En viitsi enää lukea ketjua, joka käsittelee Raamatun tulkintaa. Siksi teen uuden avauksen. Minä en todisteita kaipaa, sillä uskon Raamatun muutenkin Jumalan Sanaksi. Esitän kuitenkin asian, jota pidän todisteena sille.
Tuntematta täsmällisesti Raamatun syntyhistoriaa ja -aikataulua, voi kuitenkin todistaa Raamatun Jumalan Sanaksi. Miten? Esim. sillä faktalla, että vanhan testamentin aikaisten profeettojen ennustukset ovat toteutuneet. Vanha testamentti sai nykyisen muotonsa joitakin satoja vuosia ennen Kristuksen syntymää. Wikipedian mukaan VT on kirjoitettu 1400 – 400 eaa, joka tapauksessa reilusti ennen Jeesusta. No niin, ennustukset Jeesuksesta siis toteutuivat oikeasti ja se on kuvattu UT:ssa. Ilman Jumalan ilmoitusta oikeita, siis oikeasti toteutuneita, ennustuksia ei olisi pystytty tekemään. Profeettojen ennustuksia on kirjattu ylös jopa yli 1000 vuotta ennen Kristusta ja sitten ne toteutuvat niin kuin on ennustettu. Sattumaako? Jeesukselle VT oli Raamattu ja Hän julisti, että Hänessä VT:n ennustukset ovat toteutuneet. Oli paljon ihmisiä, jotka eivät uskoneet Häntä silloin, joten onko ihme, jos heitä on nykypäivänäkin.
Joku voi sanoa, että kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan, jossa ”juoni” etenee, kuten Raamatussa. Eli kirjan alussa ennustetaan jotain ja sitten myöhemmin tarinassa tuo ennustus toteutuu. Tämähän on helppoa, jos kirja on kuvitteellinen. Tai jos kirja kirjoitetaan jälkikäteen niin, että kaikki tapahtumat ovat tapahtuneet menneisyydessä. Tosin on jo vähän vaikeampaa löytää historiasta todellisia tapahtumia, jotka etenevät näin: esitetään ennustus, joka satoja vuosia myöhemmin toteutuu prikulleen. Raamatusta tekee erityisen se, että ennustukset on tehty (Jumalan ilmoittamina tietenkin) ja myös kirjattu ylös ETUKÄTEEN verrattuna ennustuksien toteutumiseen. Ennustuksien ja niiden toteutumisen välissä on vähintään useita satoja vuosia.
Tieteellisesti hyväksyttyjä 100%:a todisteita Jeesuksesta ei liene olemassa, mutta koska tutkijoilla on käsitys, että Jeesuksesta on historiallisena henkilönä mainintoja ei-kritillisissäkin kirjoituksissa, on huono mennä kiistämään, että Hän on täällä ollut. Eli VT:ssä ennustetaan, että Jeesus tulee ja Hän on täällä kirjoitusten mukaan ollut.
Tuntematta täsmällisesti Raamatun syntyhistoriaa ja -aikataulua, voi kuitenkin todistaa Raamatun Jumalan Sanaksi. Miten? Esim. sillä faktalla, että vanhan testamentin aikaisten profeettojen ennustukset ovat toteutuneet. Vanha testamentti sai nykyisen muotonsa joitakin satoja vuosia ennen Kristuksen syntymää. Wikipedian mukaan VT on kirjoitettu 1400 – 400 eaa, joka tapauksessa reilusti ennen Jeesusta. No niin, ennustukset Jeesuksesta siis toteutuivat oikeasti ja se on kuvattu UT:ssa. Ilman Jumalan ilmoitusta oikeita, siis oikeasti toteutuneita, ennustuksia ei olisi pystytty tekemään. Profeettojen ennustuksia on kirjattu ylös jopa yli 1000 vuotta ennen Kristusta ja sitten ne toteutuvat niin kuin on ennustettu. Sattumaako? Jeesukselle VT oli Raamattu ja Hän julisti, että Hänessä VT:n ennustukset ovat toteutuneet. Oli paljon ihmisiä, jotka eivät uskoneet Häntä silloin, joten onko ihme, jos heitä on nykypäivänäkin.
Joku voi sanoa, että kuka tahansa voi kirjoittaa kirjan, jossa ”juoni” etenee, kuten Raamatussa. Eli kirjan alussa ennustetaan jotain ja sitten myöhemmin tarinassa tuo ennustus toteutuu. Tämähän on helppoa, jos kirja on kuvitteellinen. Tai jos kirja kirjoitetaan jälkikäteen niin, että kaikki tapahtumat ovat tapahtuneet menneisyydessä. Tosin on jo vähän vaikeampaa löytää historiasta todellisia tapahtumia, jotka etenevät näin: esitetään ennustus, joka satoja vuosia myöhemmin toteutuu prikulleen. Raamatusta tekee erityisen se, että ennustukset on tehty (Jumalan ilmoittamina tietenkin) ja myös kirjattu ylös ETUKÄTEEN verrattuna ennustuksien toteutumiseen. Ennustuksien ja niiden toteutumisen välissä on vähintään useita satoja vuosia.
Tieteellisesti hyväksyttyjä 100%:a todisteita Jeesuksesta ei liene olemassa, mutta koska tutkijoilla on käsitys, että Jeesuksesta on historiallisena henkilönä mainintoja ei-kritillisissäkin kirjoituksissa, on huono mennä kiistämään, että Hän on täällä ollut. Eli VT:ssä ennustetaan, että Jeesus tulee ja Hän on täällä kirjoitusten mukaan ollut.
Vastaukset 221
Vanhimmat
Lisäksi esimerkiksi Israelin valtion syntyminen on ennustettu - ja toteutunut. Toteutumistaan odottavat ns. petollinen rauha lähi-itään ja sen jälkeen tuleva googin sota ja sitä seuraavat lopun ajan tapahtumat, Kristus uskovien tempaus jne.
Nykyajan "ennustukset", vaikka niitä onkin pilvin pimein, eivät toteudu juuri ollenkaan. Meillä on kaikenkarvaisia ilmastonmuutos-profeettoja, mutta VT:n profeetat olivat oikeita profeettoja.
Meillä on myös uskonnollisia tuomiopäivän profeettoja, jotka aina ennustavat pahaa tapahtuvaksi.
Luotan myös Ilmestyskirjan ennustuksiin tulevasta ajasta. Outoja asioita tulee tapahtumaan, mutta lopussa myös kiitos seisoo. Jeesukseen uskoville.
Olen muuten samaamieltä , mutta minun raamattu on septuginta tekstinen , ja siinä lukee , Mooses s. 1527eKs
joka tarkoittaa sitä , että koska hän oli saanut Egyptiläisen Prinssin kasvatuksen , hän osasi jo kirjoittaa n. 10-
15 ikäisenä , hän oli Jumalan salattu ase , sen ajan israelilaisille Faaraota vastaan. Kun hänen syntyperänsä
tuli hänelle selville , hän halusi tutustua , veliinsä (uskon) ja näissä olosuhteissa hän jotui näkemään sellaista
Mitä ei sulattanut , syyttömänä kiinni otettu ja ruoskittavaksi laitettu israelilainen nuorukainen , olisi ollut
kuoleman oma , Mooses riensi ruoskijan taa ja hetken kuristettuaan egyptiläinen oli kuollut .
tämän takia Mooses sai maanpaon Faarao Ramses II antoi paimen sauvan ja sanoi , tuossa on erämaa sen sinä saat hallittavaksi , ja sen asukkaat käärmeet yms.
Tästä alkoi n. 40 ajastaikaa kestänyt Midianissa . Se orjuutettu aika ei ollut vielä täys , vaan tuon 40 V. jälkeen . Johtuu siitä , että kun Joosef oli kutsunut sukunsa egyptiin he saivat elää rauhassa siihen asti
kun varsinanen orjuus alkoi , kuitenkin aika pian Joosefin kuoltua
>> täsmällisesti Raamatun syntyhistoriaa ja -aikataulua, voi kuitenkin todistaa Raamatun Jumalan Sanaksi. Miten? Esim. sillä faktalla, että vanhan testamentin aikaisten profeettojen ennustukset ovat toteutuneet.
tarkastelulla ei ole mitään merkitystä. Olet vain taas ateismin hengessä yhtymässä ihan mihin tahansa KIELTEISEEN asioiden yhdistämiseen Jeesukseen, vaikka kyse ei siitä oikeasti olisikaan. Jopa jeesus itse sanoi tulleensa täyttämään profeettain ennustukset. Oliko Jeesus mielestäsi valehtelija tai utopisti? Eikö Jeesus oikeasti parantanut sairaita ja herättänyt kuolleita? Eikö, eikö ja eikö? Minä kysyn sinulta, uskotko sinä Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan? Mieti tarkoin ja vastaa hiljaa itsellesi ja Jumalalle ja tiedä seuraukset!
Kun toisen kirjoitukseen ei kyetä vastaamaan, niin tulee ala-arvoisia uskonnollisia tuomioita ja pimeää 70-luvun henkioppia :(
Kunnioitan kyllä Jeesusta Jumalan poikana, mutta suhtaudun varauksella hänestä yli sadan vuoden päästä kirjoitettuihin kertomuksiin - varsinkin kirjoittajan itsensä kirjoittamiin ja analysoimiin toelogisiin tulkintoihin.
Mitä tulee Vanhaan Testamenttiin, niin se kertoo alkeellisesta ja keskenkasvuisesta, huonosti itsensä hillitsevästä, usein pettymyksiään väkivaltaisesti purkavasta juutalaisten Jahve-heimojumalasta. Jostain syystä Raamatussa sanotaan että tuolle "Kaikkein korkein" kuitenkin antoi juutalaisten heimon. Jeesus on sen sijaan "Korkeimman poika". VT:n ja UT:n ero on erittäin selkeä. VT:n pikkusieluinen heimojumala määräsi kivitettäväksi kun oli erehtynyt keräämään polttopuita vääränä päivänä - Korkeimman poika Jeesus ei puolestaan halunnut tuomita edes huoraa.
Kun tarkastelemme kirjasarjaa nimeltä Raamattu, meidän on hyvä hahmottaa että se on kymmenien eri ihmisten kirjoittama. Osa kirjoituksista on erittäin tasokasta ja opettavaista tekstiä. Osa selkeästi hallusinogeenien alaisena väsättyjä pieleen menneitä ennustuksia. Materiaalihan oli runsasta, mistä Raamattua kasattiin vuosikymmeniä kun eri kirkolliskokouksissa äänestettiin mitä otetaan ja mitä jätetään. Kokonaisuus ei ole kovin kaksinen "Jumalan sanaksi". On hupaisaa, että ensin avauksessa tarkastelu korotetaan äärimmäisen merkitykselliseksi todistukseksi Jumalasta. Sitten kun käy ilmi, että tarkempi tarkastelu todistaakin etteivät ennustukset olleetkaan hääppösiä, niin tarkastelu muuttuu merkityksettömäksi. Hihhulilogiikkaa?
merkityksettömäksi. Otetaanpas nyt huomioon, että kyseiset lainaukset olivat kirjoittajan valitsemia. Yhtä hyvin joku teologi voisi valita paremmat ja selvemmät kohdat osoittamaan todeksi Jeesuksen messiaanisuuden VT:n valossa. Ja sitten aito juutalainen laulaisi kaikki suohon lopuksi.
Ei se niin yksinkertaista ole.
>> Otetaanpas nyt huomioon, että kyseiset lainaukset olivat kirjoittajan valitsemia.
"Kunnioitan kyllä Jeesusta Jumalan poikana, mutta suhtaudun varauksella hänestä yli sadan vuoden päästä kirjoitettuihin kertomuksiin - varsinkin kirjoittajan itsensä kirjoittamiin ja analysoimiin toelogisiin tulkintoihin."
tai tutkimukset, joihin vetoat, lähempänä tapahtumia kuin Raamatun kirjoitukset? Tai ovatko omat arviosi tapahtuneista uskottavampia kuin muutaman kymmenen tai sadan vuoden päästä muistiin kirjoitetut dokumentit?
teos lukematta mökillä. Aion vielä paneutua siihen ja vastata, mutta tässä vaiheessa en ala tohtoroimaan näillä olemattomilla tiedoilla. Kiinnitti vain huomiota tuolla ylempänä, kun kirjoitit jotain Israelin heimon Jumalasta. Eihän jokaisella heimolla voi olla omaa Jumalaa, joten suhtautuisin sinuna pieteetillä ja sordiinolla alkaessani puhutella yhtä ainoata Jumalaa, maailmammekin Luojaa. Jos yhtään olet ajatuksen kanssa VT:tä lukenut, ymmärtänet, että Jumala ei siedä pullisteluja. Sinunkaan taholtasi.
...On aina varmempi kuin vannominen pelkästään uskonnolliseen todistukseen valittujen vähäisempien lähteiden nimeen.
Toki Raamatun tutkimus on haasteellista ja tutkimuksiakin on monenlaisia. Esimerkiksi Suomen yliopistojen teoligian laitokseen luotan. Sieltä on peräisin esimerkiksi tieto kuinka alkuperäiset kirjoitukset elivät ja tulkinta muuttui pikkihiljaa osaksi alkuperäistä tekstiä ennen kirjoitusten kanonisointia.
>> Kiinnitti vain huomiota tuolla ylempänä, kun kirjoitit jotain Israelin heimon Jumalasta. Eihän jokaisella heimolla voi olla omaa Jumalaa...
8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.* [Käännös "kullekin oman jumalan", sanatarkasti "Jumalan poikien luvun mukaan", tukeutuu Qumranin tekstin ja kreikankielisen Septuaginta-käännöksen lukutapaan. Osa Septuagintan käsikirjoituksista kääntää "Jumalan enkelien luvun mukaan". Hepreankielisen tekstin myöhempi lukutapa on "israelilaisten luvun mukaan".] [1. Moos. 11:8]
9 Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa. [2. Moos. 19:5,6]
10 Hän löysi sen autiosta maasta, karulta seudulta, joka huusi tyhjyyttään. Hän otti sen hoiviinsa ja huolehti siitä, hän varjeli sitä kuin silmäteräänsä.
11 Niin kuin kotka suojelee pesäänsä ja liitelee poikastensa yllä, niin kuin se kantaa niitä siivillään, niin Herrakin kuljetti kansaansa. [2. Moos. 19:4; Jes. 63:9]
12 Herra yksin johdatti omiaan, ei hänellä ollut muuta jumalaa rinnallaan.
Israelilaiset ryhtyivät kuitenkin palvomaan vieraita jumalia jatkossa ja näin vihastuttivat Jumalansa. Onhan kreikkalaisessa tarustossakin kaikenlaisia jumalia. Paha mennä sanomaan - otetaan asiasta selvää, kunhan keritään. Enpä ole ennen törmännyt koko VT:iin.
13 Hän nosti heidät vuorten valtiaiksi, ja he saivat syödä pellon antimia, kerätä hunajaa kallionkoloista ja oliivisatoa kivikkoisilta mailta.
14 He saivat maitoa ja voita karjastaan, söivät pukkien rasvaa, oinaita, Basanin pässejä ja puhdasta ydinvehnää, he joivat rypälemehua, kuohuvaa viiniä.
15 Niin Jesurun* lihoi ja alkoi oikutella, niin Israelista tuli lihava, mahtava ja äksy. Se hylkäsi Jumalan, joka oli sen luonut, alkoi halveksia turvakalliotaan. [Jesurun on Israelin runollinen lempinimi.]
16 Israel sai hänet kiivastumaan vierailla jumalillaan, vihastutti hänet iljettävillä menoillaan.
V.1933/1938 käännöksessä sama kohta 5.Moos.32:8-10 on näin:
8. "Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset,silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.
9. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
Erämaasta hän löysi hänet, autiosta, ulvovasta korvesta; hän otti hänet suojaansa ja hoitoonsa, varjeli häntä kuin silmäteräänsä."
Englanninkielinen New King James Version:
"8. When the Most High divided their inheritance to the nations. When He separated the sons of Adam, He set the boundaries of the peoples
Accordingto the number of the children of Israel.
9. For the LORD`s portion is His people; Jacob is the place of His inheritance.
10. He found him in a desert land
And in the wasteland, a howling wilderness;
He encircled him, Heinstructed him, He kept him as the appleof His eye."
Kahdessa viimeksi lainaamassani käänöskohdassa ei puhuta mitään muista jumalista!
----
Mitä sitten tarkoittaa: israelilaisten luvun mukaan? Ei ymmärrä...
on, Jeesuksen maan päälle lähettäminen saa ihan uudenlaisen tarkoituksen. Jahvekin olisi ollut asiasta perillä ja samoin profeetat, jotka sen ennustivat. Olettiko Jumala, että juutalaiset olisivat olleet valmiita vastaanottamaan Poikansa? Eivät olleet kaikki. Toisaalta Jeesuskin tiesi mitä tuleman piti ja kuitenkin suostui uhriksi.
"juutalaisten Jahve-heimojumalasta. Jostain syystä Raamatussa sanotaan että tuolle "Kaikkein korkein" kuitenkin antoi juutalaisten heimon. Jeesus on sen sijaan "Korkeimman poika". VT:n ja UT:n ero on erittäin selkeä. VT:n pikkusieluinen heimojumala määräsi kivitettäväksi kun oli erehtynyt keräämään polttopuita vääränä päivänä - Korkeimman poika Jeesus ei puolestaan halunnut tuomita edes huoraa."
"Mitä sitten tarkoittaa: israelilaisten luvun mukaan? Ei ymmärrä..."
Biblia
5. Moos. 32
8. Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.
9. Sillä Herran osa on hänen oma kansansa, Jakob on hänen perimisensä nuora.
Eiköhän ne Israelin lapset tarkoita Jumalan lapsia, niin kuin tuosta jatkosta voi päätellä, kun sanotaan, että Herran osa on hänen oma kansansa.
KR 92 on kääntänyt aika erikoisesti kohdan, mutta laittanut kuitenkin selityksiin, miten se oikeasti pitäisi olla. Täysin poikkeava ajatus ja merkitys muihin käännöksiin verrattuna.
Septuaginta
5. Moos. 32
8 When the Most High divided the nations, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the nations according to the number of the angels of God.
9 And his people Jacob became the portion of the Lord, Israel was the line of his inheritance.
Sanotaan, että kun Kaikkein Korkein jakoi kansojen rajat, niin se tapahtui Jumalan enkelien luvun mukaan. Raamatussa käytetään muutamissa kohdissa Jumalan lapsista myös ilmaisua enkeli.
että Jeesus sai juuri VT:sta päähänsä sen, että hän on tuo ennustettu Messias.
Se taas ei mitätöi kristinuskon sanomaa ollenkaan. Ei raamattua tarvitse ottaa kirjaimellisesti.
Raamattu tulee otta juuri niin vakavasti kuin sen sanoma edellyttääkin ja onneksi uskovaiset sen tekevätkin. Rienaajat ja harhauttajat ovat oma lukunsa.
otetaan ja millä perusteella?
Eihän silloim kukaan osanut kirjottaa!.
kirjoitettiin ja ilman kirotusvirheitäkin. Jopa Jeesus kävi temppelissä lukemassa ääneen ennustuksia omasta itsestään.
2. Moos. 3:15
Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sinun tulee sanoa israelilaisille: 'Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.' Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen. [Jes. 42:8]
---------------
2. Moos. 6:2
Jumala sanoi Moosekselle: "Minä olen Jahve, Herra.
2. Moos. 6:3
Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt Jumalan, Kaikkivaltiaan nimisenä, mutta nimeäni Jahve minä en heille ilmoittanut. [1. Moos. 17:1, 26:24, 35:11]
Jumala, Kaikkivaltias ilmestyi jo siis Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille. Mooses keskusteli Jumalan kansssa ja sai ne lait Häneltä, jotka kirjoitti tauluihin. "Jahve, Herra, teidän isienne Jumala on lähettänyt minut teidän luoksenne". Jumala sanoi Moosekselle olevansa myös Jahve, Herra. Sisältääkö Kaikkivaltias näin kaikki jumaluuden käsitteet? Jumala on jumaltenkin Jumala?
Se, että Jeesus on Jumalan Ainoa Poika - tarkoittaako, että Hän todella on Kaikkein Korkeimman Poika, eikä muita jumalia ja nimiä tarvita uudessa liitossa?
Raamattu on täynnä epäselviä ennustuksia, joiden toteutumisesta ei kannata hehkuttaa. Raamatussa on myös valtavasti ristiriitaisuuksia, jotka kuka tahansa huomaa vaikkapa siitä toisessa avauksessa olevasta linkistä.
Juutalaiset eivät myönnä, että Jeesus olisi se ennustettu Messias. Jeesus itse ainakin usko olevansa. Samantyyppisiä itsensä toteuttavia ennustuksia on ollut aina. Samaan sarjaan voi lukea vaikkapa Israelin valtion synnyn.
Kaikkein parhaiten ne ns. ennustukset ovat toteutuneet, kun niitä on jälkikäteen tulkittu.
Tunnetko sanonnan, osaatko arvata puuttuvan sanan: lukee kuin **** Raamattua? Väität, että Raamatusta löytyy ristiriitaisuuksia, jotka kuka tahansa huomaa. Onko tullut mieleen, että kyseiset kohdat voivat näyttää ristiriitaisilta, koska sinä et ymmärrä niitä tai koska kukaan ei ymmärrä niitä? Kaikki ennustukset eivät ole toteutuneet, kaikkien ennustusten toteutumista emme ole huomanneet tai ymmärtäneet jne.
"Kaikkein parhaiten ne ns. ennustukset ovat toteutuneet, kun niitä on jälkikäteen tulkittu."
Tarkoitatko, että on jälkikätten laitettu toteutumaan? Jos ennustukset ovat toteutuneet, ne ovat toteutuneet. Emmehän me ihmiset voi ennustuksien toteutumisia nähdä muuta kuin jälkikäteen.
Jeesusta koskevat ennustukset on voitu toteuttaa yksinkertaisesti käyttämlää vanhoja ennustuksia evankeliumien lähteinä. Mitään aikalaistodistuksia ei ole silloin tarvittu.
Raamatun ennustukset eivät ole toteutuneet. Tosin niin voi aina väittää käyneen. Se nimittäin on helppoa koska ne ennustukset on laadittu niin epäselvästi, että ne voi tulkita aivan miten haluaa. On siis helppoa väittää jonkin ennustuksen toteutuneen.
Jos Raamatun tulkitseminen on niin vaikeaa, ettei kukaan sitä välttämättä oikein osaa tehdä, miksi meillä kuitenkin on vaivoinamme vl-ihmisten tapaisia besserwissereitä, jotka väittävät tietävänsä Jumalan tahdon?
Aina voi väittää, että eivät ole toteutuneet. On helppo kiistää ennustusten toteutuminen, koska kyse on loppujen lopuksi uskon asiasta. Raamatun lisäksi on jäänyt hyvin vähän konkreettisia todisteita jälkipolville. Siksi asia jää hyvin pitkälti uskomisen varaan.
Kukaan yksittäinen ihminen ei takuulla ymmärrä Raamatusta kaikkea. Jos joku Jumalaan uskova ja Raamattua Jumalan sanana pitävä ei ymmärrä tiettyä Raamatunkohtaa, hänen täytyy vain todeta: en ymmärrä ja tyydyn siihen. Kun taas ateisti saa edellä kuvaamalleni omalle uskolleen vahvistusta, kun löytää mielestään ristiriidan Raamatusta. Häneltä puuttuu nöyryys Jumalan sanan edessä ja hän on oikein tyytyväinen löytäessään muka ristiriidan. Ateistikaan ei vain ymmärrä Raamatunkohtia, mutta hän ei ymmärrä omaa ymmärtämättömyyttään.
Raamatussa on keskeisimmät ohjeet uskonelämää varten. Ne on ilmaistu sen verran selkeästi, että ne kyllä ymmärtää. On ilmoitettu se miten ihminen pelastuu. Usko on lopulta aika yksinkertainen ja se riittää. Uskon perustan ymmärtäänkseen ei tarvitse ymmärtää koko Raamattua. Sitten on todella paljon asiaa, jota on vaikea ymmärtää. Tekstin ensimmäisen ulottuvuuden kyllä ymmärtää, jos vain osaa lukea, mutta se mikä on Jumalan sanoma kussakin kohdassa, jää usein hämärän peittoon.
"Raamatussa on keskeisimmät ohjeet uskonelämää varten. Ne on ilmaistu sen verran selkeästi, että ne kyllä ymmärtää. On ilmoitettu se miten ihminen pelastuu. Usko on lopulta aika yksinkertainen ja se riittää."
Mutta ikävä on vaan se, että tämän yksinkertaisen ohjeen pelastumisesta ovat ainoastaan vl:ät tajunneet ja muut epäuskoiset ovat väärin turvautuneet pelkkään Krituksen sovitustyöhön.
Muuttuuko jokin asia siis todeksi kun siihen kovasti uskoo?
Mikä takaa sen, että se uskova on ymmärtänyt asiat oikein? Sekö että hän uskoo niin?
Jos se usko riittää, miksi tarvitaan maanmainioita uskonnollisia ryhmiä ja niiden typeriä sääntöjä?
Mitkä enneustukset ovat toteutuneet? Raamatussahan varoitetaan uskomasta juuri tuolla perusteella ennustajia. Raamattuunkaan ei pitäisi uskoa tuolla perusteella.
Evankeliumien kirjoittajat ovat voineet toteuttaa Jeesusta koskevia ennustuksia aika kätevästi sillä, että ovat vain soveltaneet kerrontaansa VT:n profetioita ja muita antiikin jumalataruja. Oikeastaan Jeesuksesta ei välttämättä kerrota lainkaan mitään autenttista Raamatussa. Kertomuksen aitoutta on mahdoton varmistaa. Kun tutkii evankeliumien tekstejä tarkemmin, niin huomaa, etteivät ne oikeastaan vaikuta kovin uskottavilta silminnäkijäkertomuksilta vaan voivat olla niiden sijaan VT: ennustusten pohjalta laadittuja eli lähteenä ovat olleet silminnäkijöiden sijasta ennustukset. Sekin viittaa kertomusten epäaitouteen, että esimerkiksi evankeliumien kertomukset Jeesuksen kuolemasta ristillä poikkeavat merkittävästi toisistaan. Evankeliumeissa ei myöskään viitata mihinkään paikalla olleeseen silminnäkijään lähteenä. Ne eivät siis ole missään määrin välttämättä silminnäkijäkertomuksia, vaikka niiden usein oletetaan olevan niitä. Todellisuudessa ne ovat luultavammin antiikkista tarinaperinnettä.
"Mitkä enneustukset ovat toteutuneet? Raamatussahan varoitetaan uskomasta juuri tuolla perusteella ennustajia. Raamattuunkaan ei pitäisi uskoa tuolla perusteella."
VT:n keskeisin sanoma on evankeliumi Jeesuksesta. Ennustus Jeesuksesta, josta profeetat saivat ilmoituksen Jumalalta, toteutui. Missä Raamatussa varoitetaan uskomasta Jesajan ja kumppaneiden ennustuksiin?
Selityksesi on tätä: ...voivat ja voivat...eivät välttämättä ole...jne. Kaikenhan voi toki kiistää: EN USKO! EN! EN! EN!… Tuossa on sinun ja muidenkin ateistien argumentit tiivistettynä. Saman asian voi sitten ilmaista vaikka kuinka hienosti, laajasti, monisanaisesti tai sivistynyttä kieltä käyttäen, mutta tuo ajaa sisällöllisesti saman.
Voisitko esittää mielestäsi pahimman ristiriidan?
Pahin ristiriita on siinä, että Raamattua pidetään totena, vaikka se ei sitä ole.
Markus 13
21 "Jos joku sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Katso, Messias on tuolla', älkää uskoko. [Luuk. 17:23]
22 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä johtaakseen, jos mahdollista, valitut harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]
Ei siis pidä uskoa ketään, joka sanoo löytäneensä Kristuksen. Raamatutkin ovat vain käännöksiä. Tarinat ovat muuttuneet moneen kertaan, joten niitäkään ei kannata uskoa.
Kohta on irrotettu tietenkin, mutta sanon kuitenkin jotakin vain sen perusteella. En osaa Raamattua ulkoa, joten en tiedä kuka tuossa opettaa ketäkin. Tämän kohdan tapahtumat sijoittuvat Jeesuksen syntymisen jälkeiseen aikaan, koska se on UT:sta. Messias on siis jo tullut maan päälle, ensimmäisen kerran. Toisen kerran Hän tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet ja sitten ei ole enää mitään epäselvyyttä. Jos joku siinä välissä väittää nähneensä Messiaan tai väittää olevansa Messias, hän valehtelee, kuten tuossa Raamatunkohdassakin sanotaan. Väärät profeetat ovat vääriä profeettoja, eiväthän sellaiset voi johdattaa muuta kuin harhaan. Puhutaan futuurissa, joten viitataan tuleviin vääriin profeettoihin. Tuohan ei mitenkään tee aikaisemmista eli VT:n profeetoista epäluotettavia. Ei ristiriitaa.
” Pahin ristiriita on siinä, että Raamattua pidetään totena, vaikka se ei sitä ole.”
Sopii edelleen täydellisesti siihen, mitä sanoin argumentoinnistasi.
Kun joku "löytää" Messiaan tai Jeesuksen, Vapahtajan - miksi nyt Häntä kutsuukaan, hän löytää tämän sisäisesti,itse henkkoht kokemalla.
Sen sijaan Markus varoittaa, kun Jeesus alias Messias jo siinä vaiheessa oli ylösnoussut taivaaseen - ihmisistä, jotka väittävät itse olevansa uusia tai aito Messias. Vastaani ei vielä ole tullut sellaista, mutta Raamatun ennustusten (!) mukaan sellaisiakin on vielä tulossa. Niin älyttömäksi voi palvontamenot yltyä, kun mennään pieleen.
Kun suhtaudut kaikkeen niin kielteisesti, sinulla tuskin on sitä vaaraa, että uskoisit valemessiaaseen, mutta on joukko ihmisiä, jotka uskovat kaiken mitä heille syötetään.
En muista, mitä olet sanonut argumentoinnistani, mutta kuten sinäkään et yleensä perustele mitään uskonnollisia oppeja (mikä onkin mahdotonta) ja niin minäkin jätän perustelut usein mainitsematta, vaikka niitä olisikin. Tyydyn vain toteamaan asiat postulaateina, joita joskus perustelen ja joskus en. Perustelut vaativat aikaa, joten en aina jaksa tai ehdi niihin paneutua. SIksi tyydyn usein vain toteamaan pääasiat mahdollisimman selkeästi mutta joskus myös sivuseikkoja epäselvästi, kuten tuo varoitus vääristä profeetoista.
Se, että vieläkin jotkut uskovat Jumalaan, on esimerkki siitä, miten asioita irroitetaan asiayhteydestään. Jumalat kuuluvat menneisyyteen. Kukaan ei niitä oikeasti tarvitsisi.
Minä ja monet muut uskomme Jumalaan, ja silloin meillä ei ole mitään todistustaakkaa. Sinullakaan ei olisi, jos myöntäisit sen, että et vain usko Jumalaan. Minä uskon, sinä et ja sinun uskosi on vain vastakohta minun uskostani. Yhtä kaikki, et usko Jumalaan eli uskot, että Jumalaa ei ole olemassa. Mutta koska väität tietäväsi, että Jumalaa ei ole ja Raamattu on satu, sinun pitää pystyä se todistamaan.
siinä olet oikeassa. Mutta meidän aikamme ja me tarvitsemme myös "taivaallista poweria" ja nyt aivan samoin, kehitysasteemme mukaan eli korkeinta henkistä astetta. Näin Kaikkein Korkein eli Kaikkivaltias katsoi parhaaksi lähettää Jeesuksen, läheisimpänsä ihmisen muodossa kertomaan korkeammasta asteesta - taivaasta ja iankaikkisesta elämästä, syntien anteeksisaamisesta jne. Mutta ihmiskunta ei ollut vieläkään valmis ymmärtämään, vaan barbaaristi, kuinkas muuten, tappoi Jeesuksen. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, olihan kyseessä pelkkä ruumismuoto. Jeesus teki mutkan, palasi ja poistui tullakseen uudestaan, kun edes muutamalle alkaa valjeta mistä on kyse.
Kenties Jahve aikoinaan yritti pitää juutalaisia kurissa ja herran nuhteessa, jotta he olisivat otollisia vastaanottamaan Jeesuksen, mutta vain harvat siihen pystyivät. Kaikella on tarkoituksensa auringon alla, vaikka se näyttäisikin väärältä ja ilkeältä.
Sen kummemmin Jumalan olemassaoloa kuin hänen olemattomuuttaankaan ei pysty kukaan todistamaan. Se, että joku uskoo johonkin ei ole todiste. Ei myöskään se, ettei usko.
Pääsääntöisesti todistustaakka on positiivisen väitteen esittäjällä. Jos jonkin asian väittää olevan totta, se pitää pystyä todistamaan. Uskovaiset eivät todista mitään sillä, että uskovat. Usko riittää todisteeksi vain uskosta.
Maailma on uskontoja tulvillaan. Kaikki pitävät omaansa oikeampana kuin muiden uskoa. Mitään todistetta yksikään ryhmä ei ole pystynyt esittämään.
toteutunut? jos oikeesti on tapahtunut jotain niin sitten vois alkaa uskoon raamatuun!
En ole väittänyt todistavani uskollani. Usko ei perustu tietoon. Se on vakuuttumista ja luottamista Jumalaan ja Hänen tahtoonsa, eikä se vaadi todisteita. Määritelmällisesti uskosta voidaan puhua vain silloin, kun todisteita ei ole. Näin ollen niitä ei voi esitää eikä liioin vaatia. Joko uskot tai et. Jos kiistattomat todisteet esitetään, ei tarvitse uskoa. Voi todeta näkemänsä tosiasian.
kyllä aikanaan ja on päivä päivältä yhä lähempänä - kun Jeesus palaa noutamaan omansa. Se tapahtuma ei jää keneltäkään huomaamatta.
Turhaan odotat, että joku muu tulee ja todistaa sinulle aukottomasti uskon salaisuudet.
Miksi pitäisi uskoa ennen niitä todistuksia? Eihän ennen niitä edes tiedä, että mitä pitää uskoa. Minä en ainakaan luottaisi näin tärkeässä asiassa yhteenkään uskonnolliseen johtajaan tai pyhään kirjaan, vaan vaatisin selviä faktoja siitä, että mikä on oikeaa uskoa.
Olen kyllä perustellut jo esimerkiksi sen, ettei kaikkivaltius ole mahdollista. Olen perustellut jo senkin, että Jumala ei myöskään näyttäisi välittävän hitustakaan maailman kärsimyksistä eli ei ole kovin hyvä Jumala. Olen myös viitannut tutkimuksiin, joiden mukaan rukouksilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään. Evoluutioteoria, on ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa, joten Jumala ei ole myöskään luoja. Todettakoon vielä, että Jumala ei ole isäni, vaikka häntä väitetään taivaalliseksi isäksi.
Mitä oikein tarkoitat noilla vaatimillasi todisteilla? Mielestäni olen esittänyt aika paljon perusteluja, joiden perusteella voi siis aivan loogisesti päätellä, että Jumala ei vastaa rukouksiin, Jumala ei ole kaikkivaltias, hyvä, taivaan ja maan luoja jne. Miksi siis en voisi aivan rehellisesti sanoa, että tiedän ettei Jumalaa ole olemassa? Tarkoitan siis nyt nimenomaan tätä Jahvea ja muihin jumaliin en ota kantaa tässä yhteydessä.
Todistukset ja faktat ovat uskovan oma kokemus Jumalasta. Kokemusperäinen tieto siitä, mikä on totta. Sellainen on oikeaa uskoa eli totta, mistä on hyötyä, mikä auttaa, tukee ja kantaa, mikä johtaa suurempaan iloon, rauhaan ja vapauteen, mikä antaa yltäkylläisen elämän.
Raamatussakaan ei nähdäkseni oleteta, että ihmisten pitäisi uskoa siksi että auktoriteetti sanoo jotakin. Raamatun Jumala on ihmeitä tekevä Jumala, sellainen joka henkilökohtaisesti puhuttelee ihmistä.
Eikö olisi käytännöllisempää sanoa noita kokemuksia tunteiksi kuin Jumalaksi, jos kerran mikään konkreettinen olento ei ilmesty ja tule musllistamaan maailmaa? Eihän pelkät tunteet voi olla todiste Jumalasta. Ne voivat todistaa voimakkaan tunteen siitä, että Jumala on olemassa, mutta eivät voi kuitenkaan todistaa Jumalan olemassaoloa.
Nuo eivät ole mitään todisteita. Tieteellinen rukouskoe, mikäli sellainen on oikeasti tehty, on silkaa Jumalan pilkkaa. Siinä ihmiset, luodut, koettelevat ja testaavat luojaansa Jumalaa. Onko yllätys, että Jumala ei tuollaiseen rukoukseen vastaa?
Jumala kuulee totisen rukouksen, niin uskovaisen kuin uskottomankin, mutta Hän vastaa silloin ja siten kuin haluaa. Ei useinkaan silloin ja siten kuin me haluaisimme. Evoluutioteoria on vain teoria eli voimassa toistaiseksi, kunnes löytyy uutta tietoa ja sen pohjalta uusi teoria. Se, mitä opimme luonnosta ymmärtämään, on Jumalan luomaa. Se muuten vasta väkevää uskoa vaatiikin, että kaikki on ollut sattumaa. Valaisetko miten evoluutioteoria on ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa?
Totta kai voit sanoa tietäväsi ettei Jumalaa ole olemassa, mutta muille kuin itsellesi et voi sitä todistaa.
että olen jo maaksi maatunut niin enpä sitä Jeesuksen tulemista huomaa!
Ja toiseksi miksi ihmeessä pitäisi yksilönä elää ikuisesti, elämä jatuu koska teemme lapsia eli meillä on vuoromme olla täällä vain minä minä mulle kaikki ihmiset ajattelevat ikuista elämää (mahtaa jossain vaiheessa kyllästyttää).
Uskonto on sairasta.
koska puhujaveli sen määrittelee mikä on oikea uskoa ei siinä omakohtaisia uskoja parane mennä ääneen kertomaan
hourailee että koska se on raamatussa kerrottu niin se on totta!! Mutta raamattu on ihmisten kirjoittama sekava romaani ei muuta. Miten voit luottaa ihmiseen
Koko kirja on tehty siksi kun huomattiin aikoinaan miten helppoa on hallita ihmistä olemattomalla asialla
(uskolla)
Niitä ei kannata sanoa tunteiksi, koska kyse on enemmästä kuin tunteista. Ne eivät ole myöskään Jumala. Ne ovat kokemuksia hänestä. Monille Jumala on sitä paitsi ilmestynyt konkreettisenakin olentona. Ja kyllä hän ainakin minun maailmaani on mullistanut ja tulee edelleen mullistamaan.
Viittaisin siihen sinun kokemukseesi uskovaisuudesta vapautumisesta. Löysit todellisuuden ulottuvuuden, jollaisen olemassaolosta et ennen tiennyt. Ehkä voi sanoa, että sait eräänlaisen älyllisen herätyksen. Hengellisen todellisuuden havaitseminen on vastaavanlainen muutos.
Jeesusta on odotettu palaavaksi jo pitkään. Ei ole näkynyt. Lukuisat sukupolvet ovat olleet kukin varmoja siitä, että paluun näkevät. Eivät ole nähneet. Loppua on odotettu pitkään ja osa näyttää peräti hekumoivan ajatuksella. Ei ole loppua tullut. Ja sitten meitä skeptisiä moititaan epäuskosta ja siitä ettemme selviä (huh huh...) asioita ymmärrä. Näinhän se on...
Yellonalle totean, että jos väität jonkin asian olevan totta, todistustaakka on sinulla.
todistustaakkaa. Hän ja me muut saamme uskoa aivan niin kuin uskomme. Kuuliainen ja tottelevainen Jumalalle kannattaa aina olla ja uskoa lupauksiin. Moosekselle, vaikka oli niin väkevä mies, kävi kämäsesti, sillä hänkään ei totellut tarpeeksi Jumalaa ja niin jäi häneltäkin näkemättä luvattu maa. Tuli kuolo ja korjasi pois. Ei ole näillä asioilla leikkimistä.
Odotamme ilolla Jeesuksen paluuta - uskossa ja uskolla.
Kevyesti.
On aina ja kaikkialla väärin uskoa mihinkään riittämättömin perustein. Kristityt kuten kommunistit ja natsitkin pitävät omaa uskoaan hyvänä. Usko on kuitenkin aina vahingollista, jos se on lujaa uskoa johonkin, josta ei ole todisteita. Uskosta puhutaan silloin, kun todisteita ei ole. Tällöin todisteet korvataan tunteella. Jotkut uskomukset ovat luonnostaan vaarallisempia kuin toiset – toiset ideologiat esimerkiksi oikeuttavat väkivallan, toiset eivät. Vaarallisista uskomuksista kaikkein vaarallisimpia ovat sellaiset, jotka asetetaan järjellisen keskustelun ulottumattomiin. ”Uskon dogmi” tarjoaa tällaisen suojamekanismin.
Nyt menet jälleen holismin puolelle. Tunteet eivät voi olla enempää kuin tunteita, ne voivat tuntua siltä kuin olisisvat, mistä voi seurata esimerkiksi teismiä.
Sinä et tietääkseni ole juutalainen, joten riittäisi, että uskoisit Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan. Mutta sekin on sinulle ylivoimaista. Minkälaiseenkohan jumalaan uskoit ollessasi uskis? Ajattelitko edes asiaa silloin? Uskoitko Lestadiukseen?
On hyvä, että ihminen ajattelee. Tosin aina on hyvä muistaa, että me ajatellessammekin seisomme Jumalan kämmenellä, vaikkakin aivoistamme kuplisi kuinka hienoja ja korkealentoisia ajatuksia. Tahdoimme tai emme, vahvemmallemme emme voi yhtään mitään. Voimme kyllä lisääntyä taidokkaan lisääntymiskykymme vuoksi, mutta se kyky ei ole lähtöisin meidän omasta harjaantumisestamme, vaan se on meihin sisäänrakennettu tsydeemi.
Sama koskee myös uskovaisten toimia. Kukaan ei pysty todistamaan sitäkään, että jonkin ryhmittymän toimet ja säännöt olisivat sen oikeampia kuin toistenkaan. On vain ihmisten vaatimuksia.
Olen ollut muutaman kerran lentokoneessa. Pilviä näin, muuta en.
Jeesuksen paluuta on ennustettu jo kauan. Ei ole toteutunut. Älä siis turhaan vaahtoa.
Mooses oli ilmeisesti jo vanha mies. Oliko hänen kuolemansa siis suurikin ihme?
Tarina Mooseksesta on vain tarina. Sen kummemmin sinulla kuin minullakaan ei ole todistusaineistoa siitä, miten tarina todellisuudessa meni. Egyptiläiset olivat sivistyskansa jo noihin aikoihin. Heidän historiaansa ei ole jäänyt merkkejä Mooseksesta. Miksiköhän?
Vanhoillislestadiolaisuuden lapselliset harhaluulot eivät ole missään tekemisissä uskon kanssa. Ne ovat vain äärimmäisen taantumuksellisia harhakuvitelmia, joihin ihmiset aivopestään pienestä lähtien niin, ettei edes Yellonen kaltainen ilmeisen ajatteleva ihminen kertakaikkiaan kykene näkemään totuutta uskonsa sumentamien silmien vuoksi. Tai ehkä Yellona ei vain halua? Onhan helpompaa uskoa niin kuin on ennenkin uskottu?
Aikalaistodisteita Jeesuksesta ei tunneta. Mitään selviä todisteita Jeesuksen historiallisuudesta ei ole.
tarvitsisit?
Jos matkustaisin aikakoneella Jeesuksen aikaan ja hastattelisin kadulla kahta juutalaista. Juutalainen A sanoisi, että kyllä, kyllä, uskon että Jeesus Nasaretilainen, tuo joka tuolla puhuu suurelle kansanjoukolle ja taas parantaa sairaita, on Messias, Jumalan Poika kuten hän itsekin väittää. Totta kai minä uskon, näkeehän sen sokeakin!
Kiireinen juutalainen B olisi menossa liepeet hulmuten aasiostoksille ja tuskin malttamatta pysähtyä puhkuisi hampaittensa välistä: tuotako hourupäätä tarkoitat, joka tuolla taas kansanjoukkoa villitsee? Kuule en usko! Se pitäisi ottaa kiinni ja viedä Roomaan kuulusteltavaksi ja rangaistavaksi.
Kumpaa sinä uskoisit ja tahtoisit kuulla aikalaistodistajana? Ja mitä se hyödyttäisi? Et se aikalaisista?
>> Mitään selviä todisteita Jeesuksen historiallisuudesta ei ole.
Kyllä Jeesuksen toiminta on joko ymmärrettävä oikeaksi, josta seuraa kokonaisvaltainen USKO tai sitten ymmärrettävä pelkäksi legendaksi, josta taas seuraa agnostiangsti tai silkka ateismi.
En usko, että kovin pitkälle voi uskon asioissa pötkiä kritiikin varassa. Näin korkeintaan vain pettää itseään - yrittää kulkea kahdella jalalla eriäviä polkuja yhtä aikaa. Johan siinä haarat repeää jossain kohtaa.
...On olemassa lukuisia harmaan eri sävyjä.
>> Kyllä Jeesuksen toiminta on joko ymmärrettävä oikeaksi, josta seuraa kokonaisvaltainen USKO tai sitten ymmärrettävä pelkäksi legendaksi, josta taas seuraa agnostiangsti tai silkka ateismi. > En usko, että kovin pitkälle voi uskon asioissa pötkiä kritiikin varassa. Näin korkeintaan vain pettää itseään - yrittää kulkea kahdella jalalla eriäviä polkuja yhtä aikaa.
OK? Evankeliumit kertovat: mitä Jeesus puhui, teki ja millainen Hän oli. Mitä kritiikkiä kannattaa kohdistaa tällaisiin VALAISEVIIN kohtiin? Pitäisikö siis vain uskoa Jeesus tietämättä miksi, millainen ja mitä? En nyt todellakaan ymmärrä sinunkaan ajatuksenjuoksuasi.
Jos matkustaisit aikakoneella Jeesuksen aikaan, niin tuskin löytäist etsimääsi Jeesusta, koska evankeliumit ovat fiktiivisiä.
Lukiossa opetetaan harhaan johtavasti, että vain yksi Jeesus niminen henkilö olisi elänyt kyseisellä alueella, vaikka heitä oli paljon enemmän. Jeesus oli kuudenneksi yleisin nimi alueella, jolla Jeesuksen kerrottiin eläneen. Nimi "Jeesus" on löydetty 71 tuon ajan haudasta. Ensimmäisellä vuosisadalla vaikutti ainakin 21 "Yeshuaa" tai Jeesusta, jotka olivat tarpeeksi kuuluisia, että Josephus mainitsee heidät historiateoksissaan.[
ihminen eli ja vaikutti alueella ja sen ympäristössä, joka puhui ja opetti kansaa uudella ihmeellisellä tavalla Jumalan valtakunnasta - ja paransi sanalla ja kosketuksella sairaita. On siis kysymys siitä, mitä Jeesus teki, sanoi ja millainen Hän on. Ei ole kysymys siitä mikä oli Hänen nimensä.
Pienempi mies Lars L. puhui myös itsensä Suomen kartalle, eikä siinäkään ollut kyse miehen nimestä, vaan puheen sisällöstä. Kirjoituksesi on näin ollen kaukaa haettu ja taas kerran tarkoitushaluinen. Hyvä yritys taas kerran...
vain materia on todellista, eivätkä usko mitään tai ketään, mitä eivät itse voi nähdä.
Alussa oli Jumala. Se on Jumalan omaa ilmoitusta, kukaan/mikään muu ei voi sellaista ilmoittaa. Jumala on aina ollut olemassa ja on olemassa myös ikuisesti. Hänen nimensä Jahve on partisiippimuoto heprean verbistä "olla". Hän on aina ollut se, joka on ja tulee aina olemaan täsmälleen sama.
Jos Mooseksen I kirja ei ole totta, silloin muutkaan osat Raamatusta eivät ole totta. Silloin sattuma olisi luojamme ja villipedot esi-isiämme. Ei siis ihme, että juuri tämä kirja on ollut kovimman hyökkäyksen kohde. Toinen haara on ollut tieteellinen ja toinen hengellinen.
Tieteellinen: maapallon ikä, ihmisen alkuperä, vedenpaisumuksen laajuus sekä ihmisen ikä ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen.
Saatanallinen hyökkäys: Paholainen vihaa eniten kahta kirjaa Raamatussa, jotka kuvaavat sen astumista näyttämölle ja sen häpeällistä poistumista sieltä: 1. Mooseksenkirjaa ja Ilmestyskirjaa. Tämän vuoksi se mielellään pyrkii estämään ihmisiä uskomasta 1. Mooseksen kirjan alkulukuihin ja Ilmestyskirjan loppulukuihin. Jos paholainen onnistuu taivuttamaan meidät uskomaan, että 1. Mooseksen kirja on pelkkä myytti ja Ilmestyskirja mysteerio, se tietää ottaneeensa aimo askeleen ihmisen uskon tuhoamiseksi.
on syytä lukea tässä yhteydessä:
Herran armo on suuri
1 Daavidin psalmi. Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
2 Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
3 Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. [Ps. 147:3]
4 Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
5 Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. [Job 33:25; Jes. 40:31]
6 Vanhurskaat ovat Herran teot, hän tuo oikeuden sorretuille. [Ps. 146:7]
7 Hän osoitti tiensä Moosekselle ja näytti Israelille suuret tekonsa.
8 Anteeksiantava ja laupias on Herra. Hän on kärsivällinen ja hänen armonsa on suuri.
9 Ei hän iäti meitä syytä, ei hän ikuisesti pidä vihaa.
10 Ei hän maksanut meille syntiemme mukaan, ei rangaissut niin kuin olisimme ansainneet.
11 Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
12 Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meidän syntimme.
13 Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herra niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.
14 Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua.
15 Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, [Job 14:2 ]
16 ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.
17 Mutta Herran armo pysyy ajasta aikaan, se on ikuinen niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Polvesta polveen ulottuu hänen uskollisuutensa
18 kaikkiin, jotka pysyvät hänen liitossaan, muistavat hänen käskynsä ja elävät niiden mukaan.
19 Herralla on istuimensa taivaissa, ja hänen valtansa alla on kaikki maa.
20 Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
21 Ylistäkää Herraa, te taivaan joukot, kaikki hänen palvelijansa, jotka hänen tahtonsa täytätte.
22 Ylistäkää Herraa, te hänen luotunsa kaikkialla hänen valtakunnassaan. Ylistä Herraa, minun sieluni!
...Kun kaveri kuvittelee olevansa viisaampi kuin 99% historiantutkijoista ja tietää paremmin kuin mitä Lukiossa ja yliopistossa opetetaan...
>> Evankeliumit kertovat: mitä Jeesus puhui, teki ja millainen Hän oli. Mitä kritiikkiä kannattaa kohdistaa tällaisiin VALAISEVIIN kohtiin? Pitäisikö siis vain uskoa Jeesus tietämättä miksi, millainen ja mitä?
Raamatussa kerrottuja ihmeitä ei voi kyllä pitää minään aitoina historiallisina kertomuksina todellisista henkilöistä. Tuollaisiin kertomuksiin vetoaminen on uskonnon harjoitusta eikä tieteen harjoitusta. Tuollaisen ihmemiehen väittäminen historialliseksi henkilöksi on harhaanjohtavaa. Aivan yhtä hyvin joulupukkia voisi väittää historialliseksi henkilöksi.
Katsotaanpa mitä siitä sanotaan. Sielu on väärinymmärretty sana. Ensimmäisessä Moosekasenkirjassa eläimiäkin kutsutaan "eläviksi sieluiksi". Heprean sana "sielu" tarkoittaa yksinkertaisesti hengittävää ruumista. Kun olemme merihädässä, lähetämme SOS-merkin (pelastakaa sielumme (soul)), emme SOB (save our bodies - pelastakaa ruumiimme) haluamme, että hengittävät ruumiimme pelastetaan.
Missä kohti ruumista sielu on, on kysytty. Missä kohti urkuja on musiikki? Pianon tai urut voi pilkkoa osoiksi löytämättä osista musiikkia. Musiikki on onstrumenteissa vain, kun joku toinen tekee niistä eläviä esineitä.
Ihminen on luotu Jumalan kuvan kaltaiseksi suoraan tomusta, ei epäsuorasti jostain muusta eläimestä. Heprean sana "bara" eli luoda jotain täysin uutta käytetään ainoastaan kolme kertaa - materiasta, elämästä ja ihmisestä.
Maanviljelyn arkeologia sijoittaa viljan viljelyn ja kotieläinten hoidon alkuperän juuri sinne, mihin Raamattukin sen sijoittaa eli Eedenin puutarhaan Koillis-Turkkiin tai Etelä-Armeniaan - ei Afrikkaan kuten evoluutioteoria väittää ihmisen polveutuvan. Tähän saakka ei ole vielä löydetty mitään, mikä olisi puoliksi apina ja puoliksi ihminen. On löydetty esihistoriallisia ihmisen jäänteitä, mutta ei vielä mitään, joak olisi puoliksi sitä ja tätä.
meillä on saatavilla Jeesuksesta? Olepa hyvä ja tarjoile meille maistiaisia! Minulla ei ainakaan ole tiedossa mitään muuta kuin ne neljä eri kantilta asiaa käsittelevää evankeliumia. Otan avosylin vastaan kaiken faktan Jesuksesta. Anti tulla vaan!
Geologiakin muuttuu ja kehittyy. Uudet menetelmät väittävät selvittäneensä, että maapallon täytyy olla paljon luultua nuorempi - jossakin skaalan 9 000 - 175 000 vuotta välillä. Tämä on paljon vähemmän kuin väitetty 4,25 miljardia vuotta. Tieteen tuoma tietokin lisääntyy kaiken aikaa. Samoin kuin tieteellisessä ymmärryksessä tapahtuu kehitystä, niin myös perinteiset Raamatun tulkinnat voivat muuttua.
aina ihminen, tosin Jumalan ja Pyhän Hengen INNOITTAMANA. Niissä näkyy kirjoittajan persoona siten, että hän on omasta kiinnostuksestaan kiinnittänyt tiettyihin kohtiin erityishuomionsa.
Sen sijaan Mooses sai suoraan Jumalalta ohjeet ja tiedon. Mooses kirjoitti omat kirjansa jumalaisen SANELUN mukaan. Paitsi oman kuolemansa, sitä hän ei tietysti voinut kirjoittaa, vaan sen on joku toinen lisännyt lopuksi.
>> Olepa hyvä ja tarjoile meille maistiaisia! Minulla ei ainakaan ole tiedossa mitään muuta kuin ne neljä eri kantilta asiaa käsittelevää evankeliumia. Otan avosylin vastaan kaiken faktan Jesuksesta.
merkillinen ja merkittävä kohtaus Raamatussa. Kun näetsen Jumala sai päätökseen maailman luomisen, Hän sanoi sen olevan OIKEIN HYVÄ. Voimmeko me nyt sanoa, että maailmamme on erittäin hyvä? Jotain meni vikaan. Kolme ikävää asiaa vallitsee: kivulias synnyttäminen, kova elämä ja varma kuolema.
1. Moos.kirja 3:
Paha ei ole aina ollut maailamssa, paha ei saanut alkuaan ihmisistä, paha ei ole jotain fyysistä, van moraalista. Paha ei ole jotain, joka on olemassa omia aikojaan. Se on paremminkin adjektiivi kuin substantiivi. On henkilöitä, jotka voivat olla pahoja tai heistä voi tulla pahoja.
Ihmiskunnan aamuhämärissä tapahtui valtava moraalinen katastrofi. Ongelma alkaa matelevasta käärmeestä, jolla oli jalat - vasta myöhemmin Jumala laittoi käärmeen matelemaan mahallaan.
A.Käärme oli paholaisen valepuvussa; se voi ilmestyä enkelinä tai eläimenä.
B. Jumala teki eläimille mahdolliseksi puhua niin kuin Bileamin aasillekin.
C. Eläin oli pahan hengen riivaama. Saatana asetti näin itsensä ovelasti ihmisen alapuolelle, eläimenä.
Saatana lähestyi Eevaa, koska nainen on luottavaisempi kuin mies. Aadam ei sano mitään, vaikka hänen perheenpäänä olisi pitänyt puolustaa Eevaa ja väittää vastaan saatanalle. Aadam oli kuullut Jumalan kieltävät sanat hyvän ja pahan tiedon puuhun kajoamisesta.
Jumalan sanaa on mahdollista KOLMELLA tavalla siteerata väärin. A. Ottaa jotain POIS, B. muuttaa sitä tai C. lisätä siihen jotain. Saatana teki kaikki nämä kolme. Strategia oli: A. herättää epäilys, B. halu sydämeen ja C. tottelemattomuus tahtoon.
Jumala taas vastaa tuomiolla ja vihaa syntiä. Seurasi karkotus paratiisista.
Jos Aadam ei olisi yrittänyt vierittää syytä Eevan niskoille, tai jopa Jumalan niskoille, vaan olisi vastannut tekemällä parannuksen, Jumala olisi voinut antaa hänelle anteeksi siltä seisomalta. Historiasta olisi voinut tulla aivan erilainen. Sen sijaan meillä on Aadamin yritys peittää hölmöytemme "viikunanlehdillä".
Aadamia rangaistiin suhteessa työhönsä ja Eevaa suhteessa perheeseensä. Matelijasta tulee käärme ( vielä tänäkin päivänä käärmeen kyljessä nahan sisällä on pikkuruiset jalat).
Ihmisen alkuperäinen suhde Jumalaan on tuhoutunut. Ihmiset eivät enää ole viattomia. Kirous jatkuu Kainin ja Aabelin välillä ikävin seurauksin.
Oliko sekin paratiisissa, vai tuliko se sinne ulkoa päin salaa naamiotuneena siksi käärmeeksi. Sehän on langennut enkeli, joten oliko tämä episodi tapahtunut ennen ihmisen luomista ja missä...
Metaskeemalla on tietysti oma tulkintansa asioista, joten hänhän taas kuittaa kaiken yliluonnolliseksi huuhaaksi ja pyyhkii jälleen joulupukin parralla koko pöydän puhtaaksi. Mutta minuun se ei oikein pure.
Tahdon tietää enemmän ja vielä perustelujen kanssa. Sadut ja tarinat luen nojastuolissa ihan satuina ja tarinoina kaakaolasillisen kanssa.
Tajuatteko te yhtään, miten NAURETTAVIA ja älyttömiä teidän perisyntipohdintanne ja spekulaationne itse asiassa ovat?
Voi olla, että Jumala on olemassa. Jumalan kaltaisen olennon mieltä ei ihminen käsitä; jo pelkkä ajatus siitä on varsin huvittava. Kun peliin otetaan mukaan kaikenlaiset perisynnit ja muut syyllisyyden tunteet, joita ihmisen pitäisi tuntea teidän uskovaisten käsityksen mukaan, ei ole lainkaan ihme, että ihmiset vieraantuvat uskonnosta. Ihme olisi, jos niin ei kävisi.
Sen sijaan, että uskovaiset ihmiset keskittyisivät tekemään hyvää muille oppi-isänsä Jeesuksen lailla, tärkeintä on se, että siteerataan valtavat määrät Raamatun jakeita omien ajatusten tueksi ja koetetaan siten osoittaa omat kuvitelmat Jumalan tahdosta todeksi.
Raamatun tarinoiden tulkitseminen on turhaa touhua. Mistä tahansa vanhoista viisauksista - joita ihmiskunnalla on ollut iäti ihme kyllä hallussaan - löytyvät samat perustotuudet. Raamatun vaikutukset, muihin samoihin aikoihin samoilla alueilla syntyneisiin uskontoihin ja päinvastoin, ovat ilmiselvät. Yksikään nykypäivän ihminen ei pysty sanomaan, mikä on keneltäkin otettua vaikutetta ja tarinan osaa, mikä ei. Asiasta voidaan väitellä ikuisuus, mutta yksikään ihminen ei pysty väitteitään todistamaan. Tuhannet vuodet ovat tehtävänsä tehneet.
Uskovainen ihminen ei pysty tunnustamaan inhimillistä tekijää uskontonsa takana. Sitä ei yksinkertaisesti suostuta näkemään. Tärkeintä on onnellisesti ummistaa silmänsä KAIKELTA sellaiselta, joka voisi omaa oppia jotenkin kyseenalaistaa. Usko on kuin verho, joka vetäistään kaikkien inhottavien realiteettien ja omien silmien väliin, jottei niitä tarvitse nähdä. Pohjimmainen ajatus on "Uskon, olen siis oikeassa!" Tähän aina törmätään loppuvaiheessa väittelyä, kun argumentit loppuvat.
Niin Raamattu kuin muutkin uskonnolliset teokset ovat olleet joillekin ihmisille tärkeitä. Siksi niistä on pidetty hyvää huolta ja jotkut ovat kokeneet ne säilyttämisen arvoisiksi. Se on luonnollista: uskonnon avulla ihmiset on saatu tekemään monenlaista ja aina on ollut heitä, joiden mieltä olevaisen tausta on vaivannut. Tarve selittää ympäristön ja maailman tapahtumia on ollut suuri. Usko on ollut yksi vaihtoehto selityksille, tiede toinen.
Tiede on monin tavoin kyseenalaistanut uskonnot. Selittämätön ja mystinen aines maailmastamme on jatkuvasti kutistunut ja pienentynyt. Uskon vaikutus ihmisten elämästä on samoin vähentynyt. Tämä ei kuitenkaan kaikille näytä sopivan. Syvästi uskovaisten joukossa ryhmästä riippumatta näyttää olevan runsaasti heitä, jotka haluavat kääntää kellot taakse päin. Uskon halutaan olevan elämän ykkösasia ja dominoiva totuus, joka menee yli kaiken muun. Elämän normit määritellään sen mukaan, mitkä ovat omat ajatukset tai oletukset.
Näitä oppeja puolustetaan viimeiseen saakka tulkitsemalla Raamattua sopivasti. "Sopivasti." Se on jostakin syystä juuri oikea sana.
Saatanan strategia toimii hyvin. Kyseenalaista, älä ihmeessä usko mitään!
"Strategia oli: A. herättää epäilys, B. halu sydämeen ja C. tottelemattomuus tahtoon."
Toimii tänäkin päivänä kuin junan vessa.
Sen sijaan nämä eivät ole toisiaan poissulkevia toimintoja:
"Sen sijaan, että uskovaiset ihmiset keskittyisivät tekemään hyvää muille oppi-isänsä Jeesuksen lailla, tärkeintä on se, että siteerataan valtavat määrät Raamatun jakeita omien ajatusten tueksi ja koetetaan siten osoittaa omat kuvitelmat Jumalan tahdosta todeksi."
Te epäilijät mielellänne kumoatte Raamatun ajatukset omilla epäilyksillänne ja pyritte osoittamaan Jumalan tahdon epätodeksi. Katso peiliin myös!
epäillä ja kritisoida, ihan sama mitä, kunhan sitä tekee. Näin ei tarvitse vahingossakaan uskoa mihinkään. Ja tiukan paikan tullen saatana aina syyttää. Olette huonoja kristittyjä, ette te tuollaisina kelpaa Jumalallennekaan! Jumala ei syytä, vaan tarjoaa armoaan ja anteeksiantamustaan hyvän elämän perustaksi. Tarjoaa, ei pakota.
arkeologisissa kaivauksissa "evankeliumeja" todista, että juuri ne olisivat oikeampia ja pätevämpiä kuin meidän käytössä olevat.
"buddhalaiset ovat olleet kosketuksissa Tuomas-kristittyihin eli kristittyihin, jotka tunsivat ja tunnustivat "Tuomaan evankeliumin" ja muita gnostilaisia kirjoituksia. Perimätiedon mukaan Jeesuksen seuraaja Tuomas kävi Intiassa, mutta varmoja todisteita tästä ei ole."
Minulle nääs on aivan selviö, että tässä on nyt sekoitettu buddhalainen ja kristiusko sopivan tuntuiseksi sekametelisopaksi. Buddhalaisuus on buddhalaisuutta ja kristinusko on kristinuskoa. Siitä sopii valita. Minä valitsen kristinuskon ihan maalaisjärjenkin vuoksi.
Raamatun kertomuksista, että Mooses oli yksi niistä vauvoista, jotka oli hallitsijan määryksestä tapettava, jotta uutta juutalaisten ennustettua kuningasta ei pääsisi kasvamaan. Mooseksen sisko punoi kaislakorin ja lähetti lapsen virtaa pitkin matkoihinsa, turvaan. Niin kävi, että lapsen itku kuului kaislikosta ja Mooses adoptoitiin suoraan hoviin. Siellä hän sai hyvän kodin ja kasvatuksen. Mooses oli jopa akateeminen koulutukseltaan - ei paha, tulevaan tärkeään tehtäväänsä juutalaisen kansan johtajana ja VT:n kirjoittajana.
Kysymys ei ole siitä, että olisi jotenkin pakko kyseenalaistaa. Yhtä hyvin voisi kysyä, onko teidän sitten pakko uskoa.
Ongelma on paljon syvemmällä. Pulma on paljolti filosofinen.
Siis: jos Raamattu itsessään on paljolti ihmisen inhimillisten ominaisuuksien "tartuttama", miksi ihmisten tulkinnat siitä olisivat erehtymättömiä?
Ja jos ihmisten tulkinnat ovat erehtyväisiä, mikä oikeuttaa sen absoluuttisen varmuuden, jolla erilaiset joukkiot omia oppejaan ainoina oikeina markkinoivat? Ja millä oikeudella ihmisiltä siis vaaditaan tietynlaisia toimia noiden tulkintojen varassa, jotka eivät ole muuta kuin inhimillisen mielen tuotoksia?
Uskon itsessään pitäisi riittää. Suurin osa uskonnollisten ryhmien käyttäytymissäännöistä takertuu ulkoisiin muotoseikkoihin. Niillä ohjataan ihmisjoukkoja; uskon kanssa niillä ei ole todellisuudessa tekemistä.
...Se, että Jeesuksesta oli jo varhaiskristittyjen parissa hyvin erilaisia käsityksiä antaa meille syyn olla kriittinen ja varauksellinen mihinkään yhteen tai yhden puolen kanonisoimiin "todistajalausuntoihin", varsinkin kun niihin on ängetty mukaan paljon teologista tulkintaa.
>> "buddhalaiset ovat olleet kosketuksissa Tuomas-kristittyihin eli kristittyihin, jotka tunsivat ja tunnustivat "Tuomaan evankeliumin" ja muita gnostilaisia kirjoituksia. Perimätiedon mukaan Jeesuksen seuraaja Tuomas kävi Intiassa, mutta varmoja todisteita tästä ei ole."
Minulle nääs on aivan selviö, että tässä on nyt sekoitettu buddhalainen ja kristiusko sopivan tuntuiseksi sekametelisopaksi.
Jonkin verran kirjoitit aluksi asiaa mutta nuo kreationistiset loppukappaleet ovat puutaheinää.
sanomasta uskonnollisiin muotoseikkoihin aivan kuin kysymys olisi samasta asiasta. Uskonnolliset muotoseikat ja ulkoinen käyttäytyminen on aivan eri asia kuin usko Jeesuksen maanpäällisen toiminnan laatuun ja vaikutuksiin. Me uskomme, saamme ilman lupaasikin uskoa Jeesukseen Jumalan Poikana, parantajana ja pelastajana. Uskomme evakeliumeiden kirjoituksiin, joiden varassa uskomme paljolti lepää. Voitte kyllä kieltää, epäillä ja pilkatakin - se ei uskoamme horjuta.
Suomessa on uskonnonvapaus eli saat toki uskoa, että Jeesus on jumalan poika. Se, että niin saa uskoa, ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi totta. Se ei myöskään tarkoita sitä, että kellään olisi velsollisuus niin uskoa.
uskonnolliset ryhmät laativat käyttäymissääntöjä uskonsa pohjalta? Näytäpä minulle sellainen ihmisryhmä, joka ei laatisi käyttäymissääntöjä oman vakaumuksensa pohjalta! Sinä olet vain sokea niille säännöille, jos ne sattuvat käymään tarpeeksi hyvin yksiin omien käsitystesi kanssa. Sen sijaan voin kuvitella, että moni uskovainen ihminen ahdistuisi henkihieveriin sinun sääntöjesi alla, siis niiden, joita mielestäsi ei ole.
Tämmöistä tää elämänmeno on.
sääntöviidakkoa ihmisten noudatettavaksi, vaan vapautti juutalaiset entisistä tiukoista normeista. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt saisi villisti ja vapaasti riehua kuin viidakossa. Jeesus asetti vankan takaseinän sanoessaan ja opettaessaan parantamaansa ihmistä: Mene, äläkä enää syntiä tee!
Siinäpä meille onkin sitten varsinainen kompastuskivi, jota ei auta kiertää tai yrittää väkisin kammeta ylös maasta. Ihminen tahtoisi elää ilman sääntöjä ja rajoituksia, siitä kumpuaa kaikki vastustus uskonelämää kohtaan. Vielä Jeesukseenkin voisi jotenkuten "uskoa", jos se ei velvoittaisi yhtään mihinkään. Raamattuakaan ei voi lukea, koska siellä annetaan liian tiukkoja ohjeita - siis, Raamatun täytyy olla ikävää satua, jolla on surkea loppukin. Uskovaiset ovat kamalia tiukkoine sääntöineen ja synteineen. Silti on erilaisia uskonnollisia yhteisöjä, joissa vapaa liikkumatila on joko laajempi tai suppeampi, riippuen ihmisten luonteesta. Veeällät tarvitsevat tiukempia rajoja tunteakseen itsensä turvatuiksi? Mene tiedä. Mutta joillekin ei mikään kelpaa, koska se synti erottaa ihmiset Jumalasta.
Jeesus on Jumalan Poika, ei jumalan poika.
Saat toki olla uskomatta. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Jumalaa ja Jeesusta olisi olemassa. Kellään ei ole velvollisuus uskoa, siitä olemme yhtä mieltä.
Ihmetyttää vain, miten joku on voinut ensin uskoa ja sitten olla uskomatta. Vaikuttaa aika häilyväiseltä. Yleensä kuvio menee niin, että ennen uskomaton alkaakin uskoa.
Pitkät litaniat kirjoitat siitä että Raamattuun uskominen on turhaa, ja sitten paljastuu, että sinua vain risookin uskovaisten ihmisten "säännöt". Uskosta et ymmärrä mitään ja näet vain sen mikä selvimmin näkyy ulospäin eli ne "säännöt". Mitä ne sinua haittaa? Eihän sinun tarvitse niiden mukaan elää.
veeälläksi ryhtyessään noudattaa myös teidän sääntöjä, joita totta puhuaksemme on melkomoinen liuta. Toki hän voi myös niin halutessaan tutkia Raamatusta Jeesuksen opetuksia ja ymmärryksensä mukaan niitä noudattaa. Teidän kaikki kirjoittamattomat säännöt eivät ole suoraan Raamatusta vedettävissä.
Luet kovaa lakia lähimmäisellesi. Noinko soisit (Raamatunkin mukaan) itseäsikin kohdeltavan? So what, mitä me susta, tää on meidän juttu - niinkö?
Minä en todellakaan ole jäänyt hipaksi. Sinä taas olet. Minun elämääni eivät typerät ihmisten keksimät uskonnolliset säännöt ohjaa. Suomen lakeja noudatan, mutta niiden ohjeistus on hieman tukevammalla pohjalla kuin jonkun tulkinnoissa Raamatusta.
Uskovaisten - tai siis varsinkin vl-neropattien - normit eivät minua riso. Minua säälittää se, että ihmiset pakotetaan noudattamaan tuon kaltaisia typeriä ajatussuuntia, joiden takana on vain ihmisten ohjailu. Uskon kanssa säännöstöllä ei ole tekemistä.
Minun säännöstöni? Noudatan Suomen lakeja ja maalaisjärkeäni. Yritän tehdä toisille samoin kuin itsellenikin haluaisin tehtävän. Onko minun säännöstöni siis ylivoimainen keskiverto uskovaiselle noudattaa??
Usko on säälittävää, jos se vaatii valtavat määrät normistoa tuekseen. Silloin usko itsessään jää ilmiselvästi sivuun ja tärkeimmäksi elementiksi muodostuvatkin käyttäytymiskoodit. Kuulostaako tutulta?
"Uskon itsessään pitäisi riittää. Suurin osa uskonnollisten ryhmien käyttäytymissäännöistä takertuu ulkoisiin muotoseikkoihin. Niillä ohjataan ihmisjoukkoja; uskon kanssa niillä ei ole todellisuudessa tekemistä."
Ulkoiset muotoseikat taitavat tukea ihmisten horjuvaa uskoa. Minua ne eivät sinällään hidasta, siinähän muotoilevat. Säälittävää sen sijaan on, kun ja jos jotkut toiset niihin komapastuvat ja kaatuvat, menettävät koko uskonsa. Kenenkään ei tule olla esteeksi toisen uskolle, heikollekaan ja varsinkaan sille. Usko on henkilökohtainen asia, Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen yhteistoiminta. En itse tahtoisi omilla kirjoituksillani olla kenellekään este, vaan pikemminkin apu - en ainakaan kuvittele omasta uskostani liian suuria. Oma uskoni toivoakseni (Jeesus sanoi: uskosi on pelastanut sinut) pelastaa minut, mutta ei se myöskään kadota ketään toista.
noudatat vain Suomen lakeja ja maalaisjärkeäsi! Itsetuntemus nollassa? Haluaisinpa tietää, millainen se sinun "maalaisjärkesi" on. Epäilenpä, että jos sen mukaan asiat määrättäisiin, uskovaiset ihmiset alistettaisiin henkisellä väkivallalla elämään vastoin uskoaan.
Usko ei ole henkilökohtainen asia ikinä! On naivia väittää, että niin olisi.
Kun uskovia on enemmän kuin muutama, muodostuu yhteisö. Yhteisöä hallitaan aivan tavallisten, psykologisesti perusteltavien metodien mukaisesti. Omaa ainutlaatuisuutta ja uskon erikoisasemaa muihin nähden korostetaan. Vaihtoehtoiset ajattelutavat pyritään eri tavoin leimaamaan pahoiksi ja kaikenlainen kritiikki tai ryhmän toimien arviointi puolueettomasti leimataan äärimmäiseksi pahuudeksi. Ryhmä eristetään ulkopuolisilta vaikutteilta niin tarkoin kuin se vain toteutettavissa on. Kotikoulu uskonnollisista syistä on ääriesimerkki tästä.
Vanhoillislestadiolaisuus toimii juuri näin. Jos Internet ei olisi olemassa, sitä keskustelua, jota täälläkin käydään ei käytäisi julkisesti. Uskonnollisen yhteisön tavallisiin toimintatapoihin kuuluu minimoida kaikki mahdollinen kriittinen pohdinta ja keskustelu. Asiat pyritään pitämään mahdollisimman samankaltaisina ja muutos halutaan aina pitää niin vähäisenä kuin se vain on mahdollista. Yhteisössä on aina johtajansa ja ne, jotka hyötyvät olemassaolevasta toimintatavasta. Uskonnollisissa ryhmissä valta on käytännössä keskittynyt aina kaikkein konservatiivisimmille jäsenille. Ei ihme, että muutokset tapahtuvat äärimmäisen hitaasti jos lainkaan.
Suurin paradoksi piilee siinä, että esim. Jeesus ainakin tarinoiden mukaan oli pikemminkin uudistaja kuin vanhoillinen uskon suhteen. Meidän nykyihmisten on mahdotonta kuvitella, mitä Jeesus olisi mistäkin asiasta nykymaailmassa sanonut. Ihmeen usein meidän kelpo uskovaisemme kuitenkin olettavat, että Jeesuksen suhtautuminen kaikkeen uuteen ja vaihtoehtoiseen olisi kielteinen ja vastustava. Ja tokihan kaikki on aina perusteltavissa Jeesuksen omilla sanoilla!!??
Niin, mistähän sekin kertonee? Onko nykyinen äärikristillisyys sortunut farisealaistyylisiin juoksuhautoihin, joista käsin kaikki uusi ja erilainen on vain pahasta ja uskoa tärkeämmiksi ovat muodostuneet oikeaa oppia ja ajattelua osoittavat käyttäytymisen normit?
Ainakin vl-yhteisöä tarkasteltaessa tuntuu tältä. Sama koskee kyllä muitakin kristittyjä yhteisöjä ja heidän toimiaan, kun niitä ulkoa päin tarkastelee.
Kauhea vaahtoaminen muiden ihmisten elämästä. Eikö sinulla ole omaa elämää, kun täällä mesoat?
arvostelemaan ja tarkastelemaan kristittyjä yhteisöjä. Oletko ottanut siis elämäntehtäväksesi kritisoida uskovia ihmisiä? Minussa herää kysymys, mikä on sinun oma sisäinen sielusi tila. Se kait on tärkeämpää kuin ulkopuolisten ruotiminen, vai siirrätkö näin ongelman itsesi ulkopuolelle, jotta varjellut tarkastelemasta omaa sisäistä tilaasi?
Minun uskonelämäni ei ainakaan muuksi muutu, vaikka kuinka näkisin ja tahtoisin nähdä vikoja muissa. Maailmanparannus alkaa aina omasta itsestä. Oma työni sillä saralla on vielä pahasti kesken. Entä sinun?
Viha on aivan normaali, inhimillinen reaktio jokaiselle meistä. Onhan se varmasti kivuliasta huomata, että oma logiikka olisi jotenkin virheellinen ja sen "ainoan oikean" uskon ja elämäntavan opit jotenkin peräti virheelliset...
EIKÖ NIIN??
Se kenkkuilusta. Uskovat saavat minun puolestani uskoa vaikka nakkimakkaraan. Uskon pitäisi ola henkilökohtainen asia, jota ei tarvitse muille toitottaa. Se ei kuitenkaan näytä uskoville sopivan, vaan oman elämäntavan ylivoimaisuutta on ehdottomasti muistettava korostaa ja muiden valintojen virheellisyyttä esiin nostettava!
Lisäksi kaikenlainen uskonnollinen äärimmäisyys menee selvästi hakoteille. Se, mikä oli normaalia vaikkapa 1800-luvulla, onkin nykymaailmassa vain osoitus siitä, että kuuluu johonkin fundamentalistisen joukkioon, joka on onnistunut oppinsa syvään syövyttämään.
Sen sijaan, että aloitte soittaa poskeanne, olisitte voineet osoittaa ajatusteni virheellisyyden. Nuo kommenttinne saivat teidät kuulostamaan niin...teineiltä.
teiniltä! Tuo edellinenkin kirjoittaja jutteli ihan rauhallisesti ja puhui samaa mitä minulle on tullut mieleen, että omat asiasi tässä taitavat kaihertaa. Reuhaat ja räyhäät muiden elämänvalintoja vastaan, vaikka suurin osa kristityistäkin ihmisistä elää ihan tavallisesti ja antaa muiden elää. Sinä et näytä antavan muiden elää.
Jos jotakuta ärsyttää uskovaisten omahyväisyys, onko hänen elämänsä heti sekaisin?
Jos joku kriittisin silmin tarkastelee uskovaisuutta ja sen lieveilmiöitä, onko hänen sielunsa hukassa?
Onko uskonto/uskonnollisuus aina niin pyhä asia, ettei siitä saa/voi/pysty ulkopuolinen arvioimaan?
"omahyväisyys". Sinua ärsyttää, että heillä on jotain mitä sinulla ei ole - vahva usko. Sinulla on vain epäilys, epäusko ja ärsytys, kun törmäät vahvaan jeesususkoon. Yrität mahdollisuuksiesi mukaan nonchaleerata ja aliarvioida uskovaisia. Etkö näe, miten negatiivisuus myrkyttää vain omaa elämääsi? Vai nautitko pahasta olosta ;=) ?
>> Uudet menetelmät väittävät selvittäneensä, että maapallon täytyy olla paljon luultua nuorempi - jossakin skaalan 9 000 - 175 000 vuotta välillä. Tämä on paljon vähemmän kuin väitetty 4,25 miljardia vuotta. Tieteen tuoma tietokin lisääntyy kaiken aikaa.
http://www.radikaali.net/foorumi/aihe/757/13
maapallon nuorekkaammasta iästä.
Hiilimenetelmällä 100-vuotias ruumis on arvioitu miljoinan vuoden ikäiseksi. Ei oikein sekään vakuuta!
>> http://www.radikaali.net/foorumi/aihe/757/13
maapallon nuorekkaammasta iästä.
Periaatteeni on, etten usko mitään ilman todisteita. 100 % kristityistä tutkijoista pitää Jeesusta historiallisena henkilönä, mutta minua ei hiukkaakaan kiinnosta heidän mielipteensä, ellei sille löydy kunnollisia perusteluja.
Kyllä Jumala on jumala samoin kuin kaikki muutkin epäjumalat.
En muuten yhtään ihmettele, että ihmettet. Enkä varsinkaan sitä ihmettele, ettei ihmettelyssäsi ole mitään tolkkua.
Minulle Lestadius on vähintään yhtä epävarma tapaus. Lisäksi hän on kuollut, ei ylösnoussut.
Uskon siis Jeesukseen, josta on dokumenttia Raamatussa yllin kyllin ja lisäksi vuosituhanten uskovien oikeaksitodistetut maanpäälliset elämät. Aika vahva näyttö!
>> Periaatteeni on, etten usko mitään ilman todisteita. 100 % kristityistä tutkijoista pitää Jeesusta historiallisena henkilönä, mutta minua ei hiukkaakaan kiinnosta heidän mielipteensä, ellei sille löydy kunnollisia perusteluja.
kiistämisen vuoksi ja loputkin pyyhkii sitten joulupukin parralla pois. Tulos 100 %:n puhtaus.
Todisteet Jeesuksen historiallisuudesta ovat sellaisia, että jos samoilla perusteilla voisi pitää historiallisena henkilönä montaa sellaistakin antiikin jumalaa, jota ei pidetä todellisena luultavasti missään. Esimerkiksi egyptiläisten palvoma Horus-jumala on tällainen.
En pidä yhdenkään Nasaretilaisen Jeesuksen elämää ensimmäisellä vuosisadalla historiallisesti erityisen merkittävänä. Heistä tiedetään lähinnä se, mitä tiedetään muistakin juutalaisista tuolta ajalta. Yksikään Jeesus ei erotu selvästi joksikin historiallisesti erityisen merkittäväksi henkilöksi, vaikka monet heistä mainitaan muinaisissa kirjoituksissa. Jos jonkun heistä väitetään tehneen ihmeitä, niin pitäisikö sitten uskoa johonkin taikuriin? Ehkä joku heistä oli aikamoinen silmänkääntäjä tai sitten nämä ihmeet ovat kokonaan sepitettyjä.
Minusta hienoin nykyaikainen tapa lähestyä elämää. Ei ihan tavallinen mies nimeltään Jeesus, on saanut aikaiseksi kunnon perustan meidänkin järjestäytyneelle yhteiskunnalle. Merkittävä mies ja lisäksi vielä Jumalan Poika!
Etiikka ja elämäntapa: Kristillisen etiikan perusta on kristinuskon pyhässä kirjassa Raamatussa. Vanhaa testamenttia, joka on myös juutalaisten pyhä kirja, tosin luetaan nimenomaan Uuden testamentin valossa. Kristityille Jeesus korvasi tooran Jumalan ilmoituksena ja niinpä he eivät pidä VT:n puhtaussäännöksiä ja uhritoimituksia koskevia sääntöjä enää sitovina. Kuitenkin monia tooran eettisiä ohjeita pidetään myös kristittyä velvoittavina, erityisesti kymmenen käskyn lakia (dekalogi, 2. Moos. 20). Myös profeettakirjojen kritiikki, joka kohdistuu epäoikeudenmukaisuuteen tai uskovien tekopyhyyteen, on innoittanut monia kristittyjä.
Kristinuskon kannalta merkittävämmässä asemassa ovat kuitenkin Uudessa testamentissa olevat Jeesuksen opetukset ja erityisesti kuvaukset hänen teoistaan ja toiminnastaan ihmisten keskuudessa. Jeesuksen eettisen opetuksen ydin on kirjattu vuorisaarnaan (Matt. 5-7), kultaiseen sääntöön (Matt. 7:12), sekä rakkauden kaksoiskäskyyn (Matt 22:35-40). Näiden lisäksi keskeisiä ovat olleet Paavalin kirjeissään antamat ohjeet ja kehotukset.
Vuorisaarna painottaa ulkoisesti havaittavien tekojen sijasta sisäistä motivaatiota mutta korostaa, ettei se tarkoita lakien kumoamista. Jeesus kehottaa kuulijoitaan olemaan vielä paljon hurskaampia kuin perinteiset lait velvoittaisivat. Jeesus puhuu tappamisesta ja vihasta, aviorikoksesta, vannomisesta, almuista, rukouksesta, paastosta, aineellisesta hyvästä sekä vääristä profeetoista. Lisäksi Jeesus kehottaa luottamaan Jumalan huolenpitoon ja korostaa vastavuoroisuutta ihmissuhteissa; ihmiselle annetaan samalla mitalla kuin hän itse antaa muille.
Esimerkiksi tappamisesta Jeesus sanoo, että vaikka on annettu käsky olla tappamatta, niin pelkästään veljelleen vihoissaan oleminen on tuomittavaa. Vastaavasti, kun laki kieltää aviorikoksen, Jeesus opettaa, että pelkästään naisen katsominen himoiten merkitsee sydämessä tehtyä aviorikosta. Jeesus antaa myös kehotuksen rakastaa kaikkia erotuksetta: ”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.” (Matt. 5:43-45).
Pyyteettömän ja täydellisen rakkauden teema on vahvasti esillä myös Paavalin kirjoituksissa. Hänen kirjoittamansa rakkauden ylistys Ensimmäisessä kirjeessä korinttilaisille (1. Kor. 13) on ehkä kristillisen Raamatun tunnetuimpia ja siteeratuimpia kohtia. Paavalin opetus kristillisestä rakkaudesta tiivistää pitkälti sen, miten useimmat kristillisen sanoman ytimen ymmärtävät. Paavali uskoi, että Jeesuksen tulo merkitsi Jumalan uutta liittoa ihmiskunnan kanssa. Kristityillä oli enemmän kuin laki, heillä oli sisäinen yhteys Jeesukseen, joka auttoi voittamaan synnin. Jeesus, joka antoi itsensä ristillä ihmiskunnan puolesta, eli Paavalin mukaan kristittyjen keskuudessa edelleen ja saattoi heidät spontaanisti antamaan itsensä muille. Usko Jeesukseen sai aikaan erityisen itsensä uhraavan rakkauden muita kohtaan.
----
Sisäinen yhteys Jeesukseen, elämisen ohjeet ja malli - se on kristinuskoa, jota ilman maailmamme ei olisi näinkään siedettävä. Ketä me siitä kiitämme? Kyllä Jeesus kuuluu ihmiskunnan historiaan kuin nenä päähän.
Wikipediaan tyngän Horuksesta - ilman lähdeviittauksia ja tieteen kainalosauvaa? Kokeiletko, mitä kaikkea voidaan kirjoittaa legendan piikkiin? Falskiuden huippu!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Horus
Mitään jumalaviittauksia ei sieltä löydy, joten saat pitää Horuksesi omana houruamisenasi.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ristiinnaulitseminen
"tietäjät" kirjoittelevat juttujaan Wikipediaan, koko wikipedian uskontoa koskevan osuuden uskottavuus ainakin minun osaltani on ollutta ja mennyttä. Onpa hyvä, ettei tuollaiset ole päässeet Raamattua peukaloimaan.
Periaatteesi näyttää pikemminkin olevan kieltää keinolla millä hyvänsä kaikki mikä ei käy yksiin valitsemasi ajattelutavan kanssa. Esimerkiksi se mahdollisuus, että Jeesus olisi sitä mitä kristinusko sanoo hänen olevan. Todisteet löytyvät, jos niistä haluaa tietää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskustelu:Horus
Metaskeema uskoo ennemmin elokuviin kuin Raamattuun. Ovatko elokuvat tieteellisesti todistettua faktaa ja jos niin mistä lähtien? Kyllä nyt TAAS naurattaa ja kovasti sittenkin!
>> Todisteet Jeesuksen historiallisuudesta ovat sellaisia, että jos samoilla perusteilla voisi pitää historiallisena henkilönä montaa sellaistakin antiikin jumalaa, jota ei pidetä todellisena luultavasti missään. > En pidä yhdenkään Nasaretilaisen Jeesuksen elämää ensimmäisellä vuosisadalla historiallisesti erityisen merkittävänä.
Horus-Jesus -yhtäläisyyksistä kirjoitettu kirja?
Katso http://www2.dyn.fi/1528664173
valittaa, että Raamattua alettiin kirjoittaa VASTA niin ja niin kauan Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, hän on valmis uskomaan vieläkin kaukaisempiin legendoihin muinaisista jumalista, joiden tarinat ovat peräisin joko täysin perimätiedosta tai sitten joidenkin "keittiöegyptologien" tai elokuvankirjoittajien mielikuvituksesta.
Täysin tarkoitushakuista hakuammuntaa - kaikki käy, kunhan sillä pyritään kumoamaan Raamattu ja uskovien ihmisten henkilökohtaiset elävän uskon kokemukset ja parantumiset.
kaikki on myyttiä, niin egyptologiset ajat kuin Aatami ja Eeva, Mooses, Jeesus - kaikki, ihan kaikki. Varmaan myös Jeesuksen opetuslapset ja kun tarpeeksi kauas ajassa eteenpäin mennään tuon ajatuskehän kanssa, olemme mekin tässä ja nyt pelkkää myyttiä - emme ole koskaan oikeasti eläneet ja uskoneet, vaan meidät on nuolenpääkirjoitettu tuohon samaan myyttinyyttiin.
Jos Egyptissä on aikojen alussa uskottu kuolemanjälkeiseen elämään, eivät he ole olleet täysin väärässäkään. Mooseksen ajan kirjoitusten mukaan elettiin kaikenlaisten epäjumalten palvonnan aikaa. Jopa juutalaisetkin erehtyivät väsäämään itselleen patsaita, joita alkoivat palvoa ja joista Mooses heitä nuhteli. Selvä ja suora jatkumo tähän päivään kulkee linjan Jumala-Jeesus-pelastus kautta. Emme tarvitse mitään vanhoja jumalia ja jumaltaruja. Me elämme tätä kristillistä nykypäivää ja tulevaa aikaa.
- vähän niin kuin sammakon väitöskirja omasta perspektiivistään. Jo alkumetreillä minun mieleeni tuli, että mahtaako Jumala mitata aikaa valovuosilla. Jos ei, koko hieno tutkimus on sitä sammakon väitöskirjaa.
MaaPALLO on pyöreä pallo. Kuten muutkin avaruuskappaleet. Kun ei nyt olisi käynyt niin kuin maalaiselle liikenneympyrässä, että pyritään muutamia kertoja ympäri, kun ei osata ulos ja näin matka pitenee ihan omaa tyhmyyttään. Valokin saattaa pyörtää ohi huomaamatta useita kertoja tai jotain muuta hauskaa tapahtua huomaamattamme.
Uskovatko nämä horuskirjoittajat tähän Horus-jumalaan Jumalan sijaan vai yhtäaikaisesti vai pitävätkö he kaikkea jumalauskoa pelkkänä huuhaana? Veikkaan jälkimmäistä, koska on niin valtavaa tarvetta kahlata kauas historian uumeniin löytääkseen todisteita omalle epäuskolleen. Jeesukseen on niin vaikea uskoa. Tosiasiahan on, että meidänkin esi-isämme ovat palvoneet taivaankappaleita saadakseen elämäänsä korkeampaa avitusta epävarmoissa olosuhteissa. Muuta ei silloin ollut tarjolla. Ihmisellä on aina ollut tarve kääntyä korkeampien voimien puoleen. Sitä ei kukaan voine kieltää.
On siis oikeutettua uskoakin, että Jumala on aina ollut olemassa, tiesi ihminen sitä tai ei. Se, miksi ihminen on Jumalan eri aikoina kuvitellut tai luullut, ei tuhoa Jumalan olemassaoloa. Nykyaikaisen ajattelun kiintotähtenä Jeesus antaa pohjan kristinuskolle. Emme varmaankaan ole menneet löperömmälle alueelle Zeuksen ja Auringonjumalan ajoista, vaan päin vastoin kehittyneemmälle ajattelun asteelle. Silti käsityksemme Jumalasta ei ole täydellinen. Voimme vain uskoa, että historia kehittyy ja etenee kohti lopullista paljastumista ja kaiken vanhan loppua - uuden alkua.
Valovuosi on kuules MATKAN mitta, ei ajan.
mitta, kun se on matka, jonka valo taittaa vuodessa. Sekunti, minuutti, tunti, vuorokausi, viikko, kuukausi ja vuosi ovat ajan yksiköitä.
kristinuskon yhtenevyyttä Horus-uskoon ja haettiin hakemalla yhteyksiä kissojen ja koirien kanssa. Osuus on nyt poistettu tieteellisesti epäpätevänä.
Tuosta paljon puhutusta historiallisesta Jeesuksesta ei ole aikalaistodisteita. Jeesus on uskonnollisesti varsin merkittävä henkilö, mutta ei välttämättä ole todellinen historiallinen henkilö. Jeesus Nasaretilaisen tarinan historiallinen pohja on vähäinen ja se vähäkin haihtuu kuin tuuleen, kun sitä tutkitaan lisää.
En usko mihinkään jumaliin. Minulle kristinuskon kaataminen ei ole itsetarkoitus vaan tärkeämpää minulle on totuus.
Olet oikeassa, että pyrin kiistämään kaiken, mikä ei vastaa omaa ajatteluani. Niin teet itsekin. Minun vallitsevassa ajattelussani on kuitenkin sellainen suuri ero sinun ajatteluusi verrattuna, että vaadin päteviä todisteita, ennen kuin uskon mihinkään.
uskonnollisesti merkittävä henkilö olematta historiallinen henkilö? Silloin Hän olisi pelkkä ilmiö ja jos taas oli henkilö, oli myös historiallinen henkilö, jolla oli sydän ja verenkierto.
Jeesuksen aikalaistodistajia ovat kaikki 12 opetuslasta, nimeltä mainittuja - mukaan lukien petturi Juudas Iskariot. Aikalaistodistajia ovat myös kaikki Jeesuksen "villitsemät" ihmiset, jotka Häntä kuuntelivat ja Hänen sanastaan paranivat mitä kirjavimmista taudeista ja kivuista. Eikä vähäisimpinä Hänen omat verisukulaisensa.
Jeesuksella oli enemmän aikalaistodistajia kuin arvaan sinullakaan olevan ja kuitenkin uskon, että elät - ja myöhemmin, että olet elänyt ja vaikuttanut, ainakin täällä vl-palstalla ;=)
Miten on? Tuntuu, että tänään peitsestäsi on terä poissa - oliko rankka päivä? Ei se mitään, ihan kiva lukea sinua hiukan kesympänäkin versiona. Ai niin, sinähän olet oikea historiallinen ... Tsemppiä!
todisteita. Se on hyväksi testattu VTT:n pyyhkimiskokeissa ja siitä on vuosisataisia aikalaistodistuksiakin. Oli parta sitten irto- tai kiinteä kasvuparta, siihen on uskominen 100 %:n varmuudella.
Opetuslapset ovat valetodistajia. He eivät ole itse kirjoittaneet mitään muistelmia Jeesuksesta.
"Historioitsijana en tiedä varmasti, että Jeesus todella oli olemassa, että hän olisi jotain muuta kuin jonkin yliaktiivisen mielikuvituksen tuote ... Minun näkemykseni mukaan Jeesus Nasaretilaisessa ei ole mitään minkä voimme tietää aivan varmasti. Tässä katoavaisessa elämässä meillä on vain todennäköisyyksiä. Ja Jeesus, jonka tutkijat ovat eristäneet muinaisista evankeliumeista, evankeliumeista, jotka ovat paisuksissa halusta uskoa, saattaa osoittautua vain yhdeksi kuvaksi, joka heijastaa meidän syvintä kaipaustamme." Robert W. Funk, Jeesus-seminaarin perustaja ja rinnakkaispuheenjohtaja (julkaisusta "Fourth R", tammikuu-helmikuu 1995)
Sinulle ovat aika tyypillisiä ad hominem-argumentit. Et paneudu niinkään väitteisiin kuin niiden esittäjiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ad_hominem
pajatusta. Ihan sääliksi käy.
Funkin oma pää taitaa olla paisuksissa halusta - kuva Jeesuksesta kuitenkin heijastaa meidän (mukaan lukien Funk itse) syvintä kaipaustamme. Tuon syvän kaipauksen, aivan oikein sanottu - on ihan itse Jumala meihin istuttanut. Kaipuun kaunis kukka...
Vaikka ihmisellä olisikin synnynnäinen jumalakaipuu, niin se ei todista vielä sitä, että Jumala olisi olemassa. Jonkinlainen "jumalakaipuu" ihmisillä todella usein on, mutta esimerkiksi kognitiivisessa antropologiassa sitä ei kutsuta jumalakaipuuksi vaan esimerkiksi lyhenteellä HADD joka tulee sanoista Hypersensitive agency detection device.
annetaan hieno nimi, sekö muuttuu joksikin sairaudeksi tai rajatilaksi? Jokainen keittiöegyptologikin osaa todeta, että tautia on ollut liikkeellä jo ammoisista ajoista. Parannusta ei ole löytynyt niin agnostisuudesta kuin ateismistakaan. Sen sijaan ne, jotka seistä jököttävät tukevassa haara-asennossa Jumalan kämmenellä, eivät taudista tai tilasta kärsi pätkääkään.
Et sinä mitään päteviä todisteita vaadi. Sinä vain kiistät.
Metaskeema etsii totuutta ja näin haluaisi päteviä todisteita. Se vaan on niin hassua, että me etsimme totuutta, joka on Jumala/Jeesus, mutta emme näe sitä. Vaikka silmät onkin päässä.
On se niin hassua.
Kyllä eniten uskonnoista kärsivät eniten niiden jäsenet, mutta kärsimään joutuvat myös ulkopuoliset. Tästä on loistava esimerkki WTC-iskut.
Kiistän, jos päteviä todisteita ei ole.
Jeesusta ei tosiaan ole näkynyt, vaikka Raamatussa hän lupasi olla omiensa kanssa maailman loppuun asti. Uskovaiset tietty koittavat nyt selittää, että Jeesus on täysin abstrakti, näkymätön, äänetön, hajuton ja mauton. Sellaisen Jeesuksen läsnäoloa ei kyllä helposti huomaa. Luulenpa, ettei häntä oikeasti ole olemassakaan.
...Ja tiedeyhteisön hyväksymät todisteet tieteellisiä todisteita, vaikka niitä ei anonyymi keskustelija, metaskeema, hyväksyisikään ;b
Keskustelu on myös merkityksetöntä jos et vastaa toisen kysymyksiin, vaan lapsellisesti jankutat omia narsistisia väitteitäsi, joille ei ole minkäänlaista pohjaa.
Omalta osaltani en näe aiheelliseksi jatkaa tämän tasoista keskustelua.
ruveta ilkeilemään toiselle keskustelussa, oli taso kuinka alhainen tahansa - siitä se vain entisestään alenee. Pitäisi vain kestää se ärsyttävä tilanne, että joku on jääräpäisesti omaa mieltään asioista. Uskonasioiden kyseen ollessa ymmärtäväisen ja sovittelevan hengen tulisi olla oikein etualalla. Syyllistymme usein juuri siihen mistä kaikkia syytämme. On niin vaikea muistaa, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä ja juuri tuolla rakkaudellaan murtaa omalla ajallaan kovatkin tekopanssarit.
Osa tutkijoista kyseenalaistaa Jeesuksen historiallisuuden. Heidän mukaansa Jeesusta ei ole koskaan ollut olemassa todellisena historiallisena henkilönä, vaan kyseessä on myytti.
* Fyysinen todistusaineisto Jeesuksen olemassaolosta puuttuu.
* Aikalaistodisteet Jeesuksen historiallisuudesta puuttuvat. Suuri määrä joko samaan aikaan tai pian Jeesuksen jälkeen eläneitä henkilöitä olisi voinut mainita Jeesuksen, mikäli kertomukset pitävät paikkansa. Nämä maininnat kuitenkin puuttuvat.
* Varhaisimmat kristilliset kirjoitukset (esimerkiksi Paavalin kirjeet) vaikenevat lähes täysin Jeesuksen maallisen elämän yksityiskohdista, ja silloinkin kun kuvauksia on, ne ovat tulkinnanvaraisia. Kuvauksista ei yleensä tule ilmi, että kirjoittaja olisi uskonut Jeesuksen eläneen vain vähän aikaa sitten.
* Varhaiskristilliset kirjoitukset Jeesuksesta ovat hyvin samankaltaisia tuon aikakauden yleisten myyttien kanssa.
Tunnetuimpia Jeesuksen historiallisuuden kyseenalaistavia raamatuntutkijoita on George Albert Wells. Myöhemmin samaa näkemystä ovat edustaneet muiden muassa Earl Doherty ja Robert M. Price. Esimerkiksi Timothy Freke ja Peter Gandy ovat lainanneet todisteena Toista Johanneksen kirjettä, jossa sanotaan: "Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi"[42]. Heidän mukaansa tämä viittaa siihen, että jo hyvin varhaisessa vaiheessa oli epäilyksiä Jeesuksen historiallisuudesta. Valtavirran tutkijatlähde? taas katsovat, että kyseinen kohta ei liity kysymykseen Jeesuksen olemassaolosta, vaan viittaa doketismiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesuksen_historiallisuus#Jeesus_myyttin.C3.A4
Vuosilukumerkinnöissä käytetään joskus harhaanjohtavasti EKr. ja JKr. lyhenteitä. Todellisuudessa Jeesus ei ole edes kristittyjen tutkijoiden mielestä syntynyt vuonna 0.
"Jeesuksen syntymän ajoitus on yhteydessä länsimaiseen ajanlaskuun. Kristillisessä ajanlaskussa vuosiluvut alkavat Jeesuksen oletetusta syntymävuodesta. Ajanlaskun otti käyttöön käyttöön 520-luvulla munkki Dionysius Exiguus laatiessaan taulukoita pääsiäisen ajankohdan määrittämiseksi. Matteuksen evankeliumin mukaan Herodes Suuri kuitenkin oli Juudean kuninkaana vielä ajanlaskun alussa. Mikäli tämä pitää paikkansa, on Dionysiuksen tarkoittama ajanlaskun alku muutamaa vuotta aikaisempana kuin Dionysius oletti.
Vuosilukujen yhteydessä on käytetty merkintää eKr. (ennen Kristuksen syntymää) ja jKr. (jälkeen Kristuksen syntymän). Nykyään on kuitenkin enenevässä määrin alettu käyttämään merkintöjä eaa. (ennen ajanlaskun alkua) ja jaa. (jälkeen ajanlaskun alun), jotka vastaavat paremmin todellisuutta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jeesus#Jeesus_ja_ajanlasku
Marttyyrit eivät ole todiste Jeesuksen historiallisuudesta mutta kylläkin oiva todiste ihmisten taikauskon vaarallisuudesta. Voin kertoa sinulle sellaisen ilouutisen, että inhimillisesti välttämättömästä tottumuksesta uskoa absoluutteihin, ylempään ilmoitukseen kuten absoluuttiseen totuuteen esimerkiksi Jeesuksen historiallisuudesta tai Jeesusta koskevan tiedon objektiiviseen perustaan jossain ulkopuolellamme, voi kasvaa pois samaan tapaan kuin lapsi voi kasvaa pois uskostaan vanhempiensa kaikkivoipuuteen.
* Varhaisimmat kristilliset kirjoitukset (esimerkiksi Paavalin kirjeet) vaikenevat lähes täysin Jeesuksen maallisen elämän yksityiskohdista, ja silloinkin kun kuvauksia on, ne ovat tulkinnanvaraisia. Kuvauksista ei yleensä tule ilmi, että kirjoittaja olisi uskonut Jeesuksen eläneen vain vähän aikaa sitten."
Evankeliumeissa käsitellään jo neljäänkin kertaan ja neljältä eri kantilta Jeesuksen maallisen elämän yksityiskohdat kutakuinkin tarkkaan. Paavali keskittyi tietysti seurakuntien perustamiseen. Meinasi usein määrä korvata laadun, joten vanhoja täytyi välillä neuvoa. Ja Jeesushan oli antanut lähetyskäskyn, jota apostolit noudattivat. Eivät ehtineetkään jäämään vain Jeesusta palvomaan ja muistelemaan.
Vastasin kysymyksiisi, kun pyysit, vaikkakaan pyyntöäsi ei voi pitää kovin kauniina. Esimerkiksi keskustelukumppanin nimittäminen narsistiksi ei ole sivistynyttä keskustelua, ja täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit. Joskus jos keskustelukumppani lopettaa keskustelun siihen vedoten, että pitääminua narsistina, voin harkita jopa oikeustoimia. En kuitenkaan sinua vastaan, koska keskustelu kanssasi ei ole ollut kovin antoisaa, eikä minullakaan ole mitään erityistä syytä sitä jatkaa. Sinun tyylisi postuloida historiallinen Jeesus joidenkin valetodisteiden turvin ei minua erityisemmin vakuuta. Lähinnä minua kiinnostaa, kuinka nuo valetodisteet ovat päässeen koulukirjoihinkin, vaikka niiden pitäisi sisältää kunnollista tietoa.
Ja sinulta jäi kokonaan vastaamatta, että kuka sitten mielestäsi keksi kristinuskon?
On lapsellisen helppoa kiistämällä kiistää kaikki esitetyt dokumentit ja todisteet, mutta vaihtoehtoista teoriaa kristinuskon synnystä ei yksinkertaisesti ole. Lainasit tekstin, jossa mainittin alle puoli tusinaa tutkijaa, jotka kyseenalaistavat Jeesuksen historiallisuuden. Mietippä huviksesi mikä on se historiantutkijoiden määrä, joka ei kyseenalaista, vaan katsoo todisteiden riittävän kertomaan että Jeesus oli historiallinen ihminen? Maailmanlaajuisesti heitä on vähintään tuhansia ;)
Tämä wikipedian kommentti jopa huvittaa:
>> Varhaisimmat kristilliset kirjoitukset (esimerkiksi Paavalin kirjeet) vaikenevat lähes täysin Jeesuksen maallisen elämän yksityiskohdista
materialisteihin, jotka eivät usko mitään mitä eivät näe. Mikäs ihme tuo nyt onkaan meidän materialistisena aikana. Kyllä Jeesus nähtäisiin, jos esiintyisi muotivaatteissa esittelemässä Nokian uusinta kännykkää tai miniläppäriä. Se vain ei käy yksiin jumaluuden kanssa.
>> Joskus jos keskustelukumppani lopettaa keskustelun siihen vedoten, että pitääminua narsistina, voin harkita jopa oikeustoimia. > Lähinnä minua kiinnostaa, kuinka nuo valetodisteet ovat päässeen koulukirjoihinkin, vaikka niiden pitäisi sisältää kunnollista tietoa.
Laitoin sinulle linkin, josta löytyy lisätietoja Jeesus-myyttiteoriasta, joka siis mielestäni on varsin varteenotettava vaihtoehto tuolle teorialle historiallisesta Jeesuksesta. Teoria historiallisesta Jeesuksesta (mikä lie uskovaisten konsensusteoria) ei vakuuta minua ensinkään, koska mitään kunnollisia todisteita tuosta historiallisesta Jeesuksesta ei ole esitetty. Sinänsä minulle on aivan yhdentekevää, onko Jeesus historillinen henkilö vai ei. Joka tapauksessa hän ei ole elävä olento, eikä vaikuta elämääni millään tavalla.
The edge of reason? : Science and religion in modern society käsitellään mm. kysymystä, milloin ihminen on alkanut ajatella uskonnollisia kysymyksiä. Eri kirjoittajat kirjassa vastaavat hieman eri tavoin, toiset ottavat riskin ja rajaavat tarkemmin kuin toiset. Yksi rohkea esittää (perustellun) arvion, että neanderthalilaisella ei vielä ollut kykyä moiseen, tarvittiin Homo sapiens. Uskonnollisten ajatusten edellytys oli että kehittyi kieli, jolla saatettiin välittää ajatuksia. Näiden tutkijoiden mukaan siis jumalan/jumalien idea on siis yhtä vanha kuin puhetaito ja työkalujen käyttö, eli n. 60 000 vuotta.
Milloin Jeesus keksittiin ja kuka keksi on myös kysymys, johon ei löydy mitään helppoa vastausta. Jotkut myyttiteoreetikot ovat esittäneet keksijäksi evankelista Markusta. Jos kuitenkin keksijä onkin esimerkiksi q-lähteen kirjoittaja, niin se jää arvoitukseksi. Joka tapauksessa varhaiskristilliset kirjoitukset Jeesuksesta ovat niin samankaltaisia tuon aikakauden yleisten myyttien kanssa, ettei keksiminen ole varmaankaan ollut niiden pohjalta kovin vaikeaa.
Väitteissäni ei ole kyse narsismista, vaan lähdekritiikistä. Jos pidät väitteitäni narsistisina, niin voisitko nimetä jonkun väitteeni, joka on narsisti. Nimeä se vaikka Pekaksi. Jos väität jonkun väitteitä narsistisiksi, se on suunnilleen sama, kuin väittäisit henkilöä narisistiksi, koska väitteet eivät ole narsisteja. Sen sijaan narsistit voivat esittää väitteitä, jotka ehkä paljastavat heidän narsistisia ajatuksiaan. Et ilemisesti kykene ajattelemaan, että koulukirjojen kirjoittajat voisivat erehtyä. Tuollaisesta sokeasta auktoriteettiuskosta voi onneksi kasvaa pois, kuten pieni lapsikin kasvaa pois uskostaan vanhempiensa kaikkivoipuuteen.
Koet, etten huomioi joitakin minulle esitettyjä asioita. Minäkin koen, ettet huomioi joitakin linkkejä, joita sinulle laitoin. Minua ei kiinnosta yksittäisten keskustelijoiden loistavat älynväläykset, enkä itsekään pyri tuottamaan sellaisia. Minua kiinnostaa enempi tietää totuus asioista. En ole totuusrelativisti, joten en usko, että keskenään ristiriitaiset uskomukset voisivat yhtäaikaa olla tosia.
ei todista Jeesuksen historiallisuutta vastaan, vaan aivan sitä samaa kuin mitä Raamatussa annetaan ymmärtää niiden aikalaisten ajatuksena, jotka eivät uskoneet Jeesusta - että miten ihmeessä joku puusepän poika Nasaretista voisi olla yhtäkkiä ihmiseksi syntynyt Jumala.
"Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi"[42]. Heidän mukaansa tämä viittaa siihen, että jo hyvin varhaisessa vaiheessa oli epäilyksiä Jeesuksen historiallisuudesta."
Sen ajan ihmisille oli tuttua ajatus jumalat henkinä, ei elävänä ruumiina tässä ja nyt.
"en usko, että keskenään ristiriitaiset uskomukset voisivat yhtäaikaa olla tosia."
Voisivatko ne molemmat olla epätosia, koska ovat uskomuksia? Uskomus siitä, että Jeesus ei olekaan sitä ja tätä - ja usko/uskomus siihen, että Jeesus on kaikkea oletettua ja uskottua? Jeesushan voi myös olla paljon enemmän kuin uskommekaan tai osittain sitä mihin uskomme tai sitten emme ymmärrä koko jumaluutta oikein - onhan siinä se kolmiosainen komponenttikin Isä-Poika-Pyhä Henki, mikä ei välttämättä edes aukene kaikille uskoville, jos rehellisiä ollaan. Minusta tällaiset kysymykset olisivat tärkeämpiä selvitä kuin jokin Jeesuksen historiallisuus, johon löytyy paljonkin todisteita jo maalaisjärjelläkin.
Siionin laulun sanoin:
"Täällä seurakunnassansa omissansa vaeltaa..."
myytiltä, johtunee siitä, että Messiaasta on olemassa VT:n ennustukset.
"Jeesusta ei ole koskaan ollut olemassa todellisena historiallisena henkilönä, vaan kyseessä on myytti."
Kristinusko katsoo ennustusten viittaavan suoraan juuri Jeesukseen, juutalaiset taas tulevaan Messiaaseen. Ja sitten on ne egyptologiset jumalkirjoitukset ja perimätieto, jonka mukaan taivas ja maa on ollut tulvillaan jumalia ja opetuslapsia ja ties mitä.
Minusta juuri jälkimmäinen on sitä ns. myyttiä ja tuoreet Jeesus-evankeliumit ja apostolien teot sitä vakavasti otettavaa nykypäivään viettävää tuoreempaa tietoa. Vähän sama kuin lääketieteessä katsottaisiin kaiholla menneisiin aikoihin, jolloin ei tunnettu edes penisilliiniä puhumattakaan implanteista kuurouden lieventäjänä.
En antautuisi alkeellisten lääkäreiden puoskaroitavaksi, enkä myöskään kaikenkarvaisten jumalten harhauttamaksi, kun vaihtoehtona on nykylääketiede tai oman aikakauteni kristinusko henkilökohtaisine uskonkokemuksineen Jeesuksesta, joka meille ja meitä varten lähetetty on tähän aikaan ja paikkaan.
"Siionin laulun sanoin:
"Täällä seurakunnassansa omissansa vaeltaa..." "
On Siionin lauluja tai Harpun Säveliä - kullekin ryhmittymälle omat virsikirjatkin ja seurakuntiakin on kuin Vilkkilässä kissoja. Sinulle Siionin laulu on ainoa oikea laulu ja seurakunta se Jumalanvaltakunta? Kaikki on valkoista siinä kussas seisot ja mustaa ulkopuolella?
Riittää sinulle, ei kuitenkaan kaikille.
Jeesus lienee ollut olemassa historiallisena henkilönä. Sitä en lähde kiistämään.
Kaikki muu hänen ympärillään vellova keskustelu ihmeineen, ylösnousemuksineen ja itse pääasia - onko hän jumalan "poika" vai ei - on uskon asia.
Kun Jeesuksen puheita, toimia ja ajatuksia tulkitaan, se tapahtuu aina tulkitsijasta käsin. Kukaan ei pysty varmasti todistamaan, mitä Jeesus olisi nykyajan ilmiöistä ajatellut. Hän oli kuitenkin omana aikanaan radikaali uudistaja ja perinteiden kyseenalaistaja, joten se uskovaisten tyypillinen farisealainen asenne, jossa kaikki uusi ja erilainen on pahasta, olisi luultavasti ollut Jeesukselle vieras.
Uskon asia on myös se, oliko Jeesus se ennustettu Messias vai ei. Omalla tavallaan Jeesus ennustukset toteutti, mutta toki hänkin ne tunsi. Se, että hänelle lopulta huonosti kävi, oli hänelle itselleenkin ennakolta selvää. Toisinajattelua ei noihin aikoihin suvaittu. Viimeiset vaiheetkin ennen kuolemaa ovat epäselvät. Kukaan nykyihminen ei ollut tapahtumia näkemässä.
Väittely on aika turhaa. Enemmän aihetta olisi keskustella niistä toimista, joita Jeesuksen nimissä tehdään. Suurmies Jeesus epäilemättä oli ainakin historiallisessa mielessä. Paljon raadollisempia ovat ne toimet, joita hänen OLETETTUJEN ajatustensa nimissä tehdään. Naurettavaa on se lakihenkisyys ja äärimmäinen yksisilmäisyys, jota maamme uskonnollisissa yhteisöissä harrastetaan.
Minä olen Jeesuksen historiallisuuden suhteen agnostikko. Pidän Jeesustä myyttinä siihen saakka, että hänestä on jotain muutakin kerrottavaa, kuin ihmekertomuksia ja autentisoituja plagiaatteja muista antiikin tarinoista. Myöskään vuorisdaarnaa tai muuta vähemmän ihmeellistä tarinaperinnettä en pidä vielä todisteena mistään historiallisesta henkilöstä, koska kyse voi olla aivan hyvin siitä, että Jeesuksen nimiin on laitettu puheita, joiden alkuperä onkin muualla. Voi olla, että joku Jeesus on tuollaistia saarnoja pitänyt mutta yhtä hyvin kyse voi olla siitä, että Matteus on koonnut vuorisaarnaan joukon uskonnollisia oppeja, jotka on laitettu Jeesuksen nimiin.
Miten Jeesus sitten sinun mielestäsi pukeutuu? Kirppisvaatteisiinko ja onko hänen kännykkänsä kenties sony-erikson tai motorola? Kyllä Jeesus nähtäisiin missä tahansa kuteissa, mutta eipä vain kaveria näy. Petkutti siis luvatessaan olla omiensa kanssa maailman loppuun asti.
Jeesus on tuiki tuntematon kuuluisuus. Siitä olen kuitenkin varma, ettei hän ole noussut kuolleista eikä tehnyt ainuttakaan ihmettä eikä hän ole Jumalan poika, koska mitään Jumalaa ei ole olemassakaan.
Apostolit eivät ehtineet jäädä muistelemaan Jeesusta kenties siksi, ettei häntä ollut koskaan ollutkaan vaan kyseessä olikin uskonnollinen myyttihahmo.
Totta puhut. Koko UT on täynnä ainesosia, joiden autenttisuuden puolesta en lähtisi vetoa lyömään. VT taas on oma lukunsa. Sitä en viitsi edes kommentoida.
Uskossa kuitenkin olennaisin juttu näyttää olevan usko itsessään. Sillä todistetaan väitteiden totuus ja itse asiassa uskovaisten ihmisten kanssa väitteleminen on sekä äärimmäisen rasittavaa että turhaa. Kun ihminen on määritellyt itselleen yhden totuuden on turha yrittää hänen päätään kääntää. Olisi liian kova urakka luopua totuuksista, joita on kenties lapsuudesta asti ainoina oikeina pitänyt.
Uskonto on nimensä mukaisesti uskontoa. Totuushan on se, että Raamatun kaltaisten ikivanhojen teosten ja uskomusten soveltaminen nykypäivänä vaatii suorastaan suunnatonta kykyä sekä silmien ummistamiseen että totuuden kieltämiseen. monilta kunnon uskovaisilta näyttää onnistuvan hyvin. Totuuden julistajia riittää.
Sinun pitäisi haluta niitä todisteita. Jos koko ajan hoet, että Jumalaa ei ole olemassa ja että Jeesus on mielikuvitusolento, he myös pysyvät sinulle sellaisina.
En ole missään tavannut uskovaisia, jotka selittäisivät, että Jeesus on abstrakti, näkymätön jne. Se on totta, että hänen läsnäolonsa jää helposti huomaamatta. Syynä on se, että ihmiset keskittyvät mieluummin kaikkeen muuhun kuin häneen.
Ei todisteiden olemassaolo riipu siitä, että toivonko niitä vai en.
Ei riipukaan. Mutta jos haluat löytää ne, joudut etsimään.
Jos todisteita ei ole, niitä ei löydy etsimälläkään.
Jos niitä on, ne löytyvät etsimällä.
Onko joku löytänyt jotain todisteita Jumalasta? Tuskin mitään konkreettista.
Mielenrauha. Sairauksien yliluonnollinen parantuminen. Vapaus syyllisyydestä, riippuvuuksista, huolista ja ahdistuksista. Toivon ja ilon täyttämä näköala elämään. Itsetunnon parantuminen. Arkiasioiden järjestyminen tavalla, joka ei aikaisemmin ollut mahdollista. Ihmissuhteiden korjaantuminen. Ja niin edelleen.
Minä sain mielenrauhaa ateismista. Noita yliluonnollisia parantumisia ei ole oikeasti tapahtunut. Ateismi poisti myös syyllisyyden tunteitani, kun ei tarvinnut potea enää synnintuntoa. Minusta tuli nettiriippuvainen, tosin niin näytät olevan sinäkin. Ahdistukset helpottivat huomattavasti, kun en uskonut enää helvettiin. Asiat alkoivat ateismin ansiosta järjestyä helpommin, kun saattoi keskittyä käytännön asioihin uskon asioiden sijasta. Ihmissuhteet vähän kärsivät.
Mikään noista mainitsemistasi ei minun mielestäni ole todiste Jumalasta.
Olen varmaan jo viisi kertaa sanonut, että sinun pitää itse etsiä omat todisteesi. Nuo mitä luettelin ovat asioita, jotka todistavat Jumalan olemassaoloa joillekin muille.
Minä saan mielenrauhaa Jeesuksen rakkauteen luottamisesta. Yliluonnollisia parantumisia kokeneesta väitteesi, että yliluonnollisia parantumisia ei ole oikeasti tapahtunut, on outo. Oikeanlainen kristillinen opetus on poistanut ainakin tiedostetut syyllisyyden tunteeni, koska minun ei tarvitse potea enää synnintuntoa. Olen parantunut nettiriippuudesta. Tämä sinun kanssasi keskusteleminen tai "keskusteleminen" ei ole nettiriippuvuutta vaan sinusta tykkäämistä. Ahdistukseni ovat helpottaneet huomattavasti, koska ymmärrän, että Jumala on minun puolellani. Asiat ovat alkaneet Jeesuksen ansiosta järjestyä helpommin, kun saatan keskittyä käytännön asioihin päämäärättömän haahuilun sijasta. Ihmissuhteeni ovat kadonneet, mutta ymmärrän, että tämän asian korjaaminen on erityissijalla Jumalan suunnitelmassa elämääni varten.
Kaikki eivät kaipaa todellisia todisteita, vaan pettävät mieluummin itseään ja muita.
Miten olisi, jos jatkettaisiin juttelua facebookissa tai sähköpostilla?
Kiva, kun ehdotat. Facebookissa tai sähköpostissa kuitenkin vain jatkaisimme tätä toistemme halveeraamista enkä kestä tätä enää yhtään.
Raamattua saa tulkata lainkaan....
Näe vain se mitä sine on rustattu...
mielihalujen mukaan voida mennä tulkitsemaan. Joku Jeesuksen vartaus ja sen selitys ei tosiaankaan kaipaa mitään lisätulkintaa niin ateisteilta kuin uskovaisiltakaan. Sama pätee siitä tehtäviä linjanvetoja tähän aikaan tai mikä vielä pahempi, pakkovetoa omassa mielessä juuri pyörivään asiaan.
Me olemme taitavia ajamaan asiat ojasta allikkoon ja tekemään kärpäsestä härkäsen.
Todellisuus on kuitenkin se, että jokaikinen kristittyjen yhteisö tulkitsee Raamattua jotenkin. Kun ikivanhoja paimentolaiskansoille suunnattuja ohjeita yritetään vääntää ohjeeksi 2000-luvun ihmisten elämään, ei muu onnistu.
Yksikään äärikristitty maailmassa ei ota Raamattua sanasta sanaan ohjenuoraksi. Jokainen tekee tulkintoja ja lukee rivien välistä. Ja suurin käden vääntö alkaa, kun toinen lukee sieltä rivien välistä eri tavoin kuin toinen.
en lähde niitä miksikään tulkitsemaan, vaan luen ne niin kuin ne Ramattuun on kirjoitettu - jos luen. Keskityn UT:iin ja Jeesukseen, joka ei ollut/ole mikään paimentolainen, vaan mitä suurimmassa määrin henkisen puhetyön tekijä eli opettaja. Hänen opetuksensa ei sekään vanhene vuosien, suosisatojan ja -tuhansien varrella, koska se on yleismaailmallista ihmisyyteen opettamista. Samoin iankaikkinen elämä ei muutu miksikään tarkastellaan sitä 2000 vuotta ennen tai jälkeen. Ihmiset kyllä vääristävät Jeesuksen sanomaa, mutta sen he tekevät omaan pussiinsa ja tyhmyyttään.
Osin totta.
Jeesuksen opetukset ovat yleismaailmallisesti ymmärrettäviä ja inhimillisiä. Hän on yksi niistä suurista ihmisistä, joita on onneksi esiintynyt läpi historian.
Se uskonnollinen aines, joka Jeesukseen on liitetty hänen kuolemansa jälkeen onkin sitten eri juttu. Kristinuskon rakentuessa vähitellen ajanlaskun alun jälkeen vaikutteita otettiin surutta kaikkialta ympäristöstä; niin yhteiskunnista (varsinkin Rooma) kuin myös uskonnoistakin (esim. mithralaisuus).
Vilkaisepa vaikka linkkejä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mithralaisuus
http://www.netikka.net/mpeltonen/jeesus3.htm
En lähde itse kiistämään Jeesuksen olemassaoloa. Uskovaiset ihmiset haluavat kuitenkin mieluusti unohtaa kaikki ikävät realiteetit uskonsa taustan tutkimisen tapaan. Itse en kykene hahmottamaan tätä "lapsen lailla" uskomista, jossa kovasti halutaan uskoa ja tosiasioiltakin suljetaan silmät.
kaikki tuo liittyisi Jeesukseen? Se, että kaikenlaista uskomusta on maailmassa ollut ja tulee olemaan, ei romuta uskoa Jeesukseen ainutlaatuisena kristinuskona.
Jeesus ei syntynyt missään luolassa, vaan tallin seimeen!
"Legendan mukaan Mithra syntyi luolassa kuten Jeesus."
Minä en noihin luolamiesten juttuihin...
Onko usko muunnelma Jeesuksesta myöhemmin vai onko se ennustus tulevasta Jeesuksesta, en tiedä, enkä välitäkään tietää. Ihmisillä on ollut valtava tarve uskoa ennen vanhaan ihan mihin vaan, nyt on valtava tarve olla uskomatta mihinkään. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että Jumala olisi lakannut olemasta ja Jeesus muuttunut joksikin Mithraksi tai Mithra Jeesukseksi.
olla käsitteiden ja jumaluuden välillä hämärää harmaata aluetta, että tie taitaa olla tasoitettu antikristukselle. Ehkäpä se kohta pölähtää ilmoille julistaen: "Terkkuja Egyptistä! Minä olen nyt taas tässä, joten alkakaapa uskoa minuun ja totella minua! Simsalabim - tässä pari salamatemppua uusimmasta formaatistani."
ihmisajattelussa sentään on aikain myötä tapahtunut, sillä tuskin kukaan enää pakkaa matkalaukkua kuolemanjälkeistä elämää varten: nykyään kai pitäisi mukana olla sähköhammasharja, matkapuhelin akkuineen ja ainakin lämpöiset villasukat. Olemme valmiit jättämään ruumiin tarpeineen tänne hautaan/uurnaan.
Henkisyydestä me sitten tiedämme suunnilleen yhtä vähän kuin aidanseiväs.
löytyy vaikka Mooseksesta ja poikalasten tappamisesta, linkin loppuosaa.
http://creation.com/egyptian-history-and-the-biblical-record-a-perfect-match-finnish
Otappa Settuakinta avuksi
Kun sanotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen - onko meille jotain kajastusta jäänyt mieliin itse kuvasta?
Selitäpä hieman tarkemmin!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Septuaginta
KUN TIEDETÄÄN ETTÄ että SEPTUGINTA , YLETTYY 5642 EkS
löytyi tällainen Raamatunkääntäjä Suomesta:
http://www.du.fi/fi/?sid=227
kopsattua mielenkiintoista:
Ei liene sattumaa, että Johannes sanoo pedon merkin sijaitsevan joko oikeassa kädessä tai otsassa. Pedon merkin kantajat hyväksyvät pedon maailmallisen hallintavallan ja arvot (otsa), minkä lisäksi he myös elävät käytännössä pedon arvojen mukaisesti (oikea käsi).
On hämmästyttävää huomata, että otsa ja oikea käsi eivät esiinny tässä merkityksessä Johanneksen näyssä ensimmäistä kertaa, vaan kyseessä on mitä ilmeisemmin käänteinen viittaus Vanhan testamentin lakiin ja ylipäätään Jumalan sanaan. Nimittäin myös me uskovat pidämme merkkiä Jumalan kanssa tekemästämme liitosta oikeassa kädessä ja otsallamme. Katsopa vaikka, mitä Mooseksen kirjassa kehotetaan:
"Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.
Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla.
Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi.
- - -
"Painakaa tarkoin mieleenne nämä käskyt, jotka minä annan. Sitokaa ne merkiksi käteenne ja pitäkää niitä tunnuksena otsallanne." (5. Moos. 6:4-8; 5. Moos. 11:18)
Jumala on pannut sanansa meidän otsaamme ja käteemme. Toisin sanoen Jumalan sana ohjaa meidän elämäämme - niin ajatuksia, sanoja kuin tekoja.
Jumala on pannut omiinsa oman pysyvän merkin: Pyhän Hengen, jolla hän on erottaa omansa maailmasta. Jumalan merkki ei sekään ole näkymätön, vaan se näkyy maailmassa hänen omiensa keskinäisenä rakkautena. Jumalan merkki meissä on todistus maailmalle meidän Herrastamme.
Kenen merkkiä kannat?
Pedon merkki on vain halpa kopio jostain, mitä Jumala on tehnyt jo kauan sitten. Se ei ole uusi ja ihmeellinen keksintö, vaan jälleen yksi keino jäljitellä Jumalan työtä. Hengellinen periaate näyttää monesti olevan, että Jumala luo ja hänen vastustajansa Saatana matkii ja kopioi.
Loppuviimeksi puhe pedon merkistä vie meidät kysymään "Kenen merkin otat?" tai paremminkin "Kenen merkkiä kannat?" Me kaikki kannamme merkkiä - se on joko tämän maailman merkki tai Herramme Jeesuksen Kristuksen merkki.
Voit tulkita antikristuksen tai pedon nousevan omana aikanasi, tulevaisuudessa tai ehkäpä jo menneenä aikana. Tärkeintä ilmoituksessa pedosta ja sen merkistä on, miten tietoisuus niistä vaikuttaa sinussa tänään. Jos se saa sinut pelkäämään ja vaikenemaan Herran nimestä, et ole ymmärtänyt lukemaasi oikein. Jos se motivoi sinut kertomaan Jeesuksesta ja palvelemaan häntä rohkein mielin tietäen hänen tulevan takaisin, on sanan vaikutus ollut oikea.
kautta vuosisatain ja useille kielille, sitä ovat viisaat tutkineet kammioissaan ja yliopistoissa. Siitä on kirjoitettu vuorenkorkuinen pino kirjojakin.
Ja mitäs sitten - joku älykkö tällä palstalla tulee ja leimaa koko työn höpötykseksi vedoten toisiin vastustajiin. Kukahan 99 %:n todennäköisyydellä höpöttää?
Kannattaisi tutustua kannattajienkin ajatuksiin, niin saisi monipuolisemman kuvan asiasta. Jos nimittäin haluaa etsiä totuutta.
VT perustuu juutalaiseen historiankirjoitukseen ja -tuntemukseen. Raamattu ei edes ole mikään Kalevala, jossa siinäkin lienee mukana faktaa sen ajan ihmisten tulkitsemana.
Mikä on sitä höpötystä ja mikä ei?
Onko höpötystä vaikkapa se, että Raamatun luomiskertomusta väitetään kirjaimellisesti todeksi, vaikka lukuisat eri tieteen lajit muuta osoittavat?
Tai, onko höpötystä se, kun kristinuskon muista uskonnoista ottamat vaikutteet osoitetaan selvästi?
Se että vl. on keksinyt ihmisen Jeesuksen tilalle jakamaan taivaspaikat.
Vl. Valheet on höpötystä alusta loppuun
Raamatun ilmoitukset avautuvat vain Pyhän Hengen kautta, eli samalta Hengeltä jolta Raamattu on kirjoitettu.2.Pt 1.20.21, Tim 3:16 , 1Kr 2:2-4. Pyhä Henki asuu vain Jumalan omissa, eli niissä , jotka ovat ottaneet Jumalan sanan vastaan Pyhän Hengen neuvomana Jumalan seurakunnasta. Ihmisen epäuskon vuoksi ongelma onkin siinä , ettei ymmärretä raamatun ilmoitusta siitä, eikä haluta ymmärtää missä on Jumalan seurakunta, Pyhä Henki ja Jumalan omat .Pyhä Henki asuu ja vaikuttaa vain Jumalan seurakunnassa ja Hänen omissaan Pyhän Hengen kautta , eikä missään muualla. Ef5:30 , Ilm 21:9-10.
Pyhä Henki on uskonnollista tainaperinnettä.
Varmaan kirjoitat piakkoin siitä katkelman Wikipediaan? Tuo oli taas niitä sinun heittojasi, joka taas lähti kevyesti lonkalta ja mäjähti mahdottomuuteen. Sinuna en lähtisi kovin rajusti pilkkaamaan PH:ta, koska varmaan ex-uskovana tiedät kuinka raskas virhe se on.
Meille on tullut erittäin selväksi sinun ateistiset mielipiteesi. Se on sinun privaatti kannanottosi ja meillä on omamme. Olkaamme siis yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä. Painavasti eri mieltä. Ja vaikka kuinka vakuuttelisimme toisillemme omaa oikeustustamme, ei se mitään muuta.
Et vain tule koskaan voittajaksi. Jos mitään ei ole, sinäkin olisit hävinnyt, koska ei olisi kannattanut tyhjän puolesta taistella. Jos ja kun taas ON, häviät todella paljon. Olen mieluummin voittaja kuin luuseri omasta tahdostani.
"Esim. sillä faktalla, että vanhan testamentin aikaisten profeettojen ennustukset ovat toteutuneet."
Asia on liian suuri tälle palstalle ja asiaan on mahdoton vastata, koska profetioita on paljon ja osa jopa monitasoisia eli niillä omaan aikaansa ja myös tulevaisuuteen täyttymys, osa täyttynyt ja osa odottaa täyttymystään.
http://www.youtube.com/watch?v=jPfnjeGNlYE&feature=fvw
http://www.youtube.com/watch?v=w0TqJt3yHYA&feature=related
Profetioiden toteutuminen on ollut hyvin suhteellista. Paljon riippuu näkökulmasta. Jos asioita ajattelee uskon näkökulmasta, voi epäselvät ja monitahoiset ennustukset tulkita joiltakin kohdin toteutuneiksikin.
Jos taas asiaa tutkailee objektiivisesti ja ilman ennakkoasennetta, voi päinvastaiseenkin tulokseen päätyä.
Hauki on kala, mutta toisaalta voihan se kalakin olla hauki. Ennustan, että ensi kesänä joku saa kalan ongellakin.
Profetia, jonka profeetta ennustaa on aivan eri kuin kahvinporoista "ennustaminen".
Kuka tahansa voi väittää ennustustaan profetiaksi. Se, että jotkut epäselvät lauseet tulkitaan profetioiksi, on vain tulkintaa.
Yksikään VT:n profetioista ei ole missään määrin toteutunut.
ole tutkinut VT:tä kuten monet tutkijat, jotka taas ovat todenneet, että ne mitä suurimmilta osin ovat jopa toteutuneet ja osa toteutuu lopun lopunaikoina.
Ja Jeesus profetoitiin monen kautta tulevaksi. Joosef kutsuttiin jopa hoviin selittämään kuninkaan unia esim. seitsemän katovuotta ja seitsemän hyvää vuotta. Sama sykli näkyy tänäänkin taloudessa.
Ei kannata yrittää olla viisautta viisaampi - oma tyhmyys vain niin korostuu.
vastaan änkyrä Suomesta...
Raamatun sisällön todistus
Sisältönsä puolesta Raamattu osoittautuu jumalalliseksi. Kirjat muodostavat harmonisen kokonaisuuden, vaikka kirjoittajia oli noin 40 ja kirjoitusaika kesti noin 1500 vuotta. Eri kirjoittajista huolimatta Raamatussa on juoni: etenevä pelastusilmoitus. Siinä on ilmoitettu korkein moraali, turvallisimmat elämänohjeet ja niin hyvä ja viisas opetus, ettei se ole noussut parhaimmankaan filosofin mieleen. Kirja on sisältönsäkin puolesta yhden Mestarin vaikutuksesta koottu (1 Pt. 1:10-12).
Raamatun ennustukset
Toteutuneet ennustukset vahvistavat Raamatun luotettavuuden. Vanhan testamentin profeetat ennustivat oman aikansa ja seuraavien vuosisatojen tapahtumat hämmästyttävän tarkasti. Tästä ovat esimerkkinä Israelin vaiheet eri profeetoissa ja pakanavaltojen historia Danielissa. Myös Uuden testamentin ennustukset toteutuivat aikanaan (Luuk. 21:5,6,20-22, Apt. 11:28 jne.).
Näemme monien Raamatun ennustusten, jotka koskevat mm. Israelia ja nykyistä maailmanaikaa, toteutuvan silmiemme edessä. Siksi tiedämme, että loputkin toteutuvat. "Raamatun profetiat sinetöivät kirjan jumalalliseksi" (P.C. Nelson, Bible Doctrines, s.18).
Kristittyjen kokemus
Kristityille jo sinänsä riittäisi Jeesuksen ilmoitus Raamatun tyhjiin raukeamattomuudesta. Jeesus kuitenkin kehotti kokeilemaan hänen oppiansa käytännössä (Joh. 7:17). Kun on toteltu Raamatun ohjeita raamatullisella tavalla, kokemus ja hedelmä ovat Raamatun ilmoituksen mukaisia. Raamatun sana on koeteltu satojen miljoonien ihmisten elämässä.
Esimerkkejä toteuneista ennustuksista:
1) Noin 500 eKr. profeetta Daniel ennusti, että Israelin Messias aloittaisi toimintansa 483 vuotta Jerusalemin jälleenrakentamismääräyksen jälkeen (Daniel 9:25-26). Hän ennusti myös, että Messias surmattaisiin ennen Jerusalemin toista tuhoa.
Persian kuningas Artakserkses antoi käskyn Jerusalemin jälleenrakentamisesta heprealaiselle pappi Esralle v. 458 eKr. - ja 483 vuotta myöhemmin Jeesuksen toiminta alkoi Galileassa. (Useimmat historiantutkijat ajoittavat Jeesuksen toiminnan alun kalenterimuutosten vuoksi vuoteen 26. Vuosien 1 eKr ja 1 jkr väli on vain yksi vuosi.) Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui vain muutamaa vuotta sen jälkeen, ja noin 40 vuotta myöhemmin v. 70 Titus tuhosi Jerusalemin.
Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys = yksi 10 potenssiin 5:stä
Laskentaperiaate:
- Messiaan toiminta saattaisi alkaa minä tahansa 5000 vuodesta. Mahdollisuus, että se alkaisi v. 26, on yksi 5000:sta
- Koska Messias olisi Jumala ihmismuodossa, mahdollisuus, että hänet surmattaisiin, on pieni, n. yksi 10:stä.- Mahdollisuus surmatuksi tulemiseen on yhtä suuri ennen tai jälkeen Jerusalemin tuhon, eli yksi 2:sta. Kokonaistodennäköisyyss saadaan laskemalla 5000 x 10 x 2.
2. Noin 700 eKr profeetta Miika ennusti, että Messias syntyy Beetlehemin kylässä. (Miika 5:2). - Beetlehem oli Jeesuksen syntymäkaupunki.
- Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys= yksi 10 potenssiin 5:stä
3. 400-luvulla eKr Sakarias ennusti, että Messias kavallettaisiin orjan hinnasta - 30 kappaleesta hopeaa, ja että rahalla ostettaisiin hautausmaa Jerusalemin köyhille muukalaisille (Sakarja 11:12-13).
Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen 30 hopearahasta, ja rahoilla ylipapit päätyivät hankkimaan savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi. (Matt 27:3-10).
- Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys = yksi 10 potenssiin 11:sta
4. 400 vuotta ennen kuin ristiinnaulitsemista alettiin käyttää, sekä kuningas Daavid että profeetta Sakarias ennustivat, että Messias surmattaisiin sillä tavalla. Lisäksi he ennustivat, että hänen ruumiinsa lävistettäisiin eikä hänen luitansa rikotttaisi, vastoin yleistä ristiinnaulitsemisen käytäntöä, Psalmi 22 and 34:20, Sakarja 12:10.
Uuden testamentin kirjoittajat ja historioitsijat vahvistavat, että Jeesus ristiinnaulittiin, ja hänen nopean kuolemansa vuoksi häneltä ei rikottu luita. Hänen kylkeensä iskettiin keihäs varmistamaan, että hän oli kuollut.
- Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys = yksi 10 potenssiin 13:sta
5. Jesaja ennusti, että Kyyros-niminen valloittaja tuhoaisi voittamattomalta vaikuttavan Babylonin ja alistaisi valtaansa Egyptin ja suurimman osan tunnettua maailmaa. Tämä sama mies vapauttaisii juutalaiset karkoitetut alueellaan ilman maksua tai lunnaita (Jes. 44:28; 45:1; 45:13). Jesaja ennusti tämän 150 vuotta ennen Kyyroksen syntymää ja 180 vuotta ennen kuin tämä toteutti kaikki ennustuksessa mainitut asiat - ja 80 vuotta ennen kuin juutalaiset karkotettiin.
- Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys = yksi 10 potenssiin 15:sta
6. Suurta Babylonia suojasi paitsi vallihauta, myös kaksinkertainen 330 jalkaa korkea muuri, jonka kumpikin osa oli 90 jalkaa paksu. Kuitenkin kaksi Raamatun profeettaa ennustivat sen valloituksen. Kaupunkia ei jälleenrakennettaisi, kulkijat välttäisivät sen raunioita eikä sen kiviä käytettäisi rakennusaineiksi. (Jesaja 13:17-22, Jeremia 51:26, 43). Kuuluisa linnoituskaupunki tuhoutui tällä tavalla.
- Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys = yksi 10 potenssiin 9:stä
7. Jeremia ennusti n. 2600 vuotta sitten Jerusalemin yhdeksän esikaupungin sijainnin ja rakentamisen. Tämä tapahtuisi niihin aikoihin, kun Israelin valtakunta syntyisi uudestaan. (Jeremiah 31:38-40).
Israelin valtio perustettiin v. 1948, ja yhdeksän esikaupunkin rakentaminen on toteuttanut tarkasti ennustuksen.
- Sattumanvaraisen toteutumisen todennäköisyys = yksi 10 potenssiin 18:sta
8. Mooses, Jesaja ja Jeremia ennustivat, että juutalainen kansakunta voitettaisiin kahdesti ja ihmiset vietäisiin pakkosiirtolaisuuteen - ensin Babyloniaan 70 vuodeksi ja sen jälkeen neljännen suuren valtakunnan aikana (Rooma). Mooses ennusti, että toinen valloittaja veisi juutalaisia vankeina Egpytiin laivoilla, myisi tai antaisi heitä orjiksi ympäri maailmaa.
Ennustukset toteutuivat tarkasti, ensin v. 607 eKr ja sitten 70 jKr.
Ennustuksisa mainittiin, että juutalaiset pysyisivät hajotettuina ympäri maailmaa monien sukupolvien ajan, kuitenkaan sulautumatta muihin kansoihin, ja että he vielä palaisivat omaan maahansa perustamaan valtakuntansa uudestaan (5 Moos. 29; Jesaja 11:11-13; Jeremia 25:11; Hosea 3:4-5 and Luke 21:23-24).
hieno kirjoitus! Kiitos siitä!
Kiitos tästä. Juuri tätä tarkoitin avauksessani: eri ihmisten eri aikoina tekemät ennustukset ovat toteutuneet. En vain tunne Raamattua yhtä tarkasti kuin sinä. Ennustukset on vielä kirjatty ylös reilusti etukäteen.
En osaa ottaa kantaa suoralta kädeltä esittämiesi Raamatun kohtien oikeellisuuteen, mutta en näe syytä epäilläkään niitä. Myöskään todennäköisyyksiin en osaa ottaa kantaa, mutta joka tapauksessa pienistä sellaisista puhutaan. Jos noiden kaikkien esittämiesi tapahtumien todennäköisyys laskettaisiin eli esittämäsi todennäköisyydet kerrottaisiin keskenään, saataisiin aika pieni lukema. Puhumattakaan, jos huomioitaisiin muut toteutuneet ennustukset.
ja Jumalallista niin miksi vl.pitää ennustajalla käyntiä syntinä?
vastaa sinulle näin:
Paavali ja Silas vankilassa
16 Kun taas olimme menossa rukouspaikalle, kohtasimme orjatytön, jossa oli tietäjähenki ja joka ennustamalla hankki isäntäväelleen hyvät rahat.
17 Tyttö lähti Paavalin ja meidän muiden perään ja huusi: "Nämä miehet ovat Korkeimman Jumalan palvelijoita ja osoittavat teille pelastuksen tien!" [Mark 5:7]
18 Näin hän teki useana päivänä, kunnes Paavali menetti kärsivällisyytensä, kääntyi ja sanoi hengelle: "Jeesuksen Kristuksen nimessä minä käsken sinua: lähde hänestä!" Siinä samassa henki lähti. [Mark. 16:17; Luuk. 4:41]
19 Mutta kun tytön isännät huomasivat, ettei heillä enää ollut toivoa tuloista, he ottivat Paavalin ja Silaksen kiinni ja raahasivat heidät torille viranomaisten luo.
20 Kaupungin hallitusmiesten edessä he sanoivat: "Nämä miehet aiheuttavat levottomuutta kaupungissamme. He ovat juutalaisia
21 ja opettavat tapoja, joita meidän ei ole lupa omaksua eikä noudattaa, koska olemme roomalaisia."
22 Kansakin nousi heitä vastaan. Hallitusmiehet käskivät repiä heiltä vaatteet päältä ja ruoskittivat heidät. [2. Kor. 6:5, 11:25; 1. Tess. 2:2]
23 Kun heidät oli perin pohjin piesty, heidät teljettiin vankilaan. Vartija sai määräyksen valvoa heitä tarkoin, [2. Kor. 11:23]
24 ja niinpä hän saamansa käskyn mukaisesti vei heidät vankilan perimmäiseen soppeen ja vielä varmuudeksi pani heidät jalkapuuhun.
25 Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä.
26 Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki, ja kaikkien kahleet irtosivat. [Ap. t. 5:19, 12:7]
27 Vartija havahtui unestaan, ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä.
28 Silloin Paavali huusi kovalla äänellä: "Älä tee itsellesi mitään! Me olemme kaikki täällä."
29 Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.
30 Hän vei heidät ulos ja kysyi: "Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?" [Ap. t. 2:37]
31 He vastasivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." [Luuk. 19:9]
32 He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko talonväelle.
33 Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.
34 Hän vei heidät kotiinsa ja kattoi heille ruokapöydän, ja yhdessä koko talonväkensä kanssa hän riemuitsi, kun nyt uskoi Jumalaan. [Luuk. 5:29]
35 Aamulla hallitusmiehet lähettivät oikeudenpalvelijoita tuomaan sanan: "Päästä ne miehet vapaaksi."
36 Vartija ilmoitti tämän Paavalille. Hän sanoi: "Hallitusmiehet ovat lähettäneet sanan, että teidät on päästettävä vapaaksi. Lähtekää siis, menkää rauhassa."
37 Mutta Paavali vastasi oikeudenpalvelijoille: "He ovat tutkimatta ja tuomitsematta julkisesti ruoskittaneet meidät, Rooman kansalaiset, ja heittäneet meidät vankilaan. Nytkö he vähin äänin toimittaisivat meidät täältä pois? Ei, tulkoot itse päästämään meidät täältä." [Ap. t. 22:25]
38 Oikeudenpalvelijat veivät Paavalin vastauksen hallitusmiehille, ja nämä säikähtivät, kun kuulivat miesten olevan Rooman kansalaisia.
39 He tulivat vankilaan, puhuivat suostutellen ja saatettuaan miehet ulos pyysivät heitä lähtemään kaupungista.
40 Vankilasta lähdettyään Paavali ja Silas menivät Lyydian luo. Tavattuaan siellä uskonveljiä he rohkaisivat näitä, ja sitten he lähtivät kaupungista.
Mitään tekemistä ennustuksien kanssa noilla kirjoituksilla ei ole.
Lukujen kanssa pelaaminen on lapsellista ja naurettavaa. Sen lisäksi, että jotkut profetiat voidaan jollakin logiikalla väittää toteutuneiksi, koko Raamattu on tulvillaan ennustuksia, jotka eivät toteutuneet.
Katsokaa vaikka tästä:
http://www.uskontokritiikki.argumentti.fi/raamatun_profetiat_lopun_ajat.php?id=66
"Raamatun vääriä profetioita
Raamatussa on joka tapauksessa ennustuksia, joita ei esitetty ehdollisina (profetian kohteen teoista riippuvaisena) ja jotka eivät toteutuneet. Raamatussa on muun muassa seuraavat epäonnistuneet ennustukset:
Joosua
Joosua sanoi, että Jumala hävittää 7 kansaa israelilaisten tieltä, mutta tämän "maan valtiaan" (Joos.3:9-10) ei onnistunut hävittää niitä kansoja (tasangon asukkaille Jahve ja Juudan heimo eivät pärjänneet, koska tasankolaisilla oli raudoitettuja sotavaunuja, Tuom.1:19) ja israelilaiset saivat taistella satoja vuosia, Daavidin aikaan asti, ennen kuin Kanaanin maa oli heidän vallassaan (Joos.15:63; 17:12-16).
Hesekiel
Hesekiel ennustaa (29:10-14), että Egyptistä tulee asumaton, autio rauniomaa vailla ihmisiä ja eläimiä neljänkymmenen vuoden ajaksi. Nämä ennustukset eivät toteutuneet - noissa ennustuksissa ei ollut mitään ehdollisuutta, vaan Jahve sanoo niin tekevänsä. Mitään tuollaista ei ole tapahtunut, Egypti ole koskaan ollut autio. Hesekielin ennustus egyptiläisten hajottamisesta toisten kansojen sekaan ei toteutunut myöskään (29:12).
Hesekiel ennusti (Hes.26:14,21, 27:36, 28:19), että Babylonian kuningas Nebukadnessar tuhoaa täysin Tyyron kaupungin eikä sitä enää ikinä rakenneta uudelleen. Todellisuudessa noin ei tapahtunut ja Tyyro on olemassa, se oli kaupunki jossa Jeesus ja Paavali kävivät (Matt.15:21, Mark.7:24, 31, Apt. 21:3).
Jeremia
Babylonian kohtalosta Jeremia antaa täysin väärän ennustuksen, mikä ei ole toteutunut: Jeremian mukaan Jahven käsky (Jer.50:21) on, että Babylon tulee autioksi sukupolvesta toiseen ja täysin tuhotuksi, eikä siellä ja sen hävitetyissä kaupungeissa enää asu ihmisiä, eikä kukaan kulje niiden kautta (51:43,62), vaan ainoastaan autiomaan eläimiä kuten strutseja ja villikoiria. Ei yksikään ihminen asu siellä, vaan Jahve hävittää Babylonin niin kuin hän hävitti Sodoman ja Gomorran (50:39-40). Kansat kaikkialta käyvät Babylonin kimppuun tuhoten kaiken, eikä mitään jätetä jäljelle (50:26-27). Tuli polttaa Babylonin kaupungit ja kaiken niiden ympärillä (50:32), Babylonian asukkaat sirotellaan muihin maihin ja muukalaiset jättävät jälkeensä paljaan maan (51:2). Jahve ei kuitenkaan onnistunut hävittämään tulella ja tulikivellä Babylonia, kuten väitetään tapahtuneen Sodomalle ja Gomorralle, eivätkä nuo ennustukset toteutuneet.
Niinpä Jahve joko ei tiedä tulevaisuutta eikä Jahvea edes ole, tai sitten Jahve ei kykene kertomaan profeetoilleen mitä tapahtuu, tai "Jahven profeetat" keksivät omasta päästään ennustuksensa yrittäen päätellä, mitä tulee tapahtumaan ja heidän saarnansa on lähinnä israelilaisten hengennostatusta ja parannuksen tekoon motivointia.
Todellisen historian mukaan Babylonian valtakunnan loppu ja Babylonin kaupungin kohtalo ovat olleet aivan toisenlaisia."
Israelin valtion synnystä: oliko kysymyksessä se, että ennustus toteutui vaiko se, että joku halusi ennustuksen toteuttaa?
Juu kyllä VT:ssä on tosi tarkkoja ennustuksia tulevasta ja kaikki on toteutunut prikulleen. Mm. Jeesuksen tulo nimeltä mainiten ennustetaan oikein tarkasti ja helposti tulkittavassa muodossa. Myös vanhoillislestadiolaisuuden tulo ennustetaan tosi selkeästi. Lukekaapa vaikka Sakarja 6:8:
On vielä ennustuksia, jotka eivät ole totetuneet, mutta tulevat kohta toteutumaan ja armoaika saa päätöspisteen Jeesuksen voittoon.
Danielin käskettiin sinetöidä näkemänsä näyt lopunajalle, sillä lopun ajalla ne avataan uskovaisten käsittää ja yksi näistä ennustuksista, eli profetioista, jotka Daniel sain näyn muodossa on se, kun valtaistuin asetetaan ja iankaikkinen, eli vanhaikäinen, eli Henki Isä/Jumala istuu sille ja kirjat avataan ja tulivirta, eli Pyhä Henki vuotaa Hänestä ja taivaan pilvissä saapuu Ihmisen Pojan kaltainen, eli Jeesus, joka saa kaiken vallan iankaikkisesti ja saa valtakunnan, eli Jeesus tulee ottamaan voiton vastaan ja tuo mukanaan Sanan alle alistuneet, eli Israelin kansan ja sen jälkeen ei ole, kuin yksi Jumala ja yksi kansa. Tämä totetuu kohta.
ennustus/profetia.
Daniel 7
9 Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui. Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa. Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.
10 Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä. Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.
11 Minä katselin, ja silloin, niiden herjaavien sanojen tähden, joita sarvi puhui, minun katsellessani peto tapettiin, ja sen ruumis hävitettiin ja heitettiin tuleen palamaan.
12 Ja muiltakin pedoilta otettiin valta pois; niiden elämän pituus oli määrätty aikaa ja hetkeä myöten.
13 Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen.
14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.