Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Oireita yhdynnän jälkeen

Olin sukupuoliaktissa n. viikko sitten ja yhdynnän jälkeen huomasin kirkasta vieristä vuotoa. Sitä jäi vessakäynnillä hieman paperiin. En ollut asiasta aluksi huolissani, koska yhdyntä oli ollut pitkä ja epäilin, että limakalvot olivat vain ärtyneet. Muutamana seuraavana päivänä tuli ruskeaa valkovuotoa ja alavatsakipuja. Huolestuin ja luin netistä mistä oireet voisivat olla peräisin. Nyt pelkään kohdunkaulansyöpää, klamydiaa ja jopa mahdollista keskenmenoa.

Olen 20-vuotias ja n. 0,5-1 vuotta sitten edellisissä sukupuolitautitesteissä ei ollut mitään (rutiinitarkastus). PAPA-kokeessa en ole käynyt. Olen käyttänyt e-pillereitä n. 4 vuotta.

Oireita kesti kolmisen päivää. Nyt ei ole vuotoja tai kipuja, mutta käyn varaamassa ajan tutkimuksiin maanantaina. Pillereistä on meneillään väliviikko, mutta kuukautiset eivät ole vielä alkaneet (usein ne alkavatkin vasta väliviikon lopuilla). Siksi tutkimuksiin meneminen voi nyt viivästyä, koska tuskin tutkinevat kuukautisvuodon aikana?

Osaako joku valistunut arvioida, mistä voisi olla kyse? Olen jo huolesta sekaisin. Syöpämahdollisuus pelottaa eniten, koska olen ollut usean seurustelusuhteeni aikana suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä.
1109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla tuli nuorempana naisena (20 ) miltei aina yhdynnän jälkeen pientä veristä vuotoa ja kävin gynekologilla useampaankiin otteeseen kun pelkäsin onko mulla jotain sukupuolitautia (vaikka sama mies oli mulla koko ajan kuviossa mukana ja ei ollut mitään pettämisepäilyjä tmv. mutta silti..) ja ei löytynyt mitään testeissä, Papa-koe oli myös ok. ja muutoinkin ei mitään muuta kuin "verestävän näköinen kohdunsuu" johon en saanut muuta neuvoa kuin ostaa ilman reseptiä apteekista saatavaa Starogyn-voidetta jota käytin kuuriluonteisesti ja en tiedä auttoiko se ja mikä oli lopullinen syy...vaivaani mutta asia parani vuosien mittaan ja nykyisin vähän päälle 30v. ei enää samaa vaivaa ja ei ole siltikään mitään syöpäjuttua tmv. onneksi löydetty. Käytin pitkään e-pillereitä ja tuolloinkin nuorempana mulla tuli tosi helposti alussa ns. tiputteluvuotoa jos vaihdoin esim.pillerimerkkiä ja en tiedä miksi mulla alapää reagoi etenkin nuorempana noin helposti kaikkeen....onneksi ei tarvi aina olla mitään vakavaa/vaarallista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uneton viikonloppu kirjoitti:

Olin sukupuoliaktissa n. viikko sitten ja yhdynnän jälkeen huomasin kirkasta vieristä vuotoa. Sitä jäi vessakäynnillä hieman paperiin. En ollut asiasta aluksi huolissani, koska yhdyntä oli ollut pitkä ja epäilin, että limakalvot olivat vain ärtyneet. Muutamana seuraavana päivänä tuli ruskeaa valkovuotoa ja alavatsakipuja. Huolestuin ja luin netistä mistä oireet voisivat olla peräisin. Nyt pelkään kohdunkaulansyöpää, klamydiaa ja jopa mahdollista keskenmenoa.

Olen 20-vuotias ja n. 0,5-1 vuotta sitten edellisissä sukupuolitautitesteissä ei ollut mitään (rutiinitarkastus). PAPA-kokeessa en ole käynyt. Olen käyttänyt e-pillereitä n. 4 vuotta.

Oireita kesti kolmisen päivää. Nyt ei ole vuotoja tai kipuja, mutta käyn varaamassa ajan tutkimuksiin maanantaina. Pillereistä on meneillään väliviikko, mutta kuukautiset eivät ole vielä alkaneet (usein ne alkavatkin vasta väliviikon lopuilla). Siksi tutkimuksiin meneminen voi nyt viivästyä, koska tuskin tutkinevat kuukautisvuodon aikana?

Osaako joku valistunut arvioida, mistä voisi olla kyse? Olen jo huolesta sekaisin. Syöpämahdollisuus pelottaa eniten, koska olen ollut usean seurustelusuhteeni aikana suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu