui siis...miksenköhän antanut lasta pois jollen kerran halunnut sitä?

    "No, minähän en ole kiistänyt geneettis-biologisia faktoja kuten sinä eli suljet sukusolut pois ihmisen kehitysbiologiasta."

    Joudut raivolla puskemaan sukusoluja ja alkioita samalle viivalle jotta ihmisen tappamisesi vaikuttaisi yhtä vähäpätöiseltä kuin sukusolujen... mutta edelleen, vain alkiot on IHMISIÄ joita TAPETAAN abortilla! Ehkäisyjä käyttää monet koska näkevät sen merkittävän eron (jota sinä yrität epätoivon vimmalla jatkuvasti häivyttää) pelkän sukusolun ja ihmisyksilön välillä, mutta harvempi tappaa jo olemassolevia lapsiaan, alkioinakaaan. Sinä siis olet TAPPANUT IHMISEN/syntymättömän LAPSESI, muista se.

    "Taloa ei fyysisesti ole ennen kuin se on rakennettu, vaikka fyysiset osat ovat olemassa. Sama koskee ihmisyksilöä, ihmisyksilön rakentuminen kestää 9 kk."

    Kiemurtelija raasu :D oma tönkkö-vertauksesi kääntyi itseäsi vastaan ;D

    Ihmistä ei ole rakennettu kun osat (sukusolut) ovat erillään. Fyysisesti ihminen on olemassa hedelmöityksen jälkeen.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    olemassa kaikissa ihmisen ikävaiheissa, joissa hän kehittyy ihnmisenä. Kun kehitytään ihmiseksi, ei elimiä vielä ole, eikä paljon muutakaan. Katso niitä kuvia alkioista pösilö!

    "Ihmisyksilöllä on ihmisyksilön keho, joka näyttää erilaiselta eri ikävaiheissa. Alkiota ei tee epäihmiseksi sinun mutusi kehottomuudesta!"

    Kyllä se tekee, koska ilman ihmisyksilön kehoa ei ole ihmistäkään.Ai fysiologinen tosiasia on nyt minun mutuani? Kehottomuus tekee juurikin sen, että ihmistä ei ole.

    Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho vaan alkion. Ihmisyksilön keho on vasta muodostumassa. Muodostumassa oleva ei ole sama kuin muodostunut.

    Eli vaikka sinusta alkiolla on keho, se ei tee siitä ihmisyksilöä. Ihmisyksilöillä on ihmisyksilön keho, alkiolla on alkion 'keho'. Alkion kehittymässä oleva sydän sijaitsee alkion kehittymässä olevan 'kehon' sisällä. Eli todistuksesi sydämen olemassaolosta ei todistanut, että alkio olisi jo kehittynyt ihmisyksilö ihmisyksilön ominaisuuksineen. Olet siis jankannut viestikaupalla täysin epäolennaisesta asiasta, jota et ole osannut perustella.

    Taistelet nyt fysiologisia faktoja vastaan, joita et voi voittaa. Alkiolla EI ole ihmisyksilön kehoa. Se ei ole ihmisyksilö fysiologisesti, eikä paljon muutenkaan.

    että ihminen on olemassa ilmankin niitä elimiä!!! Katsele vaan minkälainen keho sillä sinun tappamallasi lapsella oli. Taisi olla jo toimiva sydänkin?
    Sinun mutusi kehosta ja mitä siihen muka vaaditaan, ei tee tsygootistakaan epäihmisyksilöä. Et pysty myöskään vastaamaan mitä se konkreettinen olemassaoleva olemus mitä alkiolla alusta saakka on, olisi jollei keho!
    Alkion keho on yhtä paljon ihmisyksilön keho kuin aikuisenkin. Turha sinun on viestikaupalla jankuttaa samoja valheita alkion 'ihmisyksilöttömyydestä' ja 'kehottomuudesta'. Mutuillesi ei edelleenkään ole vähäisimpiäkään todisteita nähty.

    Taistelusi fysiologisia faktoja ja alkion olemassaoloa ihmisyksilönä, vastaan on hävitty ennen kuin alkoikaan. Sinä olet ainoa joka ei sitä näytä edes tajuavan.

    Äänestä

  • höpöä päästelet kirjoitti:

    suustasi.

    "Vauvan kehitys on vain jatkumoa alkion/sikiön kehitykselle. Kaikki ovat eri ikäisiä, kehittyviä ihmisyksilöitä."

    Totta kai se on jatkumoa, mutta kehitystä ihmisenä. Alkion kehitys on kehitystä ihmiseksi, juurikin koska fysiikka ei ole ihmisyksilön, vaan alkion. Ihmeellistä, että joku ei tajua näin yksinkertaista asiaa.

    alkaa yhä edelleen hedelmöityksestä. Fakta joille et höpinöilläs voi yhtikäs mitään :) Alkion fysiikka on sellainen kuin ihmisyksilöllä tyypillisesti on siinä vaiheessa.

    Äänestä

  • kehitys.. kirjoitti:

    alkaa yhä edelleen hedelmöityksestä. Fakta joille et höpinöilläs voi yhtikäs mitään :) Alkion fysiikka on sellainen kuin ihmisyksilöllä tyypillisesti on siinä vaiheessa.

    alkaa sukusolutasolta.

    Äänestä

  • kehitys kirjoitti:

    alkaa sukusolutasolta.

    Sukusolut ei ole ihmisiä. Alkiot on.
    Ihmisen elämä alkaa hedelmöityksessä.
    Abortissa tapetaan ihminen.

    Äänestä

  • höpö. kirjoitti:

    Sukusolut ei ole ihmisiä. Alkiot on.
    Ihmisen elämä alkaa hedelmöityksessä.
    Abortissa tapetaan ihminen.

    väitän, että sukusolut ovat ihmisiä? Sanoin, että ihmisen kehitys alkaa sukusolutasolta.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    väitän, että sukusolut ovat ihmisiä? Sanoin, että ihmisen kehitys alkaa sukusolutasolta.

    olla ihmisen kehitystä kun ei koko ihmistä ole olemassakaan? Sukusolujen kehitys on sellaisten palasten kehitystä joista mahdollisesti voisi tulla ihminen.

    Äänestä

...vain äärettömän helpottunut siitä, että luotan tieteen kertomiin faktoihin sikiön kyvyistä.

Olenhan tällä hetkellä raskaana. Sikiöni kasvaa ja kehittyy tällä hetkellä aivan hirveää vauhtia.

Koska tuleva lapseni on minulle luonnollisestikin tärkeä, haluan sikiölle vain parasta. Jos ajattelisin, että hän kärsisi, kärsisin itsekin kovasti henkisesti.

Nyt meneillään olevan viikon aikana sikiön paino nousee noin 25%, pituutta tulee lisää seitsämästoista osa hänen koko pituudestaan. Itseeni suhteutettuna kyseinen kasvu merkitsisi, että kasvaisin viikossa 10 senttiä, painoni nousisi 15 kiloa. En osaa edes kuvitella millaiset kivu moinen kasvupyrähdys aiheuttaisi. Osaan hyvin kuvitella miltä tuntui kasvaa vuodessa se noin 10 senttiä teininä, sekin aiheutti jo aivan valtavat kärsimykset ja nukkumista vaikeuttavat kivut...

Jotta kestän henkisesti kasassa, on hyvä, että luotan siis tieteeseen joka sanoo, että sikiö ei kykene tuntemaan kipua tai kärsimystä.

Ihmettelen suuresti, että miten pää kestää raskauden joillakin ihmisillä, kuten sinulla, sillä tietää (siis kuvittelee) itselleen tärkeän olennon kärsivät aivan tajuttomasti fyysisestä kivusta kuukausi tolkulla... Voisitkin vastata siis siihen: miten pää kestää ajatuksen, että tekisit joskus tai olet tehnyt lapsen, ollut raskaana ja aiheuttanut hirveitä kipuja jollekin tuntemaan kykenevälle olenolle raskautesi takia?

Äänestä
  • lapsi tuntisi kasvukipuja kohdussa?

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    lapsi tuntisi kasvukipuja kohdussa?

    kyllä tuntea kipua, mutta eiväthän pienet lapsetkaan tunne kasvukipuja jatkuvasti.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    lapsi tuntisi kasvukipuja kohdussa?

    ..kertoi aloituksessaan,e ttä alpsi saattaa kyetä tuntemaan ja kokemaan asioita.

    Tiede taas sanoo toista, eli, että vasta viikoilla 20 alkaa olemaan edes pieniä mahdollisuuksia siitä, että sikiön päässä liikkuu jotain ajatuksen tai kokemuksen tynkää..

    Äänestä

  • voi... kirjoitti:

    kyllä tuntea kipua, mutta eiväthän pienet lapsetkaan tunne kasvukipuja jatkuvasti.

    ...kasvukipuja vain silloin kun heillä on kasvupyrähdys, eli kasvavat enemmän tietyn ajan sisällä kuin mihin kudokset kykenevät sopeutumaan.

    Eli silloin kun kasvetaan mm. se kymmenen senttiä vuodessä, niin silloin kyllä kasvu tunnetaan ja se tekee kipeää ja se kerrotaankin jos kyvyt riittävät, muuten vain itketään. Uusien osien, kuten hampaiden pukkaaminen maailmaan, on todella tuskallista, vauvat, jotka eivät osaa siitä kertoa itkevät kipujaan, ovat levottomia ja tuskaisia, eivät saa nukuttua... Myöhemmin tyttöjen nopea rintojen kasvu tekee kipeää, mutta sitä ei iletä valittaa ääneen...

    Eli kasvaminen sattuu aina, varsinkin jos se on hyvin nopea tahtista. Ehkä et ole enää itse kasvanut viimeaikoina tai kasvattanut uusia osia elimistöösi, niin et muista enää siitä aiheutuvaa kipua?

    Elimistössä on tuntoreseptoreita kudoksissa ja kun kudokseen kohdistuu jonkilainen venytys (esim. luu kasvaa nopeammin kuin lihas ympärillä, jolloin lihaskudos venyy) tai paine (esim. ikenen läpi alkaa pukkaamaan uutta hammasta), niin sitten kyseinen reseptori laittaa matkaan välittäjäaineen, joka kertoo aivoijen kipukeskukseen, että nyt sattuu sinne kohtaan ja näin olio tuntee kivun. Sama systeemi toimii ihmisillä kuin eläimillä, siksi puhuin olioista.

    Äänestä

Täällähän on jatkuvasti vilkas keskustelu meneillään. Ja lisäksi et itse juurikaan osallistu keskusteluun, vaan keskustelusi jää julistamisen tasolle. Kyky argumentointiin on jäänyt kehittymättömäksi, kun on tottunut julistamaan norsunluutornista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Olemmeko varmat? kirjoitti:

Lapsien surmauttaminen aborteissa mukavuussyistä on tabu.Tämä tarkoittaa sitä, ettei asiaa haluttaisi käsitellä ja että se haluttaisiin salata. Monet aborttien teettäjät joåa kieltävät tapahtuneen. Aborttien edistäjät sokeroivat ja verhoavat asian juristeriaan tai kikkailevat asian piiloon termeillä. Aborttiväelle lapsi on vain osa "raskausmateriaalia".

Sensuuriin liittyy se, että abortin kohdetta, lasta, koskevat keskustelut ovat liian totuudenmukaisina raivon ja poistojen kohteena. Palstalla ei kysy yksinkertainen keskustelu siitä, onko lapsen kannata samantekevää, josko hänet myrkytetään vai silvotaan. Myrkyttäminen tarkoitaa kemikaalin käyttöä, jolla istukka irrotetaan kohdun seinämästä ja lapsi tukehtuu hapensaannin hiipuessa. Nk. kaavinta merkitsee, että lapsen ruumis silvotaan ja revitään äitinsä kohdusta palasina alipaineimuriin.

Keskustelut lapsen kuolintavasta ja mahdolliset tuntemukset tai kärsimykset saavat aikaan sekopäistä raivoa. Kuitenkin on kyse vain sen asiantilan kuvaamisesta, jonka jokainen abortti aiheuttaa lapselle.

Aborttiväki haluaa väittää, ettei lapsi tunne tuskaa, mutta voimmeko olla siitä varmoja.

Lapsi tunnistaa ilmeisesti äitinsä stressin.

Entäpä jos lapsi vaistoaa ja tajuaa kuolemansa ja sen lähestymisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu