Menetetty nuoruus

Täytän viikon kuluttua 20. Tajusin kauhukseni, että olen menettänyt nuoruuteni. Sairastuin anoreksiaan 13-vuotiaana. Fyysisesti olen toipunut, mutta sosiaalisesti en.

Minulla ei ole ollut hyviä ystäviä sairastumiseni jälkeen siis liki seitsemään vuoteen. Taidan kyllä uskottavan small talkin, mutta en kykene solmimaan läheisiä sosiaalisia suhteita. En halua päästää muita lähelleni ja näyttää todellista minääni kaikkine heikkouksineni. Vedän vain maskin kasvoilleni ja hymyilen.

En viettänyt nuoruttani kuten muut; Istuin kaiket illat kuolukirjojen kanssa, juoksin lenkkejä ja paiskoin töitä. En ikinä bilettänyt tai kokenut ensirakkautta. En hillunut festareilla silmät sumussa. En nuollut jäätelöä auringon paisteessa. En kolunnut edes lukionbileitä tai penkkareita. En nauranut muiden kanssa lukion päätyttyä. Istuin yksin kotona. Itkin.

En koe eläneeni viimeisten seitsemän vuoden aikana. Elämä on ollut vain yhtä suorittamista, josta ei ole jäänyt mitään kaunista - muistelemisn arvoista jäljelle.

Muita samassa tilanteessa olevia?
Pääsittekö enää koskaan mukaan elämään?
Tuleeko minusta koskaan mitään?
Onko minulla toivoa?
4419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

No, mulla on just oikeastaan päinvastoin. En edes ehdi koskaan syödä, kun olen niin paljon ulkona, bileissä ja kavereilla. Olen 15. Ja mitä sosiaalisempi ja pirteämpi olen, sitä enemmän kulutan kaloreita.

Äänestä

olet vasta 20-vuotias, vielä ehdit elää ja tehdä vaikka mitä kivaa! :) et todellakaan vielä mikään vanha ole. mutta, omasta puolestani sen verran, että pitkäaikainen sairaus saattaa syrjäännyttää (jopa loppuelämäksi?) itse olen ollut nyt neljä vuotta putkeen sairaslomalla/sairaseläkkeellä, ja jumiutunut jo pahasti kotiini neljän seinän sisälle. jopa kauppaan meno on iso ponnistus. fyysisesti olen kunnossa ja henkisestikin aika ok, mutta pahasti olen syrjääntymään päässyt nimenomaan anoreksian ja masennuksen takia. olen pian 30v, varoittava esimerkki teille... älkää tuhlatko elämäänne sairastamiseen! voimia...

Äänestä

Jo se kun kirjoitit noin on askel aurinkoon. Jatka kulkuasi, pääset kyllä päämäärääsi :)

Äänestä

olet nyt parantunut ja voit paremmin. Olet kyllä vielä nuori ja ehdit tehdä vielä vaikka ja mitä. Itsestänikin tuntui kyllä 20 että olenpas minä jo vanha mutta todellisuudessa siitähän se vasta lähtee. Itselläni meni kyllä ohi elämästä myös 10 vuotta mutta siitä ei oikein ole edes muistikuvia. Se oli niin sekavaa aikaa.
Nyt vain tulevaisuutta suunnittelemaan. Mene vaikka opiskelemaan lisää tai etsi joku työ josta oikeasti tykkäät. Sittenhän tutustut uusiin ihmisiin ja pääset kiinni elämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


---- kirjoitti:

Täytän viikon kuluttua 20. Tajusin kauhukseni, että olen menettänyt nuoruuteni. Sairastuin anoreksiaan 13-vuotiaana. Fyysisesti olen toipunut, mutta sosiaalisesti en.

Minulla ei ole ollut hyviä ystäviä sairastumiseni jälkeen siis liki seitsemään vuoteen. Taidan kyllä uskottavan small talkin, mutta en kykene solmimaan läheisiä sosiaalisia suhteita. En halua päästää muita lähelleni ja näyttää todellista minääni kaikkine heikkouksineni. Vedän vain maskin kasvoilleni ja hymyilen.

En viettänyt nuoruttani kuten muut; Istuin kaiket illat kuolukirjojen kanssa, juoksin lenkkejä ja paiskoin töitä. En ikinä bilettänyt tai kokenut ensirakkautta. En hillunut festareilla silmät sumussa. En nuollut jäätelöä auringon paisteessa. En kolunnut edes lukionbileitä tai penkkareita. En nauranut muiden kanssa lukion päätyttyä. Istuin yksin kotona. Itkin.

En koe eläneeni viimeisten seitsemän vuoden aikana. Elämä on ollut vain yhtä suorittamista, josta ei ole jäänyt mitään kaunista - muistelemisn arvoista jäljelle.

Muita samassa tilanteessa olevia?
Pääsittekö enää koskaan mukaan elämään?
Tuleeko minusta koskaan mitään?
Onko minulla toivoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu