painajaisia jo etukäteen. kävin nimittäin lauantaina katsomassa setäni ruumista vitivalkeassa ruumisarkussa.
olin sen jälkeen niin säikky. pelkään että tuo näky tulee minun uniini vielä uudelleen. se hiljaisuus, kylmyys, valkoisuus.
oma isäni näytti minulle vahingossa äitini ruumisarkussa videokameralla kuvattuna. järkytyin ja pelästyin niin kovasti, itse muistin äitini elossa, mutta kappas vitivalkeassa arkussahan se tuokin ranka melkein paistoi läpi.liina oli päällä, onneksi.se arkku tuli niin yllättäen , en osannut varautua ollenkaan siihen, valitin mielessäni järkytystäni pitkään.se arkku oli niin pitkä, minulle ei ainankaan sovi kuoleman katsominen, ainakaan ruumisarkussa. minusta on tullut niin säikky sen jälkeen, pelkään yksin ollessani pienintäkin rasahdusta. joskus kävi mielessäni että kun äitini teki itsemurhan, ajattelin että täällähän se on jollain lailla keskuudessamme.säikyttelemässä meitä.siksi kai olen niin arka, nykyisin.rakastan ihmisiä, mutta kun olen yksin, pelkään että arkku tulee viereeni taas. mielessäni, tietenkin.jännitän nykyisin nukkumaan menemistä, niin tuore tapaus se on minulle.kuolleet ihmiset ovat niin vaiti, niin vaiti.niin vaiti.
olin sen jälkeen niin säikky. pelkään että tuo näky tulee minun uniini vielä uudelleen. se hiljaisuus, kylmyys, valkoisuus.
oma isäni näytti minulle vahingossa äitini ruumisarkussa videokameralla kuvattuna. järkytyin ja pelästyin niin kovasti, itse muistin äitini elossa, mutta kappas vitivalkeassa arkussahan se tuokin ranka melkein paistoi läpi.liina oli päällä, onneksi.se arkku tuli niin yllättäen , en osannut varautua ollenkaan siihen, valitin mielessäni järkytystäni pitkään.se arkku oli niin pitkä, minulle ei ainankaan sovi kuoleman katsominen, ainakaan ruumisarkussa. minusta on tullut niin säikky sen jälkeen, pelkään yksin ollessani pienintäkin rasahdusta. joskus kävi mielessäni että kun äitini teki itsemurhan, ajattelin että täällähän se on jollain lailla keskuudessamme.säikyttelemässä meitä.siksi kai olen niin arka, nykyisin.rakastan ihmisiä, mutta kun olen yksin, pelkään että arkku tulee viereeni taas. mielessäni, tietenkin.jännitän nykyisin nukkumaan menemistä, niin tuore tapaus se on minulle.kuolleet ihmiset ovat niin vaiti, niin vaiti.niin vaiti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuin kuolleista sukulaisista syntyneitä. Sukulaisen kuolema jättää vain tyhjän paikan. Ennen oli ihminenm jolle voi puhua, mutta kuoleman jälkeen ei ole. Mitään pelkoa siinä ei ole. On vain yksinäisempää.
tajusin että jouduin kait tavallaan katsomaan totuutta silmiini siinä mielessä että minäkin kuolen joskus.
en olekaan kuolematon. Saatan pelätä omaa kuolemaani.
jo yksi juttu: kerran vahingossa tätini luona katsoin valokuvia: yks kaks yllättäen eteeni tuli mummoni ruumisarkussa kuva otettuna. jäin ihmettelemään että minkälaiset ihmiset kuvaavat kuolleita ihmisiä ruumisarkussa. olin silloin niin nuori että järkytyin jo tuostakin niin suunnattomasti.
ja muistan miten olen katsonut tv:stä ohjelmia joissa joskus on haudattu ihmisiä elävält', miten niitä on pantu kaasukammioon. mie pelkään valkosta väriä ruumisarkussa, olen miettinyt että mistä tämä kaikki johtuu.kait siitä kun kävin katsomassa pikkutyttönä tätiäni ruumisarkussa. kätkin sillon tunteeni jonnekin alas ja ne tulvahtivat uudelleen mieleeni kun menin katsomaan "uutta ruumista ".
se kuva oli kamala.samaten järkytyin siitä kun äitini on tehnyt itsemurhan ja isäni oli videoinut arkkuoston ja kun äitini makasi arkussa.se kuva oli otettu sairaalan ruumishuoneelta. olen melkein varma että sieltä nuo pelot juontavat.en tiennyt tuostakaan videoinnista mitään, se vain tuli niin yllättäen, ilman varoitusta.ja silloin kunkerran yhdessä komediassa eräs mummo meni valkoiseen ruumisarkkuun koittamaan sitä, olin tuolloin 9- vuotta ja yksin pimeässä kotona. se oli kamalaa, niin säikähdin, enkä uskaltanut puhuakaan siitä kenellekään, pelkäsin pitkään että jos joku ihminen tuo minullekin ruumisarkun, tämä johtuu siitä että kerran eräs naapurini tappoi toisen huumeissa ja hukuttivat hänet, jäivät minulle kamalat traumat.kaitpa tässä täytyy sitten mennä terapeutin juttusille. !
jotenkin järkyttynyt nyt. Voi olla että ruumiin katsominen oli sinulle aivan liikaa. Ei se tietysti ole kuin ruumis. Itsekin olin ennen kammonnut ruumiita mutta käydessäni katsomassa läheiseni ruumista tunnistin hänet siinä ja tajusin että siinä se nyt nukkuu ikiuntansa, ei sen kumempaa. Ei se ruumis ole sen kummempi joten älä sitä pelkää ihan totta!!!
mutta oppia ikä kaikki.
kerran katsoin elokuvaa jossa ihminen haudattiin elävältä.
ja kerran katsoin missä ihminen herää ruumishuoneelta ruumisarkussa.saatan olla tavallista herkempi, olen aika stressialtis
pitää myös muistaa että asun yksin. äitini ruumisarkussa videolta nähtynä oli kamala näky.tappoi itsensä.se arkku oli niin pitkä, niin pitkä.en uskaltanut puhuakaan siitä kenellekään, aattelin että se mielisairas nousee sieltä arkusta ylös ja tulee kummittelemaan minulle. siis pelkäsin että tuo ei olekaan kuollut ja alkaa minulle siis kummittelemaan.kerran yhtenä yönä itsemurhan tehtyänsä näin hänet muka elävänä vaikka se oli joku muu, nyt sen tiedän, mutta sieltähän nämä pelot tietenkin johtuvat.äidistäni siis.pelkäsin pitkään että hän tulee jotenkin kummittelemaan uniini taikka pimeässä kävelee tai lentelee haamuna vastaan.
se oli kamalaa kun näin arkussa sen makaavan, se arkku näytti niin pitkältä, niin pelottavalta, pelottavan paljon itsemurhan tehneeltä kuolemalta, mielisairaalta.
en halua laittaa vieläkään valkeaa aamutakkia päälle, se väri pimeässsä on minulle niin visto, täynnä traumoja.pimeässä en koskaan halua pukeutua valkoisiin, se väri on minulle liian kammottava.sitten nousi mieleeni vielä se kun olen käynyt katsomassa muumioitunutta ruumista kirkossa. se oli ruskea, se ei jättänyt minuun traumoja.ainankaan pahoja sellaisia.tämä johtuu siis väristä, ei varmaankaan ruumisarkusta, vaan siitä väristä.täytyypä alkaa mietiskelemään miten pääsee värijutusta eroon.