Moi!
koko varhaislapsuuden jouduin katselemaan isäni juomista. Häpesin isääni ja sitä että hän esiintyi humalassa keskellä päivääkin. monesti lapsena yritin hakea isääni pois baarista. joitakin lapsia kiellettiin leikkimästä kanssani koska isäni joi.
vanhemmat erosivat ollessani 10 vanha.
Nyt olen liki kolmekymppinen ja mulla kertakaikkiaan paloi hihat isääni perjantaina.
Olin pitkästä aikaa menossa käymään hänen luonaan, oli kehunut olleensa 7 viikkoa selvinpäin. kun olin matkalla isä soitti, oli aamu puoli yhdeksän, ja täydessä kännissä. juteltiin ja sovittiin kellonaika jolloin mensin. toinen menoni yllättäen jäi 2 tuntia lyhyemmäksi joten yritin soittaa, meni vastaajaan, isukki oli baarissa. mulla paloi totaalisesti kiinni. tuli mieleen kaikki lapsuusajat jolloin peloissaan yöllä istui sängyssä ja odotti isää turhaan ryyppyreissuilta kotiin ja jos isä tuli, alkoiko hän riehumaan, paiskomaan tavaroita, haukkumaan äitiä huoraksi... kun vanhemmat erosivat kävin usein isän luona ja aina oli bussimatkalla vatsa kipeä kun pelotti että siellä isä taas humalassa odottaa. koskaan isä ei lyönyt äitiä tai meitä lapsia, mutta henkinen väkivalta oli omaa luokkaansa.
Niin asiaan. kun en saanut isää kiinni jätin vastaajaan viestin etten halua tulla koska hän on ottopäällä ja toivon ettei hän loukkaanu.
no seuraavan päivänä puhelimeni soi, siellä isä sanoo ettei ymmärtänyt viestiäni ja että olen idiootti. löin luurin korvaan.
Mutta mä en vaan voinut mennä sinne. mua ällötti ja oksetti ajatella sen tupakansavuista kämppää ja viinan hajua. mua otti päähän kaikki lapsuusmuistot ja ajattelin että lapsena en voinut asioihin vaikuttaa, mutta aikuisena mulla on mahdollisuus valita.
onko kellään vastaavia kokemuksia?
Aiemmin en ole asiaa sen kummemmin pohtinut nyt vaan tuli jotenkin raja vastaan.
koko varhaislapsuuden jouduin katselemaan isäni juomista. Häpesin isääni ja sitä että hän esiintyi humalassa keskellä päivääkin. monesti lapsena yritin hakea isääni pois baarista. joitakin lapsia kiellettiin leikkimästä kanssani koska isäni joi.
vanhemmat erosivat ollessani 10 vanha.
Nyt olen liki kolmekymppinen ja mulla kertakaikkiaan paloi hihat isääni perjantaina.
Olin pitkästä aikaa menossa käymään hänen luonaan, oli kehunut olleensa 7 viikkoa selvinpäin. kun olin matkalla isä soitti, oli aamu puoli yhdeksän, ja täydessä kännissä. juteltiin ja sovittiin kellonaika jolloin mensin. toinen menoni yllättäen jäi 2 tuntia lyhyemmäksi joten yritin soittaa, meni vastaajaan, isukki oli baarissa. mulla paloi totaalisesti kiinni. tuli mieleen kaikki lapsuusajat jolloin peloissaan yöllä istui sängyssä ja odotti isää turhaan ryyppyreissuilta kotiin ja jos isä tuli, alkoiko hän riehumaan, paiskomaan tavaroita, haukkumaan äitiä huoraksi... kun vanhemmat erosivat kävin usein isän luona ja aina oli bussimatkalla vatsa kipeä kun pelotti että siellä isä taas humalassa odottaa. koskaan isä ei lyönyt äitiä tai meitä lapsia, mutta henkinen väkivalta oli omaa luokkaansa.
Niin asiaan. kun en saanut isää kiinni jätin vastaajaan viestin etten halua tulla koska hän on ottopäällä ja toivon ettei hän loukkaanu.
no seuraavan päivänä puhelimeni soi, siellä isä sanoo ettei ymmärtänyt viestiäni ja että olen idiootti. löin luurin korvaan.
Mutta mä en vaan voinut mennä sinne. mua ällötti ja oksetti ajatella sen tupakansavuista kämppää ja viinan hajua. mua otti päähän kaikki lapsuusmuistot ja ajattelin että lapsena en voinut asioihin vaikuttaa, mutta aikuisena mulla on mahdollisuus valita.
onko kellään vastaavia kokemuksia?
Aiemmin en ole asiaa sen kummemmin pohtinut nyt vaan tuli jotenkin raja vastaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
minullakin ollut aikoinaan. Minulla myös selvisi se alkoholistin orjauttama elämä kun olin 35 vuotias ja tein töitä alkoholistien vieroitusosastolla.
Silloin minulla oli se otollinen aika kun haavat aukesivat menneisyyteen. Niitä unohdettuja tilanteita rupesi kuin pulpahtelemaan minun senhetkisessä elämässäni. Olin jo naimisissa ja kaksi lasta, todella onnellinen tulevaisuus oli viitoitettu.
Mutta tämä isäni juominen oli kuin musta pilvi joka kohosi meidän yllemme. Olimme voimattomia kaikki silloisessa tilanteessa ja voimattomia olimme loppuunasti.
Minulle oli alkoholisti nimitys aivan jotakin uutta. Isäni oli juoppo eli joi liikaa. Se oli sallittua ja hyväksyttyäkin joiltakin tahoilta koska olihan isäni käynyt sodat jne...
Nyt sitten vanhana rupesin käymään Al-Anon tukiryhmässä jossa oli minulle kuin hengitys paikka minä opin ymmärtämään oman tilanteeni.
Nyt arpeutuvat haavat toinen toisensa perään ja uusia aukeaa silti kaiken aikaa. On tuoksut-,näkö-kuulo-, maku-, tuntoaistit ym. jotka herättävät aivan odottamatta muistoja, aivan siis uskomatonta.
Isäni ollut kuolleena jo 7 vuotta.
Tänään autan lapsia jotka ovat samankaltaisessa tilassa kuin itse olen joutunut kokemaan tunteilla eläen ilman että olisin niitä osannut sanoiksi pukea.
Elä itsellesi, hae voimaa vaikka luonnon hiljaisuudesta.
kunnes alkoholivauriot ottivat voiton hänen ollessa alle 50v.Itse en kerennyt kasvaa aikuiseksi jotta olisin pystynyt käsittelemään asiaa järkevästi tai muodostamaan edes jonkinlaista suhdetta häneen.Hänen kuollessa hän oli minulle vain se juoppo jota piti hävetä ja jolle ei juurikaan edes puhuttu,vaikka asuin vielä kotona.Nyttemmin aikuisena ymmärrän alkoholismin sairautena,ja olisi ollut mukava kun olisi kerennyt solmia suhteet isään edes jonkinlaiseksi.Näin ei vain käynyt.
sama juttu...asun vielä kotona ja isäni on juonut jo 10 vuotta..äitini on vahva mutta ei kyllin vahva lopettamaan tätä helvettiä...! hän vain jaksaa uskoa parempaan huomiseen ja antaa isälleni anteexi kaiken...olen ajatllu hakea terapiaan itteni, mulla hajoaa kohta pää kun kuuntelen kun isä ja äiti tappelee...ja riidat johtuvat aina samasta syystä: viina! mulla on 7vuotta nuorempi veli (11v.) joka säälittää tässä hommassa eniten,ei noin nuoren tarvitse kuunnella ja kestää tätä vuodesta toiseen...but still alive
Hae apua itsellesi ja veljellesi, tulet ymmärtämään sitten myöhemmin miten järkevän ja todella hyvän työn teit.
Joskus saattaa käydä että alkoholisti ryhdistäytyy ja lopettaa juomisen.
Ei kuitenkaan kannata odottaa liikaa.
Sinä ja veljesi olette ne tärkeät henkilöt jotka ovat avuntarpeessa.
Tiedän miten raastavaa elämä voi olla alkoholistin perheessä. Olen sitä saanut nähdä oman lapsuuteni lisäksi lasten kautta joita autan ja tuen ulämän tiellä.
Onko teillä sukulaisia jotka voisivat olla tukena teille.
Kaikesta huolimatta minun ja perheeni elämä on aivan tavallisen hyvää ja jopa keskitasoa parempaakin. Riippuu tietenkin miten kuikin sen mittaa.
Viinaa ei elämässäni eikä perheessäni käytetä ja siksi se on arvokkaampaa, jota mikään muu ei voi korvata. Juoppoja kohtaan en voi tuntea mitään sympatiaa mutta olen tukena jos joku heistä minun apuani tosissaan haluaa. Minua ei manipuloida mitenkään heidän olettamuksiin sortumalla niin että uskoisin noin vaan. Vaadin näyttöä siitä mitä haluavat pyrkimyksillään ja saavat toimia sitten itse sen mukaan.
Lähde rohkeasti hakemaan apua,itsellesi ja veljellesi.Olen kai väärä henkilö kirjoittamaantähän.En ole itse kasvanut alkoholisti perheessä mutta menin naimisiin aikoinani pojan kanssa jokaoli kasvanut sellaisessa.Juossut karkuun äidin ja sisarusten kanssa raivoavaa isää ja vannonut kostavansa isäälle.En vain tiedä miksise kosto kohdistuu omaan perheeseen.Lapset on jo aikuisia ja poissa kotoa.Mutta kadun aina miksen lähtenyt aikanaanlasten kanssa. Aina yritti vain peitellä asioita ,miten se muka onnistuu,häpeä on pahinta vaikka ei se ole kenenkään muun syy kun joku juo. Ei ainakaan lasten joten rohkaise luontosi ja hae apua vaikka paikkakuntasi Al-anonin nuorten ryhmästä. Onnea!!!!
Heips!
Hae apua tilanteeseen, kun se vielä on mahdollista.
Itselläni on 6 vuotta nuorempi veli, ja me emme osanneet apua pyytää kun olimme lapsia. Nyt sitten aikuisena koetamme parsia rikkinäistä sisimpäämme kasaan...
Yritin eilen keskustella isäni kanssa puhelimessa, ja kerroin, mitä muistan lapsuudesta ja miten olemme joutuneet hänen juomisensa takia kestämään... (mm. olin 14 kun löysin isän vieraan naisen kanssa pusikosta hässimästä...)
Takaisin eiliseen.
Isä puhui kanssani hetken ja sanoi että haluaa puhua mieheni kanssa. "mikä sitä taas riivaa?" oli kysymys miehelleni. "miksi se on niin hankala"
Isä ei tule koskaan ymmärtämään.
Iloista ja aurinkoista kevättä ja voimia elämässä eteenpäin. Lue kirja Virtahepo olohuoneessa.
siitä on ollut minulle paljon apua!
T:puh
Ei ihan samanlaisia kokemuksia, äiti juo kuitenkin. Kun tuun kotiin kaverilta, mahassa vello kun mietin,onko se kännissä ja saan etsiä sen viinapiiloja. SAATANAN PASKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ja aina se kusettaa niitten lääkkeitten kans, nolaa mut ja muka yrittää parantua. Töissä se kuitenkin käy, ei kovin moni tiiä ees sen ongelmasta. MÄ en oo puhunu siitä kellekään, tuntuu jotenkin helpottavalta nyt kirjottaa siitä. Kun se on kännissä, se on mulle aivan eri ihminen ja mun tekee mieli lyödä sitä nyrkillä naamaan. Ensin tulee raivo, sitten masennus ja itken silmät päästäni. Ai niin... isäkin juo, se on eronnut äitistä jo tosi kauan sitten. Se varmaan juo ittensä hengiltä kohta eikä saa nähdä sen tulevia lapsenlapsia mun puolelta. Mä oon nyt niin masentunu.........