luonnonsuojeluajatus.Eilinen MOTohjelma paljasti sen,kuinka heikolla tasolla EU.ssa oli tietämys kun kiellettiin hehkulamput ja suosittiin ns. energiansäästölamppuja eli loistelamppuja. Eivät ymmärtäneet elohopean haitoista eikä ko. lamppujen häiriöistä jakeluverkolle.Hassikin sanoi ettei kukaan heille kertonut.Espanjalainen "asiantuntija" ihmetteli,että lämmitetäänkö Suomessa talvella.Tälläiset ovat meillä päättäjät.Itselläni on käytössä molempia lamppuja,pikkuhiljaa käyttökohteen tarpeen mukaan vaihdettuja.
Pieleen mennyt
sähköteknisesti
7241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että niinkuin kaikki idealistit, niin luonnonsuojelijatkin ovat sellaisia vähän "jalat ilmassa" olevia ihmisiä.
Sellaiset innostuvat aina uusista asioista, eikä silloin järki pääse päätä pakottamaan, kun päätöksiä "luonnon hyväksi" tehdään puutteellisin tiedoin, näkemättä seurauksia. Sen takia vastapainoksi aina tarvitaan tavallisia järkeviä ihmisiä, jotka eivät ole innostuneet tuosta luonnonsuojelusta, mutta käytännössä suojelevat sitä näiden "luonnonsuojelijoiden edestä"
taidan olla tosikko :)
joissa ei voi käyttää energiansäästölammpuja, esim. kylmäkellarit ja saunat. Vielä tänäpäivänä on energiansäästölammpujen syttymisja kirkastumisajat pitkiä verrattuna hehkulamppuun kylmässä ja esim. ulkona kovemmalla pakkasella on tämä säästölammppu kuin "sian pillu pakkasessa", loistaa kuin tupakan natsa.
Mitä tulee sähköverkon ylim. harmoonisiin, niin jo tällä hetkellä on suuria vaikeuksia suodattaa yliaaltoja pois tehokkaasti. Taitaa tuo Hassi olla ollut liian kauan eduskunnassa ja politiikassa, kun ei muista enää sähkötekniikan perusasioita.
tarkoittaa sitä,että sukkuloidaan Helsingin ja Brysselin väliä jatkuvasti niin kerosiinia palaa tuhottomasti
Olen tuttavapiirissä kysellyt, että mihin laittavat loppuunpalaneet loisteputket ja energiasäästölamput. Vastaus on ollut poikkeuksetta että roskikseen. Ja miksi? Kun ei ole palautuspaikkaa. Lähin paikka esimerkiksi meidän kylältä (noin 5000 asukasta) on noin 25 km päässä.
Eli niin kauan kun kylälle ei tule omaa palautuspistettä, kaikki laittavat lamppunsa roskikseen.
Olisko TAAAAAAAAAAAS jonkun kannattanut miettiä toisenkin kerran?
ps. ostettiin sitten kuitenkin jokunen hehkulamppu varastoon.
useasti paristojen ja akkujen kanssa.Nämä pienet akut menee roskiin kuin paristotkin,mutta auton akut toivottavasti ongelmajätteisiin.Kaupungeissa on keräyspisteitä kohtuullisesti,mutta tuo maaseutu....
Pakkolaki on ajettu läpi EU:n toimesta, jotta lamppujen valmistajat saavat myydä kalliimpia lamppuja sekä saada suurempaa katetta myynnilleen. Satu Hassin tapaisia politikkoja on viety kuin pässiä narussa syöttämällä valikoitua tietoa, jolla kunkin EU-edustaja oma mielipide vain on saanut vahvistusta.
Hehkulamppujen myyntikielto tuo siis seuraavat ongelmat:
- 95% säästölampuista menee tavallisiin sekajätteisiin puutteellisten lamppujen keräyksen takia, jolloin lamppujen elohopea päätyy luontoon.
- Lampun rikkoutuminen sisätiloissa aiheuttaa terveysriskin ihmisille ja kotieläimille ilman puhdistusoperaatiota.
- Lampun puutteellisen teknisen toteutuksen takia se aiheuttaa häiriöitä sähköverkkoon. Häiriöiden määrä tulee radikaalisti suurenemaan hehkulamppujen kadotessa markkinoilta.
- Talvella hehkulamppujen tuottama lämpö täytyy korvata jollain toisella lämmitysmuodolla; sähkölämmityksessa ei kulutus alene, öljylämmityksessä öljyä palaa enemmän, kaukolämmössä tarvitaan lämmintä vettä enemmän, jne...
- Ulkona kylmässä purkauslamput toimivat huonosti ja niiden antama valoteho ei ole läheskään niin hyvä kuin tuoteseloste antaa ymmärtää.
- Kuluttajalle purkauslamput maksavat moninverroin enemmän kuin hehkulamput ja purkauslamppujen käyttöikä ei ole lähelläkään mitä valmistaja lupaa.
- Purkauslamppujen valmistaminen vie paljon enemmän energiaa kuin hehkulamppujen. Egologinen jalanjälki huomioiden valmistuksen ja hävittämisen ovat suuremmat kuin hehkulamppujen osalta.
- Hehkulampuille tarkoitetut himmentimet eivät toimi purkauslampujen osalta, joten nämä ohjausjärjestelmät menee kokonaan uusiksi.
- Purkauslamppujen tuottama
Hehkulamppujen myyntikielto EU:n alueella ei estä sitä, etteikö lamppuja voi tuoda EU:n ulkopuolelta omaan käyttöön. EU:n esittämät laskelmat säästöistä eivät pidä paikkaansa, varsinkin mikäli ottaa huomioon myös lamppujen valmistukseen ja hävittämiseen liittyvät kustannukset.
Pakkolaki ei ainakaan palvele kuluttajia millään tavalla. Nyt luonnonsuojelunäkökohtia, energiansäästöä ja ilmastonlämpenemistä on käytetty keppihevosena, jotta lamppuvalmistajat ovat saaneet läpi tahtomansa ja pääsevät hyötymään tilanteesta.