mutta jotenkin tulee sellanen olo että te (minä myös) viisikymppiset jotenkin halveeraamme ikäämme, ulkonäköämme ja itseämme. Tämä on minusta kyllä paras ikä henkisesti ja fyysinenkin puoli tuossa vielä hyvin toimii. Töissäkin kuuskymppiset naiset aina sanovat mulle, että olet vielä niin nuori. Usein koen olevanikin. Huonoja päiviä toki tulee ja kuntosalillkin pitäs jaksaa käydä useammin, mutta kaiken kaikkiaan on hienoa kun nainen tässä iässä saa olla oma itsensä ja ilmaista mielipiteensä reilusti. Kuvia ei jaksa kumarrella.
Kiinnostava palsta tämä 50+
Hanne_tku
17225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
nyt saatiin vähän tolkkua tähän keskusteluun. Kunto on kova ja nuoremmat jäävät jalkoihin, kun vaari rokkaa:-D))))))))
Ei kai nyt sentään kukaan tosissaan halveeraa itseään. Tilanne on vai tullut senkaltaiseksi, että on myönnettävä tosiasiat ja tunnustettava että enään ei oma paikka ole ylemmällä orrella vaan verevämmät sukupolvet ovat ottaneet oikeutetusti viestinviejien paikan. Henkisesti voi toki olla vielä jos kuinkakin vireä,mutta miksi ei voi tyytyä siihen mitä on jo saanut ja jättää kilvoittelu niille joille maailma oikeutetuksi nyt kuuluu. Tämä ei tarkoita että passivoidutaan tai vedetään peitto ylitse korvien vaan sitä että tunnustetaan tosiasiat ja eletään sen mukaisesti mitä elämän viisaus on antanut käyttöömme jaettavaksi yhteiseksi hyväksi.
tai kyselystä, jonka tulosten mukaan ihminen on elämäänsä tyytyväisin
ikävuosien 50-65 välillä, eli mehän ollaan juuri niitä ihmisiä.
tyytyväisiä siihen:-)
puolia on se ettei enää tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin mitä on. Elämänkokemusta on karttunut paksu pino ja nyt voi jo myöntää omat puutteensakin ilman paniikkia, ruuhkavuodet ovat takana ja seestyneempi elämä käsillä tai edessäpäin. Lapset alkavat olla aikuisia ja voi elää itselleenkin. Eikä tarvitse ottaa paineita viehättävyydestään niinkuin nuorempana, pesärekennuspuuhat eivät enää ole tapetilla ja voi olla pikkuisen itsekäskin. Tosiasiahan on ettei viisikymppinen enää ole nuori, ei edes nuoren näköinen...mutta ei tarvitsekaan olla. :))
Mä ainakin nautin elämästäni juuri nyt.
että meissä 50-60 vuotiaissa on hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä.
Joillakin on jopa melko pieniä lapsia, eräs tuttavani sai kuopuksensa 45 vuotiaana, eli
hänellä on 60-vuotiaana murrosikäinen kaveri.
Joillakin lapset ovat jo aikuisia, on eri ikäisiä lapsenlapsia.
Sitten on lapsettomia, yksin eläjiä, pariskuntia jne.
Ei voi ollenkaan yleistää, kun olet 50-60 vuotias, asiat ovat näin tai noin.
Itselläni on vaikeasti kehitysvammainen lapsi tässä kotihoidossa, mihinköhän ryhmään mahdankaan kuulua.
Mutta mielenkiintoista on elää tätäkin ikää.
eipä sitä voi elämältä liikaa vaatia. Ei tarvetta. Vain hiukkasen onnea, ja toivoa ei muuta. Ja miksi pitäisi? Onnen pisaroiraita meille tarjotaan joka päivä Kuinka paljon lapsesi opettakaan sinua? Vaikka raskasta välillä olisikin. Huominen kuitenkin voi olla toisenlainen. Kun vaan jaksat katsoa oikein silmin, silloinkin kun kaikki näyttää liian ylivoimaiselta ja raskaalta vain sinulle yksin kannattetavaksi annettuna..olet äiti, jolla sydän sykkii jolle on suotu jotain aivan erityisylaatuista,, ajattele sillioin että, ole erikoisasemassa. Vain vahvoille ihmiselle ja äidieille suodaan tämä etu-oikeus. Pitää huolta siitä joka, ei yksin selviäisiä ..ilman sinua ja sinun voimaasi. Sinä olet niin tärkeä hänelle.....Säilytä kauneimmat hetket niistä sydämesi sopuikoissasi aina ime niistä voima ja rohkeus, mitä siitä vaikka vanhenet? Joku, pitää sinusta ja rakkaistasi huolta. Vaikka sinua ei olisi. Mitä siis suret?Luota vain tähän päivään ja huomiseen. Muuta sinun ei tarvitse...mutta, ne kultaiset onnen pisarat mitä saat kokea pitä polutalsi poimia ovatkin muita kirkkaampia. Ne pienet onnen pisarat, kuin timanttiset tähdet ilta taivaalla. Niiden puolesta kannattaa aina iloita. Aina. Jalokivien loistovaloistoa, värien hehkut niiden rinnalla ovat ovat himmeitä kuvaijaisia kaiken tuon muun rinnalla. Todellisen Onnen rinnalla. Jokainen päivä on elämäsisen arvoinen.Voimia sinulle. Paapu. toivoo.
kirjoittanut, kiitos sinulle!
ikääni ennenkuin alan jonkun nuoremman kanssa keskustelemaan musiikista.
Kun alan jostain mielikappaleesta tai laulajasta puhumaan ja toinen jää suu auki katsomaan että kuka se on? Silloin aina pamahtaa päähäni että olen jo "vähän kauemmin elänyt" kuin toinen persoona :)
monien tämän palstan ihmisten musiikkimaku vaikuttaa jotenkin vanhahtavalta. Jotkut ovat vahoja iskelmiä joita sain kuunnella kaiket päivät 50-luvulla pikkutyttönä kun isäni soitti pianolla. Nuotteja oli valtava määrä joita hän soitti.
Musiikissa mulle ei merkitse onko se uusi vai vanha kappale, vaan melodia ja sanat eli yksikertaisesti jos se on kaunis ja koskettava, musiikillisesti taitavasti tehty ja lyyrinen.....
musiikkia, on se vanhaa tai uutta.
Vähemmän kuuntelen nykyajan musiikkia -60 ja -70 liku on suosikkiani. Ja vielä vanhempia joskus etsin googlesta, ei niitä viitsi ostaa kuuntelen tämän koneen kautta.
Sisareni taas joka on jo muutaman vuoden päälle 60 kuuntelee voisea ja miehensä kanssa 60, tietävät tämän päivän musiikista paljon enemmän kuin minä. Eli ei se ikä mitään merkitsekään.
Ei merkitse mitään, kunhan pitää itsensä fyysisesti kunnossa, niin henkinenkin puoli säilyy.
Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen, kuuntelen sekä uutta musiikkia että vaikka 70 luvun musaa.
Meidän ikä on hyvä ikä, ei enää tosiaan tarvitse etsiä alaa, mikä minulle sopii.
Kilvoittelua ei kyllä voi tyystin jättää, jos aiot olla työelämässä.
En aio laittaa reinoja jalkaani (naisten) ja linnoittautua keinutuoliini, päivittelemään maailmanmenoa ja nuoria.
Itselläni on vielä nuorta polvea kotona, ainakin tietää missä mennään.
Ehkä se lopullinen irrottautuminen tuntuu vaikeammalta sitten myöhemmin, kun nuori lähtee kotoa.
Kirjoitit ihan niinkuin minäkin ajattelen, eikä tuohon paljoa ole lisäämistä. Tosiaankin lapset pitävät meidät aika paljolti ajan hengessä mukana, eikä päästä kalkkeutumaankaan:)
on todella ajatonta. Monet nuoret kuuntelevat juuri sitä musiikkia kuin me itse 70-80 luvulla. Nyt vain kappaleet ovat muunneltu hieman erilaisiksi. Joskus on tullut aivan kiistaa nuoremman ikäluokan kanssa, kun sitten on sen vanhan LP-levyn vetänyt kuuneltavaksi.
Työelämässä jotka olemme, on tosi hyvä, että nämä nuoremmat ikäpolvet ovat olemassa uusine aatteineen ja erinomaisella IT- ajattelullaan. Heille tietokonepuolella on kaikki mahdollista ja luonnollista. Itse kuitenkin pelkään tätä tietokonemaailmaa.
se olin lapsi kun sain lapseni ja näin ollen heaikoja sitten ovat muuttaneet kotoa, silti omaksun heidät lapsina jotka tarvitsevat vanhempansa tukea tässä maailman melskeessä.
Olen myös ylpeä mummu lapsenlapsilleni.
Olen 51 ja irkkupunk puree yhä:) Olin Tavastialla viime vuonna katsomassa Flogging Molly'a.
Meitä on moneksi...Stonesit silti aina se ykkönen.
Johtuu varmaan siitä että meidän peileistämme kurkkii ihan erinäköinen viisikymppinen kuin mitä moni viisikymppinen oli ennen ja varsinkin vanhoissa kotimaisissa elokuvissa :-) ... Aika hämmentävää. Pakkohan sitä on muutama kerta yrittää mahduttaa itseään vakaan, vanha, viisaa ja samalla hauraan ja raihnaisuuden selättämän kelkastapudonneen (Aino tai Reino) tohveleihin. Pidemmälle ehtineethän ovat tällä palstalla jo polttaneet tohvelit roviolla, joten edistyksellinen uusvanhuus kyllä saa meistä alkuhämmennyksestä selviävistä kyllä löytymään pinnalle sen vetreän ja omatahtoisen innokkaan ja elämänhaluisen harmaanpantterin.
Kyllä vain. Olen pannut merkille, että useilla naisilla viiskymppisenä alkaa tuo arvostelukyky olla kohdallaan.