Olen melkein menettänyt omat kykyni ilmaista itseäni. Tykkäsin kirjoittaa, haaveilin kirjan kirjoittamisesta ja piirsin kaikkien mielestä upeita kuviakin. Nyt en osaa enää mitään, kynä pyörii paperilla kuin eksynyt puolukka siellä jossain ja mitään ei synny. Minulle on kehkeytynyt jonkinlainen ahdistushäiriö, tulee häilyviä hetkiä kun koko elämä hyppää niskaani huohottaen ja tuntuu rusentavan minut alleen. Töissä tulee itku melkein silmään kun huomaan etten taaskaan voi syödä koska ahdistaa niin paljon. Laihdun. Tuntuu että olen kerännyt selkäni taakse kilometrien korkuisia pinoja selvittämättömiä asioita ja nyt ne ovat alkaneet putoilla päälleni isolla voimalla. Joku sanoo että se on varmaan ohimenevää. Minusta tuntuu että koko aika ja elämä on ohimenevää ja on ohittanut minut jo aikoja sitten. Hetken aikaa iloitsen jostain pienestä asiasta, vaikka pikku koirasta joka pomppaa säärtäni vasten. Tai sitten huomaan jonkun joka on vielä pahemmassa tilanteessa ja näen että minulla on sentään vielä jotain mitä hänellä ehkä ei. Sitten taas muistan että minulla on sisälläni musta läikkä joka jatkaa leviämistään niin että kohta en varmaan tunne mitään. Kiitos, helpotti jakaa edes tämä pieni pätkä ajatuksia kun kaikkea ei vain viitsi puhua ääneenkään.
Ahdistava ahdistus
Sekunti
3311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Samoin kävi minulle. Olin tehnyt kolme valokuvanäyttelyä ja olin juuri ryhtynyt kirjoittamaan haiku- ja tanka-runoutta, kun sairastuin ja menetin täysin luovuuteni ja aloitekykyni 80-luvun puolivälissä. Kuvaamisen lopetin kokonaan, kirjoittamista yritin jatkaa silloin, tällöin, mutta siitä ei kyllä tullut oikeastaan yhtään mitään.
Viime vuoden helmikuussa huomasin sattumalta, että oireeni olivat kaiken aikaa aiheutuneet kofeiinin päivittäiskäytöstä, minulle oli kehittynyt krooninen kofeiinimyrkytys tiedostamattoman, geneettisen herkkyyden vuoksi. Lopetin täydellisesti kaiken kofeiininkäytön ja nyt ovat oireet poissa ja luovuus alkaa palailla yli 20 vuoden poissaolon jälkeen. Olen jo hankkinut ja kunnostanut kuvauskalustoa ja suunnittelen come-back näyttelyä sekä kahta runoteosta.
"Harmittaa" vain ajatella sitä, että lääketieteessä on raportoitu kofeiinin aiheuttavan tällaisia oireita osalle käyttäjistä ensimmäisiä kertoja jo 1800-luvun loppupuolella ja erotusdiagnoosia on vaadittu riippumattomien asiantuntijoiden toimesta jo 70-luvun puolivälistä. koska myrkytys aiheuttaa jopa sellaisia oireita, joita ei osata erottaa useista mielenterveyden häiriöistä. Mikähän minusta olisi tullut, jos tuo myrkytys olisi tajuttu, kun jouduin sen takia eläkkeelle parhaassa työiässä. Lääketieteen poliittinen suhtautuminen kofeiinin pilasi minun elämäni, eikä elämästä saa uusintoja tai rahoja takaisin.
http://qmies.blogit.fi/
Olen lukenut jonkun verran juttujasi kahvin vaaroista ja nyt tullut siihen tulokseen että varmaan tässä voisi olla jotain perääkin. Itsellä kun on alkanut tulla jotain ahdistukseen ja paniikkiin viittaavaa. Haluankin nyt kokeilla täysin ilman kahvia elämistä ja vaihdan kofeiinittomaan teehen. Siinä ei kai pitäisi olla mitään haitallisia aineita..? Huomasin etten edes erityisemmin nauti kahvin juomisesta vaan siitä on tullut enemmän tapa ja lämmin kuppi nyt aina tuntuu mukavalta kourassa... Voiko jotain muutosta parempaan suuntaan tapahtua vaikka viikossakin? Vai milloin kannattaa alkaa "huolestumaan" jos ei mitään hyvää seuraakaan kahvinjuonnin lopettamisesta? Voisin vaikka raportoida tänne jos olo alkaa tuntua paremmalta.
Erehdyin pari kertaa lopettamisen jälkeen juomaan piparmintulla maustettua mustaa teeä, seuraukset opettivat pitämään omat pussit mukana. Juon pelkästään piparminttua ja joskus vaihteeksi rooibosta. Kofeiiniriippuvuus toimii samalla tavalla kuin muutkin riippuvuudet, sen ympärille rakentuviin rituaaleihin tulee psyykkinen riippuvuussuhde, onneksi lämmin piparminttukuppikin ajaa samana asian kuin kahvikuppi.
Minulla ahdistus ja masennus pahenivat ensin lopettamisen jälkeen aivan prkleellisiksi ja samoin tuntui kuin olisi iskenyt dementia, pää_täynnä_puuroa-olo. Joku toinenkin täällä lopettanut kertoi samaa, hänellä masis ja ahdistus pahenivat pariksi kuukaudeksi, minulla neljäksi. Luovuuden ja oppimiskyvyn palautuminen alkoi suunnilleen puolen vuoden kuluttua lopettamisesta.
Blogissanio on juttua vieroituksesta ja miten siitä selviää vähimmällä, lääkitys, ravintolisät jne...
http://qmies.blogit.fi/ajatuksia-hoidosta/