OTTO BRUUN

Minusta opiskelijalehdessä julkaistu juttu hyvin tunnetun työoikeuden professorin Niklas Bruunin pojasta, Otto Bruunista, oli hyvä ja oikea kirjoitus opiskelijalehteen!:)

Opiskelijalehdessä on joskus julkaistu kirjaoituksia ja kuvia ihmisistä, joilla ei ole mitään tekemistä opiskelun kanssa, jotka haluavat pelkästään nimensä esille kaikkiin lehtiin, jotta tulisivat julkkiksiksi, jotka omien sanojen mukaan inhoavat täysin opiskelua ja akateemisuutta. Nuo ihmiset eivät kuulu opiskelulehteen!

On todella mukavaa, että työoikeuden professori Niklas Bruun otti näin rohkean askeleen ja suostui siihen, että hänen poikaansa esitellään tässä lehdessä. Minusta professorit voisivat vähän enemmän esitellä perheitään. Ihan mukavaa on lukea, mitä heidän lapsensa ovat lukeneet, miten edistyneet elämässään.

Minusta opiskelijalehti on nimenomaan paikka, jossa voitaisiin esitellä professoreita, yliopistolla työskeneteleviä sekä myös opiskelijoita ja kirjoittaa heidän elämästään.

Kerran toisen hyvin tunnetun immateriaalioikeuden professorin Rainer Oeschin äidin kuva oli yliopiston lehdessä. Olisi toivonn, että hän olisi kirjoittanut vähän lisäksi äidistään ja lapsuudestaan.
2732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ylioppilaslehti on ollut kyllä viime vuosina tasoltaan surkea. Sen sisältö koostuu lähinnä kahdesta elementistä: A) poliittinen sanoma (saman linjan tykitystä - lehteä lukeneet tietävät, mistä on kyse), B) seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvät kirjoitukset. Ei ole voinut kovin vakavasti ottaa. Esimerkiksi Studentbladet on parempi, monien ainejärjestöjen laadukkaista omista lehdistä puhumattakaan.

Mainitsemasi jutun julkaisussa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta monella on epäilyksiä sen ajankohdan valinnasta...

Äänestä
  • Ainakin jutun perusteella ei saanut käsitystä, että Otto oli ehdokkaana. Se tuli esin vastedes niistä haukkumisista.

    Lehdessä on usein yliopisto- ja opiskelijaelämään kuulumattomia juttuja, kuvia, joidenkin sanomia. Opiskelijana toivoisin, että lehdestä saisin tietoa yliopistoelämästä ja professoreiden "paljastuksetkin" olisivat mielenkiintoisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelijalehdesä kirjoitti:

Minusta opiskelijalehdessä julkaistu juttu hyvin tunnetun työoikeuden professorin Niklas Bruunin pojasta, Otto Bruunista, oli hyvä ja oikea kirjoitus opiskelijalehteen!:)

Opiskelijalehdessä on joskus julkaistu kirjaoituksia ja kuvia ihmisistä, joilla ei ole mitään tekemistä opiskelun kanssa, jotka haluavat pelkästään nimensä esille kaikkiin lehtiin, jotta tulisivat julkkiksiksi, jotka omien sanojen mukaan inhoavat täysin opiskelua ja akateemisuutta. Nuo ihmiset eivät kuulu opiskelulehteen!

On todella mukavaa, että työoikeuden professori Niklas Bruun otti näin rohkean askeleen ja suostui siihen, että hänen poikaansa esitellään tässä lehdessä. Minusta professorit voisivat vähän enemmän esitellä perheitään. Ihan mukavaa on lukea, mitä heidän lapsensa ovat lukeneet, miten edistyneet elämässään.

Minusta opiskelijalehti on nimenomaan paikka, jossa voitaisiin esitellä professoreita, yliopistolla työskeneteleviä sekä myös opiskelijoita ja kirjoittaa heidän elämästään.

Kerran toisen hyvin tunnetun immateriaalioikeuden professorin Rainer Oeschin äidin kuva oli yliopiston lehdessä. Olisi toivonn, että hän olisi kirjoittanut vähän lisäksi äidistään ja lapsuudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu