"Kun olin lapsi, tuo kaikki oli normaalia. kakarat oli päivät ulkona ja illalla kotona vähän ennen nukkumaanmenoa. Sitten taas päivän koulussa/ulkona, vailla vanhempia. Emme mekään olleet mitenkään kristitty perhe ja meitä oli monta. En minä niin huomiota saanut osakseni. Ei se ongelma ole ollut. Se on ehkä suurempi ongelma, että kakarat saa nykyään liikaa huomioita osakseen,eivätkä siten aikuistu ehkä koskaan... Se on nähty jo liiaksikin."
Ymmärtääkö ihmiset, että toiset sattuvat olemaan luonnostaan sellaisia että heidän luontaisten ominaisuuksien vuoksi (persoonallisten piirteiden vuoksi)he pystyvät kestämään jotain asiaa enemmän kuin toinen. Siksi on epäpätevää puhua vain omasta näkökulmasta ja sen kokemuksesta ja jolla suljetaan sen toisen kokemus ns. "vääräksi". Jollain toisella se voi olla ihan toinen. On kurjaa jos toinen jää täysin kuulematta sen vuoksi että jollain toisella ei sattunut tuntumaan se niin pahalta tai ainakin jos yritetään kieltää koko ongelma sen vuoksi, ettei sattunut minuun tuntumaan millään tavalla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.