Minulla on ollut monta vuotta käytössä Efexor-niminen masennuslääke. Sellaisella hevosenannoksella on lääkäri sitä minulle määrännyt. Ilmeisesti olen "vaikea tapaus" ;-). Ehkä lääke auttoi alussa, ehkä ei, ehkä auttoi, kun uskoin sen auttavan. Nyt on kuitenkin ollut piiitkään olo ihan perseestä: ahdistunut, masentunut, saamaton, rauhaton, väsyttää, mutta uni ei vain tule. No, lääkäri määräsi liiiisää lääkkeittä. Truxalia ja Remeronia illalla nukahtamiseen, Busparia ahdistukseen. On myös kokeiltu Triptylit, Ketipinor, Doxal ja mitähän vielä, että uni tulisi. Ja paska olo vain jatkui.
Sitten tulin ajatelleeksi, että jospa tämä Efexor ja muut eivät todellakaan auta eikä "vika" olekaan minussa. Taas lääkäriin ja ilmoitin, että haluan lopettaa nämä lääkkeet, kun eivät ne auta. Lääkäri selitti yhtä ja toista, miksi ei vielä pitäisi lopettaa, mutta pysyin päätöksessäni. Efexoria on laskettu 300mg:sta ja nyt otan enää 75mg:aa joka toinen päivä viikon ajan ja sitten loppu. Lääkettä on lopeteltu usean viikon ajan ja lopetusoireita on ollut. Hikoilua, ripulia, jonkunlaista heikotuksen tunnetta, säkäreitä päässä. Nekin alkavat helpottaa. Nukahtamiseen on nyt pieni annos nukahtamislääkettä, en enää halunnut "kokeilla" kaiken maailman neuroleptejä ym. Ahdistukseen lääkäri kirjoitti vielä reseptin ja kehotti sitä kuitenkin käyttämään. En hakenut lääkettä apteekista, enkä tunne itseäni yhtään ahdistuneeksi. En enää, kun olen päässyt noista lääkkeistä eroon.
Vuosia olen käyttänyt masennukseen, ahdistukseen, unettomuuteen ym. ym. lääkkeitä. Enkö olisi pärjännyt ilman? En tiedä. Tuntuu vain, että tähän nykyajan masennuslääkekoukkuun on niin helppo jäädä, kun ihmiselle todistetaan, että sinä olet sellainen, joka näitiä lääkkeitä tarvitsee, et tule toimeen ilman niitä. Vuosia uskoin siihen. Jossain vaiheessa vain usko meni. Onko sairasta reagoida elämän tapahtumiin, esim. suruun? Tarvitaanko heti "lääkettä"? Ja sitten oletkin äkkiä "kroonikko", joka ei tule toimeen ilman erilaisia lääkekokeiluja.
Minulle riitti tämä homma. Ei sellaisia lääkkeitä olekaan, jotka tekevät ihmisen onnelliseksi esim. surun ja vastoinkäymisten aikana. Eikä sellaista lääkettä tarvita, vaikka olisi.
Pitkään aikaan en ole tuntenut itseäni näin "itsekseni". Nyt tuntuu hyvältä, omalta. Haluan vielä lisätä, että minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, minulta ei puutu sairaudentuntua, en ole bipolaarinen tms. joten tämä hyvä olo ei johdu mistään maanisesta olotilasta.
Sitten tulin ajatelleeksi, että jospa tämä Efexor ja muut eivät todellakaan auta eikä "vika" olekaan minussa. Taas lääkäriin ja ilmoitin, että haluan lopettaa nämä lääkkeet, kun eivät ne auta. Lääkäri selitti yhtä ja toista, miksi ei vielä pitäisi lopettaa, mutta pysyin päätöksessäni. Efexoria on laskettu 300mg:sta ja nyt otan enää 75mg:aa joka toinen päivä viikon ajan ja sitten loppu. Lääkettä on lopeteltu usean viikon ajan ja lopetusoireita on ollut. Hikoilua, ripulia, jonkunlaista heikotuksen tunnetta, säkäreitä päässä. Nekin alkavat helpottaa. Nukahtamiseen on nyt pieni annos nukahtamislääkettä, en enää halunnut "kokeilla" kaiken maailman neuroleptejä ym. Ahdistukseen lääkäri kirjoitti vielä reseptin ja kehotti sitä kuitenkin käyttämään. En hakenut lääkettä apteekista, enkä tunne itseäni yhtään ahdistuneeksi. En enää, kun olen päässyt noista lääkkeistä eroon.
Vuosia olen käyttänyt masennukseen, ahdistukseen, unettomuuteen ym. ym. lääkkeitä. Enkö olisi pärjännyt ilman? En tiedä. Tuntuu vain, että tähän nykyajan masennuslääkekoukkuun on niin helppo jäädä, kun ihmiselle todistetaan, että sinä olet sellainen, joka näitiä lääkkeitä tarvitsee, et tule toimeen ilman niitä. Vuosia uskoin siihen. Jossain vaiheessa vain usko meni. Onko sairasta reagoida elämän tapahtumiin, esim. suruun? Tarvitaanko heti "lääkettä"? Ja sitten oletkin äkkiä "kroonikko", joka ei tule toimeen ilman erilaisia lääkekokeiluja.
Minulle riitti tämä homma. Ei sellaisia lääkkeitä olekaan, jotka tekevät ihmisen onnelliseksi esim. surun ja vastoinkäymisten aikana. Eikä sellaista lääkettä tarvita, vaikka olisi.
Pitkään aikaan en ole tuntenut itseäni näin "itsekseni". Nyt tuntuu hyvältä, omalta. Haluan vielä lisätä, että minulla ei ole persoonallisuushäiriötä, minulta ei puutu sairaudentuntua, en ole bipolaarinen tms. joten tämä hyvä olo ei johdu mistään maanisesta olotilasta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.