Täytän viikon kuluttua 20. Tajusin kauhukseni, että olen menettänyt nuoruuteni. Sairastuin anoreksiaan 13-vuotiaana. Fyysisesti olen toipunut, mutta sosiaalisesti en.
Minulla ei ole ollut hyviä ystäviä sairastumiseni jälkeen siis liki seitsemään vuoteen. Taidan kyllä uskottavan small talkin, mutta en kykene solmimaan läheisiä sosiaalisia suhteita. En halua päästää muita lähelleni ja näyttää todellista minääni kaikkine heikkouksineni. Vedän vain maskin kasvoilleni ja hymyilen.
En viettänyt nuoruttani kuten muut; Istuin kaiket illat kuolukirjojen kanssa, juoksin lenkkejä ja paiskoin töitä. En ikinä bilettänyt tai kokenut ensirakkautta. En hillunut festareilla silmät sumussa. En nuollut jäätelöä auringon paisteessa. En kolunnut edes lukionbileitä tai penkkareita. En nauranut muiden kanssa lukion päätyttyä. Istuin yksin kotona. Itkin.
En koe eläneeni viimeisten seitsemän vuoden aikana. Elämä on ollut vain yhtä suorittamista, josta ei ole jäänyt mitään kaunista - muistelemisn arvoista jäljelle.
Muita samassa tilanteessa olevia?
Pääsittekö enää koskaan mukaan elämään?
Tuleeko minusta koskaan mitään?
Onko minulla toivoa?
Minulla ei ole ollut hyviä ystäviä sairastumiseni jälkeen siis liki seitsemään vuoteen. Taidan kyllä uskottavan small talkin, mutta en kykene solmimaan läheisiä sosiaalisia suhteita. En halua päästää muita lähelleni ja näyttää todellista minääni kaikkine heikkouksineni. Vedän vain maskin kasvoilleni ja hymyilen.
En viettänyt nuoruttani kuten muut; Istuin kaiket illat kuolukirjojen kanssa, juoksin lenkkejä ja paiskoin töitä. En ikinä bilettänyt tai kokenut ensirakkautta. En hillunut festareilla silmät sumussa. En nuollut jäätelöä auringon paisteessa. En kolunnut edes lukionbileitä tai penkkareita. En nauranut muiden kanssa lukion päätyttyä. Istuin yksin kotona. Itkin.
En koe eläneeni viimeisten seitsemän vuoden aikana. Elämä on ollut vain yhtä suorittamista, josta ei ole jäänyt mitään kaunista - muistelemisn arvoista jäljelle.
Muita samassa tilanteessa olevia?
Pääsittekö enää koskaan mukaan elämään?
Tuleeko minusta koskaan mitään?
Onko minulla toivoa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
No, mulla on just oikeastaan päinvastoin. En edes ehdi koskaan syödä, kun olen niin paljon ulkona, bileissä ja kavereilla. Olen 15. Ja mitä sosiaalisempi ja pirteämpi olen, sitä enemmän kulutan kaloreita.
olet vasta 20-vuotias, vielä ehdit elää ja tehdä vaikka mitä kivaa! :) et todellakaan vielä mikään vanha ole. mutta, omasta puolestani sen verran, että pitkäaikainen sairaus saattaa syrjäännyttää (jopa loppuelämäksi?) itse olen ollut nyt neljä vuotta putkeen sairaslomalla/sairaseläkkeellä, ja jumiutunut jo pahasti kotiini neljän seinän sisälle. jopa kauppaan meno on iso ponnistus. fyysisesti olen kunnossa ja henkisestikin aika ok, mutta pahasti olen syrjääntymään päässyt nimenomaan anoreksian ja masennuksen takia. olen pian 30v, varoittava esimerkki teille... älkää tuhlatko elämäänne sairastamiseen! voimia...
Jo se kun kirjoitit noin on askel aurinkoon. Jatka kulkuasi, pääset kyllä päämäärääsi :)
olet nyt parantunut ja voit paremmin. Olet kyllä vielä nuori ja ehdit tehdä vielä vaikka ja mitä. Itsestänikin tuntui kyllä 20 että olenpas minä jo vanha mutta todellisuudessa siitähän se vasta lähtee. Itselläni meni kyllä ohi elämästä myös 10 vuotta mutta siitä ei oikein ole edes muistikuvia. Se oli niin sekavaa aikaa.
Nyt vain tulevaisuutta suunnittelemaan. Mene vaikka opiskelemaan lisää tai etsi joku työ josta oikeasti tykkäät. Sittenhän tutustut uusiin ihmisiin ja pääset kiinni elämään.