Moi..
Tuntuu siltä, etten saa mitään valmiiksi ja kaikki päivät menevät hukkaan, ettei elämässäni ole mitään sisältöä. Jokainen päivä tuntuu eiliseltä ja se alkaa syödä itseä henkisesti. Suunnittelen tekeväni paljon asioita, mutten saa mitään valmiiksi vaan kaikki kasaantuvat ja stressi lisääntyy. Nyt olen siinä pisteessä, etten pysty puhua kenellekkään tutulleni enää omista ongelmistani, koska vaikutan heidän mielestään (ehkä) tasapainoiselta, mutten jaksa olla enää vahva muiden takia, siksi tänne kirjoitan ja koitan saada jotain apua ongelmaani..
Viime vuonna sain töitä ja olin oikeasti iloinen, töiden kautta tutustuin uusiin ihmisiin ja seurustelinkin hetken. Seurustelu meni ihan hyvin muutaman kuukauden verran, jonka jälkeen sain kuulla, että tyttö, jota olin tapaillut oli seurustellut suhteemme alussa myös toisen miehen kanssa, olin todella pettynyt ja olin ollut aikaisemmin rehellinen aivan kaikesta, silti tunne, että minulle oli valehdeltu kokoajan tuntui todella pahalta ja sen takia suhteen jatkaminen typerältä. Kesällä tutustuin sitten toiseen tyttöön ja oikeasti tuntui siltä, että nyt oli kaikki kohdallaan, vaikka lähtökohta oli aivan jotain muuta kuin mitä kukaan varmaan suhteelta toivoisi. Pelästyin tytön kontakteja (pari tunnettua paikallista pillerinmyyjää / narkkaria) ja olin jo siinä vaiheessa valmis luovuttamaan, koska en halua huumeita osaksi elämääni, olin kuitenkin niin ihastunut, etten voinut päästää irti, hetki tuon jälkeen kuitenkin ymmärsin, että olen taas samassa tilanteessa kuin edellisessäkin suhteessa ja minua petetään.. :(.
Olen jättänyt kouluni kesken, kun olen vain muutamaa opintoviikkoa vaille valmis, tiedän ettei siinä ole mitään järkeä, mutta samalla niin väsynyt etten jaksa tehdä asialle mitään. Juttelen vanhemmilleni, kavereilleni ja kaikki sanovat samaa, miksi en ymmärrä heidän avunhuutoaan vaan jatkan tekemättä yhtään mitään? Valvon yöt, itken melkein joka päivä enkä ole tyytyväinen itseeni.. kun vihaan itseäni tarpeeksi saan hetkittäisiä motivaation purkauksia tehdä kouluhommia, istun niiden edessä tuntikausia, saamatta mitään valmiiksi, jonka jälkeen masennun saamattomuuteeni ja siihen kuinka pienestä asiasta on kyse. Kaverini ovat tavallisen kehityskaavan mukaisia malliyksilöitä (peruskoulu - lukio - yliopisto) ja tunnen olevani huonompi ihminen kun vertaan itseäni heihin. Fyysisen kosketuksen tarve on suuri. Ystäviä on monta, mutta halata heistä ei voi yhtäkään, koska ensin pitäisi pystyä selittämään tämä tilanne missä olen.. puun ja kuoren välissä, pakko näyttää vahvalta, ettei muut pidä outona :(.
Yhdelle ystävättärelle olen pystynyt jotain kertomaan. Kuitenkin kyseessä on kaverini ex ja tiedän hänen olevan ihastunut minuun joten fyysinen kontakti on täysi mahdottomuus. Olen itsekkin hiukan ihastunut, mutta omatunto kalvaa niin pahasti, etten uskalla tehdä asialle mitään. Pelkään tulevani tuomituksi vanhempien kavereideni osalta ja sitä en kestäisi, vaikka suhde onnistuisikin.. olen kuitenkin varma siitä, ettei se toimi, tottunut olemaan yksin ja ajatus toisesta ihmisestä pelottaa ja ahdistaa.
Tiedän mitä minun pitäisi tehdä, mutten vain saa mitään aikaiseksi. En tiedä saanko täältä apua. Toivottavasti.
- 22
Tuntuu siltä, etten saa mitään valmiiksi ja kaikki päivät menevät hukkaan, ettei elämässäni ole mitään sisältöä. Jokainen päivä tuntuu eiliseltä ja se alkaa syödä itseä henkisesti. Suunnittelen tekeväni paljon asioita, mutten saa mitään valmiiksi vaan kaikki kasaantuvat ja stressi lisääntyy. Nyt olen siinä pisteessä, etten pysty puhua kenellekkään tutulleni enää omista ongelmistani, koska vaikutan heidän mielestään (ehkä) tasapainoiselta, mutten jaksa olla enää vahva muiden takia, siksi tänne kirjoitan ja koitan saada jotain apua ongelmaani..
Viime vuonna sain töitä ja olin oikeasti iloinen, töiden kautta tutustuin uusiin ihmisiin ja seurustelinkin hetken. Seurustelu meni ihan hyvin muutaman kuukauden verran, jonka jälkeen sain kuulla, että tyttö, jota olin tapaillut oli seurustellut suhteemme alussa myös toisen miehen kanssa, olin todella pettynyt ja olin ollut aikaisemmin rehellinen aivan kaikesta, silti tunne, että minulle oli valehdeltu kokoajan tuntui todella pahalta ja sen takia suhteen jatkaminen typerältä. Kesällä tutustuin sitten toiseen tyttöön ja oikeasti tuntui siltä, että nyt oli kaikki kohdallaan, vaikka lähtökohta oli aivan jotain muuta kuin mitä kukaan varmaan suhteelta toivoisi. Pelästyin tytön kontakteja (pari tunnettua paikallista pillerinmyyjää / narkkaria) ja olin jo siinä vaiheessa valmis luovuttamaan, koska en halua huumeita osaksi elämääni, olin kuitenkin niin ihastunut, etten voinut päästää irti, hetki tuon jälkeen kuitenkin ymmärsin, että olen taas samassa tilanteessa kuin edellisessäkin suhteessa ja minua petetään.. :(.
Olen jättänyt kouluni kesken, kun olen vain muutamaa opintoviikkoa vaille valmis, tiedän ettei siinä ole mitään järkeä, mutta samalla niin väsynyt etten jaksa tehdä asialle mitään. Juttelen vanhemmilleni, kavereilleni ja kaikki sanovat samaa, miksi en ymmärrä heidän avunhuutoaan vaan jatkan tekemättä yhtään mitään? Valvon yöt, itken melkein joka päivä enkä ole tyytyväinen itseeni.. kun vihaan itseäni tarpeeksi saan hetkittäisiä motivaation purkauksia tehdä kouluhommia, istun niiden edessä tuntikausia, saamatta mitään valmiiksi, jonka jälkeen masennun saamattomuuteeni ja siihen kuinka pienestä asiasta on kyse. Kaverini ovat tavallisen kehityskaavan mukaisia malliyksilöitä (peruskoulu - lukio - yliopisto) ja tunnen olevani huonompi ihminen kun vertaan itseäni heihin. Fyysisen kosketuksen tarve on suuri. Ystäviä on monta, mutta halata heistä ei voi yhtäkään, koska ensin pitäisi pystyä selittämään tämä tilanne missä olen.. puun ja kuoren välissä, pakko näyttää vahvalta, ettei muut pidä outona :(.
Yhdelle ystävättärelle olen pystynyt jotain kertomaan. Kuitenkin kyseessä on kaverini ex ja tiedän hänen olevan ihastunut minuun joten fyysinen kontakti on täysi mahdottomuus. Olen itsekkin hiukan ihastunut, mutta omatunto kalvaa niin pahasti, etten uskalla tehdä asialle mitään. Pelkään tulevani tuomituksi vanhempien kavereideni osalta ja sitä en kestäisi, vaikka suhde onnistuisikin.. olen kuitenkin varma siitä, ettei se toimi, tottunut olemaan yksin ja ajatus toisesta ihmisestä pelottaa ja ahdistaa.
Tiedän mitä minun pitäisi tehdä, mutten vain saa mitään aikaiseksi. En tiedä saanko täältä apua. Toivottavasti.
- 22
Vastaukset 2
Vanhimmat
munkin tekisi ihan oikeasti mieli jättää koulu kesken, kun voimia ei kertakaikkiaan ole! aamulla on järkyttävää herätä pimeään ja pakottaa itsensä ylös sängystä. tänään olo oli niin paha että oli pakko juoda viinaa että pystyin ylipäätään poistumaan ihmisten ilmoille. ihmissuhteet ahdistavat todella paljon koska en pysty puhumaan kenellekään mistään, en suurinpiirtein katsomaan edes silmiin. kavereita löytyy kyllä, kerroin heille lopulta ongelmistani, mutta en osannut selittää sitä kunnolla joten eivät he vieläkään oikein ymmärrä mikä minulla on. enpä taida ymmärtää itsekään. en vaan kertakaikkiaan jaksa enää olla ihmisten seurassa, varsinkaan kun pitäisi esittää iloista ja nauraa, en enää edes muista miten hymyillään. ja sitten musta tuntuu että kaikki tuijottaa mua vaikka tiedän että mä vaan kuvittelen mutta se vielä pahentaa tilannetta kun tajuan kuinka hullu mä olen. mä varmaan pälyilen ympärilleni koko ajan ja olen itse se joka kyylää muita ihmisiä ihan vauhkona.
sain kuitenkin sen aikaiseksi että menin puhumaan kouluterveydenhoitajalle, joka ohjasi mut jonnekin lääkärille... psykologi oli kuulemma kiireinen. musta vaan tuntuu että en jaksa odottaa siihen keskusteluun asti, en pysty enää normaaliin elämään. vanhemmille en ole vielä puhunut sanaakaan, mutta nyt on kai pakko koska en jaksa enää pitää mitään kulisseja. mä haluan että mä parannun tästä... mikä ikinä mua sitten vaivaakaan. kuitenkin ajatus niille avautumisesta ahdistaa ihan hirveästi.
Mä olen kahdessa koulussa kirjoilla, ja kummastaki lopputyötä vaille valmis.. En pysty tekemään tutkimuksia, koska tuntuu, etten enää tajua mitään. En saa mitään tehtyä ja oikeesti olo on ku aivokuolleella. Muut vaan porskuttaa menemään ja mä oon ihan jämähtänyt paikalleni.
En saa enää tyydytystä muiden ihmisten seurasta ellen ole humalassa. En enää lähde minnekään ellen tiedä kyseessä olevan paikka, josta saa alkoholia.
Syön lääkkeitä ja haluaisin terapiaan. Minulla vaan ei ole varaa terapiaan. Olen siis tässä samassa jamassa vielä vuosien päästä, jos vielä hengissä olen.