Miten Jumala uudistaa kirkkoa. Invocavit-saarnat v. 1522
Invocavit-viikon saarnat. Suom. Erkki Koskenniemi. Pieksämäki 1996 (SLEY). Acht Sermon D.M. Luthers von jm geprediget zu Wittenberg in der Fasten. (1.-8. Invokavitpredigt), 9. bis 16. März 1522. WA 10,3,1-64.
ENSIMMÄINEN SAARNA
Invocavit-sunnuntaina
Meidän kaikkien on pakko kuolla, eikä kukaan voi kuolla toisen puolesta, vaan jokaisen täytyy omakohtaisesti taistella kuolemaa vastaan. Voimme tosin huutaa toistemme korviin, mutta jokaisen täytyy omasta puolestaan olla valmiina kuoleman hetkellä.
Minä en silloin voi olla sinun vierelläsi etkä sinä minun. Sen tähden täytyy jokaisen tarkoin tuntea kristittyä koskevat kristinopin pääkohdat, jotta hän olisi hyvin varustautunut taisteluun. Nämä ovat juuri ne seikat, joista te, rakkaani, jo kauan olette minulta kuulleet.
Ensiksi meidän tulee tietää, että kaikki olemme vihan lapsia ja että kaikki meidän tekomme, mielemme ja ajatuksemme ovat tyhjän arvoisia. Tässä meillä pitää olla selvä, vahva raamatunlause siitä todistamassa. Sellainen on pyhän Paavalin sana efesolaisille " Olimme luonnostamme vihan alaisia" (Ef. 2:3).
Samanlaisia lauseita on paljon, mutta en tahdo kuormittaa teitä niillä. Et saa torjua tätä syytöstä sanoen: "Minä olen rakentanut alttarin, minä olen säätänyt messun" tai jotakin tämäntapaista.
Toiseksi Jumala on lähettänyt ainokaisen Poikansa, että me uskoisimme häneen, ja joka luottaa häneen, tulee vapaaksi synnistä ja Jumalan lapseksi, niin kuin Johannes sanoo ensimmäisessä luvussa (Joh. 1:12): "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen". Tässä asiassa meidän kaikkien tulisi olla Raamatun tuntijoita ja varustautuneita monilla raamatunlauseilla Perkelettä vastaan.
Näissä kahdessa asiassa en ole vielä havainnut teissä mitään puutetta tai vikaa, vaan ne on saarnattu teille puhtaasti. Tekisikin minun kyllä kipeää, jos toisin olisi käynyt. Näen varsin hyvin ja uskallan sanoa, että te olette tässä asiassa oppineempia kuin minä. Teitä,jotka tiedätte tavattoman paljon, on ei vain yksi, kaksi, kolme, neljä, vaan varmaan kymmenen, jopa enemmänkin.
Kolmanneksi meillä täytyy myös olla rakkaus, ja meidän tulee rakkaudessa tehdä toisillemme, mitä Jumala on uskomme mukaan tehnyt meille. Ilman tätä rakkautta ei usko ole minkään arvoinen, niin kuin pyhä Paavali sanoo korinttilaisille (1. Kor. 13:1): "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään." Rakkaat ystävät, eikö juuri tässä kohdassa puutukin paljon? En näe teissä mitään rakkautta ja huomaan varsin hyvin teidän olleen kiittämättömiä Jumalalle noista todellisista aarteista ja lahjoista.
Meidän on varottava, ettei Wittenbergistä tule Kapernaumia. Näen, että te osaatte puhua hienosti teille saarnatusta opista, uskosta ja rakkaudesta, eikä se olekaan ihme. Voihan varmaan aasikin oppia laulamaan rukoushetken. Ettekö siis tekin oppisi puhumaan sanoja ja opettamaan oppia?
Kuitenkin, rakkaat ystävät, Jumalan valtakunta, johon me kuulumme, ei ole puheessa eikä sanoissa vaan toiminnassa, eli tekemisessä, töissä ja harjoituksissa.
Jumala ei tahdo vain kuulijoita ja sanojen toistajia, vaan seuraajia ja uskon harjoitukseen panijoita ja nimenomaan niin, että rakkaus vaikuttaa uskon kautta. Usko ilman rakkautta ei nimittäin riitä, niin, se ei ole mikään usko vaan uskon kuva, niin kuin peilistä nähdyt kasvot (1. Kor. 13:12) eivät ole todelliset kasvot vaan ainoastaan kasvojen kuva.

Vastaukset 12
Vanhimmat
ei tänne tule kopsata saarnoja, vaan kertoa ja lainata lyhyesti.
Tässä nyt tehdyssä pitkässä lainauksessa ei tule lainkaan ilmi näiden Lutherin saarnojen pääajatus: saarnata hurmahenkien tiukkoja uudistuksia vastaan.
Olisi hyvä tutkia, miten esimerkiksi "vanha ehtoolliskaava" ja vaatimuksen ehtoollisen suhteen rinnastuvat Karlstadin ja hurmahenkien vaatimuksiin väkisin jakaa ehtoollienen kahdessa muodossa ja hävittää kirkosta kaikki kuvat.
Tuosta voi saada sen käsityksen, että ei puheet vaan toiminta ja tekeminen töissä ja harjoituksessa ,
eli äkäseen saa sen käsityksen , että tekeminen on jotain , ei saarna ja evankeliumi : mitä tarkoitat ?
Olen sitä mieltä että se auttaisi
::::::::::::
voisihan sitä ajatella , ehkä kysyin vähän liian harkitesmattomasti
EF.2:3-5 . "mE OLIMME LUONNOSTAMME VIHAN LAPSIA niinkuin muutkin mutta Jumala on tehnyt meidät eläviksi Kristuksen kanssa."
Apostoli todistaa , että kaikki ovat luonnostaan "vihän lapsia " , se on Jumalan vihan , iankaikkinen ja
kadotuksen omia ...Ja totisesti täytyy meidän Jumalallamme olla armahtava sydän , koskapa hän armahtaa vihollisiaankin ja rakastaa heitä niin , että antaa ainoan Poikansakin kuolemaan syntisen maailman tähden , jotta maailma Hänen kauttaan pelastuisi ja saisi iankaikkisen elämän .
Mutta vaikka Jumalan armo ja rakkaus Pojan alttiiksiantamisessa on ilmaantunut koko maailmalle yleensä,
niin on hänen armonsa rikkaus ja hänen rakkutensa suuruus erittäin uskovaisissa tullut kirkastetuksi . Sillä
ne jotka eivät usko Jumalan Poikaan , pysyvät aina vihan lapsina ja tuovat itselleen tuomion , Jh.3:18.36.
Sitten kirjoiti ,Joh .1:12 , koska maailma on luotu Kristuksen kautta , se kuuluu Hänelle . Erityisessä
merkityksessä Hänen omiaan olivat israelilaiset , Jumalan "omaisuus kansa" Useammat siihen kuuluvat
kuitenkin kieltäytyivät ottamasta Häntä vastaan Messiaana, Vapahtajana ja Herrana. Sen ja muiden kansojen , keskuudessa on kuitenkin ollut niitä , jotka ovat ottaneet Hänet vastaan ja syntyneet Jumalan lapsiksi .
Sitten oli 1 Kor. 13:1 . Tästä kuulemme , että rakkaus on kaikista Hengen lahjoista suurin ja parhain . Sillä vaikka kielillä puhuminen , profetoiminen , kaikkien salaisuuksien tietäminen ja ihmeiden tekeminen ovatkin erinomaisia Jumalan Hengen lahjoja , joita ihmiset enimmän ihailevatkin , niin eivät ne ole mitään ilman
rakkautta . Vaikkapa minulla olisi kaikkein suurimmat puheenlahjat , niin että voisin puhua "ihmisten ja enkelien kielillä ", mutta ei olisi rakkautta , mitä se auttaisi , vaikka koko maailma ihailisi ja ylistäisi minua , kun en kuitenkaan Jumalan silmien edessä olisi "#helisevää vaskea tai kilisevää kulkusta parenpi .
Kohteella ei ole kykyä ottaa vastaan juuri mitään, siksi on turha jauhaa.
Ja mitä siitä sanottiin , jos toista alkaa nimettelemään
Kyllä sinä keksit tuon ihan itse teu!
Sen sijaan kyky ymmärtää luettua tekstiä ja tuottaa ymmärrettävää tekstiä on valitettavan huono. Sille et tietenkään voi mitään, vai kuinka on? Hulluuden kanssa näillä asioilla ei ole mitään tekemistä. Luki häiriö se on.
Joskus tosiaan olen varoitettut sinua, kun nimittelet niin härskisti ja sumeilematta toisia kirjoittajia.
Koitettais nyt vaan itse kukin pysyä omilla saroillamme tässä harrastuksessamme.
Tosi ihana kirjoitus.Se lohduttaa mua paljon.Sen vain huomioin että puhuit jossain kohdassa muille rakkaudesta.Eihän se rakkaus meissä kenessäkään ole täydellinen.Se on kaukana Jeesuksen Rakkaudesta.Elikkä tarkoitan että se rakkaudettomuus vaivaa minua,sinua ynnä kaikkia luotuja.Jeesuksen,Taivaan Isän suunnattomaan Rakkauteen emme yllä kukaan.lämpöä ja rakkautta sinulle!AMEN
Avaus oli siis kopio Martti Lutherin suomennettua tekstiä. Tämä olisi kyllä käynyt ilmi avauksesta jos olisit tarkkaavaisena tutustunut avaukseen. Ihaninta evankeliumissa on juuri se että se on JUMALAN LAHJA SYNTISILLE IHMISILLE, ALUSTA LOPPUUN.
TÄSTÄ SYYSTÄ PUUTUN VÄLITTÖMÄSTI sellaisiin viesteihin, JOISSA ALKAA ANSIOVANHURSKAUDEN KUKKANEN NOUSTA NUPULLE. Sellainen kukka on välittömästi revittävä juurineen irti, se on sontaa se on saatanan valetta, olkoot kuinka kaunis hyvänsä.
-yskin armosta
- yksin uskon kautta
- yksin Kristuksen tähden, ...
... silloin pysymme tiellä. Ei sanaakaan pois, eikä sanaakaan lisää.
Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja.
Sanotaan : "Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä ; rakkaus ei kadehdi , ei kerskaa, ei pöyhkeile .
Vaikka sinulla olisi kuinka paljon enemmän aarteita , kunniaa, Viisautta ja muuta kuin lähimmäiselläsi , niin
ei tosi rakkaus suo sijaa ylpeydelle , niin pöyhkeilisit , kopelisit , käyttäyttyisit sopimattamasti tai etsisit omaa kunniaasi ja etuasi niillä , vaan se sytyttää sydämessäsi sammumattoman halun käyttää näitä Jumalan hyviä lahjoja lähimmäisesikin hyväksi eikä turhassa ylpedessä kerskata niistä . " Sillä mitä sinulla on , jota et ole saanut ? Mutta jos olet sen saanut , niin miksi kerskaat , juuri kuin ei olisi saanut?", 1 Kor. 4:7.
Lisäksi :
Jumalan PYHÄHENKI järjesti suuret juhlat uudentestamentin ensimmäisenä Helluntaipäivnä Jerusalemissa
tämä oli ainutlaatuinen ja ainutkertainen tapahtuma .
Pääsiäisen jälkeen jumalanpalvelustekeissämme on ollut paljon Jeesuksen lupauksia PYHSTÄ HENGESÄ .
Pyhä Henki ei toimi vain uskovissa , vaan kaikkialla maailmassa , Jeesukin sanoo: että "Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden ,vanhurskauden tähden ja tuomion tähden ", Pyhä Henki voi yllättää synnin tekijän eli Jumalan tahdon rikkojan missä tahansa ja muistuttaa synnin seurauksesta.
RB.Ollessan vielä kirkkoherra.