Ote eräästä kirjoituksestani:
Herätyskellon karmea pirinä tunkeutui väkisin uneeni. Yritin sulkea äänen, painoin OFF-näppäintä. Ei mitään. Oho, se olikin vain unta. Puolitajuissani löin vanhaa muovista herätyskelloa niin kovaa, että se putosi puiselta pöydältä kiviselle lattialle. Silmät kiinni kuulin miten jokin hajosi. Avasin silmäni ja kurkistin sängyn laidalta mustalle kivilattialle. Hahaa, vihdoin hajosit hemmetin pirisijä! Kellon muovinen ja ällöttävän käsirasvan tahrima suoja oli irronnut ja poksahtanut kahtia. Jee! Mutta ei, kello kävi edelleen.
Ihmiset pitävät minua outona, kun pomppaan joka aamu sängystä niin nopeasti. Pystyn hoitamaan aamutoimeni ennätysajassa, vaikka en olisi nukkunut tarpeeksi. Vaikka edellisiltana olisin tuijottanut telkkaria liian myöhään. Rakastan heräämistä, koska se sattuu vähän. Siis henkisesti. Kun käyttää kaiken lihasvoimansa siihen, että pääsee ylös sängystä vain kohdatakseen kylmän ja kuivan huoneilman lämpimän peiton tuoman turvan jälkeen. Ah, ihanaa. Olo tuntuu voimakkaalta. Kuvittelen aina olevani maailmanmestari nyrkkeilijä, joka herää joka aamu viideltä juoksemaan 10 kilometriä. Sen jälkeen ryntään ripeästi, mutta huojuen kylppäriin ja peseydyn nopeasti. Meikkaan mustat silmänaluset ja punottavat näppylät halvoilla teineille suunnatuilla meikeillä ja hymyilen peilin edessä. Hiuksia en harjaa. Ensinnäkin siihen ei ole aika ja harjat katkeavat juuttuessaan hippitukkaani.
Aamiaista syön, vaikka kaappimme ovat aina tyhjät. Hapankorppuja löytyy kuitenkin aina. Isäni voitti kesällä yhden kilpailun ja saimme hapankorppuja vuodeksi. Olin aina miettinyt, saivatko voittajat todella jotain vuodeksi, kun niin ilmoitettiin kilpailun palkintona. Mietin kuka laskee, mikä on ”vuodeksi”, mikä on tarpeeksi? Mutta kyllä niitä vain riittää.
Herätyskellon karmea pirinä tunkeutui väkisin uneeni. Yritin sulkea äänen, painoin OFF-näppäintä. Ei mitään. Oho, se olikin vain unta. Puolitajuissani löin vanhaa muovista herätyskelloa niin kovaa, että se putosi puiselta pöydältä kiviselle lattialle. Silmät kiinni kuulin miten jokin hajosi. Avasin silmäni ja kurkistin sängyn laidalta mustalle kivilattialle. Hahaa, vihdoin hajosit hemmetin pirisijä! Kellon muovinen ja ällöttävän käsirasvan tahrima suoja oli irronnut ja poksahtanut kahtia. Jee! Mutta ei, kello kävi edelleen.
Ihmiset pitävät minua outona, kun pomppaan joka aamu sängystä niin nopeasti. Pystyn hoitamaan aamutoimeni ennätysajassa, vaikka en olisi nukkunut tarpeeksi. Vaikka edellisiltana olisin tuijottanut telkkaria liian myöhään. Rakastan heräämistä, koska se sattuu vähän. Siis henkisesti. Kun käyttää kaiken lihasvoimansa siihen, että pääsee ylös sängystä vain kohdatakseen kylmän ja kuivan huoneilman lämpimän peiton tuoman turvan jälkeen. Ah, ihanaa. Olo tuntuu voimakkaalta. Kuvittelen aina olevani maailmanmestari nyrkkeilijä, joka herää joka aamu viideltä juoksemaan 10 kilometriä. Sen jälkeen ryntään ripeästi, mutta huojuen kylppäriin ja peseydyn nopeasti. Meikkaan mustat silmänaluset ja punottavat näppylät halvoilla teineille suunnatuilla meikeillä ja hymyilen peilin edessä. Hiuksia en harjaa. Ensinnäkin siihen ei ole aika ja harjat katkeavat juuttuessaan hippitukkaani.
Aamiaista syön, vaikka kaappimme ovat aina tyhjät. Hapankorppuja löytyy kuitenkin aina. Isäni voitti kesällä yhden kilpailun ja saimme hapankorppuja vuodeksi. Olin aina miettinyt, saivatko voittajat todella jotain vuodeksi, kun niin ilmoitettiin kilpailun palkintona. Mietin kuka laskee, mikä on ”vuodeksi”, mikä on tarpeeksi? Mutta kyllä niitä vain riittää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näitä kellon kanssa heräämisiä on ihan joka tarinassa ja aamiaisen syöntiä.
Pitäisi edes hieman yrittää...
Selväksi tuli =DD
Ei ihan toivoton, mutta etenee hieman töksähtelevästi kylläkin. Tarvitaan lisää kuvailua ja rauhallisempi etenemistahti. Voisi sanoa, että tekstisi on selvästi lukijan herra. Se suorastaan raahaa lukijaa perässään, koska etenet liian nopeasti. Lukija ei saa tarpeeksi infoa. Kannattaa pitää mielessä, että mitä enemmän kerrot, niin sitä tarkemmin kerrot. Kuvittele siis, että tekstisi on ikään kuin musiikkia, joka soljuvana tulee päästäsi. Anna tekstisi edetä rauhallisesti, älä juokse lukijaa karkuun.
Myös ilmaukset kuten "jee", "hahaa", "ah" ja "oho" ovat ongelmallisia, koska niissä on luettuina erittäin töksäyttävä sävy. Esim. "oho" voidaan ilmaista paljon soljuvammin ja kiinnostavammin mm. "olin yllättynyt" tai "olin hämmästynyt". Myös epämääräiset "virkkeet" kuten "Ei mitään" ovat omiaan luomaan töksähtelevää tyyliä, eli tyyliä, jossa lukijaa raahataan nopeasti yksittäisestä tapahtumasta seuraavaan, jolloin päämäärä nostetaan itse matkan yläpuolelle, vaikka kirjailijan tulisi nimenomaan tarjota lukijoille matka, matka omaan mielikuvitukseen.
Kiitos tästä. Olen ihan samaa mieltä. Tosiaan olen kirjoitellut mieleeni tulleita "kappaleita" minne sattuu kirjojen takakansiin jne.. ja toisen lukukerran muuttaisin paljonkin, eli tämäkin vain raakaversio. Kiitos paljon silti =)
Tarina etenee jotenki oudosti, esim;
"...Ei mitään. Oho, se olikin vain unta."
Tai ainakin minun mielestäni. Ehkä liian nopeaa.
Ettei heti tajua asiaa, kun se töksähtää niin nopeasti?
Katso ylempi vastaukseni. =)