Ei pakoteta

tekis mili oikastsa yksi väärin ymmärrys tällä palstalla. Ei ketkään uskovaiset vanhemmat pakota lapsiaan olemaan uskovaisia, vaan jos joku tajuaa ettei enää jaksa uskoo,saa vapaasti luopua uskosta.
5197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että ei tartte lähteä seuroihin, saa olla uskomassa jos haluaa, ei pakko

Äänestä
  • ihana asia, että lapset kokee seuroissa käynnin vanhempien kanssa tärkeänä, välttämättömänä, OMAN uskon elävänä pysymisen kannalta. Luopumus tapahtuu pikkuhiljaa, eikä sille paljon voi kukaan. Vanhempien takia ei olla uskomassa, vaan oman sielun autuudeksi. Onhan sitä aikuisellakin joskus väsymystä uskossa, mutta se on Jumalan suuri ihme , että sanankuulossa ei voi olla virkistymättä ja saa toivon näköalan ja uskalluksen panemaan kuormaa pois.

    Äänestä

Minä olin kuulemma yhdeksän päivän ikäinen, kun minut vietiin mielipedettäni edes kysymättä ensimmäistä kertaa ry:lle aivopesutilaisuuteen. Sama jatkui sitten vuosia. Perusteena oli, että uskovat käyvät seuroissa.

Äänestä

lässyttää, kun et tiedä mistään mitään.

Äänestä

Ehkä nykyään suurin osa vanhemmista suhtautuu uskosta lähteneisiin suvaitsevasti. Joissakin perheissä saattaa kuitenkin koko perheen uskossa pysyminen olla kunniakysymys, joten lähtevän kohtelu on sen mukaista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö 17w kirjoitti:

tekis mili oikastsa yksi väärin ymmärrys tällä palstalla. Ei ketkään uskovaiset vanhemmat pakota lapsiaan olemaan uskovaisia, vaan jos joku tajuaa ettei enää jaksa uskoo,saa vapaasti luopua uskosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu