Lydian ja Eliksen tulevalle sisarukselle nimi!

Laulaulau

Heipähei vaan. Meidän vauvan, työnimeltään Tiuhtin, laskettu aika on marraskuun keskivaiheella, ja ollaan nyt muka hyvissä ajoin liikkeillä tämän nimiprobleeman kanssa... Isosisarusten kohdalla oli nimittäin sen verran hankalaa.

Isompia lapsia meiltä löytyy siis kaksi reipasta taaperoa, 2-vuotias Lydia Emmelina ja vuoden vanha Elis Augustus. Etunimet heille valittiin vain sen mukaan, mikä kuulosti kivalta, toisiksi nimiksi haluttiin molempien kohdalla jokin historiallinen, erityinen ja lapselle "ihan oma" nimi, joka ei tule jokaisella samanikäisellä vastaan. Lydia ja Elis on kuitenkin sen verran yleisiä ja kovasti suosiotaan kasvattavia nimiä (ja etenkin täällä rannikolla, kun paljon suomenruotsalaisia perheitä) ja sukunimemme on melko tavallinen.

Pikku-Tiuhtille kaivataan jotakin samantyylistä nimeä, etenkin kakkosnimen kanssa on paljon pähkäilyä, kädenvääntöä ja suoranaista pulaa! Vielä ei tiedetä kyllä edes sitä, onko tulokas tyttö vai poika, joten ollaan tietysti mietitty vaihtoehtoja kummallekin.... Ja kun nyt tällaisen sivuston löysin, niin ajattelimmepa että yrittänyttä ei laiteta ja mistä sitä tietää vaikka täältä löytyisi se vuosisadan kaunein tai komein nimi :)

Nyt vaan sankoin joukoin ehdottelemaan ihania nimiä! Ei minkäänlaisia rajoituksia mihinkään suuntaan, kunhan vaan sopii ainakin jossain mielessä meidän "jonon jatkeeksi".

T: Laura-äiti (ja muu poppoo hengessä mukana)

21

786

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • estr

      Pojalle etunimeksi
      Alfred
      Amos
      Leo
      Rupert
      Titus
      Viktor

      Toiseksi nimeksi: Dominik, Gabriel, Jonat(h)an, Maximilian, Nikolas

      Tytölle etunimeksi
      Adela/Adele
      Hilda
      Ingrid
      Rosa
      Saga
      Saima

      Toiseksi nimeksi: Josefine, Malena, Mathilda, Sofina, Vendela

      Liippako edes läheltä?

      • Laulaulau

        olet ymmärtänyt selvästi ainakin pääpiirteittäin meidän nimimaun :) Titus, Alfred, Amos, kaikki kivoja! Toisista nimistä en niin kovasti innostu, vaikka hyviä ja komeita nimiä onkin. Mutta ei meidän vauvalle. Tytönnimisrä oikeastaan kaikki on hyviä, Saima vaan ei ehkä ihan sovi kun on niin selkeästi suomalainen ja isompien nimet on enemmän sitten kansainväliset, vaikka en tuosta sanasta tykkääkään. Tyttöjen tokanimet ei myöskään ihan meidän makuun, Mathilda ja Josefine ihan kauniita kyllä mutta ei meille.


      • estr
        Laulaulau kirjoitti:

        olet ymmärtänyt selvästi ainakin pääpiirteittäin meidän nimimaun :) Titus, Alfred, Amos, kaikki kivoja! Toisista nimistä en niin kovasti innostu, vaikka hyviä ja komeita nimiä onkin. Mutta ei meidän vauvalle. Tytönnimisrä oikeastaan kaikki on hyviä, Saima vaan ei ehkä ihan sovi kun on niin selkeästi suomalainen ja isompien nimet on enemmän sitten kansainväliset, vaikka en tuosta sanasta tykkääkään. Tyttöjen tokanimet ei myöskään ihan meidän makuun, Mathilda ja Josefine ihan kauniita kyllä mutta ei meille.

        no, uusi yritys sitten.

        Tokaksi nimeksi
        Pojat: Alfons, Konstantin, Leander, Leopold, Mathias, Rudolf, Wilhelm

        Tytöt:
        Aurelia, Camilla, Clarissa, Eleonora, Eulalia, Katrina, Magdalena/-e, Malvina, Minerva, Natalia, Teresa, Valeria


    • muutama kaunis

      Ehdotan näitä

      Sandra
      Frida
      Adele
      Amanda
      Hilda

      Joel
      Noel
      Robin
      jason
      Tomas

      • Laulaulau

        ja pojannimistä ei pidetä : D Kiitti!


    • xerttu

      Pojalle

      Volter
      Vilmer
      Frans
      Justus
      Gabriel

      toisia nimiä:
      Nikodemus
      Nikanor
      Antonius
      Hubertus


      Tytölle
      Sylvia
      Silva
      Greta
      Glory

      Toisia nimiä
      Ameliina
      Gustava
      Antonina
      Fabiola

      • Laulaulau

        Nikodemus on kiva ja jollain tapaa aika jännä toka nimi, pannaan mietintämyssyyn! Sylvia on oikein hyvä etunimiehdotus tytölle!


    • ehdotan

      Clara Rebekka
      pokalle
      Nestor Timoteus

      • Laulaulau

        Mutta ehkä ennemmin toiseksi nimeksi? Vai...


    • sibyllavon

      vaikkapa Simon Edvard/Ernest, tytölle Mariel Lauria/Lauriina

      • Laulaulau

        mietitään sitä kakkosnimenä :)


    • NimiNimi

      Saga Agata.
      Tilda Olivia.
      Tara Matilda.
      Edit Helmina.

      Atos Henrik.
      Karlo Oskari.
      Anton Edvard.
      Kasper Wilhelm.

    • Mauriina

      Lastenne ensimmäiset nimet näyttäty olevan Raamatusta, joten ehdotan ensimmäisiksi nimiksi:
      tytölle VT:sta: Eeva, Aada, Sara, Rebekka, Milka, Lea, Raakel, Dina, Jael, Hanna, Ruth, Ester, Juudit, UT:sta: Maria, Martta, Elisabet, Johanna, Magdalena, Foibe, Klaudia, Junia, Julia, Priskilla, Salome, Susanna, Tabita, Tekla.

      Pojalle: VT:sta: Adam, Abel, Aron, Benjamin, Dan, Daniel, David, Efraim, Eleasar, Enok, Esaias, Isak, Jakob, Job, Jonas, Jonatan, Josef, Jetro, Kaleb, Kenan, Miika, Mikael, Moses, Nahum, Noak, Rafael, Ruben, Saul, Seth, Simeon, Simson. UT:sta Andreas, Barnabas, Filippus, Johannes, Lasarus, Luukas, Markus, Matteus, Mattias, Paul, Peter, Simon, Silas, Taddeus, Timon, Timoteus, Titus, Tomas, Tuomas.

    • Primrose

      Linda Anastasia tai Leevi Aleksanteri.

      • Laulaulau

        Todella kiva ehdotus toiseksi nimeksi, oioi rakastuin tähän!


    • Nimikki

      Tytölle

      Lisbet Adalmiina
      Edit Josefiina
      Ida Viktoria
      Laura Elisabet
      Elea Anastasia
      Adel Natasha
      Helmi Loviisa

      Pojalle:
      Konsta Richard
      Aaron Oskar
      Kustaa Salomon
      Aatos Ossian
      David Mikael
      Paulus Daniel
      Aatu Johannes
      Lukas Kristian
      Ilmo Aadolf

    • Ehdotelmia

      Pojalle:

      Klaus Nikodemus
      Max Viljami
      Linus Valdemar

      Tytölle:

      Aida Rosalina
      Anni Ophelia
      Tilda Alessandra

      • Laulaulau

        mutta mietityttää vähän että kuulostaako se vähän liian vierasperäiseltä?

        Alessandra on myös nätti kakkosnimi tyttärelle...

        Tiuhtille on nyt konkreettisia nimivaihtoehtoja kertynyt tällaisia:

        Titus Nestor
        Amos Nikodemus
        Klaus Edvard
        Klaus Matteus
        Klaus Nikodemus

        Hilda Eleonora
        Adela Rosalia
        Sylvia Anastasia
        Ruth Eleonora

        Mitäs näistä tulee mieleen, onko ihan hassuja vai ei?


      • näistä..
        Laulaulau kirjoitti:

        mutta mietityttää vähän että kuulostaako se vähän liian vierasperäiseltä?

        Alessandra on myös nätti kakkosnimi tyttärelle...

        Tiuhtille on nyt konkreettisia nimivaihtoehtoja kertynyt tällaisia:

        Titus Nestor
        Amos Nikodemus
        Klaus Edvard
        Klaus Matteus
        Klaus Nikodemus

        Hilda Eleonora
        Adela Rosalia
        Sylvia Anastasia
        Ruth Eleonora

        Mitäs näistä tulee mieleen, onko ihan hassuja vai ei?

        Amos Nikodemus
        Sylvia Anastasia


    • Laulaulau

      Pikkuisemme on nyt syntynyt, ja tyttöhän sieltä tuli :) Jo sairaalassa olimme varmoja, että Tiuhtista tulee Sylvia Anastasia.

      Suurkiitokset kaikki, kauniimpaa nimeä emme olisi voineet löytää!

      T: Laura & Joona sekä Elis, Lydia ja Sylvia.

      • nimi ihanalle

        uudelle perheenjäsenelle!

        Onnea!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      101
      767
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe