Ja täällä vingutaan hintojenousun puolesta!Tässä tulos,niin ihanasta ikuisesta noususta..Onnea vaan muuli ressukoille.
"Uudellamaalla vastausten keskiarvo nousi 274 000 euroon!!!"
Jopas on porukka kuseen itsensä laittanut!
Taloussanomat 27.10.2009 11.30
Näin moni on jo tiukoilla lainansa kanssa
Irtisanomiset ja lomautukset alkavat jo tuntua asuntovelallisten kukkarossa. Joka viides asuntolainaa ottaneista on joutunut jo sen verran tiukoille lainansa kanssa, että on tehnyt pankin kanssa järjestelyjä lainanmaksun helpottamiseksi, kertoo tuore tutkimus. Vielä useampi tuntee sen mukaan tarvetta saada helpotusta lainanhoitoon.
Näin käy ilmi Paikallisosuuspankkien Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.
– Yleisintä tarve keventämiselle on lapsiperheissä ja talouksissa, joiden kohdalle on tullut irtisanomisia, lomautuksia tai yt-neuvotteluja. Maksusuunnitelmaa on erityisesti kevennetty Etelä-Suomessa pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta, sanoo Paikallisosuuspankkiliiton johtaja Timo Hulkko.
Kyselyyn vastanneista lähes viidesosa oli tehnyt lainanhoitoa keventäviä järjestelyjä ja seitsemän prosenttia harkitsi niitä. Yhteensä reilu neljännes velallisista koki tarvetta keventää lainanmaksutaakkaansa.
Järjestelyjen tarve on kasvanut maltillisesti. Paikallisosuuspankit tekivät vuoden alussa vastaavan kyselyn, silloin vain 12 prosenttia vastaajista oli tehnyt lainojen takaisinmaksua helpottavia järjestelyjä.
Lainan maksun järjestelyllä tarkoitettiin tutkimuksessa maksusuunnitelman väljentämistä, lainojen yhdistelyä tai lainan hoitoa keventäviä erityisjärjestelyjä. Lainan viitekoron muuttamista ei katsottu tässä tutkimuksessa järjestelyksi.
Tuoreen tutkimuksen mukaan asiakkaat pitävät pankkeja varsin joustavina.
Vain pari prosenttia velallisista koki pankin olleen joustamaton. Joka kymmenes vastaaja koki pankin muuttuneen entistä joustavammaksi.
Paikallisosuuspankkien toimitusjohtajan Heikki Suutalan mukaan asiakkaat tulevat selvästi aiempaa aikaisemmin pankkeihin neuvottelemaan tarpeestaan maksujärjestelyille, jolloin tilanteeseen pystytään paremmin reagoimaan.
Laina voi
yhä olla iso
Kotitaloudet uskaltavat edelleen ottaa varsin suuria asuntolainoja.
Tutkimuksessa kysyttiin, mikä olisi vastaajan asuinkunnassa asuntolainan suurin määrä nelihenkiselle perheelle, jossa molemmat vanhemmat käyvät työssä.
Vastausten keskimmäinen arvo eli mediaani oli 200 000 euroa, keskiarvo oli 210 500 euroa.
Uudellamaalla vastausten keskiarvo nousi 274 000 euroon, muussa Etelä-Suomessa 175 000 euroon. Länsi-Suomessa keskiarvo oli 176 000, Itä-Suomessa 185 000 ja Pohjois-Suomessa 212 000 euroa.
– Suomessa on tällä hetkellä vallalla käytäntö, jossa ensiasunnon ostaja siirtyy usein suoraan aika suureen asuntoon. Talouden suunnittelun ja vaurastumisen kannalta voisi kuitenkin olla järkevämpää siirtyä portaittain suurempiin asuntoihin, Suutala sanoo.
Stressitesti tehtävä
6 prosentin korolla
– Pari vuotta sitten kuluttajia opastettiin laskemaan, miten he selviävät lainoista jos korkotaso nousee pari prosenttiyksikköä. Nyt tämä ei riitä, minä tekisin tällaisen stressitestin kuuden prosentin korolla, Hulkko neuvoo.
Kotitaloudet uskovat edelleen saavansa lainaa yhtä helposti kuin vuosi sitten.
15 prosenttia vastaajista pitää mahdollisuuksiaan saada lainaa nyt parempina kuin vuosi sitten, vain 12 prosenttia huonompina. Kaksi kolmesta piti mahdollisuuksia samana kuin vuosi sitten.
Vuoden alun kyselyssä 28 prosenttia vastaajista suhtautui velanottoon aiempaa varovaisemmin. Nyt näin ajatteli enää 24 prosenttia, 69 prosenttia vastaajista ei ollut muuttanut kantaansa lainanottoon.
Kotimaisiin
pankkeihin luotetaan
85 prosenttia vastaajista piti omaa pankkiaan yhtä luotettavana kuin aiemmin. Kotimaisten pankkien asiakkaista joka kymmenes kertoi luottamuksensa pankkiaan kohtaan vahvistuneen.
Yhden ulkomaalaisomisteisen pankin asiakkaista neljännes koki oman pankkinsa aikaisempaa epäluotettavammaksi.
– Pankin kotimainen omistus on erittäin tärkeää tai melko tärkeää lähes 70 prosentille vastaajista, Suutala toteaa.
Paikallisosuuspankit tutkituttivat lokakuun ensimmäisellä viikolla Taloustutkimuksella suomalaisten luottokäyttäytymistä ja luottamusta pankkeihin. Kyselyyn vastasi 500 yli 15-vuotiasta, otos oli demografisesti edustava.

Vastaukset 15
Vanhimmat
"Kyselyyn vastasi 500 yli 15-vuotiasta, otos oli demografisesti edustava."
Demografisesti edustava, kyllä kyllä :D
Miksi et alkupäätä kommentoinut?Uutisessa oli muutkin kun mainetsemasi poiminta,mutta se ei uutta tällä palstalla.
Oletko sinä yksi noista?Eli se viides velallinen?
"Irtisanomiset ja lomautukset alkavat jo tuntua asuntovelallisten kukkarossa. Joka viides asuntolainaa ottaneista on joutunut jo sen verran tiukoille lainansa kanssa, että on tehnyt pankin kanssa järjestelyjä lainanmaksun helpottamiseksi, kertoo tuore tutkimus. Vielä useampi tuntee sen mukaan tarvetta saada helpotusta lainanhoitoon."
Voimme paljastaa, ettei poimimasi lainaus ollut olennainen osa tekstiä. Mutta ehkä denial takaa yöunet.
Vai olisiko kyse siitä että viimekevään koron nousussa maksukykyiset ja ennakoimana kykenevät vauraat omistusasujat kiirehtivät nostmaan lyhennyksiä, ettei maksuohjelma kusen kun tuhnujen pelottelemat korkeat korot tulivat.
Hätäpaskan paljastuttua kokroja on taas hinattu alaspäin.
Lamahan ei ole koskettanut lähellekkään viidennestä asuntovelallisista, joten kyse on jostain ihan muusta kuin pakkoliikkeistä.
Tuon avaulla jaksat taas odottaa romahdusta sellaiset kaksi vuotta? Onnea odotteluun. Kannattaa lukea tuo juttu vähän tarkemmin ja ilman värilaseja. Pankit ovat joustavia ja velalliset hyvissä ajoin liikkeilla = nou hätä.
vai veritulppa? Kauheeta luettavaa toi sun paatos.
Tarkoitit varmaan päätös?
Sulla on aiika paha kirjoitushäiriö, jos et ymmärtäny yllä olevaa....
Vai olisiko se lukihäiriö että ei osaa lukea?!?!
ei tollasta siansaksaa jaksa lukea, edes tällä suoli24 palstalla...
Olen ylpeä omistusasuja. Kun luukkuni arvo nousee, telttani nousee. Kutsun paikalle sutsi-satsin.
"Tuoreen tutkimuksen mukaan asiakkaat pitävät pankkeja varsin joustavina."
"Paikallisosuuspankkien toimitusjohtajan Heikki Suutalan mukaan asiakkaat tulevat selvästi aiempaa aikaisemmin pankkeihin neuvottelemaan tarpeestaan maksujärjestelyille, jolloin tilanteeseen pystytään paremmin reagoimaan."
"Vuoden alun kyselyssä 28 prosenttia vastaajista suhtautui velanottoon aiempaa varovaisemmin. Nyt näin ajatteli enää 24 prosenttia, 69 prosenttia vastaajista ei ollut muuttanut kantaansa lainanottoon"
Kun taantuma tuntuu taittuneen ja sen vaikutus omaan työpaikkaan on selvinny, niin lainanottohalukkuus nousee. Mailmanloppua ja ikuista rommausta ei tainnut tullakkaan.
Pahin lamajakso on vasta tulollaan ja työttömyys pahenee talven aikana. Joten työttömyys voi napsahtaa omalle kohdalle milloin vain, vaikka vielä tällä hetkellä olisikin työpaikka. Kaikki uutiset ( paitsi kiinteistönvälittäjien uutiset) puhuvat laman pahenemisen puolesta ja myös sen puolesta, että nousu on ollut vain tilapäistä.
Esitäppä muutama tuore uutinen jossa kerrotaan että lama on pahenemaan päin?
Työttymyys kyllä kasvaa, mutta sehän muuttuu aina viiveeväällä talouteen nähden.
Jos olisit viime aikoina lukenut mm. Kauppalehteä ja Taloussanomia, et kyselisi tuollaisia. Aikamoinen työ olisi linkittää ne kaikki negatiiviset uutiset tänne. Myönteisiä uutisiakin on toki näkynyt, mutta niihin sisältyy aina joku "mutta", joka osoittaa että myönteisiin talousarvioihin sisältyy vielä enemmän negatiivista.
Samalla kun ihailet verokoneen tulostietoja, voit olla surkuhupaisan onnellinen, että sinultakin niiden rahat tulivat. Tosin nyt keräävät omaisuutesi vain kylmästi takaisin, ihan niinkuin 90-luvullakin. Siinä porvarillisen politiikan 3:nnessa kliimaksissa:
KIINTEISTÖT
Kuulutus kolmesta asianosaiskeskustelusta Hämeenlinnassa 03.12.2009
HUUTOKAUPPA KUOPIOSSA 20.11.2009
Kuopion Saaristokaupungissa
Janakkalassa sijaitsevan teollisuustontin huutokauppa 20.11.2009
Rengossa sijaitsevan metsätilan huutokauppa 20.11.2009
Metsätilan huutokauppa Kanta-Hämeen ulosottovirastossa
Kuulutus huutokaupasta 12.11.2009 Kemissä
Asianosaiskeskustelu Espoossa 26.11.2009
KUULUTUS ASIANOSAISKESKUSTELUSTA 26.11.2009 Kemissä
Pello, tila, kiinteistö,
Kuulutus asianosaiskeskustelusta Porvoossa 9.12.2009 klo 14:00
Keskeneräisen omakotitalon huutokauppa Kirkkonummella
KUNGÖRELSE OM PARTSFÖRHANDLING 24.11.2009 klockan 15:00 i Vasa
KUULUTUS ASIANOSAISKESKUSTELUSTA 24.11.2009 kello 15:00 Vaasassa
KUULUTUS ASIANOSAISKESKUSTELUSTA 24.11.2009 kello 13:00 Vaasassa.
13.11.2009 Huutokaupalla omakotitalo Hämeenlinnan Kukostensyrjässä
KUNGÖRELSE OM PARTSFÖRHANDLING 24.11.2009 klockan 13:00 i Vasa
Kuulutus asianosaiskeskustelusta Porvoossa 9.12.2009 klo 13.00
Asianosaiskeskustelu 26.11.2009 Rovaniemellä
kiinteistöjä Pelkosenniemen Alaperän kylässä
Pientila Joroisten kunnan Sydänmaalla
Pientila, Joroinen, Sydänmaa
Asianosaiskeskustelu 11.11.2009 Rovaniemellä
Huutokauppa 05.11.2009 Kaarinassa
Omakotikiinteistö merinäköalalla ja rantaoikeudella , Karunankartano, Sauvo
Huutokauppa 04.11.2009 Uudessakaupungissa
Myllykiinteistö, Lokalahti, Uusikaupunki
Kiinteistön huutokauppa 10.11.2009 Jämsässä
Asianosaiskeskustelu 18.11.2009 Länsi-Turunmaalla
Vuokraoikeus rakennuksineen Stubbnäs, Kemiönsaari
Kungörelse om partsförhandling 18.11.2009 i Väståboland
Legorätt samt befintliga byggnader i Stubbnäs, Kimitoön
Asianosaiskeskustelu 19.11.2009 Kemissä
42,841 ha metsätila Hämeenlinnassa, huutokauppa 11.11.2009
Asianosaiskeskustelu 12.11.2009 Rovaniemellä
Asianosaiskeskustelu 11.11.2009 Seinäjoella
Asianosaiskeskustelu 11.11.2009 Seinäjoella
Asianosaiskeskustelu 5.11.2009 Rovaniemellä
Kuulutus neljästä asianosaiskeskustelusta 5.11.2009 Forssassa
Kuulutus asianosaiskeskustelusta, Varkaus 10.11.2009
Kiinteistöt – Asunnot – Ajoneuvot – Muu omaisuus
ASUNTO-OSAKKEET
Myydään tarjousten perusteella lomaosake Sallassa, viikko 48
Asunto-osakkeen huutokauppa 10.11.2009 Hyvinkäällä
Rivitalokaksio Hyvinkään Hakalanmäessä
Myydään tarjousten perusteella Vantaalla
Myyrmäessä 4h k, 87,5 m²
Asunto-osakeyhtiön osakkeiden huutokauppa Tampereella 6.11.2009
Asunto-osakkeen huutokauppa Tampereella 5.11.2009
Asunto-osakkeen huutokauppa Tampereella 6.11.2009
KUULUTUS ASIANOSAISKESKUSTELUSTA, IISALMI
Tarjouspyyntö asunto-osakkeesta ulosottomiehen toimittaman vapaan myynnin toteuttamiseksi
AJONEUVOT
Tarjouspyyntö ajoneuvoista ja veneestä
Tarjousten perusteella myydään kuormaaja, pienkaivuri ym
MUU OMAISUUS
Myydään liiketilaa Alavuden keskustassa
Irtaimen huutokauppa Haapajärvellä
huutokauppa, myymäläkalusteet, ulosotto, irtain, pöytä, lahjatavara, koriste-esine, lelu, hylly, hyllykkö, kasvikuivuri, monitoimikone, veitsimylly, asuntovaunu, matkailuperävaunu
TAULUHUUTOKAUPPA 10.11.2009 HELSINGISSÄ
Signeerauksina tai muina tunnisteina mm. Salvador Dali, Victor Vasarely, Sami Rinne, Risto Salonen, Outi Heiskanen, Kimmo Kaivanto.
Irtaimen omaisuuden huutokauppa 4.11.2009 klo 11 Valtakatu 6 sisäpiha, Rauma
Tarjousten perusteella myydään työkaluja Limingassa
Naulain Paslode nro 5350/90SQ, naulain Paslode Impulse IM350, naulain Duo-Fast cnp-65 (rumpunaulain), naulain Senco SN60MC mustassa salkussa, naulain mustassa kotelossa, porakone Bosch GSR 12.2 akkuporakone, kuviosaha Power Craft MFD2000, naulain Bostitch.
TARJOUSPYYNTÖ BRODEERAUSKONEESTA
Brodeerauskone
Asianosaiskeskustelu 4.11.2009 klo 11:00 Limingassa
70-paikkainen vesiliikennematkailuun ja - risteilyyn sopiva alus
Tarjouspyyntö patruunoista (7.750 kpl) ulosottomiehen toimittaman vapaan myynnin toteuttamiseksi
Kuusi asunto-osaketta pakkohuutokaupassa. Kylläpä meno on rajua kun hyökyaalto pyyhkäisee varallisuutemme suoraan rommareitten taskuun.