Ilta-Sanomissa oli juttua musiikkimessuilta, ja siinä Paula kertoi, että häneltä ilmestyy maaliskuussa levy, joka sisältää rokkicovereita! Kyseessä on siis tuttuja rokkibiisejä, mutta ne sovitetaan eri tyylisesti, ei ilmeisesti varsinaisesti rokiksi. Paulahan taisi mainita jo jossain aiemmin, että sai Haaveiden illasta idean, että sen tyyppistä voisi tehdä enemmänkin. Mainitsikohan silloin, että olisi jopa jonkinlaista keikkakiertuetta suunnittelemassa tällaisen idean pohjalle. Eli katsotaan nyt, tulisiko tämän myötä sitten tuollaisia keikkojakin.
Levyllä on luvassa duetto Ismo Alangon kanssa. Onkohan kyseessä juuri Haaveiden illassa ollut Rakkaus on rikki? No, ihan hyvä, jos se on se. Saa nyt sitten nähdä, onko siitä Haaveiden illasta otettu levylle useampi biisi, vai peräti kaikki ohjelmassa esitetyt biisit? Aika nopeasti tulee kyllä Paulalta uusi levy, kun edellisestä on tuolloin maaliskuussa alle vuosi aikaa. Mutta hienoahan se on, että uutta tulee. Ei ole kyllä Edelin sivuilla vielä mainintaa tästä levystä.
Paulalta rockcover-levy maaliskuussa !
33
1235
Vastaukset
- Liikaa Paulaa!
Olematta (toivottavasti) ilkee, sanoisin;
Jotta Paulan tyyli tuntuu muuttuvan kuin tuuliviiri, onkohan kuuntelioiden katoamisen pelkoa? Rockia, no joo, jos on pakko lauleskella rockfestareilla, ei kai rock-fanit jaksa joka festarilla kuunnella "Aikuista naista". Tanssikansahan on unohdettu ja kun ei uusi levy tuntunut uppoavan...
Mutta kaikkea on kyva kokeilla.
Yritin siis olla olematta ilkee, tuskin onnistuin. - Pasi K.
Kiitos tiedosta Paula-fani! Muistelen myös Paulan maininneen harkitsevansa kiertuetta, jolla esittää rockcovereita. Ilmeisesti sellainen on sitten tulossa tuon rokkicover-levyn myötä. Haaveiden Illassa esittämänsä biisit sopivat todella hyvin Paulan tulkitsemiksi ja niihin oli tehty upeat sovitukset. Tuossa ohjelmassa esittämistään biiseistä toivoisin tulevalle levylle "Balladi elokuvasta Klaani", "Rakkautta ja piikkilankaa" ja "Jäävalssi" -kappaleet. Aika nopeasti uusi albumi on tulossa, vaikea sanoa miksi näin pian. Ehkä yksi syy on se, että "Nainen"-albumi on mennyt hyvin kaupaksi. Toinen syy (tämä on pelkkä arvaus) voisi olla vaikka se, jos ensi vuonna (2010) ilmestyisi myös joulualbumi (Paula on maininnut tekevänsä myös sellaisen, vuodesta ei ollut puhetta), niin siinä tapauksessa rockcover-levy ehkä halutaan julkaista jo keväällä eikä syksyllä... Näin fanille tietysti sopii mainiosti, että levyjä ilmestyy usein :)
- Ei Paula-mummun fani
Hip Hip Hurraa........... Siis ei todellakaan, voi oksennus!
- ennakkotietoa
"Tuossa ohjelmassa esittämistään biiseistä toivoisin tulevalle levylle "Balladi elokuvasta Klaani", "Rakkautta ja piikkilankaa" ja "Jäävalssi" -kappaleet. "
Ne kaikki on siinä. Samoin tuo eka viestissä mainittu Rakkaus on rikki. - Pasi K.
ennakkotietoa kirjoitti:
"Tuossa ohjelmassa esittämistään biiseistä toivoisin tulevalle levylle "Balladi elokuvasta Klaani", "Rakkautta ja piikkilankaa" ja "Jäävalssi" -kappaleet. "
Ne kaikki on siinä. Samoin tuo eka viestissä mainittu Rakkaus on rikki.tiedosta!:) Tosi hienoa, että kaikki nuo biisit ovat mukana. "Rakkaudesta"-levy ilmestyy tämänhetisen tiedon mukaan 7.4.2010.
- Paula-fani
ennakkotietoa kirjoitti:
"Tuossa ohjelmassa esittämistään biiseistä toivoisin tulevalle levylle "Balladi elokuvasta Klaani", "Rakkautta ja piikkilankaa" ja "Jäävalssi" -kappaleet. "
Ne kaikki on siinä. Samoin tuo eka viestissä mainittu Rakkaus on rikki.Kiitos tiedosta. Kysyisin kuitenkin, että mikä on lähteesi, josta olet tiedon saanut? Ja tiedättehän, että Rakkautta ja piikkilankaa soi jo Radio Suomessa, on tainnu olla jo parikin viikkoa myös Radio Suomen listalla.
- Pasi K.
Paula-fani kirjoitti:
Kiitos tiedosta. Kysyisin kuitenkin, että mikä on lähteesi, josta olet tiedon saanut? Ja tiedättehän, että Rakkautta ja piikkilankaa soi jo Radio Suomessa, on tainnu olla jo parikin viikkoa myös Radio Suomen listalla.
tiedosta sinullekin Paula-fani!:) En tiennyt vielä että uusi biisi tulevalta levyltä on jo radio-soitossa, pitääkin koittaa bongata se piakkoin. Radio Suomen listalla se näyttää tosiaan olleen jo ainakin kaksi viikkoa.
http://194.252.88.3/ijulkaisu.nsf/sivut/musiikki_arkisto?opendocument&pageid=Content14384554084 - Pasi K.
Pasi K. kirjoitti:
tiedosta sinullekin Paula-fani!:) En tiennyt vielä että uusi biisi tulevalta levyltä on jo radio-soitossa, pitääkin koittaa bongata se piakkoin. Radio Suomen listalla se näyttää tosiaan olleen jo ainakin kaksi viikkoa.
http://194.252.88.3/ijulkaisu.nsf/sivut/musiikki_arkisto?opendocument&pageid=Content14384554084kuulin ekan kerran "Rakkautta ja piikkilankaa" Radio Suomesta. Sovitus ja Paulan tulkinta hienot! Todella onnistunut, lupaa hyvää uutta albumia silmälläpitäen.
- ennakkotietoa
Paula-fani kirjoitti:
Kiitos tiedosta. Kysyisin kuitenkin, että mikä on lähteesi, josta olet tiedon saanut? Ja tiedättehän, että Rakkautta ja piikkilankaa soi jo Radio Suomessa, on tainnu olla jo parikin viikkoa myös Radio Suomen listalla.
Ns.Sisäpiiritietoa. Juicen Pyhä toimitus on myös tulevalla levyllä sekä Rantasilan Vain rakkaus pari mainitakseni.
- Paulassa on se jokin
Mielenkiinnolla odotan Haaveiden illan -tyyppisiä biisejä. Paula joukkoineen kyl aika hyvin tietää mihin Paulalla riittää rahkeet ja rohkeus. Aina ei voi voittaa, mutta Paulassa on se jokin ja päälle rohkeutta, kun ei etene vuodesta toiseen varman päälle. On varmaan nyt niin suosittu, ettei varovaisuuteen ole tarvettakaan. Alkaa muutaman vuoden sisällä varmasti lopettelemaan hienoa uraansa ja vanhuuden turva on jo tullut hankituksi. Ei muuta ku onnittelut Paulalle hyvistä esityksistä! Harmi, että olin liian myöhään liikkeellä ja Tampere-talon marraskuun konsertti varattiin jo aikaa sitten loppuun. Jos vaikka jonkin peruutuspaikan saisi lähempänä konserttipäivää...
- ei fani
Sais vain kyllä lopettaakkin jo uransa..tuntuu menevän tuo touhu jo sen verran höpinäksi kun se huseeraa vähän siellä sun täällä kun ajatellaan musiikinlajeja, pysyis vaan tontillaan. Sitäpaitsi sehän kuulemma tuhlaa kaiken sitä mukaa minkä ansaitsee...että ei taida olla tämänkään mummun eläkepäivät kovin turvattuja.
- Pasi K.
Tuo 21.11. oleva Tampere-talon konsertti onneksi televisioidaan :)
- Pasi K.
ei fani kirjoitti:

Tämän päivän Iltalehdessä on pieni juttu ja marraskuun Eeva-lehdessä (jossa upeat kuvat) iso juttu Paulasta. Työasioista mainitaan Paulan valmistelevan uutta rakkauslaulualbumia (kyseessä on varmaan tuo rock-coverlevy) ja, että tulevista levyistä ja keikoista on kolmen vuoden suunnitelma. Joten ainakaan ihan lähiaikoina Paula ei näillä näkymin ole jäämässä eläkkeelle :)
- ( "v" )
Pasi K. kirjoitti:
Tuo 21.11. oleva Tampere-talon konsertti onneksi televisioidaan :)
Mahtavaa, jos tulee se konsertti telkkarista! Ja aina vaan paranee, jos tulee ne "Haaveiden ilta"-biisit levyllä. Oli sen verran hyvät sovitukset ja esitys. Odottelen innolla!
- *****
Pasi K. kirjoitti:
Tämän päivän Iltalehdessä on pieni juttu ja marraskuun Eeva-lehdessä (jossa upeat kuvat) iso juttu Paulasta. Työasioista mainitaan Paulan valmistelevan uutta rakkauslaulualbumia (kyseessä on varmaan tuo rock-coverlevy) ja, että tulevista levyistä ja keikoista on kolmen vuoden suunnitelma. Joten ainakaan ihan lähiaikoina Paula ei näillä näkymin ole jäämässä eläkkeelle :)
Väkisinkin tulee mieleen ajatus että onkohan Pasi K= Paula Koivuniemi...tuntuu tietävän niin tarkkaan kaikki koivuniemen tekemiset....ihan ihmetyttää että mistä hän saa kaikki nuo tietonsa - naistenlehtiä lukemallako???
- Pasi K.
***** kirjoitti:

... hyvä! :)))
En ole Paula Koivuniemi. Tietoa kuule löytyy kun hieman seuraa ympärilleen. Ihan kaikkea en silti tiedä ensimmäisenä, toinen fani tiesi ennen minua esim. tuosta tulevasta rockcover-levystä kuten tämän viestiketjun alusta näet :)
- Pasi K.
Nyt Edel on listannut Paulan tulevan albumin "Tulevat julkaisut" -sivulleen. Ilmestyy siis 3/2010, levyn nimeä ei vielä mainita.
- r.moore
Moi ja kiitos Pasi K.! Olet varmaan noterannut Paulan viimeaikaiset uutuudet joita tippuu siellä ja täällä. Uusi kootut, uudelleen julkaisut ja sitten nam nämä uutuudet kuten Onnen laulut- albumin kappaleet ja vaikka tuo upea Paulan kantriversio? "Paratiisista". Voisitko aloittaa ihan uudella otsikolla Paulan tämän syksyn uutuuksista- koonnit tälle palstalle niin pysymme perässä?
- ikinuori1971
r.moore kirjoitti:

rock-coverlevy? Voi jestas miten noloa. Saapa nähdä kuinka paljon tulee aiheuttamaan myötähäpeää. Kyllä se niin on, ettei hänestä Suomen Tina Turneria saa tekemälläkään.
- r.moore
ikinuori1971 kirjoitti:
rock-coverlevy? Voi jestas miten noloa. Saapa nähdä kuinka paljon tulee aiheuttamaan myötähäpeää. Kyllä se niin on, ettei hänestä Suomen Tina Turneria saa tekemälläkään.
koska hän on maailman yksi ja ainoa Paula Koivuniemi. Tämä suomalainen "ämmä" on timanttia, siinä missä Tina omassa lajissaan. Kumpikaan ei matki toistaan, ehkä Tina vähän matkii Paulaa melodisimmissa kappaleissaan :) Molempien äänet ovat ainutkertaisia joten nauttikaamme :)
- Pasi K.
albumin nimi ja julkaisupäivämäärä nyt Edelin sivulla:
http://www.edel.fi/album/albumListNew.aspx- Paula-fani
Kiitos Pasi K ! Ihan loistavaa , että tiedotus pelaa näin hyvin:) Joo, ihan hyvä nimihän tuo on, tuohan se teema niissä lauluissa tietysti on, vaikka niinhän se on ollut kautta Paulan uran suurimmassa osassa lauluista. Mutta
hyvä teemahan se on, totta kai. Vähän saman tyyppinen nimihän on kuitenkin jo ainakin yhdesti levyllä ollut, Rakastunut. Mutta hyvä nimi levylle joka tapauksessa, mielenkiinnolla odotan ! - Pasi K.
Paula-fani kirjoitti:
Kiitos Pasi K ! Ihan loistavaa , että tiedotus pelaa näin hyvin:) Joo, ihan hyvä nimihän tuo on, tuohan se teema niissä lauluissa tietysti on, vaikka niinhän se on ollut kautta Paulan uran suurimmassa osassa lauluista. Mutta
hyvä teemahan se on, totta kai. Vähän saman tyyppinen nimihän on kuitenkin jo ainakin yhdesti levyllä ollut, Rakastunut. Mutta hyvä nimi levylle joka tapauksessa, mielenkiinnolla odotan !... Jeps, rakkaus-aiheisia nimiä Paulan albumeilla on ollut ennenkin: "Rakkaustarina" (1984), "Rakkaudella, Sinun" (1993) ja tuo "Rakastunut" (2003). Nyt uuden levyn nimi "Rakkaudesta" sopii hyvin jatkoksi, varsinkin kun laulut kertovat siitä aiheesta. Ja tuntuisi, että "Rakkaudesta" voisi hyvinkin olla sopiva nimivalinta levylle, joka tulee sisältämään hienoja rakkaus-aiheisia cover-kappaleita: näin albumin nimi ei tavallaan nosta esille vain yhtä tiettyä kappaletta usean hienon biisin joukosta. Odotan myös mielenkiinnolla tuota uutuuslevyä, se varmasti toteutetaan aika eri tavalla kuin esim. nuo em. Paulan albumit, odotan mm. upeita sovituksia biiseihin.
- Pasi K.
Pasi K. kirjoitti:
... Jeps, rakkaus-aiheisia nimiä Paulan albumeilla on ollut ennenkin: "Rakkaustarina" (1984), "Rakkaudella, Sinun" (1993) ja tuo "Rakastunut" (2003). Nyt uuden levyn nimi "Rakkaudesta" sopii hyvin jatkoksi, varsinkin kun laulut kertovat siitä aiheesta. Ja tuntuisi, että "Rakkaudesta" voisi hyvinkin olla sopiva nimivalinta levylle, joka tulee sisältämään hienoja rakkaus-aiheisia cover-kappaleita: näin albumin nimi ei tavallaan nosta esille vain yhtä tiettyä kappaletta usean hienon biisin joukosta. Odotan myös mielenkiinnolla tuota uutuuslevyä, se varmasti toteutetaan aika eri tavalla kuin esim. nuo em. Paulan albumit, odotan mm. upeita sovituksia biiseihin.
... ja Paulalta on julkaistu myös "Lauluja rakkaudesta" -niminen kokoelma-albumi (Warner, 2006)... eli melkein sama nimi kuin tulevalla :)
- r.moore
Hienoa että saamme taas uutta Paulaa ja että hän jaksaa tulkita ja esittää uutta musiikkia, oli sitten covereita tahi ei. Konsepti tulevalla levyllä kuulostaa kertakaikkiaan mielenkiintoiselta.
- Pasi K.
"Rakkaudesta"-levyn julkaisupäivämäärä ilmeisesti myöhentyy kahdella viikkolla, uusi pvm on 7.4.2010. Tulevat julkaisut -sivulla tosin näkyy edelleen 24.3.2010, mutta levyn nimeä klikkaamalla näkyy tuo huhtikuun päivä.
- r.moore
Pasi K. kirjoitti:
"Rakkaudesta"-levyn julkaisupäivämäärä ilmeisesti myöhentyy kahdella viikkolla, uusi pvm on 7.4.2010. Tulevat julkaisut -sivulla tosin näkyy edelleen 24.3.2010, mutta levyn nimeä klikkaamalla näkyy tuo huhtikuun päivä.
No voi harmi jos kun myöhästyy. On muuten pysäyttävä veto tämä kappale. Minusta radiosta kuultu on kuitenkin eri kuin tämä tv-ohjelman pätkä, mene ja tiedä. Molemmat kyllä koskettavat luihin ja ytimiin saakka. Mutta radiosta keskittyneesti kuunneellen niin voih MIKÄ HIENO TULKINTA
http://www.youtube.com/watch?v=dq4YxYWdljE
. - Pasi K.

.ja levyn kansikuva nähtävillä Edelin sivulla:
http://www.edel.fi/album/albumShow.aspx?id=02662b65-21c7-49eb-8308-cd9a5d70bb55
Todella hieno, biisien henkeen, sopiva kansikuva ja biisilista vaikuttaa hyvältä, mukana on monta sellaista kappaletta joita itsekseni toivoin levylle.
Minustakin "Rakkautta ja piikkilankaa" sinkkuversiossa on hieman erilainen sovitus kuin tuossa tv-ohjelmassa kuullussa versiossa, mutta ei suurta eroa. - r.moore
Pasi K. kirjoitti:
ja levyn kansikuva nähtävillä Edelin sivulla:
http://www.edel.fi/album/albumShow.aspx?id=02662b65-21c7-49eb-8308-cd9a5d70bb55
Todella hieno, biisien henkeen, sopiva kansikuva ja biisilista vaikuttaa hyvältä, mukana on monta sellaista kappaletta joita itsekseni toivoin levylle.
Minustakin "Rakkautta ja piikkilankaa" sinkkuversiossa on hieman erilainen sovitus kuin tuossa tv-ohjelmassa kuullussa versiossa, mutta ei suurta eroa.täällä näköjään Pasi K:n enstex hoxmaamia asioita. Mutta tämä Paula K:n seuraava onkin niin upeaa juttua että taitaa olla toistamisen väärtti.
- laulumaisteri
Paula on Suomessa suht ainoa aikuinen, rohkea artisti, joka jaksaa seurata aikaansa niin biisivalintojen kuin asujensa ja kampaustensa suhteen!Tämäpä asia on kirvoittanut kateelisena erään musiikkityhjäntoimittajan puuttumaan Paulan nuorekkaaseen pukeutumiseen ja uusimpaan musiikkiin! "Paula on kuulemma täti, joten sietäisi pukeutua sen mukaisesti!!!! Lisäsi paulan uudet biisit on ihan kamaa rämpytystä ja kilkutusta!" Haloo! Syytä tähän kateuden purkaukseen ei tarvii kaukaa hakea, nimittäin oma laulamista aloitteleva, takarivistä kisavoittoihin väkivalloin nostettu seniorivaimo kun luottaa tyyliin kotitekoinen nilkkapituinen rimssuhame - eiks ne ollu muotia joskus satavuottasitten luokkaa! Eipä olla koskaan aiemmin huomatu, että maamme parhaiten pukeutuneiden artistien joukkoon kuuluva Paula saa osakseen rumaa arviointiaylivoimaisesta tyylikkyydestään! Mutta tämä kyseinen musiikkityhjäntoimittaja yrittää vasaroida ympäriltään kaikki muut aikuiset laulajt - syykin on nähty ja varsinkin kuultu - rimpsuhamerouvan tyylillä ja laulutaidoilla ei muuten iskelmäsaralla pitkälle pötki muuten kuin niiden kaikkien musiikimaailmatuttujen avustuksella, joita on häikäilemättä käytetty hyväksi!!! Vai meinaako saada vaimonsa nostettua joku päivä Paulan paikalle. Paulan alasvedon yritys on jo aloitettu! Voi pientä "miestä"!
- r.moore
Hyvin lupaavaa. Näinä köyhinä aikoina ainut toivomus on, että ylleensä levyillä olisi se 12 kappaletta kuten ennen vanhaan, ja 50-60 minuuttia musiikka josta maksamme. Näistä alimittaisista levyistä johtuu osaltaa >CD- levyjen myynnin lasku.
http://www.edel.fi/album/albumShow.aspx?id=02662b65-21c7-49eb-8308-cd9a5d70bb55
http://www.edel.fi/imagecache/a76706e5-6e59-408a-bdd6-80ef1bfe2bcf.pdf
.- r.moore
Voi vatut minua kun kiireessä katsoin tätä kappalelistaa ja "näin" vain 10 kipaletta mutta tässähän on ihan täysimittainen levy ja peräti yli 65 minuuttia musiikkia. Vieraita tuli juuri kun kirjoitin ja muutenikn kai huono laskupää. Mutta tuote moite koskee sitten niitä levyjä jotka ovat näitä "alamittaisia" :)
Nyr odottamisiin tätä levyä, näyttää kauppoihin fyysinen tulevan 7.4. eli juuri pääsiäisen jälkeen. Tästähän tulee hyvä kevät!
- fanipala1
Odotan levyä jo paljon, varmaan on hieno levy
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029