Kuin kaikki olisi

Zakuskat

Kuin kaikki olisi



Ostin kolme eriväristä miestenpaitaa. Kotona riisuin ne neuloista ja valitsin varatuilta henkareilta kannatusta. Tällä kertaa rekillä tilaa oli. Oli tehty tila. Oli myös muistettu mitat. Oli arvioitu muistelmat ja hahmoteltu eteen nukkuva ruumis, torso, jottei jäisi hämäräksi, huone ja vuode humisevaksi. Liikenne. Lätäköitä. Kertovat pilvimaton olevan kymmenen kilometriä korkea. Ajattelen usein valtavia välimatkoja, mahdollisuutta rajoitettuun ihmeeseen: asun vain yhdessä niistä.

Makaan kuunnellen untani. Eräs heistä jo liki nauraa, on tuntuvasti monikiloinen, iloinen; aurinko usein kimaltaa hiuksissa. Ajattelin, millainen onni on olla valveilla, havahtua ulommas sisäpihalta, kahlata lävitse kuuntelevia ja litiseviä pihalehtiä, kuin juuret, jotka etsivät tietään maan sisään.
Niin. Millaisella menneisyydellä ihminen itseään markkinoisi? Sanoisiko hän jotain? Vai istuisiko vain aloillaan ja kirjoittaisi jotain, heiluttelisi jalkaa toisen päällä? Kuin totuutta, sormella painaisi ovikellolla. Ei. Kaikki on markkinaa, eikä vaihdon välinettä ole. Suljen puhelimen ja piilotan sen tyynyn alle.

En harhaile missään. Vaellan väessä. Maan alla joustava tunne sisällä halun, jonka kuulen kuiskaavan lävitse hälinän salat. Hän tuoksuu lävitse graniitin ja asvaltin ja kiemurtelee lyhtypylväät ja sääriluut. Tässä kohtaa lyön käteni yhteen ja pelotan sen pois, revin alas rakennuksien seiniltä ja rämiseviltä peltikatoilta ja kasaan kekoon muiden kanssa. On talkoot. Nojaan haravaan. Olen poissa.

Painuvassa syksyssä on jotain outoa: se jo vihertää tummansinisissä lapsensilmissä, kunnes keväällä tämä samainen katse puhkeaa kukkaan, loistoon. Olen nähnyt niin omillani, jotka jo nukahtaneet ovat. Hyljätyt unet jäävät leijumaan huoneeseen, sekoittuvat vähäiseen vetoon ja livahtavat tuntemattomasta raosta todellisuuteen, sen kaikuihin ja hämärään. Punainen vaunuosasto heiluu syöksyessään valosta tunneliin. En tunne pelkoa, en kiihkoa. Sormessani on epämääräinen piikki ihmisyyttä.


****


Haa!
Tässä mä olisin käynyt kuksimassa jotain lutukkaa ja nyt kelaisin miten se suhtautuu lapsen saamiseen: Ilmestyykö se kenties ovelle penäämään elatusturvaa, velvollisuuksia. Ei se kyllä ole soitellut perään, vaan on epämääräisen hiljaa. Syön toisinaan kynsiä, sillä naisten kanssa tehdyt sopparit ovat vähän mitä sattuu. Ja usein käy niin, että asiat menevät juuri niin kuin vain ja ainoastaan he haluavat.

0

503

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

        Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
        Maailman menoa
        331
        7179
      2. Kysymys muille miehille

        Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
        Ikävä
        71
        4388
      3. Sinä eräs, pyydän......

        AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
        Ikävä
        208
        3175
      4. Kohta katson sun kuvaasi

        ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
        Ikävä
        24
        2987
      5. Nimikirjaimet

        Kuka kaipaa ketä 🥰
        Ikävä
        74
        1952
      6. VOI TÄTÄ ILON

        JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
        Tuusniemi
        153
        1826
      7. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

        Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
        Maailman menoa
        216
        1773
      8. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

        jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
        Ikävä
        166
        1587
      9. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

        Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
        Ikävä
        120
        1548
      10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

        Olet mielessäni, vanhempi mies
        Ikävä
        89
        1448
      Aihe