alakuloa, ylä ja alavirettä v.99- 00
tässä tarinani.
äitini teki itsemurhan, parvekkeelta ALAS, OLI SYVÄSTI MASENTUNUT.
silloinen poikaystäväni painosti minua tekemään abortin. tein sen, minä siis tapoin lapseni muiden painostuksesta. tästä masennuin todella syvästi, en vain ymmärtänyt hakea apua mistään.nuo 2 asiaa ovat mielessäni lähes päivittäin.v. 01 tapasin ensirakkauteni, meillä ei vain koskaan ollut tilaisuutta olla yhdessä, olosuhteet olivat kammmottavat, olin silloin erehtynyt väärään seuraan, entiseen linnakundiin, joka pahoinpiteli minua, muutin pois paikkakunnalta missä tuo linnalundi asuu. soitteli pitkään perääni ja lopulta kuitenkin jätti minut rauhaan.vaivuin syvään masennukseen. tuntuu jälkeenpäin että tuo tila oli minulla oli niin pelottava, ellei jopa psykoottinen.minäkin ole kerran yrittänyt itsemurhaa hyppäämällä parvekkeelta alas.en tuntenut enään mitään toivoa paremmasta.olin työtön ja yksinäinen vieraalla, uudella paikkakunnalla, kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, en päässyt kouluun, en töihin, niimpä muutin takaisin kotiseudulleni jossa minut otettiin hyvin vastaan. olin syvästi järkyttynyt ja masentunut kokemuksistani, mielialani oli pelottavan alhaalla. ajattelin että jos äitini tappoi itsensä niin minulla on matala kynnys toteutta aikeeni ja hypätä alas parvekkeelta. en uskaltanut, jokin toivo kuitenkin pilkahti mielessäni ja jätin aikeeni toteuttamatta, onneksi.kun mietin tuota aiettani nykyisin pelottaa jopa kirjoittaa siitä, ei ole enään järki kädessä jos katsotaan alas parvekkelta ja mietitään että mittenköhän käy jos hyppään, meneekö jalka poikki, lähteekö henki, meneekö kallo halki. ajattelin omaisiani, ystäviä minulla ei tuolloi ollut, kaikki olin antanut mennä seurustellessani tuon linnakundin kanssa ja uskoen se mustasukkaisia tarinoita rakkaudesta ja omasta talostamme, kattia kanssa, miten sellanen nyt pystys mitään REHELLISESTI mitään minulle tarjoamaan joka ei ole aikoihin tehnyt rehellistä työtä.
vielä itsemurhasta.en ajatellut miten lopullinen se olisi, kun olin sen partaalla ajattelin että haluan vain pois sen ahdistuksen sisältäni , sen toivotttomuuden. ei sitä kun on todellinen hätä niin ihminen pysty ajattelemaan järkevästi, jos olla öllöttää vaan asunnossa yksinään, samalla yksinäisyys seuranain, kun kuulin että mummoni kuoli tuntui että ruumisarkku valkoinen värilrään olisi ollut seuranani, niin lähellä kuolema oli mielessäni, surin pitkään ja pääsin lopussa töihinkin ja mummoni kuolema alkoi hälvenemään, sain uusia ystäviäkin jopa tällä uudella omalla kotiseudullani ja elämä on tällä hetkellä ihan mallillansa.
vaihtelevaa
2
205
Vastaukset
- öllölllö
Olet kokenut tosi kovia. Onneksi kirjoitit, tarinasi on hyvä esimerkki siitä miten on mahdollista selvitä melkein mistä vain. Olen pahoillani äitisi puolesta, mikä voi olla kamalampaa kuin omaisen itsemurha. Tsemppiä jatkoon!
lukea myös kertomuksia, joissa on myös omia toiveita viimein toteutunut ja on tapahtunut asioiden korjaantumista parempaan suuntaan! Näitä kertomuksia saisi enemmänkin täällä olla, ne kun toisi pientä toivoa siihen, josko sittenkin myös muillekin elämä vielä hymyilisi.
Itsemurhasta hyppäämällä parvekkeelta tekee mieli kommentoida sen verran, etten pidä sitä kyllä kovin järkevänä, sillä loppputulos saattaa olla vaan entistä huonompi. Eli jää henkiin mutta saa pysyviä fyysisiä vammoja, jotka saattavat vammauttaa pahoin.
Enkä kehoita ketään sitä muutenkaan tekemään.
Toisekseen kirjoituksesi todistaa että itsemurha on myös väärä johtopäätös sille, ettei mikään ikinä muutu paremmaksi omassa elämässä.
Menestystä sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647