Valvon enkä saa unta. Ahdistaa ja huominen tulee olemaan kamala päivä.
Tekee mieli kirjoittaa liian monesta asiasta. Omista päänsisäisistä ongelmista ja ristiriidoista, kaverin kohtaamista ongelmista, perheen ongelmista, naapureiden ongelmista, yhteiskunnan epäkohdista, filosofiasta, helvetti kaikesta. Mielessä pyörii tuhat ja sata asiaa, en saa mistään otetta ja kaikki vaan hajoaa käsiin. En saa mitään järkevää aikaan, oikeasti pitäisi olla nukkumassa, että jaksaa huomenna soittaa ikävän puhelun, tulevaisuus ei vaikuta järin kiehtovalta ja kaikki on vaan kiinni itsestä. Asennemuutos olisi paikallaan, jotenkin en vaan pysty siihen. Olen turta. Ikäänkuin lamaantunut. Mulla on kaikki hyvin, tiedostan sen järjellä, mutta silti tuntuu kuin kaikki tavallisetkin asiat olisivat liian suuria ja kamalia, jotta niistä voisi selvitä.
Oppimiskyky nollassa, vaikka opiskeltava aihe mielenkiintoinen. Ei jaksa innostua, mieli pyörii omien ongelmien ympärillä kuin en muka osaisi enää muuta ajatella, harrastusten aloittaminen, työpaikan hakeminen, kaikki tuntuu sekavalta enkä saa mitään aikaan. Ongelmia tuntuu kasaantuvan vaikka niitä ei edes ole. Skeemat eivät suostu muuttumaan, jatkan samojen mallien toteuttamista vaikka tiedostan ajatuksiani ja tunteitani paremmin kuin ennen ja olen yrittänyt muuttaa ajatteluani rakentavaksi. Ties mitä kiintymyssuhdemalleja, ympäristön, perimän, oman persoonan, kasvatuksen vaikutuksia olen analysoinyt.
Jännitän sosiaalisia tilanteita, kärsin derealisaation kaltaisista oireista, dissosiaatiohäiriön oireista sekä epävakaan persoonallisuushäiriön oireista. Joskin vain oman teorian ja mietinnän tulosta tämä "diagnoosi". Miten voi ihmisen mieli olla näin täynnä kaikkea paskaa? Miten ihmeessä saisin purettua edes vähän sitä ongelmien vyyhtiä, jonka olen itselleni aiheuttanut pitkän tilanteen kehityksen tuloksena. Ensin huono ympäristö jossa syrjintää ja yksinäisyyden kokemusta ja sitten alkoi fyysiset oireet, joihin etsin fyysistä ratkaisua liian kauan ennen kuin pääsin kunnolliseen mielenterveystoimistoon setvimään näitä helvetin suuriksi kasvaneita ajatuksiani ja nyt tappelu itsen kanssa, että saisi aikaan koko persoonallisuuden muutoksen näin identiteetin uudelleen rakentamisen jälkeen. Sitten pitää olla vielä ylimääräisiä ongelmia naapureista, jotka eivät anna olla rauhassa, vaikka en varmasti ole mikään häirikkö, sillä viralliset tahot minulla on puolellani.
Sitten pitää olla vielä älyttömiä ristiriitoja. Pidän ihmisistä ja haluaisin tutustua mahdollisimman moneen uuteen ihmiseen, olen luonteeltani ekstrovertti (vai mikä se nyt on) ja rakastan keskusteluja ja yhdessäoloa muiden ihmisten kanssa. Samaan aikaan pelkään eräänlaisen itseinhon takia lähestyä ketään, ajatteluni on kai hieman vääristynyttä. Haluan tietää asioita, mutta energiaa ei riitä mihinkään, olen väsynyt jatkuvasti ja haluaisin vain nukkua, ahdistun kun pitää toteuttaa koulutehtäviä, mutten haluaisi jättää koulua kesken koska tykkään olla siellä, koen jatkuvaa huonommuuden tunnetta, en tiedä ollenkaan mitä haluaisin ja elämäni tuntuu virtaavan hallitsemattomasti ohi: Olen menettänyt hallinnan tunteeni melkein kokonaan. Asiat tapahtuvat halusin tai en.
Maailmassa on liian paljon ikäviä asioita. Suomessa vatvotaan masennuksesta kansansairautena muttei käydä suoraan asiaan. Pitäisi puuttua ensimmäisenä siihen länsimaiseen kulttuuriin ja miettiä mikä siinä on vialla. Pitäisi miettiä sitä kuinka esim. raha-asiat vaikuttavat ihmisen psyykeen, pohtia jatkuvan suorittamisen tuomia ongelmia, itsekkyyden vaikutusta, täytyisi miettiä kuinka suppea linja nykyisellä yhteiskunnalla oikeastaan on: Jos et kuulu niihin ihmisiin jotka kykenevät sopeutumaan yhteiskuntaan, on siitä varsin helppo tippua pois. Eikä takaisinpääsy ole helppoa. Kannattaisi käyttää maalaisjärkeä ja pohtia asioita niiden ytimestä eikä ympäriltä. Olisi muutettava yhteiskuntaa hieman realistisemmaksi.
Ystävällisyydellä ja kollektiivisuudella päästäisiin jo pitkälle. Tietyissä tilanteissa huomaa kuinka yksin ihminen on, varsinkin nuori jolla ei ole läheisiä aikuisia, ja jos aitoa välittämistä lisättäisiin hieman olisi mahdollista jo joitakin asioita muuttaa todella paljon. Mm. kouluajathan ovat joillekin lapsille hyvin traumaattista aikaa, itse kuulun ainakin juurikin tähän porukkaan, ja olot kouluissa paranisivat varmasti jos vanhemmat jo kotona opettaisivat lapsille kuinka tärkeää on toisista välittäminen.
Huh, tulipa aikamoista tajunnavirtaa mutta pakko oli johonkin ajatuksia purkaa.
"Let`s get together and feel allright"
Tekee mieli kirjoittaa liian monesta asiasta. Omista päänsisäisistä ongelmista ja ristiriidoista, kaverin kohtaamista ongelmista, perheen ongelmista, naapureiden ongelmista, yhteiskunnan epäkohdista, filosofiasta, helvetti kaikesta. Mielessä pyörii tuhat ja sata asiaa, en saa mistään otetta ja kaikki vaan hajoaa käsiin. En saa mitään järkevää aikaan, oikeasti pitäisi olla nukkumassa, että jaksaa huomenna soittaa ikävän puhelun, tulevaisuus ei vaikuta järin kiehtovalta ja kaikki on vaan kiinni itsestä. Asennemuutos olisi paikallaan, jotenkin en vaan pysty siihen. Olen turta. Ikäänkuin lamaantunut. Mulla on kaikki hyvin, tiedostan sen järjellä, mutta silti tuntuu kuin kaikki tavallisetkin asiat olisivat liian suuria ja kamalia, jotta niistä voisi selvitä.
Oppimiskyky nollassa, vaikka opiskeltava aihe mielenkiintoinen. Ei jaksa innostua, mieli pyörii omien ongelmien ympärillä kuin en muka osaisi enää muuta ajatella, harrastusten aloittaminen, työpaikan hakeminen, kaikki tuntuu sekavalta enkä saa mitään aikaan. Ongelmia tuntuu kasaantuvan vaikka niitä ei edes ole. Skeemat eivät suostu muuttumaan, jatkan samojen mallien toteuttamista vaikka tiedostan ajatuksiani ja tunteitani paremmin kuin ennen ja olen yrittänyt muuttaa ajatteluani rakentavaksi. Ties mitä kiintymyssuhdemalleja, ympäristön, perimän, oman persoonan, kasvatuksen vaikutuksia olen analysoinyt.
Jännitän sosiaalisia tilanteita, kärsin derealisaation kaltaisista oireista, dissosiaatiohäiriön oireista sekä epävakaan persoonallisuushäiriön oireista. Joskin vain oman teorian ja mietinnän tulosta tämä "diagnoosi". Miten voi ihmisen mieli olla näin täynnä kaikkea paskaa? Miten ihmeessä saisin purettua edes vähän sitä ongelmien vyyhtiä, jonka olen itselleni aiheuttanut pitkän tilanteen kehityksen tuloksena. Ensin huono ympäristö jossa syrjintää ja yksinäisyyden kokemusta ja sitten alkoi fyysiset oireet, joihin etsin fyysistä ratkaisua liian kauan ennen kuin pääsin kunnolliseen mielenterveystoimistoon setvimään näitä helvetin suuriksi kasvaneita ajatuksiani ja nyt tappelu itsen kanssa, että saisi aikaan koko persoonallisuuden muutoksen näin identiteetin uudelleen rakentamisen jälkeen. Sitten pitää olla vielä ylimääräisiä ongelmia naapureista, jotka eivät anna olla rauhassa, vaikka en varmasti ole mikään häirikkö, sillä viralliset tahot minulla on puolellani.
Sitten pitää olla vielä älyttömiä ristiriitoja. Pidän ihmisistä ja haluaisin tutustua mahdollisimman moneen uuteen ihmiseen, olen luonteeltani ekstrovertti (vai mikä se nyt on) ja rakastan keskusteluja ja yhdessäoloa muiden ihmisten kanssa. Samaan aikaan pelkään eräänlaisen itseinhon takia lähestyä ketään, ajatteluni on kai hieman vääristynyttä. Haluan tietää asioita, mutta energiaa ei riitä mihinkään, olen väsynyt jatkuvasti ja haluaisin vain nukkua, ahdistun kun pitää toteuttaa koulutehtäviä, mutten haluaisi jättää koulua kesken koska tykkään olla siellä, koen jatkuvaa huonommuuden tunnetta, en tiedä ollenkaan mitä haluaisin ja elämäni tuntuu virtaavan hallitsemattomasti ohi: Olen menettänyt hallinnan tunteeni melkein kokonaan. Asiat tapahtuvat halusin tai en.
Maailmassa on liian paljon ikäviä asioita. Suomessa vatvotaan masennuksesta kansansairautena muttei käydä suoraan asiaan. Pitäisi puuttua ensimmäisenä siihen länsimaiseen kulttuuriin ja miettiä mikä siinä on vialla. Pitäisi miettiä sitä kuinka esim. raha-asiat vaikuttavat ihmisen psyykeen, pohtia jatkuvan suorittamisen tuomia ongelmia, itsekkyyden vaikutusta, täytyisi miettiä kuinka suppea linja nykyisellä yhteiskunnalla oikeastaan on: Jos et kuulu niihin ihmisiin jotka kykenevät sopeutumaan yhteiskuntaan, on siitä varsin helppo tippua pois. Eikä takaisinpääsy ole helppoa. Kannattaisi käyttää maalaisjärkeä ja pohtia asioita niiden ytimestä eikä ympäriltä. Olisi muutettava yhteiskuntaa hieman realistisemmaksi.
Ystävällisyydellä ja kollektiivisuudella päästäisiin jo pitkälle. Tietyissä tilanteissa huomaa kuinka yksin ihminen on, varsinkin nuori jolla ei ole läheisiä aikuisia, ja jos aitoa välittämistä lisättäisiin hieman olisi mahdollista jo joitakin asioita muuttaa todella paljon. Mm. kouluajathan ovat joillekin lapsille hyvin traumaattista aikaa, itse kuulun ainakin juurikin tähän porukkaan, ja olot kouluissa paranisivat varmasti jos vanhemmat jo kotona opettaisivat lapsille kuinka tärkeää on toisista välittäminen.
Huh, tulipa aikamoista tajunnavirtaa mutta pakko oli johonkin ajatuksia purkaa.
"Let`s get together and feel allright"
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.