häpeä ei hellitä

Kuinka voikin olla näin hankala kuvata asioita sanoilla...
Olen usean vuoden ajan pohtinut häpeää paljon. Se nousi esille "puhuttuun muotoon" oikeastaan kun kamppailin anoreksiaa vastaan.Valtava häpeä ja viha omaa itseä kohtaan.Häpesin itseäni ulkoisesti, pidin itseäni kaikkien silmissä vastenmielisenä ja inhottavana ihmisenä.Itkin ja inhosin omaa olemustani, jopa nimeäni jonka takia minua on peruskouluaikona haukuttu.

Kun anoreksiassa alettiin päästä voiton puolelle paino luonnollisesti alkoi nousta.Ennen syömättömyyttä en ollut täysin normaalipainoinen, painoa oli muutama kilo liikaa normaalipainosta.Paino nousi yllättäen äkkiä ja tuli bulimian oireita.Inhosin itseäni jälleen.Paino on siitä tullut hieman alaspäin, ja olen normaalipainon ja lievänylipainon rajamailla.Häpeä omasta ulkomuodosta ei helpota. Anoreksian aikaan elin suhteessa vuoden ajan, nyt olen elänyt yksin parin vuoden ajan. Tuntuu, että en pystyisi harrastamaan nyt seksiä, ellen voisi olla varma että mies todella arvostaa minua eikä mielessään pidä minua muuna kuin vastenmielisenä.Välillä pohdin johtuuko sinkkuna olemiseni ulkomuodostani.En ymmärrä miksi ihminen inhoaa itseään ja hakee itsekunnioitusta sillä miten hoikka tai haluttu on? Häpeä on niin ahdistava tunne, se estää helposti toimimasta niin kuin jossai sisimmässään haluaisi.Estää jopa olemasta onnellinen ja iloitsemasta..aina se on jossain nurkan takana..ainakin takaraivossa.

Osaltaan vaikuttaa myös se, että isäni on verranut minua ja samanikäisiä sukulaisiani keskenämme niin kauan kun kykenen muistamaan. Pahimmalta on tuntunut se, etten ole koskaan ollut se vertailun kehuttu osapuoli. Nousee ajatus siitä, onko asia todella niin, että miehet arvostavat vain sitä pitkää, hyvin hoikkaa ja treenattua naista.?