Haaveilen siitä, että pääsisin riehumaan suljetulle osastolle! Toivon, että joskus pääsisin hakkaamaan ulko-ovea niin, että se hajoaisi. Yksi myöskin ironininen asia on se, että haluaisin potkaista hoitajia jos he tulisivat häiritsemään minua. Myöskin viiltely niin että veri valuu pitkin lattioita ja sänkyä kuuluu fantasiaani.
riehuminen suljetulla
lalalalalalaaa
13870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Luulen että jäisit alakynteen koska heitä on ememmän ja saat koppihoitoa.
Haaveilla toki voi, se helpottaa.
turhautumisentunteet pinnalla. Tutki niiden taustoja ja rupea parantamaan elämääsi positiivisin keinoin. Aina hommalle ei voi siinä hetkessä mitään, mutta silloin voi vain pyrkiä lepäämään eristyksissä ja odottamaan aikaa parempaa.
Taitaa tämä riehuja-idiootti olla epävakaa persoona. Tule minun osastolleni, annan kunnon opetuksen, jos potkaiset yhtäkään hoitajaa.
Ei epävakaa persoona ole yhtä kuin tyhmä trolli.
Kyllähän se riehuminen tekee gutaa sen pari sekuntia, mutta entäs kun sitten tulee 6 äijää pitelemään sinua jaloista, käsistä, päästä ja ylävartalosta, ja kantavat sitten lepareihin, jossa ei enää kyllä haluta riehua?
Olipas pitkä lause.
Koppia pukkaa jo paljon ennen kuin ehdit edes riehumaan.
Näin on, kannattaa pistää heti ranttaliksi kunnolla - heitä tuoli ikkunaan ja visko muita potilaita kirjoilla. Kivaa.
työttömäksi ja riitaannu arvauskeskuslääkärin kanssa. Sillä tavalla joutuu mielisairaalaan.
Heh.. Ekan kerran joutuessani suljetulle, potkaisin osaston oven lasin paskaksi ja mihin sitten pääsinkään?
Lepositeisiin tietty Ja sitten huuhtoivat väkisin kurkustani alas epämääräisiä lääkkeitä joista en sitten myöhemminkään mitään informaatiota saanut.
No eipä ollut kivaa viettää aikaansa sidottuna ja siitähän seurasi heti automaattisesti lääkitys ja ihan paskoja lääkkeitä olivatkin. 4 päivän seuranta aika ja vähintään 3kk pakkohoito...
Potkaisin myös kerran hoitajaa hermostuessani tähän ja tie vei taas lepareihin.
Ei ollut kivaa joten en suosittele
Eristyksestä ja lepositeistä on laki, muistaakseni eristystä on valvottava jatkuvasti se uusitaan 8 tunnin välein lääkärin toimesta.Lepositeet rajoittavat liikkumista ja voivat olla vaurioksi potilaalle, jopa pahentaa psyk.sairautta. Potilaat eivät tiedä oikeuksiaan, kuten eivät omaiset, joilta evätään tapaaminen ja jopa tietokin mitä lepareissa/eristyksessä olevalle potilaalle on tehty jne. Potilaan oikeus on esim.nimetä "edunvalvoja" joka saa tietoa potilaan "hoidosta"
Liika lääkintä sairastuttaa pysyvästi, eikä ole aina edes tarpeellista.
Hoitokokous ei ole ajoitettu oikein, mikäli potilas niin lääkitty ettei ymmärrä ja muista koko kokousta ja vastoin parempaa tietoaan menee ja jopa allekirjoittaa sopimuksen, jota ei ymmärtäessään allekirjoittaisi!
koskee myös riehumista ja hakkaamista, tapahtui se sitten missä vaan!!!
rikkoo lakia, niin silloin poliisin tehtävä on ottaa kiinni, syyttäjän syyttää, tuomarin tuomita ja vankilan vangita. Emme tarvitse psykiatriaa tähän.
vangin tekemät sopimukset eivät ole päteviä koska hän ei tee niitä vapaaehtoisesti.